Tihentymät

"Lause” tihentymä laitetaan liikkeelle” on passiivimuoto; liikkeelle laittamiseen tarvitaan aktiivinen voima. Miten pitkälle harveneminen jatkuu? Hajoaako se tihentymä kokonaan? Eikö tihentymällä ole ydinvoimaa, mikä pitää sen koossa? "



Ei ole.

Vetävää voimaa tai sidosvoimia ei ole olemassa.

Harveneminen jatkuu niin kauan aikaa kunnes koko ajan vähemmän tiheäksi muuttuva tihentymä työntyyy tiheämmän tihentymän sisään ja lisää itsellään sillä alueella olevan ikuisen asian tiheyttä.

matkan aikana tihentymä muuttuu vähemmän tiheäksi, mutta siihen absorboituu koko ajan lisää sitä ikuista asiaa josta kaikki koostuu, koska sen sisään työntyy vähemmän tiheäksi muuttuvia tihentymiä jotka lisäävät tuolla alueella olevan ikuisen asian tiheyttä.

Erittäin yksinkertaista.

paineenvaihtelua kaikki on vaan!
881
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Jatkuu.

"Sanot, että tiheän kohteen sisäinen paine aiheuttaa hajoamisen, mutta ensin pitää syntyä se tihentymä. Jokin voima on koonnut sen ja jokin voima pitää myös sen koossa. "

Osa oikein ja osa ei. On aina olemassa ulkoinen paine, mutta aina se ei riitä pitämään tihentymässä olevaa asiaa saman kokoisena.

Näkyvän maailmankaikkeuden ulkopuolella olevat runsaudensarvet ovat erittäin massiivisia ja erittäin tiheitä tihentymiä joihin tulee ulkoapäin koko ajan erittäin pieniä ja erittäin nopeita tihentymiä jotka työntyvät runsaudensarvien sisään ja lisäävät itsellään sillä alueella olevan asian tiheyttä.

Saman aikaisesti niistä puristuu ulos galaksien siemeniä jotka ulos humahtaessaan ovat valmiiksi kaukana toisistaan ja matkan aikana niistä työntyy ulos ikuista tiheää asiaa aaltoina joilla on "uuden" aineen luonne jne!


Erittäin yksinkertaista.

sanotaan yhdessä vielä kerran ääneen!

ERITTÄIN YKSINKERTAISTA!

Uuden aineen läpi liikkuu erittäin pieniä ja erittäin nopeita tihentymiä joista absorboituu koko ajan lisää aineeseen sitä mistä laajeneva aine koostuu.

Ei kylläkään lisää kvarkkien kokoluokan tihentymiä, vaan erittäin paljon pienempiä tihentymiä absorboituu kaikkiin koko ajan laajeneviin tihentymiin joita kutsutaan kvarkeiksi.

Ja myös tihentymiin joita kutsutaan nimellä fotoni.

Kaikkiin näkyvän maailmankaikkeuden tihentymiin, fotoneista kvarkkeihin absorboituu koko ajan lisää sitä mistä ne koostuvat!

.

Äänestä
  • "Kaikkiin näkyvän maailmankaikkeuden tihentymiin, fotoneista kvarkkeihin absorboituu koko ajan lisää sitä mistä ne koostuvat!"

    Fotoni on puhdasta energiaa. Ikiliikkuja on siis keksitty. Fotoneihin tulee koko ajan lisää energiaa, niin energian kokonaismäärän täytyy kasvaa huimasti.
    .
    Toisaalta se aiheuttaa melkoisen ongelman. Erittäin lyhytaaltoisen säteilyn fotonien energia on korkea ja ne ionisoivat elävää kudosta ja aiheuttavat syöpää. Jos kaikkiin fotoneihin tulee koko ajan lisää sitä, mistä ne koostuvat, muuttuu kaikki SM säteily tappaviksi gammasäteiksi.
    Kun fotonin energia lisääntyy, myös säteilyn taajuus kasvaa. Radiot menevät hetkessä pois vireestä, eikä telkustakaan tule enää kuin kohinaa.

    Vai voisiko Savorisen teoria olla väärä? Mitenkä tuo olisi? Eipä ole avaruudessa havaittu sitä yleistä sinisiirtymääkään, jonka OSP ennusti väittäessään fotonien hidastuvan matkatessaan avaruudessa.

    Äänestä

Mitä se pieru perseessä oikein vaikeroi?

Äänestä

Jatkuu.

"Mistä ulkoinen paine tulee? Jos universumimme on suljettu kokonaisuus, se on ollut sitä alusta asti, ja suljettu kokonaisuus tarvitsee muuttuakseen energiaa ulkopuoleltaan. Mistä siis maailmankaikkeus saa omaan jatkuvaan kehittymiseensä energian ja tiedon, miten se tulisi käyttää, jotta sellainen todellisuus, mistä tietoinen ihminenkin voisi syntyä, todentuisi.
Tieto pitäisi olla olemassa etukäteen, koska ainehan on itsessään ja itsestään tietämätöntä. "

Runsaudensarviin kohdistuu koko ajan ulkoinen paine, koska muista vastaavista runsaudensarvista työntyy koko ajan ulos ikuista asiaa tihentyminä joita voidaan kutsua galaksien siemeniksi.

Kun ulkoinen paine pienenee, mitä kauemmaksi runsaudensarvesta työnnytään, sitä nopeammin tihentymät pääsevät laajenemaan ja työntämään toisiansa pois päin runsaudensarvestaan josta ovat peräisin ja sitä nopeammin erittäin pieniksi ja erittäin nopeiksi tihentymiksi hajaantuneet tihentymät lopulta törmäävät johonkin toiseen ikuiseen runsaudensarveen jossa oleva ikuinen asia vaihtuu ajan kanssa kokonaan, aivan kuten kaikissa runsaudensarvissa oleva ikuinen asia vaihtuu ajan kanssa kokonaan.

Ikuista ikuisen asian kierrätystä!

.

.

Äänestä

Ne tihentymät taitavat löytyä anaalirauhasistasi, jotka vuotavat pääsi sisälle!

Äänestä

"Fotoni on puhdasta energiaa. Ikiliikkuja on siis keksitty. Fotoneihin tulee koko ajan lisää energiaa, niin energian kokonaismäärän täytyy kasvaa huimasti.

Toisaalta se aiheuttaa melkoisen ongelman. Erittäin lyhytaaltoisen säteilyn fotonien energia on korkea ja ne ionisoivat elävää kudosta ja aiheuttavat syöpää. Jos kaikkiin fotoneihin tulee koko ajan lisää sitä, mistä ne koostuvat, muuttuu kaikki SM säteily tappaviksi gammasäteiksi.
Kun fotonin energia lisääntyy, myös säteilyn taajuus kasvaa. Radiot menevät hetkessä pois vireestä, eikä telkustakaan tule enää kuin kohinaa."


Voisiko olla niin että onesimpleprinciple mallin mukaan kvarkit ovat massiivisempia ja tiheämpiä tihentymiä kuin fotonit ja siksi kvarkkeihin absorboituisi samassa suhteessa enemmän sitä mitä kvarkeissa ja fotoneissa on, kuin fotoneihin absorboituu?

Jos näin, niin miten uitussa huomaisit fotoneiden laajenevan?

Katsos kun radiot ja telkut käsittääkseni koostuvat näistä koko ajan laajenevista kvarkeista!

vai luulitko sinä että vain fotonit laajenevat ja kaikki muut tihentymät eivät?

jos, niin miten kvarkit ohjaavat itsensä ohi näitä erittäin pieniä ja erittäin nopeita tihentymiä joista absorboituu fotoneihin sitä mitä fotoneissa on?

Ehkäpä niitä sittenkin liikkuu myös radion ja telkun kvarkkien läpi, jolloin myös radiot ja telkut laajenevat samassa suhteessa kuin kaikki muukin?

.

Äänestä
  • Etkö ymmärtyänyt? Et tietenkään. Fotonit välittävät sähkömagneettista energiaa. Se tunnetaan varsin hyvin. Kvarkit eivät varmasti ole sähkömagneettista energiaa.

    Enkä minä väittänyt fotonin laajenevan. Fotonin energia on sitä suurempi, mitä suurempi on SM energian taajuus. Jos yksittäisiin fotoneihin absorboituu koko ajan enemmin sitä, mistä ne koostuvat, eli puhdasta sähkömagneettista energiaa, SM energian taajuus kasvaa ja energia muuttuu ionisoivaksi tappavaksi gammasäteilyksi. Samalla tietysti radioiden kaistat menevät sekaisin. Fotonin kohdalla ei tosiaan ole kyse fyysisestä laajenemisesta, vaan kvanttienergiasta, joka on suoraan verrannollinen taajuuteen.

    Mutta kun sinä raukkaparka et edes tiedä, mikä on fotoni ja mitä on energia, vaikka niistä vaahtoat.

    Äänestä

  • Fotonin kvanttienergia on suoraan verrannollinen taajuuteen. Jos energia lisääntyy, kuten väität, nousee taajuus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hyvin yksinkertaista kirjoitti:

"Lause” tihentymä laitetaan liikkeelle” on passiivimuoto; liikkeelle laittamiseen tarvitaan aktiivinen voima. Miten pitkälle harveneminen jatkuu? Hajoaako se tihentymä kokonaan? Eikö tihentymällä ole ydinvoimaa, mikä pitää sen koossa? "



Ei ole.

Vetävää voimaa tai sidosvoimia ei ole olemassa.

Harveneminen jatkuu niin kauan aikaa kunnes koko ajan vähemmän tiheäksi muuttuva tihentymä työntyyy tiheämmän tihentymän sisään ja lisää itsellään sillä alueella olevan ikuisen asian tiheyttä.

matkan aikana tihentymä muuttuu vähemmän tiheäksi, mutta siihen absorboituu koko ajan lisää sitä ikuista asiaa josta kaikki koostuu, koska sen sisään työntyy vähemmän tiheäksi muuttuvia tihentymiä jotka lisäävät tuolla alueella olevan ikuisen asian tiheyttä.

Erittäin yksinkertaista.

paineenvaihtelua kaikki on vaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu