Transrasvat mahdollisesti yhteydessä masennusriskiin

Ravinnostaan paljon transrasvoja saavat saattavat sairastua muita helpommin masennukseen, tuore espanjalaistutkimus vihjaa.

Sama aineisto liittää monityydyttymättömät kasvi- ja muut -rasvat pienentyneeseen sairastumisriskiin.

Transrasvahappoja muodostuu pehmeistä rasvahapoista öljyjen kovettamisprosessin aikana sekä märehtijöiden pötsissä. Niitä on etenkin einesruoissa, teollisesti valmistetuissa leivonnaisissa, uppopaistetuissa ruoissa sekä maitorasvassa. Margariineista ne poistettiin 1990-luvulla, kun transrasvojen haitalliset kolesterolivaikutukset tulivat ilmi.

Las Palmasin ja Navarran yliopistojen tutkimus julkaistiin tieteellisessä PLoS ONE -verkkolehdessä, ja siihen osallistui 12 000 keskimäärin 35-vuotiasta espanjalaista, joista 660 sairastui masennukseen keskimäärin kuusivuotisen seurannan aikana.

Kun tutkijat vertasivat osallistujien ruokavaliotietoja, jotka kerättiin tutkimuksen alussa, eniten transrasvahappoja ruoastaan saavien masennusriski havaittiin yli 40 prosenttia suuremmaksi kuin niitä vähiten syövien. Muu ruokavalio ja elämäntavat eivät selittäneet yhteyttä.

Transrasvat ovat tunnettu sydän- ja verisuonitautien riskitekijä, joten jos espanjalaisten tulokset varmistetaan lisätutkimuksissa, saattaa sydäntaudeilla ja masennuksella olla yhteisiä ravitsemuksellisia riskitekijöitä. http://ww.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=48741:transrasvat-mahdollisesti-yhteydessae-masennusriskiin&catid=5:tiede&Itemid=7
198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Onko maitorasvassa transrasvoja? Tätä en tiennytkään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

21 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu