Nyt kun on katsonut kyseisen elokuvan, eilen 2.3.2011 televisiosta, ja miettinyt aivonsa solmuun, entisenä nuorena, että mitä ihmettä elokuvasta ja huumeita käyttävistä nuorista voisi ajatella,
on kertakaikkiaan todella tyhjä ja epätodellinen olo.
Miettii että miten tähän on Kaupungissakin oikein päädytty ja miettii etteikö mitään voi nuorison tilanteen ja elämän eteen oikeastikaan enää näinkin suuren toivottomuuden edessä- tehdä. Entisen nuoren aikaan Kaupungissa huumeita käyttivät korkeintaan ne joilla oli Paljon valuuttaa taskussa ja jotenkin se oli pienen piirin joku oma juttunsa, johon mukaan ei monellakaan teinitaviksella (huumevalistus?) ollut edes mitään halua eikä sisäänpääsyäkään.
Vuosien varrella kaukaa seuraten Kaupungin satunnaisia huumeuutisia,
on jotain tapahtunut, ihan kuten kaikkialla muuallakin Valtakunnassa.
Mutta suu on edelleen auki ja pää tyhjä eilisen syntymäkaupungin kuvaelman jäljiltä.
Onko Kaupunki todellakin noin muuttunut vaiko aika, nuoret
vaiko oikeastikin; - mikä?
Ja miksi pohjoisen Pikkukaupungin elämä on nuorten kohdalla näinkin raakaa, ruvelle ja sisuskalutkin verille runnovaa?
Miksi kauhea pakkopäästä täältä pois - fiilis nuorella miehellä, ihan kuten niin monella muullakin Kaupungin ihmisellä vuosien saatossa?
Miksi mitään ei voi tehdä ettei oikeassa elämässä olisi asiat elokuvan nuorten ihmisten tavalla elettävänä ja koettavana ja kuljettavana?
Uhkaa, pelkoa, välinpitämättömyyttä, surua, kaipuuta, rakkaudettomuutta, vailla terveyttä ja käsissä vain tämä hetki ja tämä kus....n. trippi.
Onko se hiljaisuus, lumi, pimeys, tylsyys, valmis elämä, ura, kaiken sen ajattelu, joka saa kokeilemaan, hakemaan jännitystä, adrenaaliiniä vereen, jännitystä, odotusta, onnistumisen riemua, pakoa, joka vie eteenpäin, painaa ja puskee voimallaan.... mikä lie.
Elokuva sai ajattelemaan mitä on tehtävä, varsinkin meidän entisten nuorten, ettei moni tippuisi ja menisi mukana elämän pahalle polulle, raitille
saadakseen tuntea elävänsä, tuntea olevansa olemassa.
Tripeillä ja muilla kieroilla ja valheellisilla paskoillaan.
on kertakaikkiaan todella tyhjä ja epätodellinen olo.
Miettii että miten tähän on Kaupungissakin oikein päädytty ja miettii etteikö mitään voi nuorison tilanteen ja elämän eteen oikeastikaan enää näinkin suuren toivottomuuden edessä- tehdä. Entisen nuoren aikaan Kaupungissa huumeita käyttivät korkeintaan ne joilla oli Paljon valuuttaa taskussa ja jotenkin se oli pienen piirin joku oma juttunsa, johon mukaan ei monellakaan teinitaviksella (huumevalistus?) ollut edes mitään halua eikä sisäänpääsyäkään.
Vuosien varrella kaukaa seuraten Kaupungin satunnaisia huumeuutisia,
on jotain tapahtunut, ihan kuten kaikkialla muuallakin Valtakunnassa.
Mutta suu on edelleen auki ja pää tyhjä eilisen syntymäkaupungin kuvaelman jäljiltä.
Onko Kaupunki todellakin noin muuttunut vaiko aika, nuoret
vaiko oikeastikin; - mikä?
Ja miksi pohjoisen Pikkukaupungin elämä on nuorten kohdalla näinkin raakaa, ruvelle ja sisuskalutkin verille runnovaa?
Miksi kauhea pakkopäästä täältä pois - fiilis nuorella miehellä, ihan kuten niin monella muullakin Kaupungin ihmisellä vuosien saatossa?
Miksi mitään ei voi tehdä ettei oikeassa elämässä olisi asiat elokuvan nuorten ihmisten tavalla elettävänä ja koettavana ja kuljettavana?
Uhkaa, pelkoa, välinpitämättömyyttä, surua, kaipuuta, rakkaudettomuutta, vailla terveyttä ja käsissä vain tämä hetki ja tämä kus....n. trippi.
Onko se hiljaisuus, lumi, pimeys, tylsyys, valmis elämä, ura, kaiken sen ajattelu, joka saa kokeilemaan, hakemaan jännitystä, adrenaaliiniä vereen, jännitystä, odotusta, onnistumisen riemua, pakoa, joka vie eteenpäin, painaa ja puskee voimallaan.... mikä lie.
Elokuva sai ajattelemaan mitä on tehtävä, varsinkin meidän entisten nuorten, ettei moni tippuisi ja menisi mukana elämän pahalle polulle, raitille
saadakseen tuntea elävänsä, tuntea olevansa olemassa.
Tripeillä ja muilla kieroilla ja valheellisilla paskoillaan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Koti ?