Kaiken tausta

Seuratkaapa tätä aihetta.

http://www.tiede.fi/keskustelut/kemia-fysiikka-ja-matematiikka-f3/kaiken-tausta-t50147.html



No, siellä todellakin on se kaiken tausta, jota kyseisen aiheen avaaja kaipailee. Ne erittäin pienet ja erittäin nopeat tihentymät joiksi meidänkin näkyvän maailmankaikkeuden tihentymät ajan kanssa hajaantuvat, samalla kun vauhti kiihtyy! Näin meissäkin oleva asia aikanaan toimii kaiken sen taustana, joka osuu kohdalle, oman aikansa, kunnes törmäämme johonkin / joihinkin runsaudensarviin.

Kaiken taustan erittäin pienistä ja erittäin nopeista tihentymistä absorboituu koko ajan lisää sitä ikuista asiaa josta kaikki koostuu, kaikkiin näkyvän maailmankaikkeuden tihentymiin. Kaiken taustan eriträin pienet ja erittäin nopeat tihentymät ovat peräisin runsaudensarvista joista ne ovat työntyneet pois päin tuhansia tai jopa miljoonia miljardeja vuosia ja matkan aikana niistä koostuneet massiiviset tihentymät ovat hajaantuneet erillisiksi erittäin nopeiksi ja erittäin pieniksi tihentymiksi!



Oivalsin jo aikoinaan oivaltamani asian uudestaan.

Eli miksi on ehkä keksitty ylimääräisiä tilaulottuvuuksia.

No, meissä itsessämme on erittäin kuumia ja erittäin tiheitä tihentymiä.

Mutta miksi emme tunne niiden kuumuutta?

Tämä on hyvä kysymys, jota niiden jotka eivät malliani vielä ymmärrä, kannattaa yrittää sisäistää.

Me koemme asian kuumana, jos siitä tulee paljon tätä ikuista asiaa, jota ohjautuu kehossamme aivoihimme ja aiheuttaa kuumuuden tunteen. Kun ihollemme tulee ulkoapäin paljon ikuista asiaa, tunnemme miten se polttaa, mutta tunne perustuu siihen mitä aivoissamme tapahtuu ja mitä sinne ohjautuu kehoamme pitkin!

Kuumat / tiheät kehomme tihentymät laajenevat, niistä työntyy ulos sitä mistä ne koostuvat ja suurimmaksi osaksi tämä asia ohjautuu viereisiin koko ajan laajeneviin tihentymiin.

Jonkun verran sitä työntyy ulos kehostamme ja siksi voimme nähdä, tuntea, haistaa, maistaa ja kuulla toisemme!

Atomien ytimissä oleva erittäin kuuma ja tiheä asia on kuin onkin ikäänkuin "ylimääräisessä tilaulottuvuudessa", vaikka ei oikeasti ole!

Kvarkeissa oleva erittäin kuuma / tiheä asia on suhteellisesti ottaen erittäin "kaukana" ja toisaalta taas ei.

Kvarkeista työntyy tätä ikuista asiaa ulos ja se työntyy kohti viereisiä kvarkkeja erittäin nopeasti ja siksi kvarkit vuorovaikuttavat toistensa kanssa äärimmäisen nopeasti koko ajan.

Kvarkkien muodostamista koko ajan laajenevista kvarkkiryhmistä työntyy tätä ikuista asiaa erittäin nopeasti vastaaviin ryhmiin ja näin nämä ns. protonit ja neutronit vuorovaikuttavat toistensa kanssa erittäin nopeasti koko ajan. Niihin kohdistuu koko ajan ulkoinen paine, koska muista koko ajan laajenevista kvarkkiryhmistä tulee niitä kohti koko ajan tätä ikuista asiaa valonnopeudella ja siksi ne pysyvät tiukasti toistensa lähellä, mutta kuitenkin niin että ne tönivät toisiansa pois päin toisistansa suht samassa suhteessa kuin laajenevat.

Jos kvarkit ajautuvat normaalia lähemmäksi, osuu viereisestä kvarkista tulevaa asiaa tiheämmin eli energisemmin ja näin normaalia voimakkaampi tönäisy pois päin.

Nyt viereisestä kvarkista työntyy tätä ikuista asiaa enemmän ohi ja pois päin töniminen heikkenee, jolloin ulkoinen paine pitää koko ajan laajenevat kvarkit toistensa lähellä jne.

Sama asia protoneiden ja neutroneiden kanssa, samoin kuin atomien ytimien ja molekyylien kanssa.

Molekyylien "sidokset" toki heikoimpia, joka on toki erittäin loogista tässä mallissa!

Ps. Eli vaikka ihoamme vasten laitetaan kiinteää ihon lämpöistä ainetta jonka jokaisen atomin ytimessä on tätä ikuista asiaa erittäin kuumasti / tiheästi, emme tunne tätä kuumuutta, koska kyseinen erittäin kuuma / tiheä asia on tavallaan kaukana meidän kehostamme.

Oikeammin: Kyseisistä erittäin kuumista / tiheistä tihentymistä ei työnny tätä ikuista asiaa tiheästi kehomamme kohti ja siksi emme tunne ihomme lämpöistä ainetta sen kuumempana!

.

Ps. Jos joku asia askarruttaa, kysy!

ja kyllä, joskus olen väärässä, mutta silloin olen harrastanut hakuammuntaa.

Tämä aihe ei ole hakuammuntaa!

.
990
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Miksi pitäisi seurailla jotain keskustelua, jossa hemppa kaipailee mekanistista maailmankuvaa? Se on aivan yhtä hedelmätöntä kuin sinunkin höpinäsi.

Äänestä

Kysyn.

Mitä havaintoja kertomistasi hiukkasista on?
Mikä on niiden teoreettinen pohja? Standardimalli on kai hyvin menestyksekäs kuvaamaan hiukkasmaailmaa.

Jos kumpaakaan ei ole, on kyseessä silkka hakuammunta.

Äänestä

"tai jopa miljoonia miljardeja vuosia"

Jos maailmankaikkeus on 13,7 miljardia vuotta vanha, niin miten tuo voisi olla mahdollista?

Äänestä

Ajattele miten Auringosta humahtaa koko ajan ulos hiukkasia.

Vastaavalla tavalla näkyvän maailmankaikkeuden galaksien keskusten isot tihentymät humahtivat ulos eräästä näkyvän maailmankaikkeuden ulkopuolella olevasta runsaudensarvesta noin 13,7 miljardia vuotta sitten.

No, Aurinkoa kohti ja Auringon takaa sivuilta tulee hyvinkin kaukaisista tähdistä tihentymiä jotka ovat humahtaneet ulos omista tähdistään miljardeja vuosia sitten.

Auringosta ulos humahtaneet hiukkaset olivat valmiiksi kaukana toisistaan silloin ja koko ajan kun ne työntyvät pois päin Auringosta, ne kohtaavat tihentymiä jotka ovat liikkuneet jo olemassa olevassa tilassa meidän miljardeja vuosia, vaikka ne itse ovat liikkuneet pois päin Auringosta vasta muutamia minuutteja.


Kun meidän galaksien keskusten jättimäiset tihentymät humahtivat ulos omasta runsaudensarvestaan joka on todella kaukana näkyvän maailmankaikkeuden ulkopuolella, ne kohtasivat jo silloin erittäin pieniä ja erittäin nopeita tihentymiä jotka olivat peräisin vastaavista runsaudensarvista!

Aikanaan näkyvän maailmankaikkeuden tihentymät ovast hajaantuneet tasaisesti tilaan erittäin pieniksi ja erittäin nopeiksi tihentymiksi ja siihen on voinut mennä aikaa vaikkapa miljoona miljardia vuotta ja ne kohtaavat ainetta, jonka ikä on vain joitakin miljardeja vuosia!

Ja näin meissä olevaa asiaa absorboituu silloin suht uuden aineen tihentymiin, aivan kuten meihin absorboituu tällä hetkellä sitä ikuista asiaa kaiken taustalla liikkuvista erittäin nopeista ja erittäin pienistä tihentymistä joita liikkuu joka suunnasta joka suuntaan.

Hyvä myös muistaa, että mitä kauemmaksi työnnymme siitä runsaudensarvesta, josta olemme peräisin, niin sitä enemmän tuon kyseisen runsaudensarven takaa sivuilta pääsee meitä kohti näitä erittäin pieniä ja erittäin nopeita tihentymiä jotka työntävät meitä aina vain nopeampaan ja nopeampaan vauhtiin ja näin vauhtimme kiihtyessä, meidän laajeneminenkin kiihtyy, koska silloin vastaan tulevien erittäin pienten ja erittäin nopeiden tihentymien vaikutus voimistuu jne.



Ei vaikea asia ollenkaan!

.

Äänestä
  • Toistan:
    "Mitä havaintoja kertomistasi hiukkasista on?
    Mikä on niiden teoreettinen pohja?"
    Voitko vastata

    Äänestä

  • Taas mennään yli valonnopeudella notta raikuu.
    Runsaudensarvia, ylivalonnopeuksia ja erittäin nopeita tuntemttomia tihentymiä ei ole muualla kuin mielikuvituksessasi.

    Äänestä

Nykyfysiikka toimii erinomaisesti. Ydinvoimalat tuottavat energiaa, tähtitieteelliset laskelmat pitävät kutinsa havaintoihin nähden, satelliittilaukaisut onnistuvat hyvin ja niin edelleen. Sitten puskasta hyppää esiin Jukka Savorinen ja alkaa höperehtimään energiatihentymistä ja räjähtelevistä atomeista, joista ei ole yhtäkään tieteellistä havaintoa, saatika jätkän teorioille oikeita laskukaavoja. Monta vuotta ollaan selitelty kaavoin ja tieteellisin todistein, mutta silti jukkis uskoo omiin psykoosihöpinöihinsä satavarmasti.
Hus. Hoitoon siitä. Tai naturan sivuille höpäjämään.

Äänestä
  • Höm.
    Et kai myös Skepsiksen keskutelupalstalla tuo itseäsi tykö?

    Äänestä

...sitten kompastuit pottaan ja heräsit!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mr. Pressure kirjoitti:

Seuratkaapa tätä aihetta.

http://www.tiede.fi/keskustelut/kemia-fysiikka-ja-matematiikka-f3/kaiken-tausta-t50147.html



No, siellä todellakin on se kaiken tausta, jota kyseisen aiheen avaaja kaipailee. Ne erittäin pienet ja erittäin nopeat tihentymät joiksi meidänkin näkyvän maailmankaikkeuden tihentymät ajan kanssa hajaantuvat, samalla kun vauhti kiihtyy! Näin meissäkin oleva asia aikanaan toimii kaiken sen taustana, joka osuu kohdalle, oman aikansa, kunnes törmäämme johonkin / joihinkin runsaudensarviin.

Kaiken taustan erittäin pienistä ja erittäin nopeista tihentymistä absorboituu koko ajan lisää sitä ikuista asiaa josta kaikki koostuu, kaikkiin näkyvän maailmankaikkeuden tihentymiin. Kaiken taustan eriträin pienet ja erittäin nopeat tihentymät ovat peräisin runsaudensarvista joista ne ovat työntyneet pois päin tuhansia tai jopa miljoonia miljardeja vuosia ja matkan aikana niistä koostuneet massiiviset tihentymät ovat hajaantuneet erillisiksi erittäin nopeiksi ja erittäin pieniksi tihentymiksi!



Oivalsin jo aikoinaan oivaltamani asian uudestaan.

Eli miksi on ehkä keksitty ylimääräisiä tilaulottuvuuksia.

No, meissä itsessämme on erittäin kuumia ja erittäin tiheitä tihentymiä.

Mutta miksi emme tunne niiden kuumuutta?

Tämä on hyvä kysymys, jota niiden jotka eivät malliani vielä ymmärrä, kannattaa yrittää sisäistää.

Me koemme asian kuumana, jos siitä tulee paljon tätä ikuista asiaa, jota ohjautuu kehossamme aivoihimme ja aiheuttaa kuumuuden tunteen. Kun ihollemme tulee ulkoapäin paljon ikuista asiaa, tunnemme miten se polttaa, mutta tunne perustuu siihen mitä aivoissamme tapahtuu ja mitä sinne ohjautuu kehoamme pitkin!

Kuumat / tiheät kehomme tihentymät laajenevat, niistä työntyy ulos sitä mistä ne koostuvat ja suurimmaksi osaksi tämä asia ohjautuu viereisiin koko ajan laajeneviin tihentymiin.

Jonkun verran sitä työntyy ulos kehostamme ja siksi voimme nähdä, tuntea, haistaa, maistaa ja kuulla toisemme!

Atomien ytimissä oleva erittäin kuuma ja tiheä asia on kuin onkin ikäänkuin "ylimääräisessä tilaulottuvuudessa", vaikka ei oikeasti ole!

Kvarkeissa oleva erittäin kuuma / tiheä asia on suhteellisesti ottaen erittäin "kaukana" ja toisaalta taas ei.

Kvarkeista työntyy tätä ikuista asiaa ulos ja se työntyy kohti viereisiä kvarkkeja erittäin nopeasti ja siksi kvarkit vuorovaikuttavat toistensa kanssa äärimmäisen nopeasti koko ajan.

Kvarkkien muodostamista koko ajan laajenevista kvarkkiryhmistä työntyy tätä ikuista asiaa erittäin nopeasti vastaaviin ryhmiin ja näin nämä ns. protonit ja neutronit vuorovaikuttavat toistensa kanssa erittäin nopeasti koko ajan. Niihin kohdistuu koko ajan ulkoinen paine, koska muista koko ajan laajenevista kvarkkiryhmistä tulee niitä kohti koko ajan tätä ikuista asiaa valonnopeudella ja siksi ne pysyvät tiukasti toistensa lähellä, mutta kuitenkin niin että ne tönivät toisiansa pois päin toisistansa suht samassa suhteessa kuin laajenevat.

Jos kvarkit ajautuvat normaalia lähemmäksi, osuu viereisestä kvarkista tulevaa asiaa tiheämmin eli energisemmin ja näin normaalia voimakkaampi tönäisy pois päin.

Nyt viereisestä kvarkista työntyy tätä ikuista asiaa enemmän ohi ja pois päin töniminen heikkenee, jolloin ulkoinen paine pitää koko ajan laajenevat kvarkit toistensa lähellä jne.

Sama asia protoneiden ja neutroneiden kanssa, samoin kuin atomien ytimien ja molekyylien kanssa.

Molekyylien "sidokset" toki heikoimpia, joka on toki erittäin loogista tässä mallissa!

Ps. Eli vaikka ihoamme vasten laitetaan kiinteää ihon lämpöistä ainetta jonka jokaisen atomin ytimessä on tätä ikuista asiaa erittäin kuumasti / tiheästi, emme tunne tätä kuumuutta, koska kyseinen erittäin kuuma / tiheä asia on tavallaan kaukana meidän kehostamme.

Oikeammin: Kyseisistä erittäin kuumista / tiheistä tihentymistä ei työnny tätä ikuista asiaa tiheästi kehomamme kohti ja siksi emme tunne ihomme lämpöistä ainetta sen kuumempana!

.

Ps. Jos joku asia askarruttaa, kysy!

ja kyllä, joskus olen väärässä, mutta silloin olen harrastanut hakuammuntaa.

Tämä aihe ei ole hakuammuntaa!

.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu