Valoisia ystäviä 34-v tytölle / HKI

Hei! Olen 34-v helsinkiläistyttö ja olisin iloinen uusista ystävistä. Olen luonteeltani aika valoisa, ennakkoluuloton sekä moneen ehtivä ja uskaltava, ja arvostan samaa myös ystävissä. Minusta saa hauskaa seuraa mihin tahansa kirppareilta lenkille ja retkeilyyn tai vaikka pyöräretkelle saaristoon, lautapeli-iltaan, jäätelöpicniceille, kokkisotimiseen, vaatteiden ja kodin tuunailuun, bilettämiseen, keikoille, kulttuurin pariin, road tripeille.. Tai sitten ihan keskusteluihin omenateen tai omenamartinien äärellä. Sukupuolella ei ole väliä, eikä iälläkään - olen itse kenties pennumpi kuin ikäni antaisi ymmärtää (ja hyvä niin, vaalin pentuuttani)!

Ystäviä minulla toki on, mutta moni heistä on pienten lasten äitinä/isänä jumiutunut perhe- ja työelämän puristuksiin niin, että kaverittomia hetkiä on tullut viime aikoina ihan liikaa. (Itselläni lapsia ei siis ole, mutta kaverien lapset ovat ihan mukavia paketteja.) Ystävyys on ehdottomasti arvokkaimpia asioita elämässäni. Näin ollen, jos ystävyyskemiamme sopivat yhteen, minusta saat myös kaverin, joka panostaa ystävyyteen.

Ota toki yhteys, niin mennään kävelemään ulos aurinkoon!
[email protected]
084
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Lolcathelsinki kirjoitti:

Hei! Olen 34-v helsinkiläistyttö ja olisin iloinen uusista ystävistä. Olen luonteeltani aika valoisa, ennakkoluuloton sekä moneen ehtivä ja uskaltava, ja arvostan samaa myös ystävissä. Minusta saa hauskaa seuraa mihin tahansa kirppareilta lenkille ja retkeilyyn tai vaikka pyöräretkelle saaristoon, lautapeli-iltaan, jäätelöpicniceille, kokkisotimiseen, vaatteiden ja kodin tuunailuun, bilettämiseen, keikoille, kulttuurin pariin, road tripeille.. Tai sitten ihan keskusteluihin omenateen tai omenamartinien äärellä. Sukupuolella ei ole väliä, eikä iälläkään - olen itse kenties pennumpi kuin ikäni antaisi ymmärtää (ja hyvä niin, vaalin pentuuttani)!

Ystäviä minulla toki on, mutta moni heistä on pienten lasten äitinä/isänä jumiutunut perhe- ja työelämän puristuksiin niin, että kaverittomia hetkiä on tullut viime aikoina ihan liikaa. (Itselläni lapsia ei siis ole, mutta kaverien lapset ovat ihan mukavia paketteja.) Ystävyys on ehdottomasti arvokkaimpia asioita elämässäni. Näin ollen, jos ystävyyskemiamme sopivat yhteen, minusta saat myös kaverin, joka panostaa ystävyyteen.

Ota toki yhteys, niin mennään kävelemään ulos aurinkoon!
[email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu