Lapsen nimi harmittaa edelleen..

Kyllähän nimen voi vaihtaa/lisätä jos se noin paljon vaivaa. Mitä se muille kuuluu. Minä en keltään kysynyt onko lapseni nimi heistä hyvä ja sainkin huonoa palautetta esim. äiditäni.Nimiehdotuksia sateli, mutta sanoin että lapsi on minun ja minä annan sille nimen ei suku, lapsen isää ei nimiasia kiinostanut. Ihan kalenterissa oleva kansainvälinen nimi, mutta senverran harvinainen että koko kuluaikana ei ole samannimistä ollut koko koulussa ei ala eikä nyt yläasteella. Ei olla myöskään koskaan haukuttu nimen vuoksi.

Meillä oli suvussa vastaava tapaus. Sukulaisnainen sai kaksospojat, joita syntymästä asti kutsuttiin lempinimillä. Toinen pojista sai lempinimeä vastaavan nimen, mutta toinen jonkun aivan muun (en edes enää muista minkä). Lempinimillä kutsuminen jatkui ristiäisten jälkeen ja poikien äitiä alkoi myös lopulta harmittaa toisen poikansa nimi ja hän kävi vaihtamassa sen.

Ja mitä sukulaisten mielipiteisiin tulee: eipä tainnut olla ketään, kenen mielestä ei olisi ollut oikea ratkaisu. Asiasta jopa puhuttiin avoimesti ja poikien äitiä kannustettiin vaihtamaan nimi. Nyt tuo poika on jo parikymppinen ja kukaan ei tosiaan enää muista sitä vanhaa nimeä :)

Ymmärrän yskääsi täysin, koska minulla oli pojalleni nimi mielessä jo ennen tämän syntymää, enkä olisi koskaan voinut kutsua häntä millään muulla nimellä. Miehen kanssa väännettiin kättä ristiäispäivään asti (nimi ei edes ole mikään harvinainen ja on tavallinen) ja minä voitin lopulta. Poika on nyt 3-vuotias ja edelleen olen iloinen siitä, että osasin antaa hänelle niin hyvän ja sopivan nimen.

Kehotan siis sinuakin vaihtamaan nimen (jos puolison kanssa on asiasta puhuttu), koska se saattaa muuten jäädä kaihertamaan vuosiksi ja mitä enemmän aikaa kuluu, sitä vaikeampaa se on.

Vaihtaisin nyt jos 'väärä' nimi noinkin paljon vaivaa ja olette molemmat samaa mieltä. Yhden nimen lisäys jo annettujen eteen on hyvä ratkaisu ja ymmärrettävää. Sukukin hyväksyy kun muut nimet jäävät myös elämään jos se siitä on ollut kiinni.

Sanot että kahden hyvän väliltä tuli tehtyä väärä ratkaisu. Eikö tästä mitenkään pääsisi siihen että voisit hyväksyä antamanne nimen? Jos sekin oli mielestäsi hyvä?
Tottakai nimen voi vaihtaa, itse taidan vaan olla niin jähmeä tyyppi, että uskon tällaisten ratkaisujen "pysyvyyteen". Että kohdalle osuneella nimellä on jokin tarkoitus, identiteetti rakentuu sille. Ok, nyt joku nimeään inhonnut ja vaihtanut tietysti hermostuu, mutta näin ajattelen.
Isompi juttu kuin lapsen nimi on mielestäni tuo että teit(te) näin ison ratkaisun sitä huomioiden mitä muut ajattelee. Mieluummin siitä eroon, kuin lapsen nimestä!

Tottakai käytte vaihtamassa nimen! Se ei kuulu kenellekään muulle ja usko pois, ei se toisia edes kiinnosta. Äkkiä unohtuu koko nimiasia, kun kaikki tottuvat uuteen nimeen, myös lapset itse.

Meille kävi niin, että poika sai nimen vähän hätiköidysti, koska isäni kuoli samoihin aikoihin ja meiltä oli energiat täysin poissa suuren surun takia. Kutsumanimi oli tiedossa jo ennen syntymää, mutta toinen nimi jäi vajaaksi. Pakko kuitenkin oli nimi virallisesti antaa, ja harmitti monta kuukautta jälkeenpäin, kun olisin halunnut isäni nimen toiseksi nimeksi perinteen ja nimen kauneuden takia. Niinpä menimme lisäämään sen myöhemmin maistraattiin ja kyllä tuli helpottunut olo kun se kävikin niin helposti ja poika sai kauniin, kokonaisen nimen, jossa on tavallaan muisto myös isästäni, poikani isoisästä.

Kipinkapin maistraattiin ja sitten vaan ilmoitatte sukulaisille kortilla/sähköpostilla/tekstarilla että näin on asiat.

:)

Minua vaivasi lapsen nimi KAKSI VUOTTA, ja sitten se oli pakko vaihtaa. se nimi, mikä mulle pälkähti ekana päähän lasta katsellessa... se ei vaan antanut rauhaa :D mies ei siitä tykännyt, joten annettiin sitten toinen nimi alkuun. kuvittelin tottuvani tähän toiseen vaihtoehtoon ajan kanssa.
vajaa kaksi vuotta meni että sain miehen pään käännettyä ja suostui viimein nimen vaihtoon (allekirjoitus piti mieheltäkin saada siihen paperiin). poikaa ei koskaan kutsuttu tällä etunimellä, mut se oli mulle tosi tärkee saada se "oikee" siihen. yhtään en miettiny mitä muut ajattelee, koska se ei kuitenkaan ollut se kutsumanimi mikä vaihdettiin.

minä siis ymmärrän. vaihtakaa se nimi, ennenkuin sullakin menee yöunet asian takia.

Olen ehkä vastavirtaan tässä asiassa, mutta en oikein itse ymmärrä, että miksi AP lähtisi vaihtamaan nimeä, jos se oma nimi on kuitenkin ihan tietoisesti valittu. Minusta sinun kannattaisi kysyä kavereiltasi ja muulta lähipiiriltä, että mitä mieltä he ovat sinun tilanteestasi.

Olen nimittäin huomannut, että moni haluaa tietoisesti todella erikoisia nimiä, jotka minusta ovat enemmänkin hellittelynimiä. Eikö niitä hellittelynimiäkin voi olla? Onko miettimäsi nimi tosiaan myös aikuiselle ihmiselle sopiva nimi?

Naapurissani asuu perhe, jossa äiti kutsuu lastansa lyhentämättömällä nimellä, jonka hän ehdottomasti halusi (sanotaan nyt vaikkapa 'Alexchandra'. Tämä ei ole se nimi, mutta se antaa kuvaa siitä, millainen nimi on kyseessä eli tavallinen 'Alexandra' ei hänelle kelvannut). Isän mielestä nimi ei sovi sukunimen kanssa ja on liian pramea. Isän valitsema nimi tuli toiseksi nimeksi ja äidin valinta ensimmäiseksi nimeksi. Todellisuudessa tilanne on nyt se, että tätä koulutyttöä ei kukaan muu kutsu kutsumanimellään kuin hänen äitinsä. Tyttö, sukulaiset ja kaverit sekä opettajat koulussa kutsuvat tyttöä hänen toisella nimellään. Tyttö on mukava, ihana, tavallinen tyttö, jolle äidin valitsema "prinsessanimi" ei tosiaankaan sovellu.

Tämän naapurini tarinan haluan nostaa esille siksi, että se oma mielipide ei välttämättä ole ainoa oikea totuus.

Mitä eikö tullutkaan nyt se iki ihana Sipi-sipsukka nimeksi. Yrittäkää nyt antaa lapsillenne järkeviä nimiä niin ei tarvitse sitten kenenkään katua.

Tuohan nyt on helppo ratkaista; marssit kotipaikkakuntasi maistraattiin ja lisäät lapsesi nimeen yhden etunimen, et siis muuta mitään, tai jos lapsella on jo esim. kolme niemeä niin muuta se viimeinen haluamaksesi. Tämän jälkeen ilmoitat aina tarvittavissa asiakirjoissa että tämä kolmas nimi on puhuttelunimi. Yleensä alleviivaamalla. Pyydät sen kelalta kelakortin ensimmäiseksi nimeksi ja kun on aika hankkia passi tai henkilötodistus lapselle, ilmoitat sen puhuttelunimeksi jonka jälkeen nimi on asiakirjassa ensimmäisenä. Ei siis turhia nimenvaihtoja eikä selittelyjä.

Käy vaan vaihtamassa. Ei siitä haittaakaan ole.
Ja jos useampi nimi niin voi niistä sitten isompana valita mitä itse käyttää...
Nimimerkillä: Niko-Petteri

Minulla on päinvastainen tilanne. Annoin pojalleni kolme etunimeä. Sitä ensimmäistä ei ole kukaan koskaan käyttänyt. Pojalle tuli toisen nimen mukainen puhuttelunimi ja nyt aikuisena hän käyttää toista etunimeään. Hän ei kuitenkaan ole poistanut ensimmäistäkään etunimeään, koska hänelle on se aikoinaan annettu. Ei se kuulemma häntä itseään haittaa. Nimi ei ole kovin yleinen, mutta ei myöskään mikään erikoinen.

On ihan hyvä nimi.

mulle jäi nyt epäselväksi oltko itse kutsunut lasta sillä nimellä minkä haluaisit vvai nykyisellä nimellä? jos olet ottamassa käyttöön sellaisen nimen jota lapsi ei tunne niin tuntuisi tuon ikäiselle tosi hankalalta jos ajattelet asiaa lapsen kannalta. lapsi jo tunnistaa oman nimensä ja oma identitettti on kehittymässä niin yhtäkkiä alettaisiin kutsua jollain toisella nimellä jota lapsi ei ole koskaan kuullutkaan.

No voi ihmettä mikä ongelma. Nyt kun lapsi ei vielä puhu eikä ole kavereita niin
helppoa se on vielä. Jos nämä vanhat nimet voi jättää vaikka toiseksi ja kolmanneksi ristimänimiksi ja ottaa sen uuden ensimmäiseksi. Ei kai se
haittaa jos ne siellä hännillä ovat.

Tunnen lapsen, jolle äiti otti vasta kouluiässä puhuttelunimeksi nimen, jota oli haaveillut jo vastasyntyneelle, mutta se ei ollut silloin kalenterissa. Vanhat nimet jäivät toiseksi ja kolmanneksi nimeksi. Parissa vuodessa oppi kaikki vanhemmatkin sukulaiset puhumaan uudella nimellä, mutta varmasti viisainta hoitaa asia nyt heti, jolloin harva muistaa 5 vuoden päästä, että ekat 8 kk käytitte jotain muuta etunimeä lapsestanne.

Omaa lastamme kutsuu monet vieläkin raskaudenaikaisella lempinimellä, vaikka ikää on jo kertynyt ja oikea nimi käytössä toki myös.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä!

Mun lapsille tuli nimet valittua niin että silloinen mieheni puhui työ kaveristaan ja ajattelin jos poika tulee niin sen nimen hän tulee saamaan ja niin saikin ja toinen nimi tuli isänsä mukaan.Tyttären etunimi tuli mieheni päätöksellä erään sarjan mukaan ja toinen nimi mummunsa mukaan en ole koskaan ajatellut että he voisivat olla jonkun muun nimisiä.Suomalaisia nimiä jotka kalenterista löytyvät mutta aika samankaltaisia että nimet menevät sekaisin.Nimi on kuitenkin vain nimi jolla me jotakuta kutsumme ja kyseinen ihminen tietää kenestä on kyse se meidät toisistamme erottaa tai sitten ei.Itse olin eräässä kesä työpaikassa jossa eräs huusi etunimellä että puhelimeen vastaus kuulu sano sukunimi meitä on 8 joilla on sama etu nimi....

Ei nimi miestä/naista pahenna, jos ei mies/nainen itse....
Tosi on.

Meillä esikoispoika sai isän valitseman nimen, itse olisin halunnut antaa toisen nimen, mutta annoin periksi tässä asiassa. Harmitti todella pitkään. Kolme vuotta myöhemmin meille syntyi toinen poika, joka sai minun valitsemani nimen. Nyt kun katselen poikia, en voisi kuvitella että vanhemmalla pojalla olisi nuoremman nimi, ei sopisi sille yhtään! Molemmilla on juuri heille sopivat nimet. Hyvä ettei tullut vaihdettua, vaikka aluksi sitäkin harkitsin.

Kuule! Lapsesi on vasta 8 kk, eli nimen vaihtamisesta nyt on se hyvä puoli, että hän itse ei varmaankaan nimen vaihtoa jää hämmästelemään. Tuttava vaihtoi lapsen nimen suvun painostamisen vuoksi niin että kasteessa sai toisen nimen kuin oilisi itse halunnut ja nyt kun lapsi on jno aikuinen, asia harmittaa yhä. Toisessa perheessä taas pikkupoika sai nimen Jukka-Pekka, hän oli ensin kutsumanimeltään Pekka, mutta kun opetteli itse puhumaan, vaihtui nimi luontevasti Jukaksi, koska sen lapsikin osasi itse sanoa. Sukulaisia asia ihmetytti hetken verran, sitten juttu jo unohtui.
Siis vaihda nimi toki jos se sinua yhä vaivaa, ja jos nimenvaihto on myös lapsen isän mielipide.
Lapsi ei siitä kärsi.

Mulla on lapsi 13 v ja hänellä on lempinimi ensimmäidsenä ristimänimenä ja kutsumanimenä, eikä sitä enää voi muuttaa. Hieman harmittaa että en antanut kuitenkin sitä arvokkaamman tuntuista virallisempaa muotoa ristimänimeksi, jos hän vaikka aikuisena haluaisi ollakin sen niminen. Lempinimi olisi voinut silti olla lempinimi. Toisinpäin se ei oikein käy, ei tule "Aaposta Aabraham". no, nimet eivät ole nämä, mutta saman tapaiset.

Meillä sovittiin kummankin lapsen kohdalla, että annetaan lyhyet nimet mitkä on helppo kirjoittaa ja sanoa, ettei tule kysymyksiä esim. kirjoitetaanko k:lla vai c:llä.

Oletko ihan varma ettei laps ole vaihtunut laitoksella? Epäilyksesi pitäisi nostaa päätään, mikäli poikalapsella on tytön nimi ja päinvastoin. Ja muista: lapsen etu on äidin etunimi!

Eli jos annat nimeksi perinteisesti Niko, niin luultavasti kysytään, "kirjoitetaanko C:llä vai K:lla?".

Hahahaa, no ei varmana kysytä. Jos pentu on saanut nimeensä c:een, niin varmaan oppii jo varhain itse kailottamaan sitä joka paikassa: Niko ceellä. Ei tarvi kenenkään kysyä.

--

Aloittajalle: on olemassa vielä yksi vaihtoehto: jätä viralliset nimet tällaisiksi ja nimität lasta sillä nimellä kuin haluat. Onhan näitä tämmöisiäkin tapauksia. Läheiset siis tietävät sen parhaan nimen ja "ulkopuoliset" käyttävät sitä toista kunnes tulevat tutuiksi. Mielestäni aika oiva ratkaisu.

Lapsesi on sinun ja puolisosi. Nimivalinta on vain teidän kahden asia. Muut ajatelkoot mitä haluavat ja tyhmät voivat asiasta mainita, mut se olkoon heidän murheensa. Tsemppiä mitä sit ikinä teettekin.

vaihda vielä kun voit, lapsenkin kannalta parempi et tottuu uuteen nimeen

niin no itse sain kasteessa 2 etunimeä, mutta koskaan ei kukaan ole minua kutsunut kummallakaan, vaan aina on puhuteltu veljeni kautta saadulla lempinimellä. Tästä koitui sitten murrosiässä vähän tenkkapoota virallisissa jutuissa, joten 16-vuotta täytettyäni kävin vaan lisäämässä "lempinimeni" virallisten eteen.

Että käy toki vaihtamassa jos koet tarvetta, tai sitten vaan kutsut lastasi ihan juuri sillä nimellä millä haluat, vaikka papereissa lukisi mitä! :)

Akka on miehen nimi. Ihan tosi.

Ai, jos kutsumanimi on eri kuin ensimmäinen nimi niin ei aiheudu mitään ongelmia? Itselläni ja siskollani on kummallakin lyhyt eka nimi ja pidempi toinen nimi joka on kutsumanimeni. Aina virallisissa jutuissa on nimeni se
ensimmäinen joka ei ole oikea kutsumanimeni.
Sen vuoksi halusin omille lapsilleni ensimmäiseksi sen nimen joka on puhuttelunimi ja lempinimet on sitten lapsilla erikseen. Mielestäni lempinimi on ihan eri asia kuin virallinen puhuttelunimi. Kaikki eivät halua olla aikusina lapsena saamansa hellittelynimisiä aikuisia.
Ja monen nimen litaniat voisi jättää tekemättä. Toisinaan on todella karmeita nimiyhdistelmiä jotka on kaikki täytynyt mahduttaa yhdelle lapselle.

Sain nimeni 50-luvulla. Isäni oli ehdottanut Pirreä, mutta äitini tiesi isän entisen tyttöystävän olleen sen niminen. Lisäksi mummolan hevonen oli Pirre. Pirjoksi sitten ristittiin. Liityttyäni partioon joskus yli 10v, oli porukassa 5 Pirjoa. Ohjaaja kehotti keksimään kivat lempinimet itsellemme ja minä olin aina toivonut, että nimeni olisi Pirre, eikä Pirjo. Silloin en tiennyt mitään nimeeni liittyvästä tarinasta! Pirreksi alettiin kutsua sitten koulussakin ja sillä nimellä edellään tunnetaan ja se tuntuu omalta ja sillä nimellä myös äitini oppi minua kutsumaan sen jälkeen, kun oli nimitarinan kertonut.

Selvennän vielä sen verran noihin kyselyihin, että tämä nykyinen nimi annettiin, kun se sit tuntui jotenkin turvallisemmalta vaihtoehdolta ja sopi muiden lastemme nimiin hyvin. Toinen nimi, jota olen jäänyt harmittelemaan on harvinaisempi, viime vuonna kalenteriin tullut. Ja kertaalleen siis olimme vaihtamassa, mutta sitten iski se epävarmuus ja peruin koko jutun. Sukulaiset ottivat silloin aika hyvin vaihdon vastaan, mutta nyt siitä ei enää taidettaisi tykätä. Ajattelin silloin, että jos opinkin sen nimen mikä annettiin ja tämä toinen unohtuu pikkuhiljaa, mutta niin vaan ei ole käynyt. Ehdimme sitä toista nimeä käyttää noin kuukauden ennen kuin se peruuntui, varmaan siitäkin syystä sen jo alkoi omaksua lapsemme nimeksi. Ja nyt, kun olen mieheltä asiaa tiedustellut, niin hän mieluummin pysyisi nykyisessä nimessä. Mutta tiedän, että saan hänet mukaan, jos vain haluan. Ja lapsella on siis annettu kaksi nimeä ja tämä "uusi" nimi sattuu käymään todella hyvin siihen alkuun.

Ymmärrän kyllä sinua, vaikkei vielä omia lapsia olekaan. Esikoista odotan.

Meillä on kutsuttu tulevaa perheenjäsentä tietyllä nimellä siitä asti, kun ruvettiin lapsen hankkimista miettimään. (Pojan nimi). Tätä nimeä siis käytetään myös esim. vanhempien kuullen nyt, tyyliin "Siellä se Antti potkii". "Äiti tekee Antille vaatteita" jne.

Pidän tästä nimestä todella paljon, samoin mieheni. Jos lapsi on poika, haluaisin antaa hänelle juuri tämän nimen. Mutta kun se on jo tavallaan kaikkien tiedossa, ei siis mikään yllätys olisi. Meillä on myös pari muuta nimivaihtoehtoa, kivoja nekin, mutta ei yhtä hyviä kuin tämä "Antti". Nyt juuri tätä viestiäsi lukiessa aloin miettiä, että mitä hittoa... Pojan nimeksihän tulee "Antti"! Mitä väliä, jos sen on jo kaikki kuulleet? Se on "Antti" ja sillä selvä. Muuten tuntuisi kuin puhuisi ihan väärästä lapsesta.

Eikös nimen voi vaihtaa? Tai kutsua lasta toisella nimellä ja sanoa muillekin, että kutsumanimi on eri? Esimerkiksi tiedän erään "Mikon", jonka koko nimessä ei ole Mikkoa, mutta silti häntä sillä nimellä on aina kutsuttu.