Lueskeltuani tämän päivän viestintää, tuli pari ajatusta mieleen. Eräs rasittava piirre denialisteissa on heidän idioottimaiset yleistyksensä. Kaikki ihmiset, jotka eivät ole heidän ilmastodenialismi-uskonlahkonsa jäseniä ja ajattele kaikista asioista tasan samalla lailla kuin he, ovat heidän mielestään viherhippejä ja puunhalaajia ja alarmisteja ja ydinvoiman vastustajia ja ties mitä vastaavaa.
Mutta niinhän ei oikeasti ole, tiedoksi vaan teille denialisteille.
Otetaan esimerkiksi minut. Minä en ole ilmastodenialisti. Minä en koe mitään tarvetta kieltää niitä tieteellisiä faktoja, että ilmasto lämpenee ihmiskunnan tupruttelujen takia, jäätiköt sulavat, merenpinta nousee jne.
Mutta en silti ole viherhippi enkä puunhalaaja enkä alarmisti enkä ydinvoiman vastustaja.
Hassuinta on se, että molemissa ryhmissä, sekä ihmisen aiheuttaman ilmaston lämpenemisen tunnustajissa että kieltäjissä, on ydinvoimaan myönteisesti ja kielteisesti suhtautuvia ihmisiä.
Tällä palstalla on ihan riittävästi kinastelua siitä ihmisen aiheuttamasta ilmaston lämpenemisestä. Joten ei lisätä sitä enää kinastelulla ydinvoimasta. Sille on ihan oma palstansa:
http://keskustelu.suomi24.fi/debate/3427
Mutta niinhän ei oikeasti ole, tiedoksi vaan teille denialisteille.
Otetaan esimerkiksi minut. Minä en ole ilmastodenialisti. Minä en koe mitään tarvetta kieltää niitä tieteellisiä faktoja, että ilmasto lämpenee ihmiskunnan tupruttelujen takia, jäätiköt sulavat, merenpinta nousee jne.
Mutta en silti ole viherhippi enkä puunhalaaja enkä alarmisti enkä ydinvoiman vastustaja.
Hassuinta on se, että molemissa ryhmissä, sekä ihmisen aiheuttaman ilmaston lämpenemisen tunnustajissa että kieltäjissä, on ydinvoimaan myönteisesti ja kielteisesti suhtautuvia ihmisiä.
Tällä palstalla on ihan riittävästi kinastelua siitä ihmisen aiheuttamasta ilmaston lämpenemisestä. Joten ei lisätä sitä enää kinastelulla ydinvoimasta. Sille on ihan oma palstansa:
http://keskustelu.suomi24.fi/debate/3427
Vastaukset 12
Vanhimmat
"...enkä ydinvoiman vastustaja."
Hohheli (Lauri) on siis ydinvoiman kannattaja. Mutta miksi se pitää sanoa noin piilotellen, häpeillen, kiemurrellen ja epäselvästi?
Pelkäätkö viherhippi-puunhalaajaystäviesi hylkäävän sinut, jos sanoisit asian ihan yksinkertaisesti?
Sanot vaan olevasi ydinvoiman kannattaja. Niin yksinkertaista se on
Ajattelusi on kovin mustavalkoista ja on/off-tyyppistä.
Kerroin, että en vastusta ydinvoimaa. Mutta en kertonut kannattavani sitä. Tiedoksesi, että siitä väliltäkin löytyy vaihtoehtoja.
Vastustan fossiilisten polttoaineiden liiallista käyttöä, koska se aiheuttaa ongelmallista ilmaston lämpenemistä.
Kannatan vesi-/aurinko-/tuuli-/vuorovesi-/jne-energiaa.
Ydinvoimaa en vastusta mutta en niin hirveästi kannatakaan. Meidän on ikävä kyllä pakko käyttää sitä tällä hetkellä.
Toivottavasti saasteeton fuusioenergia saadaan käyttöön mahdollisimman pian.
Tuota Hohheli (Lauri) -hörhöilyäsi en ymmärrä ollenkaan.
Äläs nyt, idiootteja on hauskaa vedättää ja kiusata!
Jos ei näitä kuolaavia kierosilmä-tahvoja olisi täällä rähisemässä niin kellekäs tässä sitten vittuilisi?
No niin hohheli, typeryytesi paljasti sinut taas.
Ei sinun yrityksesi todista muuta, kuin sen, että sinulla on monipersoonallisuushäiriö.
http://hikipedia.info/wiki/Hulluus
hohheli kärsii selvästi harhaluuloisuushäiriöstä.
Voi reppanaa.
Harhaluuloisuushäiriö on melko harvinainen sairaus, arvioidaan, että n. 0,1-0,4% väestöstä sairastaa sitä. Tarkkaa määrää ei kuitenkaan tiedetä, koska kyseessä on kapea-alainen häiriö, joka ei välttämättä vaikuta esim. työkykyisyyteen, ja hoitoon hakeutuu ilmeisesti vain pienehkö osa potilaista.
Varsinaisen harhaluuloisuushäiriön tärkein oire on pysyvä harhaluulo, joka muistuttaa lähinnä päähänpinttymää. Häiriö on psykoottinen tila, koska mitkään vastakkaiset todistelut eivät voi horjuttaa uskoa harhaluuloon, ja havainnot tulkitaan aina tukemaan harhaluuloa. Harhaluuloisuushäiriössä harhaluulot ovat varsin erilaisia kuin skitsofreniaan liittyvät harhaluulot. Skitsofreniassa harhaluulot ovat yleensä kummallisia ja absurdeja, harhaluuloisuushäiriössä ne saattaisivat sinänsä olla jotenkin mahdollisia, mutta luultavasti epätodennäköisiä. Ongelmana on etenkin se, ettei aina voida olla varmoja siitä onko harhaluulossa perää vain ei - salattu tieto on yleisesti tunnettua ja monilla ihmisillä on tarvetta purkaa tietojaan muille; yleisimpiä todennäköisesti "ufoihin" ja salaliittoteorioihin liittyvät havainnot.
Retard kärsii näistä:
Denialismi:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Denialismi
Pseudoskeptismi:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pseudoskeptismi
ASS (Anti-Science Syndrome):
http://climateprogress.org/2009/01/05/anthony-watts-up-with-that-anti-science-denier-website-weblog-awards/
Dunning-Kruger Syndrome:
http://psychology.wikia.com/wiki/Dunning-Kruger_Syndrome
http://www.skepticalscience.com/The-Dunning-Kruger-effect-and-the-climate-debate.html
Ja ehkä myös tästä:
Alkoholismi:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Alkoholismi
Niin niin, mutta lähiössä murrosikäni kasvaneena olen nähnyt huumeiden,
etenkin amfetamiinin vaikutuksen kavereihini, joistakin tulee vainohulluja
ja luulevat että joku jahtaa, vähän sama miten hihhuli kukee minut yksilönä,
eli personoi puutteensa juuri minuun, toisaalta se on kunnianosoitus,
mutta en tunne sääliä ikinä, syököön omat lääkkeensä, luulen että kyseessä on piripää, jonka puolesta todistaa se että se riekkuu yökaudet.
Älä lässytä minulle, diagnoosisi on Mongoloidismi minkä näät kun katsot peiliis.
Siintä seuraa lievempi tai pahempi jälkeenjääneisyys,
Syynä tapauksessasi on että äitees oli ympäripäissään sinua ootellessaan.
Joka leikkiin ryhtyy leikin myös kestäköön, Laura.
Aloittaja on oikeassa. Palstan aihe on määritelty näin: "Miten ilmastonmuutos näkyy jo? Keskustele ilmastonmuutoksen vaikutuksista."
Olen sitä mieltä, että ilmastonmuutos näkyy mm. globaalin lämpötilan nousuna, jäätiköiden sulamisena, meren pinnan nousuna jne.
Ilmastopolitiikka on toinen asia. Siitä täällä yrittävät vain hörhöt keskustella. Minä en siihen ota kantaa.
Ja jönssi taas selittää.
Miten selität globaalin viilenemisen? Miten selität jäätiköiden kasvun? Miten selität meren pinnan stabiilin olotilan?
"Ilmastopolitiikka on toinen asia. Siitä täällä yrittävät vain hörhöt keskustella"
Jokainen joka sanoo: "meillä ei ole enää aikaa odottaa" tai "toimiin on ryhdyttävä heti" on astunut tieteen ulkopuolelle ja puhuu ilmastopolitiikkaa.
Miksi retard apinoit aina toisten nimimerkkejä?
Mistä ihmeen viilenemisestä hörhöilet?
Mistä ihmeen jäätiköiden kasvusta hörhöilet?
Mistä ihmeen meren pinnan stabiilista olotilasta hörhöilet?
Miksi olet noin lapsellinen pelle?