paniikki ja pereusturvallisuuden tunne

Ei välttämättä kaikilta, mutta minä ainakin tunnistan sen itsessäni. Pahan kohtauksen jälkeen myös huomaan että olo normalisoituu paljon nopeammin, mikäli siinä on oman miehen kainalo johon saa käpertyä. Kohtaukset nyt lisääntyneet ja pahentuneet eron myötä..

itse olen joskus miettinyt samaa mutta onko se turvattomuuden tunne jo olemassa siellä kun paniikki puhkeaa vai aiheuttaako ensimmäinen kohtaus sen että on turvaton olo??

Perusturvallisuudentunne kehittyy varhaisina lapsuusvuosina. Jos se ei kehity normaalin rajoissa, voipi edesauttaa esim. paniikkihäiriön puhkeamista.

Tunnistan myös saman itsessäni. Lapsuudesta varmaan juontaa juurensa. Myös nykyään koen välillä "turvattomuutta" koska sosiaalinen verkosto on vähän puutteellinen nykyisellä paikkakunnalla jossa asun.

itselläni pitää ja myös uskon että huono itsetunto ja riittämättömyyden tunne johtaa siihen

Hyvä kysymys Aloittajalla.
Joku kommentoi "Perusturvallisuudentunne kehittyy varhaisina lapsuusvuosina. Jos se ei kehity normaalin rajoissa, voipi edesauttaa esim. paniikkihäiriön puhkeamista." Ja just noin minäkin itsestäni koen ja käsitän.

Itselläni ei ole ihan paniikkihäiriötä semmoisenaan, se on tähän saakka kilpistynyt hyperventilaatio-oirehdintaan sekä ylämahakipuun ja sillei. Kun koen tiukkaa tilannetta (turvattomuutta siis ahdistuneena ollen), niin nämä ilmestyvät kehooni.

Kun perusturvallisuudessa on vajausta ja traumaa, niin mä olen aikamoisen oirehtiva. Oireina tuo ylihengitys ja muutakin somaattista sekä ahdistuneisuuskohtaukset (sisäinen hätätila) plus kroonistunut masennus ja mulle kehittynyt aika synkeä ja pessimistinen persoona.

Useinkin yritän ainakin teoreettisesti järjestää, miten saisin konkreettista turvallisuutta. Olen kuvitellut, että mua (yksin asuvana) auttaisi, jos joka päivä joku kävisi kysymässä tai puhelimessa kysyisi, miten on olo ja päällimmäiset ajatukseni tänään. Saisin tärkeimmän tälle kuuntelijalle ilmaista sekä tietäisin, että jos mulle on käynyt jotakin huonosti, niin hän ekana sen havaitsee tai ylipäänsä pahassa tilanteessa hänn alkaisi kanssani (minun oltava aktiivinen tietysti) hoitaa asioitani parempaan järjestykseen. Hän ei koskaan jättäisi mua, vaikka hän kuitenkin olisi tavallaan etäälläkin. Jokin puolivirallinen vahti olisi minulle. Hänhän saisi osuutensa myös mun hyvistä päivistä. :)

Hieno aloitus, ja on omalla kohdalla ainakin täysin totta. Vedän muutaman aiheen joka itselläni aiheuttaa ahdistuksen ja sitä kautta paniikkihäiriön ja mielestäni sopivat asioksi, jotka vievät pois hyvän ja turvallisen olon:

-ahdistavat ihmiset tuttavapiirissä (hankkiutukaa eroon lopullisesti, jos vain mahdollista)
-rahapula
-yksinäisyys
-yleinen takaraivossa jatkuvasti pysyvä ajatus siitä että tässäkö elämäni oli, tapahtuuko koskaan enää mitään hienoa, onko mitään enää mitä odottaa jne.

Joku jolla menee ns. hyvin ja kärsii paniikkihäiriöstä, voisi listata myös aiheita, jos yksinäisyyden ja huolen taloudellisesta toimeentulosta voi unohtaa.

Up...

Minun paniikkihäiriöni syynä oli kilpirauhasen vajaatoiminta. Kun sain lääkkeet siihen, turvattomuuden tunnekin loppui.

Pelko, epävarmuus, turvattomuudentunne, ahdistus, mitätöiminen lapsena altistaa myöhemmille ongelmille.
Perusturvallisuudenpuutetta lapsena ei voi oikein korvata millään.
Lapselta jää identiteetin rakentuminen pois ja itsetunnon kasvaminen, että olen tasavertainen ja arvokas.
Kun ei ole sisäänrakennettua hyvää itsetuntoa, tulee pelkoja eri tilanteissa, miten pärjään ?!
Laspuuden "tunnemuistijäljet" ahdistuksesta jäävät päähän ja nousevat esiin, kun joutuu myöhemmin tilanteisiin, jotka aiheuttavat ahdistusta.
Tilanne, jonka tasapainoinen ihminen ohittaisi ilman suurempaa häikkää, ahdistuneella aiheuttaa somaattisia oireitakin, hyperventilaatio yhtenä esimerkkinä.
Näin olen asian ymmärtänyt.
Yksiselitteistä ei ole mikään mielensairaus/häiriö.
Tämäkin on vain osanen isoa asiaa. Syitä on paljon.
Jokainen on erilainen ja jokaisen historia on erilainen.
Yritämme pärjätä !
Tsempataan toinen toisiamme !