Onko

Onhan noita, mutta se ei todellakaan korvaa seksuaalisten suhteiden puutetta.

On. Sekä kavereita että ystäviä että lukemattomia tuttavia. Ja ammatti, jonka kautta tulee koko ajan lisää sosiaalisia kontakteja. Mutta osaksi kai juuri sen takia nautin kaikkein eniten vapaa-aikanani yksinäisyydestä.

Ei mulla montaa ole mutta se on tietoinen valinta. Olen Introvertti ja hieman erakkomainen ja lähinnä ahdistaa ajatuskin jostain kaverimäärästä jotka soittelis ja tekstailis kaiken päivää. Tai edes viikkoa. Haluan möllöttää luolassani x-ajan ja tulen ulos sitten kun siltä tuntuu. Vain ne kaverit jotka tota pystyy kunnioittamaan ja antaan mun oleen rauhassa kun sitä kaipaan, pysyy mun kaverina.

Olen niitä sosiaalisesti kuolleemman sortin ihmisiä.

Puhelimen mukaan tässä kuussa minulle on soittanut puhelinmyyjien ja gallupistien lisäksi vain yksi ihminen, itse olen soittanut kolmelle ihmiselle. Eli kai minulla jotain ystäviä vielä on, mutta ne ovat satojen kilometrien päässä ja suurin osa parisuhteessa, joten melko yksinäistä se oma elämä tällä hetkellä on.

En ole tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen, haluaisin saada uusia ystäviä tai sitten jonkin vanhan ystävän muuttamaan tänne Helsinkiin.

Eipä noita liikaa ainakaan ole, ja en katsoisi pahaksi, että olisi enemmänkin. Sinänsä ei haittaa; olen aika yksikseni viihtyvää sorttia.

Ei ole monta, mutta he asuvat kauempana ja eipä paljoa viestejäkään vaihdella. Nettikavereita mulla ei oo enää paljoa. Jotenkin nekin vaan yhtäkkiä vähenivät. Periaatteessa tämä ei haittaa minua mutta toisaalta vituttaa kun joskus oikeasti haluaisi jutella jonkun kanssa mutta sillä toisella ei ole aikaa tai ei muuten vaan viitsisi häiritä tai ei vaan ole ketään onlinessa (messenger) tai tai tai...
Hitto.

Ja ihan livetapaamiset ovat myös jääneet vähemmälle, ja se ei niin kamalasti haittaa. Paitsi joskus angstiaikoina tietty :)

Muutamia kavereita, joita näkee aivan liian harvoin (n. kerran 1.5 kk:ssa). En ole tyytyväinen. Tilanne on huomattavasti parempi kuin 10 vuotta sitten. Mutta huonompi kuin 4 vuotta sitten.

Viimeksi minulla oli kavereita joiden kanssa olin tekemisissä myös vapaa-aikanakin joskus 20 vuotta sitten lapsena. Toki minulla on veli, mutta sen perhe taitaa viedä kaiken ajan ja ei enää olla yhteyksissä samalla tavoin. Ja sukulaisia nyt tuskin lasketaan. En oikein edes tiedä mistä puhuisin vaikkapa miespuolisen kaverin kanssa, jos minulla olisi kaveri. En tiedä mistä ihmiset ovat kiinnostuneita, ja heitä tuskin minun pääntapahtumat kiinnostavat.

Luonteelta ole sen verta erakkomainen, että yleensä se on sukulaiset jotka soittavat minulle kuin päinvastoin. Minä olen se vetäytyvä joka ei vain muista pitää yhteyttä. Puhelin soi ehkä kerran viikossa ja joka kerta sen ääni herättää vitutuksen tunteen.

Juu ompa noita jonkun verran, tuttavia on pitkä liuta. Aika pitkälti olen tyytyväinen.

Ei yhtään ainutta ystävää, paitsi jos alan hommaamaan niitä. Kännykkä on ollut mulla ihan turha, ei ole sille käyttöä. Kaksi kissakaveria. Ne juttelee mulle aika paljon asioistaan.

Ei ole kavereita/ystäviä, ei ainakaan muita kuin työkaverit. Asia ei kuitenkaan ota päähän. Tosin en voi sanoa olevan tyyväinen sosiaaliseen elämään sillä haluaisin kumppanin.

Itsellä ok kai, menen ja pystyn keskustelemaan kaikkien tuntemattomienkin ihmisten kanssa...

Ei kannata piiloutua nurkkiin.

On mulla paljon frendei, mut sellaista parastakaveria ei oo ollu enää pariin vuoteen ku se muutti täältä pois. Joku parempi kaveri ois kyllä hyvä olla olemasa ku välillä tuntuu et noi mun frendit ja muut joiden kans vietän aikaa ovat enemmänkin vain tuttuja ku ystäviä. Mut kivahan se on olla osa isompaa porukkaa.