Nyt mä en oikeesti tajuu. Tapasin tosi ihanan miehen ja sovittiin heti treffit. Käytiin kolme kertaa muutaman päivän välein ja molemmilla oli tosi mukavaa. Lisäksi viestiteltiin joka ilta, mies lähetteli tosi hempeitä viestejä oma-aloitteisesti.
SIt nukuttiin yhdessä (seksi ei onnistunu ku molempia jännitti niin paljon vaikka aikuisia ollaanki - mies otti tästä tosi kovat pultit kun ei kyenny - mun miielestä sillä ei siinä kohtaa ollu edes väliä kun vasta tutustutaan). Puhuttiin fiiliksistä ja todettiin että tykätään toisistamme todella paljon. Tuijoteltiin silmiin ja suudeltiin koko yö.
Seuraavan kerran ko piti nähä mies teki oharit jonku mahdollisesti keksityn tekosyyn varjolla kahtena päivänä peräkkäin. Sano että haluaa nähdä mutta perui itse kuitenki näkemisen. Nyt en ole kuullut siitä moneen päivään. Olen kuitenkin itse osoittanut selvästi että haluan nähdä ja ikävöin. En kuitenkaan painosta mutta tilanne muuttui aiemmasta viestittelystä yhtäkkiä 3 mun viestä vastaan yksi vastaus häneltä. Puhelimeen ei ole vastannut soitettaessa tuon yön jälkeen. Kävikö tässä niin niin, että epäonnistuminen uuden ihmisen sängyssä pilasi lupaavan suhteen?! Ymmärrän että tuo on kova paikka mutta kun sanoin jo silloin että edetään sitten rauhassa. Kuulenko miehestä enää koskaan? Mies on ujo mutta uskalsi kuitenki aiemmin kertoa tuntemuksiaan.
Muutenkin ihmettelen, miksi miehet tuntuu kuvittelevan että oikea tapa dumpata nainen on jättää vastaamatta. Kuinka vaikea olisi näpyttää edes viesti ettei innosta enää? Kyllä aikuisten ihmisten pitäisi uskaltaa sanoa ja pystyä myös kuulla torjuntaa. Kaikista pahimmalta tuntuu kun ei tiedä mitä toinen oikein kelailee vai kelaileeko enää ollenkaan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ilmeisesti mies otti itseensä kun ei onnistunut ja nyt ei kehtaa enää näyttäytyä.
Yhtä asiaa minä en tajua: Mikä ihmeen kiire ihmisillä on nykyään sinne sänkyyn? Ennen oli ihan normaalia, että ensin treffaillaan ihan rauhassa. Ehkä pidetään kädestä, suudellaan yms ja sänkyyn mennään vasta kun on tutustuttu. Nykyään täytyisi nussia viimeistään toisilla treffeillä. MIKSI?