Mua yleensä alkaa näin helmikuun pakkasilla tekemään mieli. Jos nyt suoraan puhutaan ja käytetään oikeita sanoja, niin alkaa himottamaan, kun ajattelenkin uunissa ulkoilureissun ajan muhivaa silakkalaatikkoa.
Kun palaan nälkäisenä sisälle, saatan haistaa kiihottavan aromin -se on jotain raakaa ja alkukantaista. Vesi herahtaa kielelle, pupillit laajenevat, hiki kohoaa pintaan ja kieli lipoo. Olen valmis tyydyttämään lihanhimoni, onhan silakka kiinteälihaisuudessaan mitä hekumaalisin suupala, puhumattakaan amerikanpekonista, joka rasvaisuudessaan kruunaa kermaa tihkuvan makuviettelyksen.
Otan valmiin laatikon uunista. Katselen sitä hetken himon vallassa. Se kuplii vielä, se on kostea, se tuoksuu kalalle ja jollekin turvalliselle, mutta samalla vaarallisen houkuttelevalle, viettelevälle, kuin kutsuen mukaan hurjaan makujen leikkiinsä. Siitä on koko ihmiskunta saanut alkunsa, tapaan ajatella. Silakka... tuo esi-isiemme tärkein kala... monien elinehto. Sen ansiosta on moni saanut alkunsa. Pian en kestä enää, vaan työnnyn ruokailuvälineelläni mehevän herkun uumeniin. Ah, miten tyydyttävältä se tuntuu.
Jos ketään ei ole näkemässä, saatan toisinaan olla hieman tuhma ja maistella suoraan kuormasta. Jos oikein villiksi heittäydyn, en ehdi ottamaan lautasta ollenkaan, vaan ahdan taivasta suuhuni kuolansekaisen kerman tihkuessa suupielistäni. Aktiani ei voi enää siinä vaiheessa pysäyttää mikään: on vain minä ja silakkalaatikkoni. Viimein, kun kuppi on tyhjä, voin ainoastaan todeta: olen kokenut täyttymyksen.
Kun palaan nälkäisenä sisälle, saatan haistaa kiihottavan aromin -se on jotain raakaa ja alkukantaista. Vesi herahtaa kielelle, pupillit laajenevat, hiki kohoaa pintaan ja kieli lipoo. Olen valmis tyydyttämään lihanhimoni, onhan silakka kiinteälihaisuudessaan mitä hekumaalisin suupala, puhumattakaan amerikanpekonista, joka rasvaisuudessaan kruunaa kermaa tihkuvan makuviettelyksen.
Otan valmiin laatikon uunista. Katselen sitä hetken himon vallassa. Se kuplii vielä, se on kostea, se tuoksuu kalalle ja jollekin turvalliselle, mutta samalla vaarallisen houkuttelevalle, viettelevälle, kuin kutsuen mukaan hurjaan makujen leikkiinsä. Siitä on koko ihmiskunta saanut alkunsa, tapaan ajatella. Silakka... tuo esi-isiemme tärkein kala... monien elinehto. Sen ansiosta on moni saanut alkunsa. Pian en kestä enää, vaan työnnyn ruokailuvälineelläni mehevän herkun uumeniin. Ah, miten tyydyttävältä se tuntuu.
Jos ketään ei ole näkemässä, saatan toisinaan olla hieman tuhma ja maistella suoraan kuormasta. Jos oikein villiksi heittäydyn, en ehdi ottamaan lautasta ollenkaan, vaan ahdan taivasta suuhuni kuolansekaisen kerman tihkuessa suupielistäni. Aktiani ei voi enää siinä vaiheessa pysäyttää mikään: on vain minä ja silakkalaatikkoni. Viimein, kun kuppi on tyhjä, voin ainoastaan todeta: olen kokenut täyttymyksen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Siinäpä vasta mehevä kuvaus matkasta nautinnon alkulähteille.
Melkein alkoi jo himottaa kauan sitten unohtunutta herkkua.
Itse tunnen jotain samantapaista omatekoisen pizzan äärellä.
On sullakin oudot täyttymykset ja fantasiat.
Meillä kanssa käytetään silakkalatikkoa- koirille.
Siltähän se hyvin pitkälle näyttääkin, koiranruualta, hyvin menee
papanoiden jatkeena ja tarjouksesta sitä saa edullisesti.
Monellako palstalla oot jo käyny tyrkyttämässä tätä nautintos
täyttymystä kun on tää teksti ollu täälä ennenkin.
Mitäs luit, tosikko.
Lapsikulta sinähän et ymmärrä yhtään mitään hyvistä LAATIKKORUUISTA jotka ovat tosi maukkaita ja ravitsevia.
kiitti kiitti, nyt pitää ottaa tuo lapsi jo kohteliaisuutena
silakan tilalle kylmäsavukirjolohta kippari savujuustoa tullee hieno maku.
Tämä oli hauskaa luettavaa, lisää tällaista. Itse en omaa noin hyvää kirjoittamisen taitoa :)
hyi stna...
äveriään talon lapsena ja syönyt vain lihapatojen ääressä äitidin tekemään ruokaa ei tiedä hyvästä ruuasta mitään.