eron merkitsevyys?

Osaakohan joku vastata.
Minulla on kaksi vastaajaryhmää, A ja B. Kuvitellaan, että vertaan ryhmien jäsenten mieltymyksiä vaikka omeniin, appelsiineihin, banaaneihin ja mangoihin. Lempihedelmän vastausluokkia on siis neljä ja merkkaan per ryhmä kunkin vastaajan valinnan mukaan frekvenssit joka luokkaan. Ryhmien välillä on selviä eroja. Kiinnostaa mm. se, että omena on valittu A:ssa useammin kuin B:ssä. Haluan tietää, onko juuri tämä kyseinen ero myös tilastollisesti merkitsevä vai ei. Miten sen voi selvittää? Voiko khiin neliöllä jotenkin? Voiko tehdä niin, että teen kaksi luokkaa, omena ja kaikki muut yhteensä ja sitten lasken kahden ryhmän eroista khiin neliön?
3184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Voit tehdä niin. Tai voit laskea kummallekin ryhmälle omenan osuuden ja verrata onko osuudet erisuuret. Jos otoskoko on hyvin pieni kannattaa käyttää eksaktia testiä merkitsevyydelle.

Äänestä
  • Joo kiitti. Omenan prosentaalinen osuus A:ssa ja B:ssä on nimenomaan erisuuri, mutta en tiedä, onko ero tilastollisesti merkitsevä.
    Vastaajia on kummassakin ryhmässä yli 30. Kai sitten voin tehdä mainitut kaksi luokkaa kummallekin ryhmälle ja verrata ryhmiä keskenään, khiin neliö -testillä. I hope.

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    Joo kiitti. Omenan prosentaalinen osuus A:ssa ja B:ssä on nimenomaan erisuuri, mutta en tiedä, onko ero tilastollisesti merkitsevä.
    Vastaajia on kummassakin ryhmässä yli 30. Kai sitten voin tehdä mainitut kaksi luokkaa kummallekin ryhmälle ja verrata ryhmiä keskenään, khiin neliö -testillä. I hope.

    Voit tehdä niin tai verrata prosenttiosuuksia z-testillä, kuten sanottu jo aiemmin. Tulos on joka tapauksessa likimain sama.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


urguwrg kirjoitti:

Osaakohan joku vastata.
Minulla on kaksi vastaajaryhmää, A ja B. Kuvitellaan, että vertaan ryhmien jäsenten mieltymyksiä vaikka omeniin, appelsiineihin, banaaneihin ja mangoihin. Lempihedelmän vastausluokkia on siis neljä ja merkkaan per ryhmä kunkin vastaajan valinnan mukaan frekvenssit joka luokkaan. Ryhmien välillä on selviä eroja. Kiinnostaa mm. se, että omena on valittu A:ssa useammin kuin B:ssä. Haluan tietää, onko juuri tämä kyseinen ero myös tilastollisesti merkitsevä vai ei. Miten sen voi selvittää? Voiko khiin neliöllä jotenkin? Voiko tehdä niin, että teen kaksi luokkaa, omena ja kaikki muut yhteensä ja sitten lasken kahden ryhmän eroista khiin neliön?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu