Olen miettinyt että onko tyhmää liittyä Mensaan.
ps. vain oikeasti älykkäät tajuavat viestini.
ps. vain oikeasti älykkäät tajuavat viestini.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ei ole, jos pidät asian omana tietonasi. Lisäksi sinun pitää olla sosiaalinen eli tavalla tai toisella nauttia ihmisten seurasta. Mensan jäsenyys voi tuoda myös itseluottamusta, mutta periaatteessa testin suorittaminen riittää hyvin itseluottamuksen lisääntymiseen. Mensaan liittyminen voi tuoda uusia ystävyyssuhteita, mutta tämäkin edellyttää aktiivista toimintaa Mensassa.
On, jos aiot brassailla jäsenyydelläsi. Ja on myös, jos sinulla ei ole mitään käyttöä jäsenyydellesi: turhaa rahanmenoa. Perusteena ensimmäiseen kohtaan on se, että brassailu ei lisää suosiotasi ihmisten parissa. Ainakin työssä joudut kuitenkin tekemisiin ei-mensalaisten kanssa. Toisaalta, mensalaisuuskaan ei ole tae siitä, että olisit älykäs monessa mielessä eikä se ole tae viisaudesta.
Ei ole tyhmää. Jos on Mensan jäsen, pääsee juhliman kolme päivää ensi kuun alussa Jyväskylässä.
Siellä ei tarvitse, kannata eikä voi brassailla jäsenyydellä (lainaus Sicetnonilta), koska kaikki muutkin ovat jäseniä. Pari sataa Mensan jäsentä tulossa. Ohjelma näyttää kiinnostavalta.
Oletko Ossi jo ilmoittautunut?
On jännä nähdä miten uusi puheenjohtaja tehtävässään pärjää. Onneksi paras ehdokas tuli valituksi.
Juu, olen tulossa, olen ilmoittaunut. En ole nähnytkään uutta puheenjohtajaa, mutta tuntuu puheiden ja kirjoitusten mukaan pätevältä.
Ei se fiksua ole mutta fiksumpaa rahankulua kuin kirkollisveron maksaminen.
Vielä fiksumpaa olisi laittaa rahat hyväntekeväisyyteen.
Kuinka sinne Jyväskylään ilmoittaudutaan kunne ymärrä?
Jyväskylän tapahtumaan ilmoittaudutaan Mensan jäsenten nettisivulla. Sivuille pääsevät vain jäsenet.
Jaaha, huomenna alkaa Mensan kokousviikonloppu. Pitää pakata illalla, kun lähdetään porukalla jo huomenna aamulla liikkeelle. Hauska viiknloppu tulossa.
Otsikossasi on äö, älykkyyösämäärä. Fiksua vai hauskaa?
Oli hieno ja mielenkiintoinen viikonloppu!
Ja onko se sinulta jotenkin pois jos älykkäät haluavat viettää aikaansa oman tasoisensa porukan seurassa ja yhdistyksen kautta tämähän on luultavammin helpompaa kuin alkaa etsimään neulaa heinäsuovasta harmaan lahopäämassan seasta? Jokainen jolla on edes hitunen normaalia päättelykykyä ymmärtää että sinä olet pelkkä katkeroitunut, alemmuuskomplekseissaan kierittelevä luuseri.
Ihmettelen miksi mensalaisia kohtaan tunnetaan sellaista määrää kateutta ja ärsyyntyneisyyttä kuin tätäkin palstaa lukemalla käy ilmi. Mensalaiset harvemmin leuhkivat julkisesti testituloksillaan, tästä huolehtii jo se vähättelyn ja sosiaalisen syrjimisen määrä, mikä alkaisi tällöin syntyä. Omasta vinkkelistä pistemäärän ja mensa-jäsenyyden tarkoituksena ei ole muu kuin henkilökohtainen itsetunnon kohotus, herääkin kysymys onko se sitten jotenkin paha asia?