Miten luottaa toiseen kun on petetty useasti ja ehkä yhä?

Tässä on vaikea tilanne päällä. Ollaan alle kolmekymppisiä, meillä on yksi lapsi ja olen miehenä yksinhuoltaja eli asun tämän tytön kanssa äidistä erillään. Viime kesänä äiti aloitti suhteen toiseen mieheen ja petti minua ollessani töissä, jäi kiinni tästä kuitenkin jälkeenpäin. Ei halunnut eroa vaan elää kanssani, mutta rakentaa samalla suhdetta tähän toiseen mieheen, joka oikein nautti tilanteesta ja vaimoni mukaan suunnitteli avioliittoa ja lastenhankkimista tämän kanssa. Haettiin eroa yhdessä ja kun äiti tunsi olevansa haluton hoitamaan tytärtämme niin minä otin huoltajuuden, sovittiin asiat rauhassa. Ei sitten ´tytön kanssa nähty paljon kesän aikana äitiä, ei kaivannut kumpaakaan meistä.

Sitten yhtäkkiä vaimo kävi mustasukkaiseksi: oli varma että minulla on suhde toiseen vaikka mitään ei ollutkaan eikä koskaan ole ollut. Yhtäkkiä halusikin palata takaisin kotiin, muuttaa tavaransa takaisin ja katkaista välit tähän toiseen mieheen kun ei ollutkaan sitä mitä tarvitsee vaan ainoastaan minä voin antaa rakkautta ja turvaa (hänen sanojensa mukaan). Alettiin sitten syksyllä rakentamaan parisuhdetta lähes tyhjästä ja yritin luottaa häneen. Vaimo vaan alkoi käymään viihteellä paljon, milloin missäkin yökerhossa kävi ja ties kenen kanssa. Ei siis viettänyt öitä kanssani, ei käynyt joka päivä. Halusi kuitenkin palata takaisin kotiin ja sovittiin, että muuttaa sitten ennen kuin vuosi vaihtuisi. Kuitenkin tuntui siltä, että erkaannuttiin eli mentiin kauemmaksi toisistamme. Kokoajan minusta löytyi jotain vikaa ja aina piti keksi (teko)syy lähteä juhlimaan ja juomaan, ihan arkenakin. Ei vastannut iltaisin sitten viesteihin eikä puheluihin. Sitten marraskuussa tipahti pommi: työkaveri kertoi, että hänen veljällään oli ollut suhde vaimooni, eli panemassa olivat käyneet jonkun baari-illan jälkeen. Vaimo joutui myöntämään tämän, mutta vika oli kuulemma minussa, ei koskaan hänessä. Pyysi myöhemmin anteeksi ja sanoi, ettei enää koskaan tekisi niin. Kuulemma kadutti kuten se kesäinen suhdekin, jonka piti olla loppunut.

Saatiin asiat sovittua ja vaimo muuttikin siinä joulukuun alussa takaisin kotiin. Mutta epäilys oli edelleen suuri ja luottamuskin oli koetuksella jatkuvasti. Huomasin, että vaimohan lähettelee tekstiviestejä ja soittelee tälle kesäiselle miehelle, salassa teki tätä. Facebookissa mies kyseli vaimolta onnistuisiko silloin ja silloin tapaaminen, kaikenlaista hellyttelyä löytyi. Minä kun tätä kyselin niin olin heti sairas paska, asia ei kuulemma kuuluisi minulle koska hän ei ole tehnyt mitään ja kuvittelen vain kaiken. Ei myönnä noita tekstareista eikä soittoja, ei viestejä facebookissa eikä mitään (näkyivät siis fb yleisesti kaikille). Nyt kun vaimo lähtee vaikka perjantaina "viihteelle" niin on aina yötä poissa eikä vastaa edelleenkään tekstareihin tai soittoihin.

Olen niin hemmetin varma, että tuo suhde jatkuu yhä. Mitä hittoa tässä pitäisi tehdä? Jos se haluaa tuolleen elää niin eläköön vaan mutta ilman minua ja lasta, haluun pitää ainakin lapsen elämän onnellisena. Vaikka nyt asutaankin yhdessä, niin minä olen se joka hoidan lapsen, ei äiti todellakaan. Mitä vähemmän on lapsen kanssa sitä onnellisempi on, koko viikon vain suunnittelee mitä kivaa keksii taas viikonlopuksi. Olenko pelkkä lammas tässä vai mitä muut ajattelee? Eroko heti vai mitä pitäisi tehdä kun vaimo ei myönnä yhtään mitään? Ihan tuntuu siltä kuin se haluaisi pitää kaksi miestä: toinen on kotona lapsen kanssa, jolta saa rakkauden ja turvan, ja sitten tämä toinen varmaan jännempi kaveri, jonka kanssa pitää hauskaa?
3190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eikös tuo le jo ihan selvä tapaus, en vaan ymmärrä miksi ylipäätään halusi palata. Tuo ihminen ei tule muuttumaan, sinun olisi syytä tehdä ratkaisu pian tuollainen elämä vie sinultakin voimia kasvattaa tyttöä eikä tuollainen ole perheelämää ollenkaan.

Äänestä

En ymmärrä ollenkaan miksi katselet tuollaista lumppua kotonasi? Vaimo käyttää sinua vain hyväkseen.

Äänestä

Sillä toisella oli toinenkin nainen ja sun hutsus sai sen selville. Hutsullas ei ollu paikkaa mihkä mennä, ja siks toi mustasukkasuus. Teko syy. Vaan hoida asias oikein et voit pitää lapses, siitä se saa hyvän riitakapulan. Varo pistämästä kamoja pihalle, enne kuin oot varmistanu selustas:) Ja sit akka yöhön ja lukot vaihtoon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lammas mieheksi kirjoitti:

Tässä on vaikea tilanne päällä. Ollaan alle kolmekymppisiä, meillä on yksi lapsi ja olen miehenä yksinhuoltaja eli asun tämän tytön kanssa äidistä erillään. Viime kesänä äiti aloitti suhteen toiseen mieheen ja petti minua ollessani töissä, jäi kiinni tästä kuitenkin jälkeenpäin. Ei halunnut eroa vaan elää kanssani, mutta rakentaa samalla suhdetta tähän toiseen mieheen, joka oikein nautti tilanteesta ja vaimoni mukaan suunnitteli avioliittoa ja lastenhankkimista tämän kanssa. Haettiin eroa yhdessä ja kun äiti tunsi olevansa haluton hoitamaan tytärtämme niin minä otin huoltajuuden, sovittiin asiat rauhassa. Ei sitten ´tytön kanssa nähty paljon kesän aikana äitiä, ei kaivannut kumpaakaan meistä.

Sitten yhtäkkiä vaimo kävi mustasukkaiseksi: oli varma että minulla on suhde toiseen vaikka mitään ei ollutkaan eikä koskaan ole ollut. Yhtäkkiä halusikin palata takaisin kotiin, muuttaa tavaransa takaisin ja katkaista välit tähän toiseen mieheen kun ei ollutkaan sitä mitä tarvitsee vaan ainoastaan minä voin antaa rakkautta ja turvaa (hänen sanojensa mukaan). Alettiin sitten syksyllä rakentamaan parisuhdetta lähes tyhjästä ja yritin luottaa häneen. Vaimo vaan alkoi käymään viihteellä paljon, milloin missäkin yökerhossa kävi ja ties kenen kanssa. Ei siis viettänyt öitä kanssani, ei käynyt joka päivä. Halusi kuitenkin palata takaisin kotiin ja sovittiin, että muuttaa sitten ennen kuin vuosi vaihtuisi. Kuitenkin tuntui siltä, että erkaannuttiin eli mentiin kauemmaksi toisistamme. Kokoajan minusta löytyi jotain vikaa ja aina piti keksi (teko)syy lähteä juhlimaan ja juomaan, ihan arkenakin. Ei vastannut iltaisin sitten viesteihin eikä puheluihin. Sitten marraskuussa tipahti pommi: työkaveri kertoi, että hänen veljällään oli ollut suhde vaimooni, eli panemassa olivat käyneet jonkun baari-illan jälkeen. Vaimo joutui myöntämään tämän, mutta vika oli kuulemma minussa, ei koskaan hänessä. Pyysi myöhemmin anteeksi ja sanoi, ettei enää koskaan tekisi niin. Kuulemma kadutti kuten se kesäinen suhdekin, jonka piti olla loppunut.

Saatiin asiat sovittua ja vaimo muuttikin siinä joulukuun alussa takaisin kotiin. Mutta epäilys oli edelleen suuri ja luottamuskin oli koetuksella jatkuvasti. Huomasin, että vaimohan lähettelee tekstiviestejä ja soittelee tälle kesäiselle miehelle, salassa teki tätä. Facebookissa mies kyseli vaimolta onnistuisiko silloin ja silloin tapaaminen, kaikenlaista hellyttelyä löytyi. Minä kun tätä kyselin niin olin heti sairas paska, asia ei kuulemma kuuluisi minulle koska hän ei ole tehnyt mitään ja kuvittelen vain kaiken. Ei myönnä noita tekstareista eikä soittoja, ei viestejä facebookissa eikä mitään (näkyivät siis fb yleisesti kaikille). Nyt kun vaimo lähtee vaikka perjantaina "viihteelle" niin on aina yötä poissa eikä vastaa edelleenkään tekstareihin tai soittoihin.

Olen niin hemmetin varma, että tuo suhde jatkuu yhä. Mitä hittoa tässä pitäisi tehdä? Jos se haluaa tuolleen elää niin eläköön vaan mutta ilman minua ja lasta, haluun pitää ainakin lapsen elämän onnellisena. Vaikka nyt asutaankin yhdessä, niin minä olen se joka hoidan lapsen, ei äiti todellakaan. Mitä vähemmän on lapsen kanssa sitä onnellisempi on, koko viikon vain suunnittelee mitä kivaa keksii taas viikonlopuksi. Olenko pelkkä lammas tässä vai mitä muut ajattelee? Eroko heti vai mitä pitäisi tehdä kun vaimo ei myönnä yhtään mitään? Ihan tuntuu siltä kuin se haluaisi pitää kaksi miestä: toinen on kotona lapsen kanssa, jolta saa rakkauden ja turvan, ja sitten tämä toinen varmaan jännempi kaveri, jonka kanssa pitää hauskaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu