Menetetyt tilaisuudet

Liian tuttu tilanne

Törmäsin unelmien tyttööni kaupassa, katseet kohtasi, pyörittiin hetki samoilla hyllyillä, epäröin, mietin mitä sanoisin, onko poikaystävä jossain nurkan takana, ei näy, tyttö kulkee vielä ohitseni, vilkaisee minua, ilme on avoin, odottava, vähän utelias, menee sisu kaulaan, en uskalla enää, kerään ostokseni ja pidän pokerinaamaa, ikään kuin ei mielessä pyörisi muuta kuin ostokseni, etten vain nolaisi itseäni, mietin mitä muut kaupassa olijat ajattelisivat jos alan "iskemään" (kauppa on puolityhjä), enkä keksi mitään nokkelaa sanottavaa - pelkkä "moi, mitä kuuluu" olisi varmaan riittänyt - kiroan arkailuani, tiedän järjellä ettei ole mitään pelättävää, mutta mitä kauemmin epäröin, sitä ylemmäs sydän nousee kurkkuun, pelkään että jännittäminen kuuluisi äänessäni ja tyttö ei voisi kiinnostua minusta sen takia, pidän itseni kasassa, menen kassalle, katseet kohtaa vielä kerran, nyt on jo myöhäistä, maksan ostokset, viivyttelen pakatessani, josko tulisi samaan aikaan ulos, ei tullut, ulkona vielä keksin vähän viivytellä, ei näy, ei kuulu, rinnassa tuntuu kuin siitä olisi pala irronnut, tajuan että mokasin, poistun paikalta.

13

284

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Varattu se kuitenkin on, vaikkei poikaystävä juuri nyt mukana ollutkaan.

      • ....

        Voi olla, mutta eniten vittuttaa oma arkailu ja ettei edes yritä ottaa selvää.


      • Sexual harassment

      • gchftjgy

    • Darth

      Menee terapeuttisena avautumisena, joka auttaa sinua käsittelemään asiaa. Sama stoori myös ensikerralla. Ei oikein jaksa tuntea myötätuntoa, kun itsekin saan paniikkikohtauksen kaltaisia oireita naisen katseesta. Liian tuttua. Ymmärrän, mutten kyynisyyttäni jaksa välittää tuntemattomasta nimimerkittömästä. Kirjoitin itsekin lähes identtisen kauppastoorin kun menin paniikkiin kaupassa ja piti purkaa sen aiheuttama häpeä pois.

      Jos kaupan pihalla olisi ollut mopopoikia tyttöystävineen, jotka olisivat heitelleet sinua lumipalloilla sekä kaataneet ostoksesi maahan, tarinassa olisi ollut jotain aivan uutta. Keräillessäsi ostoksia hangesta, tuo sama nainen olisi kainen lisäksi kulkenut auttamaan vaivautumatta ohitsesi, ja sinua säälien katsoen kiirehtinyt askeliaan. Se olisi ollut sydäntä särkevän koskettavaa ja saanut kyyneleen poskelleni.

      • 326wqtg643e

        Entä jos olisin hiplannut salaa kulliani ja mennyt tytön taakse ja lauennut hänen käsivarrelleen ja juossut hihitellen karkuun, kompastunut, lyönit pääni ja pahat mopopojat olis anaalipenetroinut mut ja se tyttö olis vieressä tirskunut ja syönyt sipsejä? Olisko sulta kirvonnut edes touhutippa kaikesta tästä?


      • Darth
        326wqtg643e kirjoitti:

        Entä jos olisin hiplannut salaa kulliani ja mennyt tytön taakse ja lauennut hänen käsivarrelleen ja juossut hihitellen karkuun, kompastunut, lyönit pääni ja pahat mopopojat olis anaalipenetroinut mut ja se tyttö olis vieressä tirskunut ja syönyt sipsejä? Olisko sulta kirvonnut edes touhutippa kaikesta tästä?

        En tarkoittanut vähetellä kokemustasi, tiedän kyllä täysin tunteidesi aitouden siinä tilanteessa, kunhan vain kyynisyyttäni repäisin siitä huumoria. Anteeksi siitä.


    • aina jäätyy

      Tuttu tarina. Monesti koettu.

    • Tuttu on tunne joo. Tuossa joku aika sitten kohtasin kahdessa eri paikkaa 2 n. parikymppistä naista ja olivat kyllä hottiksia. Toisella muuten putosi tavarat yhdessä tilanteessa ja oltiin samassa paikkaa. Mutta autoinko keräämisessä? No en kun olin jo kauempana. Tässä olisi ollut kyllä loistosauma tutustua heihin, mutta kun tilanne tuli täysin yllättäen ja puuntakaa niin en osannut reagoida mitenkään.

      No sitten kohtasin heidät vielä myöhemmin oisko tunti ollut väliä ja taas yhdessä siis vierekkäin taas. Tuolla kertaa molemmat tuli lähelle kassajonossa, kosketustakin oli jo. Mutta tähän se sitten loppui, monta kertaa olisi ollut tilaisuutta mutta ei epäsosiaalisuus eli saamattomuus on näemmä kasvanut jo liian suureksi.

      • ....

        Tuntuu siltä että jos ei heti toimi, niin tokalla kerralla se on jo vähän epätoivoista, jos jää kyttäämään tilaisuutta. Näin ideaalitilannetta jos ajattelee.


      • .... kirjoitti:

        Tuntuu siltä että jos ei heti toimi, niin tokalla kerralla se on jo vähän epätoivoista, jos jää kyttäämään tilaisuutta. Näin ideaalitilannetta jos ajattelee.

        Niinpä mutta kun heitä oli kaksi, se vaikeuttaa tilannetta. Kun olisi pitänyt päättää salaman nopeasti kumpi on kiinnostavampi, vai tehdä sitten niin että 2 kerralla? Se on jo hankalaa, siis tosi hankalaa. Mulla on huonoja kokemuksia siitä jos on useampi kuin yksi, menee aikamoiseksi säätämiseksi.


    • hopeless old fart

      sulla on vielä toivoa, itsekin joskus nuorena miehenä ajattelin tällaisia mutta ikää myöten kun mitään ei koskaan tapahtunut, tällaiset ajatuksetkin kuolivat pois.

    • Tiedän tunteen, mutta onkohan se vain minun alempitasoisuuttani vai mitä, mutta tuntuisi kummalta mennä vieraalle naiselle sanomaan "moi, mitä kuuluu" kaupassa. Ehkä se toimisi, mutta fraasi minusta olettaa henkilön olevan tuttu. Kun kerta kyseessä on kuitenkin ventovieras, niin ainakin minulle tulisi ensimmäisenä vastausvaihtoehtona mieleen: "mitä se sulle kuuluu".

      Näin ollen minun on jotenkin vaikea suhtautua kuvatunkaltaiseen tapaukseen oikeastaan menetettynä tilaisuutena. Todelliselle pelimiehelle, komealle ja itsevarmalle, se ehkä olisikin tilaisuus, mutta kuvittelen jopa sellaisen tyypin joutuvan keksimään jotain asiayhteyteen sopivaa. Esimerkiksi tulee mieleen, että voisi muka olla ostavinaan samaa tuotetta kuin nainenkin, ja sen varjolla keksiä sitten tikusta asiaa, jotain tyyliin "hyvää tää EuroShopper energy drink vai mitä" tjsp.

      Hieman einomaisesti puhuisin kuitenkin itsestäni vielä - olen tässä viime päivinä kiroillut itsekin menetettyjä tilaisuuksia. Muistelin yksi päivä tällä palstalla jossain keskustelussa yhtä nettityttöä, jonka kanssa aikoinaan sähköpostittelin jonkin aikaa. Löysin sattumalta ne vanhat sähköpostit ja kuvankin tästä tytöstä, ja sen jälkeen on vituttanut melko suunnattomasti, että aikoinaan jostain ihmeen syystä vain lopetin hänelle kirjoittamisen (en edes muista, minkä vuoksi, vai oliko oikeasti mitään muuta syytä kuin jokin äkillinen katatoniseen tilaan vaipuminen). En ole kunnolla kehdannut edes lukea niitä sähköposteja - jotenkin nolostuttaa - mutta sen lisäksi, että tyttö todella oli mukavanoloinen ja fiksu, oli hän vielä pirskatin söpön näköinen. Melkein juuri sellainen, kuin voisin kuvitella tyttöystäväni olevan, jos vain olisin fiksumpi, puheliaampi ja 30 kiloa laihempi. Ei sillä, että suhteesta olisi koskaan tullut mitään (viimeistään tapaaminen olisi karkoittanut tytön), mutta kyllähän se vähän suututtaa huomata, miten sitä on itsekin aktiivisesti osallistunut tilaisuuksiensa sössimiseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Romaanien ammuskelu

      Romaanit vähän ammuskeli härmän häjy,osu sivullisiin,ja nyt nää romanit ihmettelee miksi heitä ei päästetä ravintoloihin
      Seinäjoki
      258
      5434
    2. Onneksi olkoon sait mut vittuuntumaan

      Sapettanu koko helvetin päivän.
      Ikävä
      79
      3184
    3. Siis oikeasti S... En ymmärrä...

      Oletko se sinä joka täällä kaipailee? Kaikki täsmää.
      Ikävä
      83
      2832
    4. Onko jotain sanottavaa vielä, nyt voi kertoa

      Poistun kohta täältä ja unohdan ajatuksen naimisiin menosta. Mieheltä
      Ikävä
      40
      2269
    5. Keksin sinulle tänään uuden lempinimen

      Olet kisu-muija. Mitäs tykkäät älynväläyxestäni?
      Ikävä
      82
      2086
    6. Seinäjoen ampumistapaus

      Kyseessä olivat helluntainkirkkoon kuuluvia. Niin myös Jyväskylän tapauksessa. Mistä he saavat aseet ?
      Seinäjoki
      48
      1876
    7. Mitä sitten ikinä teetkin

      Mun on aika mennä J mies. Olen ollut niin tyhmä. Kaikkea mukavaa elämääsi edelleen toivotan ja ihanaa elämän jatkoa. Mei
      Ikävä
      44
      1707
    8. Saanko selityksen?

      Mikä minus oli vialla? Ulkonäkö, teinkö jotain väärin, sanoinko jotain..? Haluisin vaa tietää :(
      Ikävä
      65
      1675
    9. Mies mistä oikein suutuit?

      Yhtäkkiä vaan häippäsit täältä... 😢
      Ikävä
      25
      1647
    10. Pakotteet purevat

      Asiallinen artikkeli Helsingin Sanomissa miten pakotteet purevat Venäjään. Kulutusjuhlat, ei työttömyyttä, elintason nou
      NATO
      253
      1494
    Aihe