Uudet ydinvoimaluvat tulisi perua

"Suomen uudet ydinvoimaluvat perustuvat kansainvälisen energiapolitiikan järkyttämiseen. Kokoomuksen johdolla tehdyt ydinvoimapäätökset tähtäävät siihen, että Suomesta tulisi ydinenergiaa vievä maa myös niihin maihin, jotka haluavat luopua ydinvoimasta.

Tämä on toisten maiden sisäiseen demokratiaan puuttumista ja osoittaa kuin maailmanlaajuiset yhdinvoimayhtiöt haluavat romuttaa demokraattisen päätöksenteon. Tarvitaan vaan Suomen kaltainen harvaanasuttu maa, jossa väestöön kohdistuvat määrälliset riskit ovat pienet ja josta voidaan helposti johtaa energiaa Euroopan metropoleihin. Myös ydinjätteet ovat kaukana suurista väestökeskuksista.

Suomi tarvitsee uuden suunnan, joka perustuu uusiutuviin tuhansiin energiaa tuottaviin voimaloihin, joita kontrolloidaan demokratian avulla ja joista puuttuu yli maan rajojen kulkeutuvat riskit.

Ydinvoimasta päätettäessä lupa tulisi niiden rakentamiseen saada myös muilta säteilyriskiin kohdistuvista maista. Esimerkiksi Simoon kaavailtu ydinvoima koskee myös Ruotsia ja ruotsalaisia.

http://www.hemmo.koskiniemi.ehdolla.fi/ "

Linkki alkuperäiseen kirjoitukseen:

http://hemmokoskiniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/65411-uudet-ydinvoimaluvat-tulisi-perua
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mihin ihmeeseen tarvitaaan ydinvoimaa kun sähkö tulee pistorasiasta 24 tuntia vuorokaudessa -MIE VAIN KYSYN-.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Asiaa! kirjoitti:

"Suomen uudet ydinvoimaluvat perustuvat kansainvälisen energiapolitiikan järkyttämiseen. Kokoomuksen johdolla tehdyt ydinvoimapäätökset tähtäävät siihen, että Suomesta tulisi ydinenergiaa vievä maa myös niihin maihin, jotka haluavat luopua ydinvoimasta.

Tämä on toisten maiden sisäiseen demokratiaan puuttumista ja osoittaa kuin maailmanlaajuiset yhdinvoimayhtiöt haluavat romuttaa demokraattisen päätöksenteon. Tarvitaan vaan Suomen kaltainen harvaanasuttu maa, jossa väestöön kohdistuvat määrälliset riskit ovat pienet ja josta voidaan helposti johtaa energiaa Euroopan metropoleihin. Myös ydinjätteet ovat kaukana suurista väestökeskuksista.

Suomi tarvitsee uuden suunnan, joka perustuu uusiutuviin tuhansiin energiaa tuottaviin voimaloihin, joita kontrolloidaan demokratian avulla ja joista puuttuu yli maan rajojen kulkeutuvat riskit.

Ydinvoimasta päätettäessä lupa tulisi niiden rakentamiseen saada myös muilta säteilyriskiin kohdistuvista maista. Esimerkiksi Simoon kaavailtu ydinvoima koskee myös Ruotsia ja ruotsalaisia.

http://www.hemmo.koskiniemi.ehdolla.fi/ "

Linkki alkuperäiseen kirjoitukseen:

http://hemmokoskiniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/65411-uudet-ydinvoimaluvat-tulisi-perua

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu