Aloitanpa tämän palstan käytön kysymällä tuota otsikon kysymystä teiltä muilta sinkuilta. Eli tuntuuko sinusta, että elämäsi ei etene mihinkään ja vaikka vuodet vieriin niin mitään isompaa muutosta elämässäsi ei tapahdu? Oletko kenties aikonut tehdä jotain elämällesi muuttaaksesi sitä paremmaksi, mutta nuo kaikki asiat ovat jääneet kuitenkin vain ajatuksen tasolle?
Oma vastaus:
Itselläni tuntuu siltä että viimeiset 2 vuotta elämästäni ovat menneet ihan täysin hukkaan. En ole saanut mitään järkevää aikaiseksi, vastoin kaikkia aiempia odotuksiani en ole onnistunut valmistumaan koulusta, saamaan tyttöystävää tai edes kunnollista työpaikkaa. Muutin muutama kuukausi sitten pois opiskelupaikkakunnaltani kun ajattelin että muutto Helsinkiin saisi aikaan muutosta noissa kaikissa asioissa, mutta eipä tässä mitään ihmeellisempää tapahtunut, elämä jatkui samaan tappavan tylsään malliin. Uusi kaupunki, vanhat rutiinit.
Tänään sain kuitenkin aimo annoksen motivaatiota elämäni muuttamiseen kun istuin bussissa ja katselin edessäni istuvaa n.40-50v miestä jonka kasvoilla oli melko surullinen, mutta tyhjä ilme ja aloin miettimään ihan tosissani että tuossako se minunkin tulevaisuuteni on 10-20 vuoden kuluttua. Tällä menolla ehkä hyvinkin todennäköisesti. Koska bussimatka oli melko pitkä, niin ehdin ihan tosissani pohtia tuota asiaa ja elettyä elämääni. Ja hieman ennen kuin bussi kaarsi itäkeskuksen pysäkille, niin päätin siinä sitten että minun elämäni ei todellakaan tule olemaan tuon edessäni istuneen miehen kaltainen, vaan tänään minä alan ihan oikeasti muuttamaan elämääni ja siirryn vihdoinkin niistä haaveista ja toiveista ihan oikeisiin tekoihin. En jää enää yksin kotiin haikailemaan että ehkä se elämä muuttuu huomenna.
Ensin ajattelin perustaa blogin, mutta sitten huomasin ettei siitä ole varmaan mitään hyötyä jos en saa mitään kommentteja siihen ja sitä kautta motivaatiota jatkaa tätä toimintaa, sillä varmaan sen blogin kirjoittelu loppuisi muutamassa viikossa ellen saa siitä mitään palautetta. Tiedän hyvin että tarvitsen jotain vertaistukea ja muidenkin kommentointia useista pohtimistani asioita, ja mistäpä tuota palautetta saa paremmin kuin aktiiviselta nettifoorumilta. Ja tämä näytti melkoisen aktiiviselta sinkut aiheiselta foorumilta joten päätin tehdä profiilin ja tulla tänne juttelemaan. Postaan näin ensialkuun varmaan melko monta viestiä ja tarkoituksena on alkaa ihan toisissaan yhdessä teidän muiden sinkkujen kanssa pohtimaan tätä omaa elämääni näin sinkut näkökulmasta peilaten.
Oma vastaus:
Itselläni tuntuu siltä että viimeiset 2 vuotta elämästäni ovat menneet ihan täysin hukkaan. En ole saanut mitään järkevää aikaiseksi, vastoin kaikkia aiempia odotuksiani en ole onnistunut valmistumaan koulusta, saamaan tyttöystävää tai edes kunnollista työpaikkaa. Muutin muutama kuukausi sitten pois opiskelupaikkakunnaltani kun ajattelin että muutto Helsinkiin saisi aikaan muutosta noissa kaikissa asioissa, mutta eipä tässä mitään ihmeellisempää tapahtunut, elämä jatkui samaan tappavan tylsään malliin. Uusi kaupunki, vanhat rutiinit.
Tänään sain kuitenkin aimo annoksen motivaatiota elämäni muuttamiseen kun istuin bussissa ja katselin edessäni istuvaa n.40-50v miestä jonka kasvoilla oli melko surullinen, mutta tyhjä ilme ja aloin miettimään ihan tosissani että tuossako se minunkin tulevaisuuteni on 10-20 vuoden kuluttua. Tällä menolla ehkä hyvinkin todennäköisesti. Koska bussimatka oli melko pitkä, niin ehdin ihan tosissani pohtia tuota asiaa ja elettyä elämääni. Ja hieman ennen kuin bussi kaarsi itäkeskuksen pysäkille, niin päätin siinä sitten että minun elämäni ei todellakaan tule olemaan tuon edessäni istuneen miehen kaltainen, vaan tänään minä alan ihan oikeasti muuttamaan elämääni ja siirryn vihdoinkin niistä haaveista ja toiveista ihan oikeisiin tekoihin. En jää enää yksin kotiin haikailemaan että ehkä se elämä muuttuu huomenna.
Ensin ajattelin perustaa blogin, mutta sitten huomasin ettei siitä ole varmaan mitään hyötyä jos en saa mitään kommentteja siihen ja sitä kautta motivaatiota jatkaa tätä toimintaa, sillä varmaan sen blogin kirjoittelu loppuisi muutamassa viikossa ellen saa siitä mitään palautetta. Tiedän hyvin että tarvitsen jotain vertaistukea ja muidenkin kommentointia useista pohtimistani asioita, ja mistäpä tuota palautetta saa paremmin kuin aktiiviselta nettifoorumilta. Ja tämä näytti melkoisen aktiiviselta sinkut aiheiselta foorumilta joten päätin tehdä profiilin ja tulla tänne juttelemaan. Postaan näin ensialkuun varmaan melko monta viestiä ja tarkoituksena on alkaa ihan toisissaan yhdessä teidän muiden sinkkujen kanssa pohtimaan tätä omaa elämääni näin sinkut näkökulmasta peilaten.
Vastaukset 58
Vanhimmat
Tuskinpa saat mitään aikaan, koska et ole saanut tähänkään mennessä eli
sama saamattomuus jatkuu.
Vastako sinä tänään siellä bussissa havahduit siihen tosiasiaan, että
vuodet vierii?
Juna meni jo!
Olet todennäköisesti noin 30 vuotias ja se ikä jo yksistään tarkoittaa
sitä ettei elämässäsi kaikki ole enää mahdollista.
Yritä kuitenkin tehdä elämästäsi mielekäs!
No enpä ole vielä 30, vaan 26. Ja kyllä minä nyt jotain pientä olen saanut elämässäni aikaiseksi, mutta viimeiset 2 vuotta on kyllä mennyt kuin vessasta alas.
Pätkätöitä olen tehnyt, kaikki yliopistokurssit gradua lukuunottamatta saanut tehtyä, ja sain myös tänne Helsinkiin muutettua. Eli en minä nyt ainakaan omasta mielestäni ihan täysin menetetty tapaus ole.
Täälläpä on taas niin positiivisia ja kannustavia vastauksia. Minusta aloittajalla kuulostaisi olevan hyvät mahdollisuudet saada aikaiseksi vielä vaikka mitä eikä elämänsuuntaa ole missään vaiheessa myöhäistä muuttaa. Ensimmäinen vaihe on se, että tiedostaa "ongelman" ja haluaa tehdä asialle jotain. Sen aloittaja on tehnyt. Nimenomaan se oma motivaatio muutokselle tulee olla, koska muut eivät voi muuttua puolestasi.
Joo, en minä koskaan ole ajatellut että joku muu muuttaisi elämääni, mutta jotenkin sitä nuorempana vain odotti että kaikki tapahtuu "kuin itsestään". Elämäni oli ns. "autopilotilla" aina tuonne jonnekin 4 tai 5 opiskeluvuoden tienoille, kaikki sujui niin kuin olin aina ajatellut niiden sujuvan. Ensimmäinen asia mikä ei tuntunut menevän "suunnitelmien" mukaan oli naisasiat, tyttöystävää en onnistunut saamaan yliopistossa vaikka niin odotinkin käyvän. En tosin ollut kovinkaan aktiivinen tuon asian suhteen, sillä elämäni oli melko täyttä.
No ei tosiaankaan 26 ole vielä miehelle paljon ikää eikä sitä ole vielä 30. Se on ihan siitä kiinni kenen näkökulmasta asioita tarkastelee. Tietenkin jotkut teinit, ja erityisesti meidän kulttuurissamme nämä jo parikymppiset ikiteinit pitävät jo lähempänä 30 vuotiasta miestä itseleen liian vanhana ukkelina.
Minusta kuienkin esim. 30 vuotiaalle pokamiehelle on ihan sopiva noin 10 vuotta itseään nuorempi nainen. Itseään vähän nuorempia naisia se on tuossa iässä siksi pakkokin yrittää, kun oman ikäisiä naisia ei siinä iässä ole enää vapaina kuin mitä jotain ihan surkeita tapauksia. Kukaan vähänkään säällisen näköinen nuori nainenhan ei meillä jää ilman miesseuraa juuri mistään muusta syystä kuin poikkeuksellisen rumuuden vuoksi. Miehiä meillä sitävastoin syrjäytyy P/S-markkinoilta monestakin syystä ja ilman mitään syytäkään ihan vaan huonon tuurin vuoksi.
Ei kannata jättää naisen itselleen yrittämistä pelkästään siksi jos katsoo, että ei ole enää saatavissa ketään vähänkään siedettävän oloista. Se on tietenkin parempi yksin kuin väkisin jonkun surkean naisen kanssa, mutta niitä parempia ja itselleen sopivampia kannattaa aina edes yrittää vaikka sitten ulkomailta.
Eihän sitä sinkkumiehenäkään välttämättä alkoholisoidu ja kuole täydellisenä luuserina joskus alta 50. Jos sitten asiat on sinkkumiehellä kunnossa ja ikää alkaa olla jo yli 50 ja ehkä siinä vielä varallisuuttakin karttunut, niin siinä vaiheessa se alkaa harmittaa jos on jättänyt liian varhaisessa vaiheessa naisen itselleen yrittämiset. Se on selvempi juttu siinä tapauksessa jos on kuitenkin yrittänyt itseleen naisen löytää, mutta ei ole siinä onnistunut.
Tietenkin 5-kymppistä ja nelikymppistäkin naisseuraa ja jotain Thaimaan pimuja myös olisi ainakin periaatteessa saatavisa 5-kymppiselle miehelle mielin määrin varsinkin jos on vielä suht. hyvän näköinen, mutta se lapsi ja perillinen jos on jäänyt hankkimatta niin ei näistä tällaisista ainakaan siihen enää mitään olisi.
Tosin tuskin 5-kymppinen vanhapoika olisi muutenkaan mitään sopivaa seuraa näille jo moneen kertaan jätetytiksi tulleille eronneille naisillemme, kun elämänkokemustaustatkin olisivat kuitenkin niin erilaiset. Thaimaan pimujen ja maksullisten naisten käyttö taasen edellyttää mieheltä yleensä paljon raaempaa luonnetta kuin mitä jollain naisettomaksi jääneellä miehellä on. Joskaan ei näistä tällaisista naisista juuri minkään sortin seuraksi tai huviksi vanhalle pojalle olisi, niin kyllä niitä silti aina on sellaisiakin naisia joista seraksikin olisi jos sellaiselle tarvetta on. Se vaan että ne lapset pitäisi hankkia aikanaan jos ei ole mitään pahempia vikoja tai rumuutta itsessä sellaista joka voisi periytyä, ja tietenkin jonkun sellaisen naisen kanssa jolla ei myöskään ole mitään tällaisia mahdollisesti periytyviä huonoja juttuja.
---Minusta kuienkin esim. 30 vuotiaalle pokamiehelle on ihan sopiva noin 10 vuotta itseään nuorempi nainen.---
No ehkä tuo on jo vähän liian suuri ikäero, en usko että 20 ja 30 vuotiaalla naisella nyt kovin paljoa yhteistä on, mutta olet kuitenkin ihan oikeassa tuosta että miehen kannattaa laajentaa sitä etsimänsä naisen ikähaitaria. Itse olen nyt 26 ja lähden varmaan etsimään sitä 20-25 vuotiasta naista, mutta en minä kyllä ala baarissa naiselta henkkareita kyselemään jos nainen vaikuttaa muuten sopivalta.
Kovin on tutun kuuloista tarinaa...
Näin muutamaa vuotta vaille kolmikymppisenä kun katson elämääni taaksepäin huomaan, että useimmat konkreettiset muistot ovat jostain kaukaa, teini-iästä tai jopa ihan lapsuudesta. 20 ikävuoden jälkeen kaikki tuntuu sumuiselta, on vaikeaa muistaa yksityiskohtia. Kun ei ole tapahtunut mitään! Eipä tässä toisaalta suuria suunnitelmia ole hakea muutostakaan tilanteeseen.
Itsekin olen joskus mennyt siihen ansaan, että olen luullut paikkakunnan vaihdon jotenkin automaattisesti muuttavan elämää parempaan suuntaan. Väärin! On turhaa kuvitella tyyliin "jos meidän kaupungissa on 10000 asukasta ja PKS:llä on miljoona, Helsinkiin muutto ratkaisee väistämättä suhde ym. ongelmat". Ei ihminen muutu osoitteen mukana muuksi. Jos hommat ei sujuneet siellä mistä lähdettiin, niin ei sitten missään muuallakaan. Muutos lähtee itsestä jos on lähteäkseen, yleensä varmaan ei.
Jaa niin, tervetuloa palstalle. Täällä tulet tarvitsemaan ATM:ia (Asshole Tolerance Meter = mittaväline, joka saattaa näyttää punaista foorumeilla)...
Itselläni on kyllä ihan selviä ja hyviäkin muistoja vielä ihan tuonne 23-24 ikävuoden tienoille, mutta sen jälkeiset vuodet ovat olleet niitä "hukkaan heitettyjä". Toki jos sitä alkaa kovin tiukasti omaa elämäänsä arvioimaan, niin kyllä kai meistä sinkuista suurin osa toteaa ettei ole saanut mitään suurempaa aikaseksi, tai että elämässä ei ole koskaan tapahtunut yhtään mitään merkittävää sitten oman syntymän.
Täytyy kyllä myöntää että tuo opiskelupaikkakunnalta poismuutto oli kyllä vähän tuollainen "instant fix" ratkaisu, jonka kuvittelin automaattisesti korjaavan tiettyjä ongelmia. (saisin töitä, löytäisin tyttöystävän jne.) Mutta oli siinä kyllä taustalla ihan oikeitakin syitä. Suunnitellut muuttavani Helsinkiin heti kun saisin opinnot päätökseen jo varmaan 1. opiskeluvuonna kun alan työtilanne alkoi hahmottua. Ja kun minulta sitten meni syksyllä vuokra-asunto remontin takia alta ja olin juuri saanut sen viimeisen kurssin suoritettua, niin eipä minua mikään enää tuolla pidätellyt.
Toki nyt vähän harmittaa kun olen melko yksin täällä uudella paikkakunnalla, kaikki kaverit jäivät tuonne opiskelupaikkakunnalle. Olen kyllä tässä joinakin yksinäisinä iltoina miettinyt sitä että olikohan tämä Helsinkiin muutto nyt ihan niin hyvä päätöis kuin luulin.
Se on tietenkin niin että johonkin 20 vuotiaaksi asti(ehkä nykyään paremminkin 18 vuotiaaksi) niitä kelvollisempia oman ikäisiä naisia vielä on vapinakin ja naiset eivät muutenkaan ole vielä silloin muuttuneet sillä tavalla 'vaikeiksi' tutustumista ajatellen kuin mitä siitä eteenpäin. Naisiin tutustumismahdollisuudet heikkenevät hirmusen paljon tämän ikävaiheen jälkeen. Vain ne naistenmietyypit tai yleensäkin ne jotka ovat pysyneet mukana aktiivisesti P/S-markkinoilla enää tämän ikävaiheen jälkeen osaavat iskeä naisia. Tämä tällainen muutos näissä naisasioissa voi tulla yllätyksenä, ja se voi helposti johtaa miehellä pysyväänkin syrjäytymiseen P/S-markkinoilta.
Joo, itsekin muistan lukiosta kun muutamat pojat iskivät naiset itselleen näin jälkeenpäin ajateltuna ihan naurettavan helposti. Itse olen ollut melko pitkään passiivinen naisteniskemisen suhteen ja ei tulisi enää kysymykseenkään että naisen voisin noin helpolla tavalla iskeä. Tuntuu siltä että vuosivuodelta se kynnys naiseniskemiseen on korkeammalla. Ehkä minäkin olen jollain tapaa syrjäytynyt P/S-markkinoilta, kun en ole edes vuosiin yrittänyt iskeä naisia, mutta minulla on kuitenkin halua "parantua" tästä ja alkaa aktiiviseksi toimijaksi noilla markkinoilla. Helppoa se ei tietenkään ole, mutta kai sitä nyt päättäväisyydellä, baarissa käymisellä ja siellä tehdyn muutaman erehdyksen kautta pystyy meistä jokainen aktivoitumaan P/S-markkinoilla.
"Tuntuu siltä että vuosivuodelta se kynnys naiseniskemiseen on korkeammalla. Ehkä minäkin olen jollain tapaa syrjäytynyt P/S-markkinoilta, kun en ole edes vuosiin yrittänyt iskeä naisia"
Juuri näin se sitten pakkaa menemään ja kynnys vaan kasvaa jo lähestyäkkin naisia(siis missään henkilökohtaisemmassa mielessä) ja erityisesti sellaisia naisia joista oikeasti kiinostunutkin olisi. Aika nopeasti siinä alkaa jo aavistaakkin(vaikka ei käytännössä naisia edes lähestyisi), että jotenkin on pihalla niistä trendeistä joiden mukaan naisia pitäisi lähestyä ja käsitellä. Tämän kun tiedostaa niin itse asiassa sitä alkaa nimenomaan joka tilanteessa jossa tällaisia naisia on esiiintyä niin, että ei vaan mitenkään näyttäisi kiinnostustaan tällaisiin naisiin. Ei halua näyttää kiinnostustaan kun aavistaa tulevansa naurunalaiseksi siksi kun on pihalla niistä naisten iskemis-ja käsittelytrendeistä jotka naiset ovat jo hyvin sisäistäneet niiltä miehiltä joiden kanssa he seurustelleet ovat.
Tämä ei kyllä ole mikään turha aavistus ja pelko, sillä juuri ne naiset jotka yli kaksikymppiseksi ovat jääneet pyörimään baareissa ja muissa iskupaikoissa alkavat katsoa kieroon tällaisia miehiä jotka ovat näistä kuvioista syrjäytyneet. Monet tällaiset naiset suorastaan nauttivat siitä jos pääsevät herjaamaan jotain tällaista vähemmän P/S-kokenutta miestä. Tietenkin myös ne miehet jotka nämä tavat naisille ovat opettaneet käyttäytyvät vähintäänkin yhtä ilkeästi tällaisia miehiä kohtaan.
Minä muistan miten vielä ollessani alta 20 pari noin ikäistäni naista hyvin aktiivisesti alkoi osoittaa kiinnostustaan minuun. Ihan suoraan lääppimään alkoivat. Se jälkeenpäin harmittaa kun sitä piti jotenkin itsestään selvänä että niitä naisia helposti saa vielä myöhemminkin. No eipä ole sittemmin enää ollut ketään vähänkään asiallista naista.
...sitten kun olen siellä toisten (sinkku)ihmisten keskellä, niin kyllähän asiat jotenkin järjestyy? Jostain löytyy töitä ja tyttöystävä, on ihan pakko löytyä, eihän tässä voi mennä mikään vikaan...
Näin tulee helposti haaveiltua. Vaan jos oma luonne on sellainen kuin meikäläisellä, eli kotiin jäänti on aina ykkösvaihtoehto, on aivan sama onko tarjolla satatuhatta työpaikkaa tai sinkkunaista, ilman jäät!
Tietysti nyt jos saat töitä, saat hiukan otettua kontaktia muihin ihmisiin, niin miksei elämä siitä lähtisi "rullaamaan". Jos et, niin heikolta näyttää...
Tämän kuolleempi kuin minun elämäni ei voisi olla. Olen kuin jossain loukossa, josta ei ole ulospääsyä.
Miten omaa elämäänsä saa MUUTETTUA?
En tiedä.
Tässä vaan ole yhä. Paikoillaan.
Elämäni on mennyt täysin hukkaan.
En ole keksinyt muuta kuin lyödä omaa päätä seinään.
Onhan sekin jotain. Vähän edes.
Minäkin muutin Helsinkiin, aikoinaan. Muutin pois.
Mutta elämä ei koskaan alkanutkaan.
Tuntuu kuin elämä olisi pettänyt minut. Valehdellut törkeästi päin naamaa.
Mitään ei koskaan tullut, EI MITÄÄN.
----Tuntuu kuin elämä olisi pettänyt minut. Valehdellut törkeästi päin naamaa.
Mitään ei koskaan tullut, EI MITÄÄN. ----
Kyllähän sitä itsellänikin oli jotain "suuria" odotuksia elämältä kun olin nuorempi. Luulin että kaikki olisi helppoa ja riittäisi että jos vain jotain haluaa niin sen myös saa kun vähän asiaan paneutuu. Toki sitä oppi jo kauan ennen kuin oli täysi-ikäinen ettei maailma ihan noin helppo paikka ole ja ettei elämässä aina saa kaikkea mitä haluaa.
Mutta vaikka minulla oli noita tiettyjä odotuksia elämältä ja osa niistä näyttää jäävän pelkiksi haaveiksi, niin en siltikään koe että minut olisi jotenkin petetty. Ketä minä oikein voisin syyttää siitä ettei se tyttöystävä koskaan saapunut sitä ovikelloa soittamaan tai etten ole vielä 26 vuotiaanakaan tienannut niin paljoa että voin sen Bemarin ostaa?
Ja aika kyyninen toteamus tuo ettei mitään ole koskaan tullut. Kai sinä ES nyt edes jotain olet omassa elämässäsi omasta mielestäsi saavuttanut? Melko kyyninen luonne saa olla että oman elämänsä täysin olemattomaksi arvostaa.
Minun suurin ongelmani on varmaan se, etten koskaan ole oikein uskaltanut edes odottaa elämältä mitään, en ole koskaan uskaltaltanut edes haluta mitään tai aina on ollut jotain minun "elämääni" suurempaa ja musertavampaa.
No, me puhumme nyt varmaan ihan eri asioista ja eri näkökulmista.
Joo, ilmeisesti ei käy ajatukset yhteen. Itse tarkoitin tuolla "elämän odotuksilla", niitä haaveita ja unelmia joita itselläni oli ja on ollut jostain lapsesta saakka. Totta kai osa noista unelmista muuttuu kun ikää tulee enemmän ja ihminen muuttuu, mutta osa on pysynyt ainakin itselläni melko samoina. Uusia unelmia on syntynyt myös silloin kun vanhat eivät ole toteutuneet.
"Aloitanpa tämän palstan käytön"
Kuinka monen miehen käyttämä tämä palsta on?
No, kyllähän se elämä on tuntunut pysähtyneeltä, vaikka toisaalta olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että on tapahtunut kuitenkin jotain. Palstalaiset varmaan vähättelevät, mutta pidän valmistumistani ja sitä välittömästi seurannutta työpaikan saantia eteenpäin menemisenä. Ja sen turvin on voinut taas kokeilla niin sanottua elämää, tosin siinä en sitten ole ollut kovin hyvä. Loppujen lopuksi melkein kaikki eteenpäin menemiseni tuntuu liittyvän lähinnä työelämään, kun vapaa-aika taas ei ole muuttunut kuin himpun verran opiskeluvuosien tyhjyydestä. En edelleenkään ole hyvä solmimaan ja ylläpitämään kaverisuhteita, ja tietenkään sitä tyttöystävää ei ole löytynyt. Parilla treffeillä olen vuoden 2007 jälkeen käynyt, ja tapaillut hyvin lyhyen aikaa erästä naista, mutta siinä se. Kerran vuodessa käynyt ehkä ulkomaanmatkalla, mutta sekin tuntuu lähinnä säälittävältä yritykseltä olla tekevinään jotain.
Ennen kaikkea minullekin tulee, jopa näillä suorituksilla, joskus itsellekin muutamia vanhempia, 50-60 -vuotiaita rupsahtaneita ja apeakasvoisia miehiä bussissa katsellessa (öhöö höö hoo-moo), että tuossa olen minä parin vuoden päästä, enkä oikein tiedä, mitä voisin tehdä. Pitäisi muuttua jotenkin ekstrovertimmaksi jostain napinpainalluksesta, mutta kun tavallaan nautin yksinolosta, mikä tekee seuranhausta - oli sitten kaveriseuraa tai jotain romanttisempaa - hankalaa.
No, sinä olet tietysti nuori. Toivottavasti saat oikeasti pidettyä tuon lupauksesi, ettet jää enää yksin kotiin haikailemaan elämänmuuttumisesta. En haluaisi olla pahan ilman lintu, mutta muistan itse tehneeni saman lupauksen useita kertoja, ja tulokset ovat nähtävissä.
Kyllä. Viimeiset pari vuotta mennyt kaavaa viikolla duunia ja reeniä, viikonloppuna ainakin kerran baari, merkityksettömiä ja lyhyitä suhteita.
En haluaisi että elämäni olisi samanlaista kymmenen vuoden päästä. Koska se oli samanalaista jo kymmenen vuotta sitten. Tulee aina se friends with benefits kortti.
"friends with benefits kortti" :D
Eiköhän tämä kirvoita muutaman Eino-avauksen lisää.
Mukava, kohtuullisen fiksu, hauska ja joidenkin naisten mielestä kivannäköinen bipo pääsee punkkaan ja saa kahvi/kalja/leffaseuraa mutta harva nainen seurustella haluaa.
Jotkut ne jaksaa lesota ja hehkuttaa siitä omasta erinomaisuudestaan.
No ei se minusta mikään saavutus ole etten tunnu kelpaavan naisille parisuhteeseen. Ymmärrän kyllä miksi enkä siitä naisia syytä. Miksipä sitä haluaisi mielenterveysongelmaisen kanssa seurustella?
Vähän tuon suuntaiset ne on itsellänikin suunnitelmat, ensin vähän rahaa säästöön ja sitten alkaa joka ikinen viikonloppu käymään baarissa, kai sieltä nyt jotain minulle(kin) irtoaa.
En todellakaan halua että oma elämäni on tätä samaa vielä 10 vuoden kuluttua, en halua että se on edes ensi vuonna tätä samaa. Aion kyllä ihan aktiivisesti alkaa muuttamaan omaa elämääni, mutta eihän se muutos tietenkään yhdessä yössä tapahdu.
Mulle kelpaisit.
Ihan hyvä suunnitelma mutta kritisoin omalla kohdallani lähinnä sitä että elämä on tosiaan jumittunut näin sinkkuna duuni-kuntosali-viikonloppuisin ehkä baari tai treffit naisen kanssa jonka kanssa ei olekaan mitään yhteistä linjalle.
Ulkona käyminen kuitenkin kannattaa aina. Ei ne naiset oven taa tule koputtelemaan. Ja baarista ainakin minä olen myös ne tyttöystävät enimmäkseen löytänyt. Omaa tuttavapiiriä kun katselee niin varmaan puolet pareista on tavannut joissain bileissä tai baarissa.
Joo, vaaransa siinä on jokaisessa elämänhetkessä ja vaiheessa se että siihen voi jäädä helposti jumiin. Mutta kun tämän tietää, niin sitä ehkä osaa välttää hieman paremmin tulevaisuudessa.
---Ihan hyvä suunnitelma mutta kritisoin omalla kohdallani lähinnä sitä että elämä on tosiaan jumittunut näin sinkkuna duuni-kuntosali-viikonloppuisin ehkä baari tai treffit naisen kanssa jonka kanssa ei olekaan mitään yhteistä linjalle.---
Itse oikeastaan lähden tässä omassa suunnitelmassani siitä että olen juurikin tuossa tilanteessa itse joskus vuoden tai ehkä kahden kuluttua. On töitä, saliharrastus ja deittejä silloin tällöin. Toki ei siitä varmaan mitään haittaa olisi että sitä löytäisi sen tyttöystävän jo vähän aikaisemminkin, mutta olen hieman pessimistinen luonne enkä odota että minulla ihan heti naisten suhteen tärppäisi.
"---Ihan hyvä suunnitelma mutta kritisoin omalla kohdallani lähinnä sitä että elämä on tosiaan jumittunut näin sinkkuna duuni-kuntosali-viikonloppuisin ehkä baari tai treffit naisen kanssa jonka kanssa ei olekaan mitään yhteistä linjalle.---
Itse oikeastaan lähden tässä omassa suunnitelmassani siitä että olen juurikin tuossa tilanteessa itse joskus vuoden tai ehkä kahden kuluttua. On töitä, saliharrastus ja deittejä silloin tällöin."
Estääkö joku nykytilanteessasi harrastamisen tai deittailun? Deittejä on aika helppo sopia vaikka harva niistä johtaa sukupuoliyhdyntää kummempaan toimintaan. Aika äkkiä sen kuitenkin huomaa jos nainen ei herätä sitä sopivaa tunnetta. Tyttöystävältä odotan vähän enemmän kun kivaa juttuseuraa ja kohtuullista seksiä.
"Toki ei siitä varmaan mitään haittaa olisi että sitä löytäisi sen tyttöystävän jo vähän aikaisemminkin, mutta olen hieman pessimistinen luonne enkä odota että minulla ihan heti naisten suhteen tärppäisi."
No se löytyy kun löytyy. Sopivan löytäminen on vaikeaa.
Mul on kaveri joka on viimisen 3v aikana ainaski käyny joka viikonloppu baarissa. Se on sen elämäntapa, on sillä nyt nainen ollut jonkin aikaa, mutta on se ollut työn ja tuskan takana. Ja sen pitäminen saattaa olla hankalaa..
Itseä ei tosiaankaan kiinnosta alkaa viettämään tuon kaltaista elämää, että koko elämä pyörii naisen etsimisen ympärillä. Mukavinta olis kun vois elää ilman tunnetta, että pitäisi olla joku vierellä, että voisi olla oikeasti onnellinen, mutta ympäristöstä tuleva paine vaikuttaa väkiste alitajuntaisesti.
Musta sä Eino vaikutat muuten kaikin puolin kiinnostavalta ja sympaattiselta ihmiseltä, mutta tuo sun suhtautuminen seksiin arveluttaisi mua niin paljon etten uskaltaisi seurustella kanssasi, jos nyt tällainen kuvitteellinen mahdollisuus olisi. Ei ole kiva, että seurustelukumppanilla on entisiä hoitoja ympäriinsä, osan kanssa ehkä vieläkin yhteydenpitoa jne. Koska olen elänyt itse elämäni ihan eri tavalla, se haittaisi yksinkertaisesti liikaa.
Kirjoitit joskus että asut Helsingissä. Muutin itse tänne muualta, eikä tarvinnut kuin pari vuotta, niin kummasti alkoi tuttujen kautta löytyä yhteisiä tuttuja. Aika pienet ne piirit täälläkin ovat loppujen lopuksi, ja sana lähtee kiertämään. Harva nainen haluaa seurustella miehen kanssa jolla on ollut kymmeniä sänkykavereita (varsinkaan jos itsellään ei ole), tai ainakin niistä tullaan vääntämään monet kerrat suhteen aikana. Ehkä olet saanut sellaisen maineen itsellesi ettei kukaan nainen enää halua sinulta muuta kuin seksiä ja hetkellistä seuraa mutta ei seurustelua?
"Ehkä olet saanut sellaisen maineen itsellesi ettei kukaan nainen enää halua sinulta muuta kuin seksiä ja hetkellistä seuraa mutta ei seurustelua?"
Tunnustan että tuo on osittain totta. Viime perjantaina sain seksiä koska nainen oli tietoinen... No siitä että olen helppo ja hyvä.
Mutten ole mikään Helsingin tunnetuin gigolo. Useimmat naiset eivät ole tietoisia kaadoistani. Olen ovela ja salaan seksielämäni. Tai no... Ei se vaan kuulu kenellekään. En esimerkiksi lisää irtopanoja sosiaalisen median verkostoihin tai hanki sellaisia piireistä missä yleensä liikun.
Kyllä munkin elämä tuntuu samoja latuja kulkevan. Duunia, tylsähköjä iltoja monena iltana viikossa. Viimeisen parin vuoden aikana takkuisia suhteenkehitelmiä, joista jäi käteen...mitä? Varmaan pari piirua kyynisyyttä lisää. No eikohän tämä tästä taas jossain kohtaa valoisammaksi muutu.
Ajattelit tehdä jotain ja se jotain on roikkua netissä?
Mitä ajattelit huomenna tehdä? Jatkaa pohtimista?
No en todellakaan ajatellut vain roikkua netissä. Tänäänkin kävin jo leffassa ja huomiseksikin on useampi homma suunnitteilla sen perinteisen ruokakaupassa käynnin ohelle.
En varmaan vielä huomenna yökerhoihin lähde seikkailemaan, kun ei ole ihan kauheasti rahaa, mutta ehkä sitä jossain pikku kuppilassa voin käydä tuopin juomassa ja Helsingin elämää ihmettelemässä.
Ei todellakaan ole pysähtynyt, mä elän sillä kaikkein korkeimmalla aallon harjalla päivästä toiseen, kaiken vapaa ajan käytän itseeni ja rakkaisiin harrastuksiini,mitä muuta ihminen voi edes toivoa.?
Tämä teidän jatkuva ruikutus on naurettavaa, miten te olettekaan noin helvetin ressukoita,,,,,,Siis te luulette että parisuhde on joku pelastava enkeli,et se muuttaa kaiken ja elämä muuttuu kullaks poks vaan... en ihan tähän jaksa uskoa kumminkaan.... Tää palstan uusi ulkoasu on muuten ihan perseestä, näkö menee vittu, ei toimi.
Joo, no enpä minä odota että se tyttöystävän löytäminen ratkaisisi kaikki "ongelmani". Itse lähden siitä ajatuksesta liikkeelle että ratkaisen itse suurimman osan "ongelmistani" jonka jälkeen se tyttöystävän löytäminen tulee helpommaksi. Ensimmäisiä muutoksia ovat varmaankin se että alan käymään enemmän baareissa, hankin parempia vaatteita ja alan harjoittelemaan sitä naisten "iskemistä". Tyvestähän sitä puuhun kiivetään.
Itsekin huomasin että tämä suomi24 on vähän muuttunut siitä kun viimeksi olen täällä vieraillut, mutta kyllähän tämän sivuston sai toimimaan kun vähän noita asetuksia selaimesta ja adblockista sääteli.
Siis alatko "käymään baareissa" ja hankitko parempia vaatteita ihan omaksi iloksesi vai siksi, että niiden avulla saisit sen tyttöystävän, joka taikaiskusta muuttaa elämäsi mielekkäämmäksi?
Ei tule onnistumaan.
Ihminen, joka käy baareissa vain löytääkseen jonkun, erottuu kyllä joukosta. Yleensä ulos (baareihin, elokuviin, kahviloihin, matkoille...) mennään ihan omaksi iloksi, yksin tai kaveriporukalla. Tarkoitus on pitää _hauskaa_.
Epätoivo paistaa ulospäin. Ihminen, joka ei ole jossain/tee jotain ihan omaksi ilokseen, ei yleensä innosta lähestymään.
Kyllä, ainoa motivaationi pukeutua paremmin baareja varten ja sille baarissa käymiselle on se että löytäisin itselleni naisseuraa. Ehkä se tekee minusta epätoivoisen ihmisen, mutta kai sitä nyt pienellä harjoittelulla voi ainakin suurimman osan tuosta sielua riivaavasta epätoivosta peittää?
Jos lähden tuolla "ei tule onnistumaan" asenteella liikenteeseen, niin en kyllä varmaan pääse elämässäni yhtään eteenpäin, en työn, koulun tai naisten suhteen. Pakko tässä on opetella jotain optimismia että homma etenee.
"Ihminen, joka käy baareissa vain löytääkseen jonkun, erottuu kyllä joukosta. Yleensä ulos (baareihin, elokuviin, kahviloihin, matkoille...) mennään ihan omaksi iloksi, yksin tai kaveriporukalla. Tarkoitus on pitää _hauskaa_."
Tekopyhyyden Suomen ennätys, naistenlehtien paskanjauhantaa. Totta kai normaali mies pukeutuu hyvin ja menee baariin nimenomaan naisseuran toivossa ja iskemään naisia eikä "omaksi iloksi". Ei ne baarit ja kahvilat itsessään mitenkään überhauskoja paikkoja ole, eikä mies saa mitään "omaa iloa" siitä, että hänellä on ne ykkösrätit päällä.
Jos taas haluaa oikeasti rentoutua, niin voi mennä vaikka kaveriporukan kanssa viikonlopuksi mökille ryyppäämään ja parantamaan maailmaa. Sata kertaa hauskempi vaihtoehto kuin jokin meluisa disko.
Naiset voivat myös pitää yllä myyttejä siitä, miten jonkin automaatin kautta "seuraa löytyy", kunhan vain itsellä on "hauskaa" ja on oma itsensä. No varmaan löytyykin heille, mutta ei löydy miehelle, ellei ole joku tosi alphauros. Tavallinen mies saa seuraa vain sillä tavalla, että ottaa aloitteen käsiinsä ja menee pokaamaan sen naisen.
Aika samaa mieltä. Kyllähän sinne baariin hauskaaKIN pitämään, vaikka kaveriporukalla, kannattaa mennä, mutta jossain kohtaa täytyy alkaa jututtamaan naisia, jos haluaa saada jotain aikaan. Se voi olla hauskaa myös, aina ei kuitenkaan ole.
Olin äärimmäisen yksinäinen jo pikkulapsena ja olen sitä edelleenkin. Opiskelupaikka nyt sentään on onneksi eri kuin silloin vajaa parikymmentä vuotta sitten.
Itse olen nyt oikeastaan ensimmäistä kertaa elämässäni yksinäinen kun muutin pois opiskelupaikkakunnalta. Kaikki kaverit ovat jääneet joko sinne tai sitten kotiseudulle. Ei se ole kovin kivaa kun ei viikkoon edes puhu kenenkään muun kanssa kuin kaupankassan ja kirjastonhoitajan.
Ensimmäistä kertaa elämässäsi yksinäinen?
Missä mössösössössä sä oikein olet elänyt.
Viu.
- ei jaksa.
Ei JAKSA enää edes sympatiseerata.
Musta tuntuu että ongelmasi on tilapäinen ja vuoden päästö et enää edes muista koko asiaa, on tyttöystävä ja kavereita jne.
Tai mistä sen tietää... kohta olet 40-50 v. mies bussissa ja joku nuori mies katselee sinua. Tee nyt jotain. Minä en tiedä, mitä.
Nyt tiedät miltä ATM:istä tuntuu, kun he lukevat naisen valittelevan että naisen on niin vaikea löytää miestä.
Kyllä. Nyt Helsinkiin muutettuani olen elämässäni ensimmäistä kertaa ihan oikeasti yksin. Opiskelupaikkakunnalla ja kotiseudullani minulla oli paljon kavereita ja päiväni olivat täynnä tekemistä, jopa ne viikonloput, joten en oikeastaan koskaan tuon kaiken kiireen keskellä tuntenut itseäni yksinäiseksi. Toki sitä tuolloinkin saattoi mennä päivä tai pari etten ketään tavannut ja olin yksinäinen, mutta tuollainen pieni yksinäisyys oli oikeastaan minusta ihan hyvää.
Mutta vaikka kaikki nämä ongelmani (työttömyys, kesken olevat opinnot, ilman parisuhdetta) vaikuttavat ehkä väliaikaisilta, niin ne kaikki eivät todellakaan sitä ole. Minulla ei ole täällä Helsingissä tällä hetkellä yhtään kavereita, mutta toivoa on että edes joku opiskeluaikaisista kavereistani muuttaisi tänne kyllä on ja ehkä sitä uusia kavereita löytyy kun saa töitä tai alkaa harrastamaan jotain. Opintoni ovat olleet käytännössä jäissä jo viimeiset 2 vuotta, töitä en ole tehnyt reilu vuoteen ja naista minulla ei ole elämässäni koskaan ollut. Ehkä tuon koulu ja työ homman saan tässä syksyyn mennessä korjattua kunhan pikkuisen jaksan niihin panostaa, mutta naisten suhteen minun on hieman vaikeampi nähdä muutosta, ellen mitään suurempaa muutosta elämässäni tee.
Aloittajalla on elämä solmussa-vai oliko liian rankka ilmaus?
No, joka tapauksessa aloittaja on pienessä paniikissa, koska hän on
havahtunut linja-automatkalla pohtimaan elämänsä kulkua, nähtyään
40-50 vuotiaan miehen joka oli aloittajan mukaan apean näköinen.
Miehen apeasta ilmeestä aloittaja on tehnyt päätelmän, ettei ko. mies
ole tyytyväinen elämäänsä-mistä aloittaja voi tietää miten mielekkään ja täyden elämän kukakin on elänyt? ( aloittaja ei suoraan sano, että hänen tulkinnan mukaan ko. miehen elämä olisi ollut jollain tavoin epäonninen- mutta sitä aloittaja tarkoittaa)
Aloittaja on vasta 26 vuotias ja silloin elämä on vasta edessä, aloittajalla
on vielä noin 10-15 vuotta aikaa löytää elämäntoveri ja saada lapsia.
Aloittaja tietää mitä elämältään haluaa ja se on jo paljon, mutta minulla
on käsitys että aloittajalla on liian kiire saada opinnot päätökseen ja elämä
järjestykseen.
Sinulla ei ole mitään kiirettä, anna asioiden soljua omalla painollaan!
Mukavaa rakkauden kesää 2011!
---Aloittajalla on elämä solmussa-vai oliko liian rankka ilmaus?---
Ei minulla elämä solmussa ole, vaan nyt on sellainen tunne että elämä ei etene lainkaan. Kaikki päivät alkavat olla samanlaisia, mitään suurempia muutoksia elämässä ei tapahdu.
---Aloittaja on vasta 26 vuotias ja silloin elämä on vasta edessä, aloittajalla
on vielä noin 10-15 vuotta aikaa löytää elämäntoveri ja saada lapsia.
Sinulla ei ole mitään kiirettä, anna asioiden soljua omalla painollaan!---
Ajattelin joskus 20 vuotiaana kun sitä naisseuraa ei ollut juurikin tuolla tavoin että kyllä sitä asiat ovat sitten toisin kun kun on 25, mutta eipä nuo olleet. Joten toista kertaa en kyllä aio sortua tuohon itsepetokseen että asiat sujuvat omalla painollaan, vaan aion alkaa muuttamaan itseäni niin että asiat ovat siten kun niiden haluan olevan sitten kun olen 30 tai 35, nykyisellä elämäntyylillä ja käyttäytymisellä ne eivät sitä tule olemaan.
Ääri-ATM:t pystyvät ajattelemaan naisen vain "pilluna" ja seksinä - ei mitään muuta. Heidän mielestään naiset ovat pelkkinä esineitä, ja sitten heitä ihmetyttää, kun "esineet" eivät käyttäydykään heidän toivomallaan tavalla.
Naisen voi olla vaikea löytää miestä, jos ei halua vain irtoseksiä, vaan parisuhteen.
Vähän vaikea tietää, miten oikeasti ajattelevat. Voi olla, että joidenkin mielestä tosi äijjjjät puhuvat pelkästään pillusta.
Jackaroo - sulla on tieto siitä mitä et halua, se on jo hyvä alku. Lisäksi olet valmis muutoksille - tosi reipasta. Helsinki passivoi, niinkuin kaikki suurkaupungit, ellet itse pidä itseäsi liikkeessä. On liikaa tarjontaa "jonka ehtii tehdä myöhemminkin". Eli tsemppiä siihen että oikeasti jatkat uutta linjaasi luomalla itsellesi mielekästä tekemistä!!!!
Tuo tekeminen on myös minun metodi - ja arki on parempaa kun pysyy aktiivisena :)
Mikä tää palstan alistuva asenne että "elämä ei mennyt niinkuin piti" ( ja ikää on 20-30v )? Me kaikki ollaan ihan täysin kykeneviä vaikuttamaan omaan elämäämme (vaikkei sitä voi 100% hallitakaan). Vaatii vähän aktiivisuutta, mutta parempi elämä on itsestä kiinni.
Tehkää nyt ihmeessä jotain uutta/erilaista nyt viikonloppuna!
Vaihtelevasti. Välillä, kuten nyt, olen innoissani, remontoin asuntoani ja suunnittelu ja kaupoissa juokseminen tuottavat suurta mielihyvää.
Toisinaan taas jysähtää päälle tunne, että apua, olen vasta viisikymppinen, sukuni naiset ovat pitkäikäisiä, minun pitäisi täsä samaa p***kaa tarpoa pahimmassa tapauksessa vielä seuraavat 50 vuotta....
Jaa-a. Alat tehdä jotain heti ja sitten muutamaa viestiä alempana kirjoitat, että jos syksyyn mennessä saisi jotain tehtyä työ- ja opiskeluasioille. Mitä jos tekisit niille "jotain" tänään, nyt tällä istumalla. Mene töihin. Koska sinulla ei ole tutkintoa niin ei liene varaa olla ronkeli työpaikan suhteen.
Töistä saat rahaa ja sosiaalisia suhteita.
Ja tuo baarisuunnitelma.. sitten kun nainen on löytynyt niin sitten ei tarvitse enää panostaa vaatteisiin ja baarissa käyntiin? Entä jos se nainen haluaa jatkaa ystävien tapaamista baareissa? Jäätkö aina yksin kotiin ? Jos taas haet naista, joka ei tykkää käydä baareissa, niin miksi etsit sellaista nimenomaan yöelämästä?
Tuo "sitten kun" ajattelutapa ei tule muuttamaan elämääsi; menet yökerhoon sitten kun on vaatteet ja vaatteet on sitten kun on rahaa ja rahaa on sitten kun on töitä ja töitä on sitten joskus syksyllä - hei, nyt on maaliskuu! Aiotko odottaa koko kesän että syksyllä se elämä alkaa? Sitä ennen käyt juomassa tuopin paikallisessa nauttimatta siitä tippaakaan?
Menepä nyt työvoimatoimiston sivuille ja etsi töitä, pääkaupunkiseudulta niitä satavarmasti löytyy. Laita tietosi vuokravälitysfirmojen hakijapankkeihin. Jos hakuasiakirjasi eivät ole kunnossa niin hae työvoimakoulutukseen. Jos olet liian hyvä ottaaksesi vastaan hanttihommia niin muista että et ole mikään varsinainen saalis myöskään työnantajien silmissä.
Aloittaja on henkilö joka lykkää kaiken huomiseen, ensiviikkoon, kesään, syksyyn,
ensivuoteen jne. kunnes hän huomaa että hän on se 40-50v mies jota joku
25 vuotias nuorimies katsoo miettien että tuollainen minä en ainakaan halua olla
tuossa iässä, niin se elämän kiertokulku menee.
Sori, jos pahoitin mielesi. Olet saamaton!
Joo, tiedän kyllä että olen usein sortunut tuohon mañana-ajatteluun, ja monta asiaa on jäänyt sen takia kokonaan tai ainakin puoliksi tekemättä. Mutta en minä nyt ainakaan omasta mielestäni nyt ihan saamaton ole, mutta naisten suhteen tuo saamattomuus kyllä pitää paikkaansa.
Olen sinkkunainen ja samankaltaisessa tilanteessa on tullut edettyä. FM- tutkinnosta puuttuu enää vain gradu ja tuntuu jotenkin, että viimeiset vuodet on menneet hukkaan, koska mitään merkittävää ei ole tullut tehtyä.
Ja sitten kun on miettinyt sitä, että mitäs tässä olisi pitänyt tehdä viimeisten vuosien varrella, jotta olisin ollut elämääni ja suorituksiin tyytyväinen, niin vastaukseni on ollut seurustella.
Se on kyllä kumma juttu, miten kumppanin ja oman perheen puute tekee elämästä niin onttoa. Olen mielessäni koittanut murtaa tätä ikävää kaavaa ja saada asioille jotain muutakin kautta merkitystä kuin toisten ihmisten kautta eli ilman, että elämää täytyisi jakaa jonkun kanssa. Mutta ei se tahdo onnistua. Yksin eläessä asiat vaan on, roikkuu ja soljuu eteenpäin. Onhan mulla muitakin ihmisiä elämässäni mukana kuin seurustelukumppani ja oma perhe, mutta ne on eri asia.
Ei mun kaverit ja ystävät ole samallailla kiinnostuneita mun elämästä kuin seurustelukumppani olisi. Eikä heidän kanssaan tule asioita jaettua samallailla. Voihan olla kyseessä vain asennevammakin. Voisinhan vuodattaa itseäni enemmän kavereilleni mutta onko heidän elämäänsä, eli parisuhteeseen/perheeseen, sopivaa väksin tunkeutua.
Tästä palstasta sellainen varoituksen sana, että täällä on aika paljon vakkareina häiriintyneitä ja syrjäytyneitä mieihiä, joilla osalla on mielenterveysongelmia. Ja osa palstan jutuista karkaakin kauaksi normaalien ihmisten maailmasta. Katkeruutta ja naisvihaa on näillä palstoilla paljon, miksi sinkkunaiset eivät jaksa tai tahdo tälle palstalle oikein kirjoitella. Jos he kirjoittavat jotain sinkkuelämästään, heitä haukutaan huoriksi ja lutkiksi ja kaikkea muuta yhtä kypsää.
Mitä tulee tilanteesi, voisit miettiä sitä mikä tekee elämästäsi sitten arvokasta ja haluttavaa? Mitä oikeasti haluat ja miten sen tyttöystävän saaminen muuttaisi tilannetta?
Kaikkiahan me tykätään olla ihastuneita ja halutaan rakkautta. Se on selvää. Selvää on myös se, ettei tulevaisuutta vielä ole mutta tulevaisuus on tulossa. Se mitä teet tänään, pohjustaa huomista.
Sosiaalinen verkosto on myös jaksamisen kannalta tärkeää. Jos et ole vuoteen saanut opiskeltua ja tehtyä työtä, voisit miettiä, että oletko ollut lievästi masentunut kenties. Elämänhallinnasta ja itsetunnosta on kirjoitettu paljon hyviä kirjoja. Ne voivat auttaa sua naisasioissakin enemmän kuin kivat vaateet.
---Mitä tulee tilanteesi, voisit miettiä sitä mikä tekee elämästäsi sitten arvokasta ja haluttavaa? Mitä oikeasti haluat ja miten sen tyttöystävän saaminen muuttaisi tilannetta?---
Niin, no en ehkä ihan noin syvällisesti ole oman elämäni arvokkuutta pohtinut. Itselläni on tiettyjä asioita jotka haluan saada/tehdä ennen kuin on liian myöhäistä. Yksi tärkeimmistä asioista mitä haluan elämäni aikana tehdä on perustaa perhe, joten se tyttöystävän hankkiminen on yksi oleellinen askel tuon asian toteuttamisessa. En nyt kuitenkaan lähde ihan niin vakavalla mielellä liikenteeseen että lähtisin baareja kiertelemään ja naisia kosimaan, vaan tarkoitus olisi toteuttaa tuota vakavan ihmissuhteen löytämistä vaihe kerrallaan: ensin vähän siistiä itseäni ja tapojani, sitten hankkiutua sinne mistä voi löytää naisia ja yrittää saada aikaan edes jonkinlaista suhdetta heihin.
---Sosiaalinen verkosto on myös jaksamisen kannalta tärkeää. Jos et ole vuoteen saanut opiskeltua ja tehtyä työtä, voisit miettiä, että oletko ollut lievästi masentunut kenties. Elämänhallinnasta ja itsetunnosta on kirjoitettu paljon hyviä kirjoja. Ne voivat auttaa sua naisasioissakin enemmän kuin kivat vaateet.---
Joo, tuon sosiaalisenverkoston merkityksen itse huomasin todella vasta nyt kun muutin pois opiskelupaikkakunnalta ja täällä Helsingissä en ole vielä ehtinyt saamaan yhtään ystävää, tai edes tuttua. En usko että olen masentunut, sillä tunnen pari vakavasta masennuksesta kärsivää ihmistä, enkä kyllä huomaa että minulla mitään samoja oireita tai ongelmia olisi. Toki ainahan sitä voi olla lievästi masentunut, mutta en kyllä ala itseäni sen enempää diagnosoimaan.
Itsetuntoa minulla kyllä on, mutta naisten suhteen se on melko matalalla, johtuen siitä etten oli vuosiin edes yrittänyt ketään saada ja ainakin nuorempana olin melko ujo aina silloin naisten seurassa kun olisi pitänyt jotain iskemis hommia yrittää. Työ- ja kouluelämässä minulla ei ole mitään ujoutta naisten suhteen, vain pelkästään silloin kun pitäisi alkaa niitä hempeitä puhumaan. Mutta ehkä tuo on jo mennyttä ja nyt kun tässä kevään aikana lähden uudelleen "radalle", niin sitten näkee sen kuinka sujuvasti pystyn tuntemattomia naisia lähestymään.
Milloin on "sitten"? Ilmeisesti ei ainakaan tänään, tänään eletään vielä sitä vanhaa elämää, mutta _jonakin päivänä_ kaikki muuttuu.
Mukavaa saada tänne palstalle uusi järkevä mieskirjoittaja, pisteet siitä sinulle "jackaroo". "pimpompoks" kirjoittikin sinulle juuri ne samat asiat, joista olin aikeissa itsekin kirjoittaa. Olen muutoinkin kanssanne lähes samanlaisessa tilanteessa, tosin minulta niitä kurssejä puuttuu vieläkin (sekä lopputyö) ja olen tehnyt keikkatyötä vuosia opiskelujen ohessa.
Tuli mieleen sellainen juttu, että miksi sinä et siis tee gradua nyt kun kurssit ovat kasassa? Eikö yksinkertaisesti huvita, vai mitä?
Tuohon naisen hakuun...oletko kokeillut netin kautta etsiä naisseuraa? Siihen ei menisi varmaan rahaakaan niin paljon? Mielestäni baari on aika huono tapa tutustua ihmisiin, jos on ujo toisen sukupuolen suhteen.
Mukava huomata tällä palstalla, että on muitakin kohtalotovereita joiden on vaikea tutustua miehiin/naisiin. Vaikka palstan miehet sitkeästi muuta väittävät, on oikeasti olemassa myös naisia, jotka eivät todellakaan ole lihavia tai rumia, yksinhuoltajia ynnä muuta, vaan tavallisen näköisiä ja mukavia ihmisiä, joilla on ihan hyvät edelytykset tyttöystäväksi ja perheen äidiksi, mutta ovat miesten hylkimiä ja ohittamia. Eipä se tuo ulkonäkö ole, vaan olemus. Kun ei kiinnosta, ei kiinnosta, se on ikävä tosiasia.
Itse olen muuten jotenkin allerginen tuolle "iskeminen" -sanalle. Monesti olisi parasta jos ihmiset "vaan tutustuisivat" ilman tarkoitusta iskeä, tämä olisi ainakin minulle se paras tapa, yleensä juuri silloin itse kiinnostun jostain miehestä. Juttelisivat ihan tavallisesti ihan tavallisista asioista, niitä näitä. Olen huomannut, että ikävän monella se iskeminen "menee överiksi", kun yritetään olla niin cooleja ja tehdä vaikutusta, keinolla millä hyvänsä, ja jos ne keinot ovatkin väärät niin menettää mahdollisuutensa. Ikävintä se on silloin jos yritetään tehdä vaikutusta toiseen seksuaalisella tasolla esim. puhumalla seksistä, pornosta, entisistä panoista tai seurustelukumppaneista...tämä on sellainen aihealue jossa on todella helppo puhua sivu suunsa ja saada toinen perääntymään. Kumman usein ihmiset tähän silti syyllistyvät, vaikka usein se tuntuu aiheuttavan harmeja.