Kun näitä kirjoituksia lukee, niin pakostakin tulee mieleen kysymys, että miksi monelle naiselle on hyvin, hyvin vaikeaa päästää irti omasta aikuisesta pojastaan.
Miksi anopit eivät yleensä häärää tyttäriensä ihmissuhteissa mutta tauotta ja innolla poikiensa suhteissa?
Monella keski-ikäisellä naisella on vielä puolisokin elossa mutta oma mies on jätetty kaiken kiinnostuksen ja hoivan ulkopuolelle. Kaikki kiinnostus kohdistetaan omaan aikuiseen poikaan ja tämän elämään.
Miksi naisen on niin vaikeaa nähdä/hyväksyä toinen nainen (miniä, tyttöystävä...) poikansa elämässä ja astua sivuun?
Oma nk. anoppini, 89v., tokaisi kerran minun ja avopuolisoni eli oman poikansa aikana: "Oli se hyvä, että mieheni kuoli niin pian. Hän ei ollut minulle mieleinen mies ollenkaan. Ei ollenkaan niin kuin X. X on ihana!"
(X= oma poika)
Mitä siis piilee anoppien käytöksen takana? Ja tarvitaanko tähän tangoon kaksi?
Viisaat sanovat, että vanhemmat voivat vaikuttaa myönteisesti lastensa kehitykseen siihen asti, kun tämä täyttää 16v. Siihen mennessä kaikki tarvittava elämän viisaus ja opit on annettu. Joten vaikuttaa oudolta, että äiti kokee poikansa tarvitsevan "hoitoa" vielä aikamiehenäkin.
Älykästä pohdintaa, kiitos! Ja syvällistä!
Miksi anopit eivät yleensä häärää tyttäriensä ihmissuhteissa mutta tauotta ja innolla poikiensa suhteissa?
Monella keski-ikäisellä naisella on vielä puolisokin elossa mutta oma mies on jätetty kaiken kiinnostuksen ja hoivan ulkopuolelle. Kaikki kiinnostus kohdistetaan omaan aikuiseen poikaan ja tämän elämään.
Miksi naisen on niin vaikeaa nähdä/hyväksyä toinen nainen (miniä, tyttöystävä...) poikansa elämässä ja astua sivuun?
Oma nk. anoppini, 89v., tokaisi kerran minun ja avopuolisoni eli oman poikansa aikana: "Oli se hyvä, että mieheni kuoli niin pian. Hän ei ollut minulle mieleinen mies ollenkaan. Ei ollenkaan niin kuin X. X on ihana!"
(X= oma poika)
Mitä siis piilee anoppien käytöksen takana? Ja tarvitaanko tähän tangoon kaksi?
Viisaat sanovat, että vanhemmat voivat vaikuttaa myönteisesti lastensa kehitykseen siihen asti, kun tämä täyttää 16v. Siihen mennessä kaikki tarvittava elämän viisaus ja opit on annettu. Joten vaikuttaa oudolta, että äiti kokee poikansa tarvitsevan "hoitoa" vielä aikamiehenäkin.
Älykästä pohdintaa, kiitos! Ja syvällistä!
Vastaukset 6
Vanhimmat
OOTTEKS ihan paviaaneja tääl suomi24ses ..ei elämä
No siksi että tytär A) osaa laittaa äitinsä kuriin jos menee liiallisuuksiin ja B) ei häiriinny oman äitinsä hääräilyistä niin paljon kuin häiriintyisi anopin hääräilyistä, joten skismaa ei tule ja jää kuva ettei äippä muka tyttärensä elämässä hääräilisi.
Olen miettinyt aivan samaa! Ja mistäköhän johtuu, että poika (siis aikuinen, naimisissa oleva mies) ei sano äidilleen vastaan vaan hyväksyy huononkin käytöksen miniää kohtaan.
Meillä tilanne, että anoppi kutsuu lapset ja miehen kylään, ei minua miniää. Omalla kohdallani, jos vanhempani toimisivat noin, kieltäytyisin tulemasta ilman miestäni. Koko paketin tulisi olla tervetullut.
Kun näitä lukee tulee mieleen miksi monelle naiselle on niin vaikea tilanne jossa miehen äiti on vähääkään kiinnostunut poikansa perheestä.
Oman äidin kiinnostus kyllä hyväksytään mutta miehen äidin ei.
Miksi on niin vaikeaa ymmärtää että myös miehen äiti on mummo yhteisille lapsille.
Oman äidin, kummitädin tai vaikka naapurinrouvan antamat neuvot ja opastus hyväksytään mutta anopilta tulevia hyvälläkään annettuja ohjeita ei hyväksytä
Miksi on näin? Mustasukkaisuuttako sitä äidinrakkautta kohtaan jota anoppi tuntee pojastaan? Loppuuko oma äidinrakkautenne välittömästi lapsenne täytettyä 16v?
Anopin tulee olla varovainen siinä mitä miniälle sanoo. Miniälle ei voi puhua kuten omalle tyttärelle, koska kyseessä on erilainen valta/kunnioitus asema suhteessa omaan äitiin. Omalle äidilleen voi suuttua jos mitta tulee neuvontaa täyteen, mutta anopille ei. Jos anopille hermostuu niin siinä tulee loukanneeksi samalla omaa miestään ja tämä antaa anopille erilaisen valtasuhteen, jota käyttää hyväkseen.
Voit tahtomattasikin mielipiteelläsi arvostella miniäsi tapaa tehdä asiat ja koska olet anoppi, hänellä ei ole mahdollisuutta vastata sinulle samalla mitalla takaisin. Jos kyseessä on oma äiti niin omalle äidilleen voi helpommin sanoa suoraan. Suurin osa nuorista on kuitenkin kasvatettu kunnioittamaan vanhempia ihmisiä ja siksi anoppi ei saa käyttää tätä hyväkseen. Kannattaa mielummin opetella antamaan ne ohjeet ja neuvot silloin jos niitä kysytään. Ei kannata avata suutaan tilanteissa ja asioissa, joissa sitä ei kysytä. Silloin täytyy antaa miniän tehdä asiat omalla tavallaan ja niellä ne omat neuvot, hyväksyä sen, että nyt on hänen vuoronsa toimia äitinä ja hän tietää mikä on omalle lapselle parhaaksi. Hyväksyä se, että minä ei tee asioita anopin suvun tapojen mukaan.
Minusta on myös paljon helpompi kysyä neuvoa anopilta, joka ei väkisin ole tyrkyttämässä ohjeitaan. Silloin minulla on itselläni mahdollisuus kysyä ohjeita sellaisessa tilanteessa, jossa olen vastaanottavainen enkä koe anopin neuvoja suorana arvosteluna toimintaani kohtaan vai miltä itsestäsi tuntuu olla jonkun kytättävänä? En tykkäisi siitäkään jos oma äitini huomauttelee minulle asioista, mutta siinä onkin se ero, että hänelle voin suuttua ilman loukkaamattta miestäni. Ymmärrätkö? Ja oma äiti myös kestää sen kun tytär suuttuu. Anoppi haukkuu koko suvulle, eikä tietystikkään itsessään näe mitään vikaa, näinhän se kuvio menee helposti.
Olisikohan äidin ja pojan suhde ikään kuin etuoikeutetumpi siksi, että miestä pidetään perheen päänä? Mielestäni tasaveroisuus kun ei yhteiskunnassamme erityisesti päde suurista sanoista huolimatta ja etenkin naiset ovat aika innokkaita riehumaan vallan kahvassa tilaisuuden tullen. Siis nimenomaan tunnetasolla.