Ylä-aste oli pieni, niin pieni,että suurinosa tunsi toisensa. Minulla oli tuttuja tai niitä, joille voi puhua tosta noin vain melkein koko koulu täynnä. Varsinkin saman asteen rinnakkaisluokkalaiset olivat tuttuja. Niitä, joille harvemmin tuli puhuttua oli suunnilleen 2 tai 3, en muista enää. Kahdelle ei tullu puhuttua ollenkaan.
Seuraava on ao aikaa ---> No, olinpa kävelemässä linja-auto asemalle ja penkille istumaan, niin yks tyttö ylä asteelta istui lähemmässä penkissä, kun itse olin kävelemässä kauimmaiselle. Hän katsoi minua, minä katsoin häntä ja jostakin syystä, törkeän kuuloisesti kysyin: "Uskallatko istua yksin vai pitääkö tulla seuraksi?" "Ei" kuului vastaus.
Sen jälkeen ihmettelin, miksi tein niin. En tuntenut häntä kovin hyvin. Enkä myöskään välitä tupakoivista tytöistä. Seuraavalla kerralla näin hänet 2 ja 3 ov kesäloman aikana kaupan kassalla. Silloin kysyin: "onko kiva olla kesätöissä kaupassa?"
Sivulle katsoen, ei hymyillen, hän vastasi: "On se ihan kivaa" Sen jälkeen en enää ihmetellyt omaa käytöstäni. Olin oikeastaan ylpeä itsestäni kun uskalsin puhua suhtkot tuntemattomalle tytölle. Nyt en ole nähnyt pitkään aikaan. Joskus tulee katsottua Facebookista hänen kuvansa. Mikä tässä tarinassa on ihmeellistä? NO SE että tämä tyttö oli toinen niistä, joille en puhunut ylä-asteen aikana ollenkaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Siis yläasteen aikana puhuit asemalla kerran yhdelle tytölle yläasteelta, ja hän oli toinen niistä joille et lainkaan puhunut? Ristiriitaista.
Kirjoittaja sanoi että tapasi AMMATTIOPISTON AIKANA tytön joka oli ollut samalla ylä asteella ja toinen niistä, joiden kanssa hän ei ollut puhunut ollenkaan koko ylä asteen aikana.