Aito Oikea Lesbo

En hyväksy naisekseni naista jolla pitkä suhde (avo- tai avioliitto) takana miehen kanssa.

Johtuu äärettömän huonosta kokemuksesta.Hankala exmies naisellani ja syvä epäluottamus suhteessamme.
Ei vain tule enää ikinä onnistumaan.Siksi mulle kelpaa vain "aito lesbo".

Niinpä... mutta kun oikeasti aito lesbo on ihminen joka on lesbo!

Onneksi olet vähemmistössä, sillä olen ainakin näin keski-ikäiseksi asti päässyt niin että olen yhden ainoan ihmisen tavannut joka ei hyväksy menneisyyttäni. Ja jos ei ymmärrä minkälaisen pelon ja ahdistuksen kanssa silloin elin ei varmaan muutenkaan ole mulle sopiva.

Ihan sama onko häiritsevä ex nainen vai mies, eli ei suhteen väliin koskaan saa päästää muita.

Itse seurustelin kulissiaikoina miesten kanssa joskus viime vuosituhannella eikä se mua kyllä ihmisenä ja lesbona huononna yhtään. Onneksi olen eheytynyt ja uskaltanut elää lesbona jo kauan, kaikki eivät ole yhtä onnekkaita. Koskaan en ole naisiani pettänyt enkä petä.

Laitoin aloituksen huumorilla mutta kyllä se mua aidosti loukkaa että olisin jotenkin huonompi lesbo koska olen aikanaan yrittänyt olla kuten muut, miellyttämisenhaluinen nuori kun olin.

Itse aikankin ottasin ihan milloin vaan ennemmin naisen jolla on takana joko heterosuhde(yritelmä), tai vähintään edes kokemusta miehistä mutta ei enää mitään mielenkiintoa sekaantua vastakkaiseen sukupuoleen!
Kun asiathan, kuten myös seksuaalisuus, ei kuitenkaan ole mustavalkoista.
Kaikkihan meistä on tavalla tai toisella itseään etsinyt ja jos siihen etsimiseen on kuulunut myös ne miehet niin parempi vaan, ompa ainakin nähty ja koettu ja tarpeettomaksi todettu :D
Varsinkin jos vaihtoehtona on kunnon aito,pienestä asti sateenkaarilippua heiluttanut miehiä vihaavia kultatähti, joka on allerginen millekkään miehiin liittyvälle ja jossain vaiheessa, isona aikuisena tyttönä kuitenkin asiaa epäilemään alkanut ja miehiä kohtaan epäilyttäviä tunteita saanut, kun niitäkin kuitenkin löytyy...
Ja kun kyllähän sen tietää kun palaset loksahtaa kohilleen ja etsimiset on etsitty ;)
Ja sitä ei vähennä kyllä tippaakaan jos menneisyydestä löytyy ne omaan mahdottomuuteensa kaatuneet kokeilut ja yritelmät!

Joten jos aloittaja on haalimassa joukkoja ryhmäänsä niin täällä on ainakin yksi out'n'proud, myöhäisherännyt ja vielä väärän näköinenkin neitokainen lapa ojossa ;D

on kyllä niin raivostuttavaa tällä palstalla, että jos kertoo joskus aiemmin, niinkuin minä teini-ikäisenä, olleensa poikien kanssa, niin heti hyökkää pari kiukkuista " oikeampaa lesboa" kimppuun. Ja oikeassa elämässä viihdyn oikein hyvin ystävinä miestenkin kanssa, josta saan jatkuvasti kuulla, etten voi oikeasti olla lesbo. Ja tottakai pitäisi olla myös ulkoisesti lesbomainen habitus, mitä minulla ei ole. Eli varokaa Täydellisen Lesbot täällä, nyt on eksynyt yksi heterotyttö palstalle !

Naisen seksuaalisuus ei ole niin "jämähtynyttä" kuin miehen. Eli siirtymistä heteroudesta lesbouteen tapahtuu ihan oikeasti jopa aikuisiällä. Jotkut näistä pysyvät biseksuaaleina toisista tulee lopun elämäksi lesboja (juu nyt nousee jollain niskakarvat pystyyn, kun käytän lesbo -sanaa ns epäaidosta lesbosta). Eikä tarkoita sitä, että olisi elänyt kaapissa tai että olisi kieltänyt asian itseltään, vaan sitä kehittyy ja muuttuu aidosti.
Onneksi en edes hyväksyisi niin ahdasmielistä naista, joka jonkun yksittäisen piirteen tai periaatteen vuoksi ei voisi kanssani olla. Nimim. kokemusta on.

Starchild^, ootko minkä ikäinen ja mistäpäin? :)

Minusta on vain hyväksyttävä se tosiasia ettei kaikkia voi eikä pidä miellyttää. Ei sen kummempaa. Jos joku sanoo ja määrittelee itsensä oikeaksi lesboksi niin siitä vain, ja jos joku ottaa sen loukkauksena ettei pääsekkään siihen ryhmään leikkimään niin pitääkö siihen sitten päästä vaikka väkisin? Jos itse ei ole sujut itsensä kanssa ja tiedä mikä ja kuka on niin varmasti joka toinen asia maailmassa kolahtaa sieluun ja itkettää kun ei tule hyväksytyksi sinne eikä tänne.

Ikuinen kysymyshän on juuri se että miten pitäisi pukeutua, olla hiukset ja ketä panna että löytäisi sen oman ryhmänsä jossa leikkiä. Minä itse olen aina vähän kuulunut siihen ryhmään joka ei välitä ryhmistä, ja olen huomannut että siltikin elämä on ihanaa ja ei ehkä edes satu niin kauheasti.

Ne jotka pitävät tarkkoja rajoja ovat minun käsitykseni mukaan kuitenkin vähemmistö, ja minusta on melko kohtuutonta että heitä koitetaan nyt vihata sitten täälläkin urakalla että hävetkää syntymälesbot jotka ette anna pitkähiuksisien heteromenneisyyden ja poikaystäviä omaavien lesbojen olla teidän kanssa.
Mitä jos vaan etsii sen oman possen jonka kanssa on kivaa ja se siitä, ei tarvitse vihata eikä loukkaantua eikä draamailla sen enempää.

Minä olen täyslesbo, vaikka onkin pitkät hiukset. Täyslesbo tykkää vain naisista ja kaikesta naiseen liittyvästä. Pojat, autot, autopaidat ja kaikki mikä vaan liittyy poikiin on yök. Siilitukka liittyy myös jollain tavalla miehiin joten sekin on yök.

Klitoris ei millään tavalla liity mieheen. Se olisi vähän sama kuin onko naisella pienet vai isot rinnat..

Rinnastat siis kookkaan tai suuren mieheen ja pienen naiseen ?

synnynnäisiä homoja ja lesboja. Aivot on kaikilla hiukan erilaiset. Vituttaa kaikki ihmiset, jotka yrittää vääntää kaikki samaan muottiin!!!! Typerintä ikinä yrittää tehdä kaikista heteroita. Kenelle se edes kuuluu, miten yksilöt viettää seksielämänsä????

Siis, postasin aloituksen HUUMORILLA, en oikeasti koe olevani yhtään sen huonompi kuin sellainen lesbo joka ei ole koskaan pojan kanssa seurustellut. Ei mun tarvitse kenenkään hyväksyntää saadakaan, mutta satutti kun mut tuomittiin tuollaisella perusteella.

Varmasti voi jollakulla olla häilyvä tai muuttuva seksuaalisuus, mulla ei ole ollut. Olen aina ollut lesbo. Aikanaan arkana nuorena sitä vain oletti että kuolee jos kukaan saa tietää että on erilainen.... kaveriporukkaan ei olisi enää ollut asiaa. Yrittihän siinä sitten olla kuten muut, mutta sisimmässä oli tyhjää.

Onneksi ne ajat ovat kaukana takanapäin. Eivät tosiaankaan miehet kiinnosta kuin kavereina, olen aivan 100% lesbo. Enää en edes pystyisi olemaan miehen kanssa... yyyh.

Aika hauska postaus oli :D

Minua eivät naisen miesseikkailut häiritse, jos kerran on suuntaumukseltaan bisse. En inhoa miehiäkään, joten en varmaan ihan vielä voi varustautua telaketjuilla ja rynnistää barrikadeille.

Sen sijaan minua vaivaa aika tavalla, jos tyttöystävä ilmoittaa olleensa miesten kanssa, vaikkei olisi koskaan tehnyt mieli. Tulee heti mieleen, että onko tuolla oikeasti noin vähän selkärankaa - itse tiesin aina olevani erilainen (monella muullakin tavalla kuin seksuaalisuudessa), mutta koskaan en suostunut tekemään väkivaltaa itseäni kohtaan pakottautumalla vääränlaiseen muottiin. Olin pitkään ilman kavereita ja hiton hankalaa se elo välillä oli, mutta säilytin itsekunnioitukseni enkä siksi kadu mitään.

Sitten minulla on vähän ehkä naurettavakin mielleyhtymä tästä... jos nainen tietää olevansa lesbo ja silti pakottaa itsensä seksiin miesten kanssa, niin minusta se on kyllä ihan itsensä raiskaamista. Ei tunnu terveeltä touhulta ja jos pystyy omaa itseään vastaan toimimaan, niin mitäköhän muuta siltä voi vielä odottaa? Tietysti tällaisilla lesboilla itsellään ei välttämättä ole mitään kaunoja menneisyyttään kohtaan, mutta kyllä se minua vähän kirvelisi. Odotan kuitenkin naiseltani selkärankaa ja sellaista perisuomalaista perkele-sisua, että sosiaalisen paineen edessä ei murruta!

Heh... lolozzzz on antanut hyviä neuvoja tässä jokin aika sitten mutta nyt kyllä on aika erikoinen sävy tossa sun tekstissäsi... näin nelikymppisenä en tarvitse ketään muuta vahvistamaan lesbouttani... hauska ajatus sinällään. Törmäsin vain itse ensimmäistä kertaa siihen että jollekulle menneisyyteni oli ikävä asia. Se satutti, ei muu.

Olen yhä joissakin asioissa mustavalkoinen, mutta ihmisiä opin ymmärtämään aina paremmin, sitä miten erilaisia me olemme.

Olin aikanaan aivan satavarma, etten koskaan voisi elää lesbona, se asia oli niin kaukainen ja pelottava. Olin epävarma ja arka, hain hyväksyntää enkä halunnut erottua joukosta. Koulussa ylitunnollinen, hyvä oppilas, vanhemmilleni ja ihmisille ympärilläni tahdoin olla se kiltti tyttö. Homoseksuaalisuus oli jotain kamalaa. Olin todella häpeissäni ja ahdistunut kun tajuisin olevani ihan vääränlainen. Ihme että selvisin siitä ajasta hengissä.

Yritin kovasti elää "normaalia" elämää, en halunnut olla yksinkään. Ei silloin poikien kanssa seurustelu ollut inhottavaa, mutta en tuntenutkaan mitään. Sisälläni huusin, olin rikki... olin kuin räsynukke virran vietävänä. Ei sitä kaikkea voi ymmärtää ellei ole itse kokenut.

Siksi tuomitsevat ja ymmärtämättömät kommentit satuttavat syvälle.

En ole koskaan ollut bi, vaan lesbo aina. Ihastuin toisiin tyttöihin jo pienenä ja opin häpemään sitä syvästi.

Luojan kiitos olen kaikkeen siihen nähden ihmeen vähän rikki. Ja olen onnellinen että edes suurimman osan elämästäni olen voinut ja voin elää lesbona, ylpeänä siitä mikä olen. Tie on ollut pitkä ja kivinen mutta onneksi se on takana ollut jo kauan.

Ymmärrän hyvin ulkoiset paineet ja ympäristön asettamaan muottiin ahtautumisen, mutta kuten aikaisempikin kirjoittaja kertoo, kyllä se silti hiukan arveluttaa. Ja nimenomaan, siinä ei niinkään arveluta se, että naisella on ollut heteroelämältä kalskahtava menneisyys, vaan se, ettei nainen ole ollut aidosti sitä mitä on tuntenut olevansa.

Lapsena ja nuorena tehdyt päätökset ovat tietenkin sellaisia päätöksiä, jotka on tehty silloin, kun ei olla vielä kehitytty ja kasvettu ihmisinä - ja kasvuahan se on koko elämä. Mutta siltikin, aina välillä, mietin, mitä se kertoo ihmisestä, että ihminen on aikoinaan jonkinlaisia päätöksiä tehnyt. Itse tajusin jo nuorena, että minun itse raivattava ja rakennettava oma polkuni, ja sillä tiellä olen edelleen. Ne olosuhteet, joista lähdin, eivät olleet todellakaan helpoimmat, mutta ehkä ne myös aiheuttivat sen, että kasvoin aikuiseksi niin varhain. Suuntasin kaiken energiani eteenpäin menemiseen ja itseni kehittämiseen, sillä tajusin, että se on ainoa vaihtoehto selviytyä elämässä.

Olin esimerkiksi jo 18-19-vuotias, kun harrastin seksiä ensimmäisen kerran. Monet tuttavani olivat kyllä tuossa iässä seurustelleet jo pitkään, jopa pikkusiskoni. En ottanut siitä mitään paineita, eikä minulla ollut mitään tarvetta yrittää tehdä asioita niin kuin muut. En ottanut myöskään paineita ulkonäöstäni tai ulkomuodostani, enkä kertakaikkiaan suostunut alistumaan sellaiseen muottiin, johon olisi ehkä joidenkin mielestä pitänyt. En ole myöskään koskaan elämäni aikana esimerkiksi maistanut yhtäkään savuketta, enkä harrastanut ylimitoitettua alkoholinkäyttöä. Liikuin sellaisissa piireissä ja porukoissa, jotka hyväksyivät minut sellaisena kuin olin, ja joihin kuuluvilla ihmisillä oli ainakin jossakin suhteessa samanlainen arvomaailma. Elämäni oli todella täyttä kaikkien ihmisten, ystävien ja harrastusten kautta, eikä minun tarvinnut ikinä sekoilla tai yrittää esittää jotakin sellaista, mitä en ollut.

Kaikilla meillä on menneisyytemme. Minun menneisyyteni haamut ovat kuitenkin sellaisia, joita en ole itse aiheuttanut. Olen ylpeä siitä, että olen lapsesta asti osannut kyseenalaistaa asioita ja minulla on ollut erittäin voimakas oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon taju ja riittävästi rohkeutta olla omanlaiseni. En toki tullut kaapista lapsena, enkä nuorena. Asuin pienessä kylässä, jonka asukkaista puolet oli lestadiolaisia. Kaapissa oleminen ei minua ahdistanut, eihän minulla ollut edes seurustelukumppania. Toisaalta halusin suojella perhettäni. Lisäksi minulla oli paljon muitakin asioita pohdittavanani.

Usein mietin, mikä meidät ihmiset erottelee toisistamme? Mitkä kaikki tekijät aiheuttavat sen, että toiset meistä valitsevat toisenlaisen tien, toiset toisenlaisen? Ympäristö, luonne, persoonallisuus... Miksi toisille meistä on niin tärkeää miellyttää muita, tai rakentaa elämänsä sen mukaan, jotta olisivat toisten silmissä oikeanlaisia?

Valinnat kertovat ihmisestä paljon. Ehkä se, että olen itse elänyt lapsuuteni ja nuoruuteni rankoissa olosuhteissa, mutten ole kuitenkaan koskaan sortunut purkamaan pahaa oloani väärin keinoin tai esittämään jotain muuta kuin mitä olen, on tehnyt minusta kriittisen. Liiankin kriittisen. Ne tarinat, joissa kerrotaan vaikeasta murrosiästä, varhaisaikuisuudesta tai siitä, kuinka piti olla aina jonkinlainen, herättävät sisälläni epäilystä. Miksi ja kenen silmissä? Voiko sellaisesta epävarmuudesta päästä koskaan eroon? Lesbous voi olla rankkaakin ja sillä voi olla rankkoja seurauksia - kuinka sellainen henkilö selviytyy? Joskus kallistun myös ajattelemaan selkärangattomuutta, kuten aikaisempi kirjoittaja.

Rakkaus on aina rakkautta, ja rakkaus on inhimillistä. Jos nainen kertoo minulle olleensa rakastunut mieheen, ei se ole minulle ongelma. Ongelma on se, jos nainen on ollut miehen kanssa, vaikkei olekaan ollut tähän rakastunut. En ylipäätään arvosta naista, joka harrastaa yhdenyönsuhteita tai muutoin kevyistä lähtökohdista lähteviä suhteita. Se, että on harrastanut seksiä jonkun kanssa, jota ei ole edes rakastanut, herättää minussa kauhua. Miten sellaiseen naiseen voi luottaa? Rakastaako hän minuakaan, jos hän kerran voi harrastaa seksiä ja olla näennäissuhteessa sellaisen ihmisen kanssa, jota ei aidosti rakasta? Mikä on aitoa ja mikä ei, mikä on totta ja mikä ei? Mihin voin luottaa?

En meinannut enää vastata kun huumori kääntyi näin vakavaksi, mutta vastaan ihan siksi että jos joku muu on ollut samanlaisessa tilanteessa tai pohtii omaa arvoaan niin kyllä me kaikki lesbot olemme oikeasti ihan yhtä oikeanlaisia :)

Onneksi en aikaisemmin ole törmännyt edellä vastanneen kaltaisesti ajatteleviin naisiin. Kai mun kumppanit ovat sitten olleet eri tavalla fiksuja, tosin monella itselläänkin nuoruudessa ollut poikaystävä, ei kaikilla. Väliä sillä asialla ei ole kuitenkaan ollut, onneksi. Väliä pitäisikin olla sillä nykyisyydellä, sillä millainen ihminen on kyseessä. Minä esim. uskollinen yhden naisen nainen, rakastan naisessa kaikkea *virn*

Ykkösohjenuoraksi elämässä yleensäkin pitäisi muistaa se, että ihmisiä ei VOI verrata, me olemme niin erilaisia. Jotenkin suorastaan julmaa mainostaa miten itse on ollut vahva ja kulkenut aina omaa tietää jne.

Kaikki eivät ole yhtä vahvoja. Nyt olen vahva mutta se vei kauan. On suorastaan kuvottavaa kyseenalaistaa toinen lesbo jonkin tuollaisen perusteella kuten täällä parissa viestissä, ja tuossa ylläolevassa on tehty.

Itse kun mulla aikanaan oli poikaystävä, niin vaikka syvällä sisimmässä ajattelin olevani lesbo niin minulle se oli niin suuri häpeä että painoin sen taka-alalle niin hyvin kuin pystyin. Halusin miellyttää, olla kuten muutkin.

En ole koskaan harrastanut irtosuhteita, enkä koskaan harrastaisi seksiä jos ei olisi mitään tunnetta mukana. Silloinkin aikanaan olin kiintynyt poikaystävääni, vaikka se ei ollutkaan sitä syvää rakkautta ja yhteenkuuluvuutta mitä voin kokea vain naisen kanssa, enkä fyysisesti tuntenut mitään. SIlti oli tärkeää olla rakastettu, hyväksytty, kaipasin suuresti jakaa elämäni toisen ihmisen kanssa, eikä se elämä mitään kauheaa ollut. Yritin rakentaa elämääni niin, koska minusta ei ollut silloin yksin elämään, enkä olisi ikinä näyttänyt kenellekään olevani lesbo, enkä sitä edes aktiivisesti ajatellut silloin kun luulin että se osa elämästä on mahdoton toteuttaa, niinpä tyydyin elämään niin hyvää elämää kuin pystyin vaikka sisimmässäni olikin aina tyhjiö.

Kun sitten aikanaan monien yllättävien vaiheiden jälkeen ja vastoin kaikkia odotuksiani pystyinkin alkaa elää naisen kanssa, olihan se huikeaa. Silloin vasta ymmärsi mitä se oikea rakkaus on, miten ihanaa on se kaikki, myös fyysinen puoli. On lesboja jotka eivät pystyisi olemaan miehen kanssa, enkä minäkään enää pystyisi, mutta silloin pystyin, se oli vain "pakollinen" osa elämää, tärkempää oli olla rakastettu ja saada jakaa elämänsä. En siitä fyysisesti nauttinut, mutta ei se kamalaakaan ollut.

Nainen on kuitenkin se mun puuttuva toinen puolikas, ja onneksi jo viime vuosituhannella alkoi mun "oikea" elämäni.

Tie minuuteen ja lesbouteenkin on siis jokaisella erilainen, ei pidä tuomita kun ei voi tietää oikeasti sen toisen ihmisen elämästä mitään, ja vielä se miten erilaisia me ihmiset olemme.

Äärimmäisen surulliseksi tulin lukiessani esim. edellä olevan mielipiteitä, mutta niitähän meillä jokaisella on.

Rakkauden täyteistä kevättä kaikille ihanille naisille :))))

Aito lesbo opiskelee mielellään naistutkimusta tai jotain muuta muualla huuhaaksi todettua alaa

Aito lesbo ei ajele karvojaan, koska se on keksitty miesten miellyttämiseksi

Tukee vihreitä ja ajatusmaailma on muutenkin yksinkertainen, esimerkiksi ydinvoimaloita ei tarvita, kun sähköä saa töpselistäkin

Entäs onko lesboprotokollan mukaan sallittua että lesboämmä seukkaa platonisesti pyllypojan kanssa?

Siis on huvittavaa miten aloitus, joka on alunperin tarkoitettu niin huumorimielessä, kuin mahdollista muuttuu näin vakamieliseksi keskusteluksi. Ja, kun aloittaja myöntää olleensä joskus heikko ihminen niin "vahvojen" ihmisten pitää korostaa sitä omaa vahvuuttaan miten he eivät olleet "heikkoja" ja pitivät oman päänsä. Must se kuulostaa ihan kiusaamiseltakin osittain, vaikka kirjoitetaan "asiallisesti".

Ja mikä on sit oikeaa vahvuutta ihmisessä? Se, että myöntää olleensa heikko joskus vai et sanoo olleensa aina vahva? Olen kuullut, että oikeasti vahvat ihmiset ei korosta sitä. Ne ei sano sitä ääneen. Niiden ei tarvi sanoo. Ne on sitä.

Eikä niiden todellakaan tarvitse pahoittaa toisen mieltä.

Teksti melkein 15 vee takaa, mutta täytyy sanoa että "kolahti" 😅