Esim. please- ja bitte-sanojen tyylinen sujuva imperatiivin pehmennysilmaus ymmärtääkseni puuttuu asiallisesta suomen kielestä. "Olkaa hyvä" on kovin pitkä ja jäykkä ilmaus, joskin sopii juhlallisiin yhteyksiin.
Nyt panen merkille käytettävän paljon "teethän sitä ja tätä" -ilmausta. Siis preesens "han"-partikkeli. Mikäs siinä, joskin tekee vähän anovan ja nöyristelevän vaikutuksen. Sopii liike-elämän tarpeisiin, mutta ei arkielämään miehisen miehen suuhun. Hän voi kyllä hyvin lieventää komentoaan tyyliin "tee(p)pä sitä ja tätä".
Nyt panen merkille käytettävän paljon "teethän sitä ja tätä" -ilmausta. Siis preesens "han"-partikkeli. Mikäs siinä, joskin tekee vähän anovan ja nöyristelevän vaikutuksen. Sopii liike-elämän tarpeisiin, mutta ei arkielämään miehisen miehen suuhun. Hän voi kyllä hyvin lieventää komentoaan tyyliin "tee(p)pä sitä ja tätä".
Vastaukset 13
Vanhimmat
Lieventää sanomalla teepä?
Suomalaisen tunnistaa maailmalla epäkohteliaisuudesta. Täytyy sanoa, että minusta teepä on erittäin epäkohtelias tapa pyytää jotain. Kuulin kerran junassa, kun nainen sanoi ventovieraalle: suljetko sen ikkunan? En ollut uskoa korviani.
Vaihtoehtoja on lukemattomia. Voisitko ystävällisesti, olisitko kiltti ja, viitsitkö mitenkään, toki umpitutulle oikaisten vaikka pelkästään viitsisitkö.
Junassa näkemäni tyylin kanssa en halua olla missään tekemisissä.
Saunon silloin tällöin erään kerhon saunassa, meren saaressa. Löylyhuoneen oveen on kiinnitetty kyltti, johon töherretty teksti kuuluu:
"HUOM! Kiukaalle vain makeata vettä. Otatko tuhkat pois pesästä."
Mielestäni jälkimmäinen lause on kysymyslause, joka vaatisi kysymysmerkin. Kysymysmerkkikään ei tosin tekisi lauseesta tuossa yhteydessä mielekästä. Kyltti tuntuu raivostuttavan höperöltä joka kerran sen nähdessäni.
Minäkin olen epäkohtelias eli suorapuheinen, kun olen ärtynyt jostakin, kuten tuo nainen tuntuu olleen ikkunan aukipitämisestä. Katson, että minun ei ole aina pakko mielistellä ja teeskennellä. Minusta "Voisitko ystävällisesti, olisitko kiltti ja, viitsitkö mitenkään" maistuvat miehestä juuri tällaiselta, varsinkin jos on aihetta huomauttaa jostakin. Mutta kai tuollaisenkin tottuu, jos on pakko ruveta puhumaan noin, sanoisinko ankarasti, lässyttäen.
Uskallanpa arvata, että olet nainen.
"Otathan tuhkat pois pesästä" toimisi tässä ja kai olisi yleisönpalvelussa normaalikäytäntö, ellei halua jatkaa määräilevästi: "Tuhkat pois pesästä."
Tuossa "teepä"-muodossa ajattelin keskenään tuttuja, sillä eihän heitäkään mielellään suoraan käsketä. Vieraille lausuttavaksi tämäkään ei tosiaan sovi.
Olisihan sulkemiskäskyn sijasta voinut tiedustella - mikäli kyse oli ikkunan avaajasta - "osaatko myös sulkea sen ikkunan?" Jos vastaus on myöntävä ilman toimenpiteitä, voi jatkaa komennuksella, vaikkapa ärtyisälläkin.
Uinnin MM-kisojen suihkuhuoneen seinässä on varmaan kyltti: "Peseydythän ennen kuin menet altaaseen uimaan uutta maailmanennätystä."
Suomen kieli ja meikäläinen puhetapa ovat lähtökohtaisesti perin säästeliäitä kohteliaisuuksien suhteen. Meitä voi ihan oikeutetusti pitää tylyinä.
Olin muutama vuosikymmen sitten, viimeisenä lukiokesänäni, saksan kielen kurssilla Saksassa. Perhemajoitus. Aivan ensimmäisellä oppitunnilla ryhmämme suomalainen ja saksalainen vetäjä ottivat puheeksi tärkeän asian: nimeltä puhuttelun. Mieliimme teroitettiin, että puhuteltavan nimi on mainittava mieluummin liian usein kuin liian harvoin. Jos tyytyisimme toivottamaan isäntäperheemme edustajille hyvät huomenet suomalaisittain anonyymisti "Guten Morgen", meitä pidettäisiin epäkohteliaina moukkina. "Guten Morgen, Frau Müller!" oli sikäläinen puhuttelunormi.
Oman isäntäperheeni kanssa ystävystyin niin, että he tekivät ennen pitkää kanssani sinunkaupat. Ymmärsin, että tämä oli sikäläisittäin perin harvinaista keski-ikäisten ja nuoren, vasta aikuisuuden kynnyksellä olevan ihmisen kesken.
Pohjoismainen luonteva sinuttelu on yhä harvinaista monessa maassa. Olin tänään panevinani merkille, että suomalaisen TV-yhtiön nuorehko naisedustaja teititteli nuorta ranskalaista urheilijaa Jason Lamy Chappuis'ta tätä ranskaksi haastatellessaan (itse en sinänsä osaa ranskaa). TV-ruudulle haastattelu oli kuitenkin tekstitetty sinuttelumuodossa, koska teitittely olisi tuossa yhteydessä kaiketi tuntunut suomalaisesta katsojasta lähinnä koomiselta.
Saksan ja Ranskan ohella teitittely on yhä tätä päivää mm. Virossa ja Venäjällä. Todistamme moukkamaisuutemme sinutellessamme muitta mutkitta näiden kansojen edustajia.
Ei välttämättä ole epäkohteliaisuutta, jos tavastamme käyttää omaa äidinkieltämme puuttuvat nuo please- ja bitte-tyyppiset ilmaukset. Kenties ilmaisemme tällaisia asioita enemmän äänensävyllä kuin eksakteilla sanoilla, jotka usein tuntuvat meistä teennäisiltä. Suomen kieli poikkeaa huomattavasti "valtakielistä" olemalla varsin neutraali: esim. substantiiveilla ei ole sukua, hän-pronomini ei erottele miestä ja naista tms.
Eivätpä taida nämä kohteliaisuusilmaukset olla kovin keskeisiä ruotsissa tai muissa pohjoismaisissa kielissäkään. Johtuisiko osin siitä, että Pohjolassa on kautta aikojen eletty varsin tasa-arvoisessa ja vapaassa yhteiskunnassa, jossa muodollisuuksia ei ole pidetty niin tärkeinä?
Suomessa voi sinutella tai teititellä, eikä kukaan yleensä pahoita mieltään. Sen sijaan Ruotsissa kuulemma teitittely koetaan loukkaukseksi - ainoastaan kunkinkaallisen perheen jäseniä voidaan teititellä, mutta sekään ei ole pakollista.
Itselläni on sen verran ikää, että olen jo nuorena oppinut ymmärtämään sinuttelun ja teitittelyn erot ja käyttämään oikeaa puhuttelutapaa eri tilanteissa. On mielestäni valitettavaa, että tämä tyylikäs vivahdus on hävinnyt – oikeastaan hävitetty - kielestämme.
Enpä voi sanoa juuri pahoittavani mieltäni itseeni kohdistuvasta sinuttelusta sen kummemmin kuin teitittelystäkään. Sen verran setämäisen näköinen harmaakarva alan jo olla, että jotkut nuoret asiakaspalvelijat todellakin yrittävät jo teititellä!
Nuo yritykset vain tahtovat olla perin surkuhupaisia: yhden ja saman asioinnin kuluessa puhuttelutapa ehtii vaihtua sinuttelun ja teitittelyn välillä moneen kertaan.
Lapissa on sinuteltu luontevasti iät ja ajat. Kerrotaan, että joku aito lapinukko oli saanut vuosikymmeniä sitten vieraakseen itsensä tasavallan presidentin. Lausahti käteltäessä kunnioittavasti tähän tapaan: ”Muita mie kaikkia sinuttelen, mutta sinua mie sanon teiksi!”
Kyllä äidinkielemme tarjoaa jo valmiikai mahdollisuuksia kohteliasuuksiin, jopa japanin tapaan puhuteltavan säätyaseman huomioonottaen.
Käytetään esimerkkinä vaikka ryypyn tarjoamista. Ei siihen mitään pleaseja tai bittejä suomessa tarvita.
Ryypyn tarjoaminen on yllättävän hienovarainen asia. Kaverille tai muuten samanvertaiselle tarjottaeessa horaiststaan ensin itse, ojennetaan pullo kaverille ja sanotaan
- Ota tosta perkele
Kaveri ymmärtää vaistomaisesti ottaa suunnillen samanpituisen ryypyn. Jos pulputaa ahneemmin, on entinen kaveri.
Esimiehelle tai ylemmälle tarjotaan toisin. Kohteliasta on olla ottamatta itse ensin. Pullon on oltava mieluummin korkkaamaton, mutta jos ei, kannattaa korkin avaamisen jälkeen pyyhkiä pullonsuu hihaan. Pullo ojennetaan sanoen
- Ottaa saatana tosta ny pitkät
Mitä pidempi ryyppy, sitä varmempi työpaikka.
Tärkeintä on kasvokkain oltaessa äänensävy ja ilme. Puhelimessa on jo oltava tarkempi sanamuodoissaan ja kirjoitettaessa vielä tarkempi - etenkin kun kaikki jää talteen jopa ikiajoiksi.