Sinkut edustuskuntoon -ryhmä

- Haluaisin saada pillua.

En tarvitse mitään muuta.

Huoh... Mutta sehän on helposti hoidettu, jos et kerta muuta halua kuin pillua. Et tarvi kuin maksullisen naisen ja vähän rahaa ja homma on hoidettu pois päiväjärjestyksestä. Luulenpa vaan että ei tuo sua kovin onnelliseksi tee.

Haluaisin

- kavereita
- työpaikan
- miesystävän
- matkustaa jonnekin (jos ois rahaa)
- puhua joistain ongelmistani jonkun kanssa
- jonkin harrastuksen

Hyvä. Näin se pitää mennä, miettii mitä vois tehä.

Oma listani oli. Alkoholi pois, rööki pois, wowi pois, kropan parantaminen, ammatin hankinta, työ.

Rööki tuli koulussa takasin tosin...

Pitäs selvitellä mitä yksityinen hammaslääkärilysti maksaa...

Ei tule mieleen kuin muutama, mutta näillä päässee jo alkuun.

* Kavereita. En tunne juuri ketään uudesta asuinkaupungistani, vaikka muuten olen viihtynyt.

* Pyöräilyharrastuksen elvyttäminen. Vanha mankeli on loppuunajettu, joten tämä vaatii jo hankintoja. KuoPyS:iin jäseneksi liittyminen ja osallistuminen ajotapahtumiin. Liikakiloille samalla vähän huutia.

* Lukuharrastuksen elvyttäminen. Luen aika laiskasti, ja joululahjakirjakin on vielä kesken. Tahdon hurmata hippitytöt kirjallisella sivistykselläni. Tai jotain?

Katsotaanpa. Sotasuunnitelmia on helppo tehdä, mutta toteuttaminen - tai pikemminkin toteutuksen loppuunsaattaminen - on vaikeaa. Ongelmakohdat lienevät seuraavat: A) en tapaa tarpeeksi tyttöjä, B) en ole riittävän hyvä ilmaisemaan itseäni ja ajatuksiani, C) ajatusmaailmani on köyhtynyt ja D) en ole kovin hyvännäköinen. Muut lienevät itsestäänselviä, mutta C:llä tarkoitan vähän sitä, ettei yleissivistykseni ole kovin korkealla tasolla, ajankohtaisasioiden tuntemukseni on liian matalalla tasolla. Lyhyesti: en pysty uskottavasti osoittamaan tietäväni jostain jotakin. Pitäisi osata ihmisille (kohderyhmän naisille) yhteisiä asioita, ja sitten pitäisi olla erikoisosaamista jostain riittävän mielenkiintoisesta aiheesta (ei tietokonepeleistä).

Sitten ratkaisut.

1) Ensin kai pitäisi saada oikeasti kroppa kuntoon (kohta D). Katson kuntoni olevan paitsi fyysisen hyvinvoinnin kannalta haittana, mutta se myös luullakseni laskee halua olla tekemisissä muiden ihmisten ja varsinkin tyttöjen kanssa, kun "ei ne kuitenkaan minusta tykkää". 20 kiloa painosta ainakin pois, ja katsotaan sitten, pitääkö lihaksille tehdä vähän jotain. Tämän kanssa olen kuitenkin kamppaillut 10 vuotta. 5 kiloa on helppo saada pois, ja vielä helpompaa saada takaisin. Nyt tulee kuitenkin kevät, ja varmaankin kynnys ulkoiluun laskee. Kun kroppa on kunnossa, voi katsoa vielä vaate- ja hiuspuolen; niistä en kuitenkaan tässä vaiheessa osaa sanoa mitään. Kyllähän ne nytkin jossain kunnossa ovat, mutta nykyään vaan riittää, että on edes jossain siedettävässä kondiksessa.

2) Kohdan C kimppuun voi käydä myös samantien. Kyllähän minulle sanomalehti tulee päivittäin, mutta usein lukeminen jää melko pintapuoliseksi suhaisuksi, ja monesti lehti jää eteisen lattialle viikoksi, kun en ilmestymispäivänä ehdi lukea vaan pitää kiiruhtaa töihin. Kirjojen lukeminen on vähän kausittaista, mutta pitää yrittää pitää yllä. Kirjoja pitäisi lukea ja elokuvia katsoa myös muita kuin niitä, joista tietää tykkäävänsä - tämä puoli kyllä minusta on hoidossakin. Omat harrastukset (muut kuin pelaaminen) ovat jääneet kuitenkin vähemmälle, joten pitäisi vähän antaa niille aikaa ja perehtyä syvällisemmin aiheisiin, kun ne kuitenkin kiinnostavat. Omat kiinnostuksenaiheet saavat olla melko nörttisiä ja intuitiivisesti "naisia pelottavia", mutta eiköhän ratkaiseva ero tulee siinä, että esittää asiansa sivistystä osoittaen versus siinä, että asperger pitää luennon maailman ainoasta asiasta, jolla on yhtään mitään merkitystä.

3) Kohta B: sosiaalisten taitojen kehittäminen. Tätä minä en kyllä osaa. Ehkä edellisen kohdan toteuttaminen auttaa tähän vähän, mutta ei ole koko ratkaisu. Liika sosialisointi kuitenkin tuntuu väsyttävän minua jotenkin, ja harjoittelu voi siksi olla hankalaa. En tosin tiedä, miten paljon liioittelen taidottomuuttani, ja jos liioittelen, niin ainakin olen oppinut uskomaan niin.

4) Kohta A: Tyttöjen tapaaminen. Nettideiteistä en hirveästi pidä, mutta baarit eivät ole minun juttu. Ehkä vielä pikemminkin kuin tyttöjä, haluaisin kavereita. Olen vain huono muodostamaan kaverisuhteita, ja kehno pitämään niitä yllä - muutama potentiaalisesti hyvä kaverisuhde on kuivunut kokoon, kun en ole pystynyt osoittamaan itse riittävää aktiivisuutta. Kaverit sinänsä olisivat jo absoluuttisesti hyvä asia (ja luulisin heidän tukevan ongelmien B ja C korjaamista), mutta heidän kautta voisi myös tutustua tyttöihin. Toistaiseksi olen saanut tutustua ihastuttaviin ja mukaviin tyttöihin - jotka ovat tietenkin olleet varattuja, tyttöjä kun ovat.

Haluaisin eroon ujoudesta!

Aloitin meneillään olevan työvoimakoulutuksen kehittääkseni sosiaalisiataitojani. Mutta siitä ei ollut hyötyä kuin niihin tilanteisiin joita opiskellaan. Eli ei toiminut sekään.

Kuulostaa siltä, että monen ongelmat ovat juuri sitä tavallsita elämää. On tavallaan hienoa, jos ongelmat ovat sosiaalisissa taidoissa tai keskenolevissa opinnoissa. Sosiaalisia taitoja voi harjoitella jutustelemalla ventovieraille. Loppuu usein lyhyeen, mutta välillä tapaa toisen, joka myös haluaa jutella ja ne taidotkin paranevat. Mitä siinä häviää, vaikka ventovieras ei haluaisikaan jutella? Tyrkyttää ei toki kannata, mutta voihan sitä bussipysäkillä mainita kauniista päivästä tms. Opinnot etenevät ja elämäntilanteet muuttuvat. Kroppa paranee ja mieli kohenee, kun vaan pakottautuu liikkumaan. Ymmärrän, että esteet tuntuvat suurilta, mutta ihan todellisisa ongelmiakin on olemassa. Itselläni ei tällä hetkellä ole. Olen vasta kolmatta vuotta yksin. Välillä se on ok ja välillä todella kaipaan rakasta vierelleni. Ehkä hän joskus tulee vastaan. Olemme olleet kaikki kuukauden kipeänä yhdessä ja erikseen. En siis ole nähnyt ketään ja se väsyttää.

Minunkin pitää hoitaa hammaslääkäriasia kuntoon, samoin pitäisi tarttua itseään niskasta kiinni ja lukea ne pari kehittävää opusta, jotka ovat kiinnostavia mutta "vaikeita", vaativat keskittymistä, siksi aina jääneet kiinnostavan elokuvan tai "helpohkon" kirjan jalkoihin.

Huhtikuussa Tallinnaan uusimaan alusvaatevarasto ja vuosilomalla maalaan olohuoneen seinän.

Mutta näillä asioilla ei ole mielestäni mitään tekemistä sinkkuuden kanssa, normaali ilmiö, mikä iskee ihmisiin keväisin ja syksyisin. Syksyisin aloitetaan kursseja joihin kyllästytään joulukatkolla, keväisin taas "uusi elämä" ja kuvitellaan kaiken muuttuvan auvoiseksi suloisena suvena...

Haluaisin päästä töihin, mutta kukaan ei ole huolinut pariin vuoteen. Kymmenissä haastatteluissa mutta aina tökkää siihen. Työnantajien vaatimukset on aivan pilvissä ja mikäs heillä on kun varaa valita kymmenien tai satojen joukosta.

Muuta ei tartteis kuin työpaikan, hyvin pärjää muuten.

Siemailen hyviä viinaksia vähän mutta sopivasti, ajelen rakkaalla motskarillani, opiskelen vieläkin. Töistä en ota enää stressiä, tässä iässä iki-pätkätyöläisenä pelini on jo menetetty joten sama menenkö Phuketiin vai Puolaan kun täällä alkaa lopullisesti tympäistä oleminen.

Kesällä kiva istua terassilla ja torilla jätskillä. Vapaus ja raikas kesä tuuli. Heinän tuoksu pikku tien varrrella. Meri tuuli ja sen suolainen tuoksu.

En ole syrjäytynyt, olen vain se kantikas palikka yhteiskuntamme pyöreässä reiässä :D En vain alkanut kerryttää materiaa joka symboloi yhteiskunnassamme menestystä. Olenko huono mies siis?

Kiva kun elämässäni olisi oikein kiva nainen joka toisi muutakin sisältöä. Joku jonka kanssa käydä kesätapahtumissa, ajella kahdestaan, reissata, yms. Hyväsydäminen nainen! Järkeni lähti kun koitin yhtä yliopiston naista deitata. Onko se niin että kun ei uskalla elää "systäämiä" vastaan niin sitä balansoidaan paaripanoilla ja jännillä miehillä? Josta kumpuaa se kauhu "tylsää tavis miestä" kohtaan?

Okei, nainen jolle iso asuntolaina oheispakettineen on elämän tarkoitus skippaa helposti mut, kyllä mä hiffaan sen kun ajattelen muutenkin elämän laatua...

Väsynyt olen että ihmiset elävät kuin jättiläisen harteilla systeemissään, ja ne käytännön ihmiset ovat kuin muurahaisia jaloissaan.

Minä "löydän sen ideaali-kumppanin" ajatus tuntuu jo minusta etäiseltä...ehkä teen jo myönnytyksiä sen suhteen että kasvamme hyviksi kumppaneiksi toisillemme suhteen kehittyessä?

Taidan tarvita salamaniskun ja muistinmenetyksen. Kun heräisin koomasta muistini menettäneenä, minulla olisikin vaimo, perhe ja miellyttävä merkityksellinen työ aivan kuten elokuvan juonessa. En vain kykenisi muistamaan miten sain ne, tai kuka ja missä olen.

Jollain tasolla olen päästänyt itseni liian helpolla, samalla kun olen ollut negatiivisesti liian ankara. Mitään oravanpyörää en kaipaa. Pitäisi saada kuitenkin itse määritellä rajansa. Liikunnan olen aloittanut, ja vaikka työ ei ole kummoinen, jotain sosiaalista harjoitetta siellä tulee. Naisen tapaaminen voisi jo onnistua ydinsodan jälkeisessä maailmassa, jos olisin ainoa mies.

No turhapa tähän on nyt alkaa listaamaan niitä tuhansia asioita joita minä haluaisin, mutta voihan tuota nyt jotain mainita.

Haluaisin:

- Laihtua 10kg (4 kg on jo mennyt, eli 6kg jäljellä)
- Parantaa omia vuorovaikutustaitoja naisten kanssa
- Löytää kavereita, ehkä jopa sen tyttöystävän
- Hankkia rusketuksen ja vähän lihaksia
- Saada gradun kirjoittamisen kunnolla käyntiin
- Voittaa tämän viikon lotosta päävoiton