STUK:n viisaat (?)

Stukin päällikkö antoi ihmeellisiä ja katkerankuuloisia lausuntoja japanilaisten osaamisesta tai paremminkin osaamattomuudesta. Miksi hän vaan ihmettelee että kukaan ei osaa auttaa siellä Jaappanissa. Osaisko hän edes neuvoa jotain viisaampaa. Ei mitään havaintoa ainakaan. Tulee heti hakematta mieleen se vanha sananlasku, että kun merellä sattuu vahinko, nii maalla ollaan viisaita. Nyt tosiaankin niin viisaita, niin viisaita että...
14167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Mutta jospa neuvo ei kelpaa. taitaa olla jaappanissa niin hierarkista toi menettely. Ei nuori voi neuvoa vanhaa jos vanha ei älyä kysyä lupaa. Miksi ne kuunteleisi äijänkäppyrää ulkomailta??
Ei ole vissin ainoa neuvoja. Lienevät saaneet paikallisen Esson baarin jokaisen neuvon, niin turtuu siinä vähemmästäkin ja jää kuulematta se oikea toimiva neuvo.

Äänestä

Suru, kärsimys ja menetys tekee viisaimmastakin voimattoman ja vajaakykyisen toimimaan tehokkaasti ja Japanin Fukushimassa on tällainen tilanne. Urheat 50-100 työntekijää yrittää vielä jotain tehdä ääriajoilla. Kumma, ettei robotiikkaa käytetä apuna ja miehittämättömiä ja kauko-ohjattuja laitteita viemään sinne reaktorien sisälle ésim. booripitoista nestettä. Vesitykit olisivat tarpeen siellä. Jos paikallinen hierarkia estää auttajia ja pelastustyöntekijöitä ja hidastaa jäähdytystä, niin silloin se on mätä hierarkia ja rinnastettavissa valtiopetokseen. Jo nyt Australian Sydney Morning Heraldin videossa kerrottiin, että jo 20 km:n päässä heidän auttajansa saivat kenkiinsä säteilyä, kun sitä tutkittiin. Ja aussithan ei päästä maahansa edes omiaan, jos säteilyarvot on niin suuret, että katsotaan "saastuneeksi". Silloin joutuu eristyksiin. Entä jos Japanista on tulossa maailman suurin ghetto, jos tilanne vain pitkittyy ja kaikki siellä kontaminoituvat?

Äänestä
  • Sama byrokraattinen hierarkia se jyllää Suomessakin. Ehkä kaikkein näkyvimmin ja vahingollisimmin maamme oikeuslaitoksessa ja poliisissa. Unohtamatta vero- ja tullihallintoa. Eli kaikialla siellä, missä kukaan ei ole vastuussa mistään.

    Äänestä

"Urheat 50-100 työntekijää yrittää vielä jotain tehdä ääriajoilla. Kumma, ettei robotiikkaa käytetä apuna ja miehittämättömiä ja kauko-ohjattuja laitteita viemään sinne reaktorien sisälle ésim. booripitoista nestettä."

Samaa olen ihmetellyt. Robotiikan suurvallassa, Japanissa, ei saada vesiletkuja kuljetetttua oikeisiin paikkoihin säteilevässä rakennuksessa. Palomiesrobotteja on ollut ainakin kymmenen vuoden ajan.

Ilmiön syynä lienee kaksi asiaa: mainittu autoritäärinen johtamisjärjestelmä ja kvarttaalitalous. Pahimpiin ajateltavissa oleviin riskeihin varautumiseen ei ole ollut aihetta (liike-elämän ajattelun puitteissa): "no busines reason".

Apua olisi, mutta johdon kunniakysymykset eivät mahdollista sen hankkimista ennen kuin on myöhäistä. Lisäksi ylin johto on kasvanut eroon arkipäivän insinööritieteellisisistä ongelmista, jos ne eivät liity "ydinliiketoimintaan".

Minua otti aivoon kun 90-luvun alussa, Japanissa meni hyvin ja Euroopassa oli ongelmia, japanilaiset ehdottivat, että meilläkin siirryttäisiin "aasialaiseen arvojärjestelmään". Vastalauseena tuolle ajatuksellekin kieltäydyn ostamasta japanilaisia autoja. Ne edustavat minulle homehtunuttta autoritäärisyyttä, jota en voi tukea.

Äänestä

Semmoinen vanha, hienoa amerikkalaista tekniikkaa, jonka piti olla niiiiin kestävää sorttia, ettei tarvinnut paljoa varmennussysteemeitä, joten tsunamin oli helppo pudottaa laitos. Ja kun Japani on keskellä siirroslinjoja ja järistyksiä sattuu harva se päivä, niin olisihan pitänyt pystyä varautua pahaan tuhoaaltoonkiin, 7 v sitten oli varoitus Sumatralla.

Äänestä

Suomessa ne kaikki on pässejä ja ääliöitä, jotka ei osaa muusta sönköttää kuin lisäydinvoiman tarpeellisuudesta. Jos niille tulee jokin **TOSIONGELMA** eteen ja voimalan myyntimies ei ole paikalla, niin ne vain lässyttää telvisiossa, kuinka h*lvetin turvallista ydinvoima on suomessa (ulkomuistista myyjän myyntipuheet). SUrkeeta sakkia kaikenkaikkiaan.

Suomessa ei tarvita muuta kuin pieni kahina Venäläisten kanssa ja ne ampuu pienen raketin SUomen ydinvoimaloihin ja ne on sen jälkeen kaikki polvillaan. Tehot laskee 1/3 normaalista ja SUomen reollisuus on myös polvillaan.

Yleensäottaen Suomessa ollaan jatkuvasti rähmällään itään ja varsinkin kriisitilanteessa ja syy on surkea energiapolitiikka! Hyvin hajautettu pienvoimalaperiaate ja esim. tuulivoima on huomattavasti vähemmän arkaa kriiseille ja katastrofeille.

Suuri Olkiluoto 3 ei ole muuta odottamassa kuin poksahtamistaan ja sitä, että se saa saastuttaa koko länsi-Suomen (Tampereen alueen), kun sinne on yleisin tuulen suunta. 30 km säteellä sijaitsee mm. Pori, Rauma, Eurajoki. Hauskaa sitten evakuoida niitä massoja, kun voimala on sijoitettu asutuksen läheisyyteen. "Eurajoki Suomen sähköisin kunta" muuttuu hokemaksi "Eurajoki Suomen radioaktiivisin autiomaa".

Äänestä
  • Niin voihan suomi käydä sitten vastavierailulla sosnoviborissa, ja sitten sama utu leijuu kummankin maan päälle , mitä se hyödyttää??
    Ei oo utu ennekään maanrajoja kuinnioittanut. Tshernobyl..... tuhansia kilometrejä

    Äänestä

Samaa minäkin vähän ihmettelin. Tuntuu kuin olisi kokonaan unohtunut maanjäristys ja tsunami. Jos alueen koko infrastruktuuri tuhoutuu, niin ei välttämättä tarvitse ihmetellä miksi pelastusoperaatio ei suju ihan suunnitelmien mukaan.

Mutta voi japanilaisen kulttuurin autoritäärisyydelläkin olla silti oma sijansa. Autoritäärinen johtaminen pelaa hyvin juuri silloin kun voidaan toimia etukäteen laadittujen suunnitelmien mukaisesti. Juuri tälläisessä totaalisessa katastrofi tilanteessa tarvittaisiin kykyä improvisoida.

Toki mieleeni on juolahtanut tälläinen vähän ikävä ajatus. Nimittäin Three Mile Islandin jälkeen ydinvoimateollisuus tunnusti että ydinvoimaloissa voi tapahtua ns. kiinailmiö. Ennen Tsernobylia oli olemassa pelkästään ydinvoimaloita, mutta heti sen jälkeen oli olemassa kahdenlaisia voimaloita länsimaalaisia ja venäläisiä. Jälkimmäisissä onnettomuuksia tapahtuu, edellämainituissa niitä ei voi tapahtua. Joten ollaanko nyt synnyttämässä taas uuttaa myyttiä: länsimaalaisissa voimaloissa onnettomuuksia ei voi tapahtua, mutta venäläisiiä ja japanilaisissa kylläkin...

Toivon toki että olen väärässä.

Äänestä
  • Japanilaiset ovat toki rakentaneet itsekin ydinvoimaloita, mutta eikös tämä Fukushiman lafka ole jenkkien Kenraali Sähvön 1970-luvulla väsäämä? Silloin jenkit luottivat niin paljon omiin aivoituksiinsa, etteivät välittäneet kovin monikerroksisista varojärjestelmistä, eivätkä japanilaiset tehneet maanjäristysten ja tsunamien varalta mitään lisäyksiä. Ja nyt on vielä selvinnyt, ettei huoltotöitäkään ole tehty kunnolla vaan pöytäkirjoja on väärennetty.

    Äänestä

  • Jos auto on sillalla maanjäristyksen romahduttaessa sillan, niin onko kyseessä auto-onnettomuus ?
    Minusta ei, vaan kyse on luonnonmullistuksesta. Ei kukaan järkevä vaatisi autoihin lisää pakollista ja kallista turvatekniikkaa tuollaisen varalle.

    Sama juttu tuon fukushiman voimalan kanssa. Ei siellä mitään voimala onnettomuutta ollut, vaan kyse on luonnonmullistuksen seurauksista.
    Kuolleiden määrä noussee yli 20 000:n ihmisen, joista toistaiseksi alle 10 lisää fukushiman takia. Jos siinä paikalla olisi ollut asuinrakennuksia eikä voimalaa, niin kuolleita olisi yhteensä enemmän kuin nyt on. Voimala siis tosiasiallisesti säästi ihmishenkiä tässä luonnonmullistuksessa.
    Voi hyvin olla, että tämälause on tosi vielä 10 vuoden päästäkin, kun mahdollisten syöpätapausten määristä osataan arvio esittää.

    Samaten jos kyse olisi ollut vesivoimalan padon murtumisesta aiheutuneista kuolleista maanjäristyksen seurauksena, olisi kuolleita enemmän, mikäli kyse olisi saman teholuokan voimalasta.

    Jopa näin suunnattoman luonnonmullistuksen seurauksena tulleessa vahingossa ydinvoima näyttäytyy suorastaan hämmästyttävän turvallisena energiantuotanto tapana muihin vaihtoehtoihin verrattuna, vaikka kyse on noinkin vanhasta nykyisiä vaatimuksia täyttämättömästä laitoksesta.

    Mitenkähän olisi käynyt jos koko laitos olisi ollut merenpinnan alapuolella. Eipä olisi jäähdytysongelmia ollut, kun kaikki olisi hoitunut tarvittaessa painovoimaisesti. Ei siis myöskään säteilyvuotoja vaurioiden seurauksena lainkaan.

    Sukellusveneet eivät kärsi tsunameista, vesi vaan menee ylitse ilman iskuja, toisin kuin rantarakenteet, joihin valtava vesimassa iskee sivulta tuhoten kaiken tieltään.
    Rakenteet luolaa turvaan sivulta tulevilta iskuilta ja hätäjäähdytystä varten avattava luukku kattoon, mikäli maanjäristys rikkoo paikat ja siinä se.
    Montakohan % enemmän olisi aikanaan maksanut ?

    Äänestä

  • lisää viisasta asiaa kirjoitti:

    Jos auto on sillalla maanjäristyksen romahduttaessa sillan, niin onko kyseessä auto-onnettomuus ?
    Minusta ei, vaan kyse on luonnonmullistuksesta. Ei kukaan järkevä vaatisi autoihin lisää pakollista ja kallista turvatekniikkaa tuollaisen varalle.

    Sama juttu tuon fukushiman voimalan kanssa. Ei siellä mitään voimala onnettomuutta ollut, vaan kyse on luonnonmullistuksen seurauksista.
    Kuolleiden määrä noussee yli 20 000:n ihmisen, joista toistaiseksi alle 10 lisää fukushiman takia. Jos siinä paikalla olisi ollut asuinrakennuksia eikä voimalaa, niin kuolleita olisi yhteensä enemmän kuin nyt on. Voimala siis tosiasiallisesti säästi ihmishenkiä tässä luonnonmullistuksessa.
    Voi hyvin olla, että tämälause on tosi vielä 10 vuoden päästäkin, kun mahdollisten syöpätapausten määristä osataan arvio esittää.

    Samaten jos kyse olisi ollut vesivoimalan padon murtumisesta aiheutuneista kuolleista maanjäristyksen seurauksena, olisi kuolleita enemmän, mikäli kyse olisi saman teholuokan voimalasta.

    Jopa näin suunnattoman luonnonmullistuksen seurauksena tulleessa vahingossa ydinvoima näyttäytyy suorastaan hämmästyttävän turvallisena energiantuotanto tapana muihin vaihtoehtoihin verrattuna, vaikka kyse on noinkin vanhasta nykyisiä vaatimuksia täyttämättömästä laitoksesta.

    Mitenkähän olisi käynyt jos koko laitos olisi ollut merenpinnan alapuolella. Eipä olisi jäähdytysongelmia ollut, kun kaikki olisi hoitunut tarvittaessa painovoimaisesti. Ei siis myöskään säteilyvuotoja vaurioiden seurauksena lainkaan.

    Sukellusveneet eivät kärsi tsunameista, vesi vaan menee ylitse ilman iskuja, toisin kuin rantarakenteet, joihin valtava vesimassa iskee sivulta tuhoten kaiken tieltään.
    Rakenteet luolaa turvaan sivulta tulevilta iskuilta ja hätäjäähdytystä varten avattava luukku kattoon, mikäli maanjäristys rikkoo paikat ja siinä se.
    Montakohan % enemmän olisi aikanaan maksanut ?

    On totta että Japanissa oli kyse nimenomaan luonnonmullistuksesta. Mutta Japanin tapaus osoittaa kuitenkin sen, ettei täydellistä turvallisuutta ydinvoimaloissa voida taata. Se ettei autoihin vaadita lisää turvatekniikkaa luonnonmullistusten vuoksi, johtuu siitä että auto-onnettomuuden seuraukset yleensä ole vakavat kenellekään muulle kuin siihen osallistuneille.

    Hiukan kummastuttaa se, miten nykypäivän Suomessa löytyy näitä ydinvoimafanaatikkoja jotka tekevät kaikkensa yrittäessään väittää ydinvoimaa täysin vaarattomaksi ja väittävät sen jopa säästävän ihmishenkiä. Ettei vain kyse olisi niinkin arkipäiväisestä asiasta kuin sähkön hinnasta ja rahasta?

    Vaikka ydinvoimalaonnettomuus ei välttämättä johtaisi yhteenkään kuollonuhriin, niin säteilyllä on myös pitkäaikaisvaikutukset jotka lisäävät syöpätapausten määrää varsin laajallakin alueella. Yleensä ydinvoimalobbarit pyrkivät väittämään ettei säteilyn pitkäaikaisaltistus aiheuta yhtään kuollonuhria, koska on vaikeata osoittaa suoraa syy-yhteyttä syöpätapauksen ja säteilyn välillä. Vähän sama taktiikka kuin tupakkatehtailla, yrittäessään väittää tupakkaa vaarattomaksi.

    On myös huomattava se, että laaja-alue ydinvoimalan ympäristössä voi muuttua asuinkelvottomaksi jos säteilypäästö on riittävän iso. Siis jopa kymmenet tuhannet ihmiset voivat joutua jättämään kotiseutunsa. Näin ollen on ihan luonnollista että ydinvoimaloissa on pakko pyrkiä tekemään kaikki mahdollinen jotta turvallisuus olisi mahdollisimman hyvä. Vai väitätkö tosissaan ettei luonnonmullistukseen pitäisi ydinvoimaloissa varautua mitenkään?

    Tosiasia on, että maanjäristysherkillä alueilla on pakko ottaa huomioon maanjäristysvaara. Näin tehdään vaikkapa korkeiden talojen osalta, ne pyritään rakentamaan maanjäristyksen kestäväksi. Joten tietenkin ydinvoimaloissa on otettava luonnonmullistukset huomioon.

    Äänestä

Japanissa on varmasti tiedetty tsunamien mahdollisuudet, ja sekin, millaisia tsunamit voivat pahimmoillaan olla. Olisi siis ollut mahdollista räknätä mitä vedenrajassa olevalle voimalalle voi tapahtua, ja rakentaa varojärjestelmiä sitä silmälläpitäen. Joku sanoo, että maalla on hyvä olla viisas kun merellä sattuu vahinko, mutta japanilaiset ovat itse eläneet ties kuinka kauan samanlaisten vähän väliä sattuvien mullistusten keskellä, joten heidän olisi luullut olevan huolellisempia.
Tämä on vain kalsa totuus.
Se, kuinka paljon vainajia tuli muuten on surullista, ja oli ilmeisen väistämätöntä.

Äänestä

Ennen tätä onnettomuutta Japanin ydinvoima oli maailman parasta, nyt haukutaan Suomessa ja muualla.

Äänestä

Tietokoneet ovat niin kehittyneitä, että niillä voidaan simuloida erilaisia mahdollisia ja mahdottomiakin onnettomuuksia ja katsoa mitä tapahtuu. Tsunami (sana on muuten japaninkielestä lainattu) on siellä niin tuttu ilmiö, että luulisi energiayhtiön jollekin inssille tulevan mieleen simuloida tietokoneella tapahtumia ja katsoa kuinka voimalalle käy. Mutta ei vaan oltu tehty, olisikohan tullut turhan kalliiksi?

Japanilaiset ovat itsekin rakentaneet ydinvoimaloita ja jopa myyneet niitä muuallekin, käsittääkseni. Niiden laadusta en tiedä mitään, ei ole osunut silmiin arvosteluja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Äly hoi!!! kirjoitti:

Stukin päällikkö antoi ihmeellisiä ja katkerankuuloisia lausuntoja japanilaisten osaamisesta tai paremminkin osaamattomuudesta. Miksi hän vaan ihmettelee että kukaan ei osaa auttaa siellä Jaappanissa. Osaisko hän edes neuvoa jotain viisaampaa. Ei mitään havaintoa ainakaan. Tulee heti hakematta mieleen se vanha sananlasku, että kun merellä sattuu vahinko, nii maalla ollaan viisaita. Nyt tosiaankin niin viisaita, niin viisaita että...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu