Nainen sanoo toisena päivänä kauniita asioita ja seuraavana avaan keskustelun mutta vastakysymyksiä en saa... Ollaan puhuttu todella avoimesti ja hän on sanonut niin hempeitä asioita, kuten myös minä. Ollaan nukuttu monet yöt vierekkäin ja ihan kiinni on käpertynyt, myös vaikka ollaan kaveriporukalla samassa sängyssä nukuttu. Asiasta on keskusteltu monet kerrat että hän ei tiedä mitä omassa päässään tapahtuu, että musta puuttuu asioita joihin hän normaalisti ihastuu mutta kokee silti olevansa ihastunut ja siksi ei ymmärrä, ei myöskään tiedä voiko hän ihastua tarpeeksi näiden seikkojen puuttuessa. Itse olen hyvin selkeästi ilmaissut kiinnostukseni ja ihan suoraan olemme toisimmelle asiasta kertoneet. Nainen on todella sekaisin ja haluaisin antaakin aikaa mutta joskus se tuntuu vaikealta kun en tiedä odotanko turhaan... En saa myöskään suoraa eitä ja jonkun kerran sanoinkin etten haluaisi turhaan hänen päätään sekoittaa, hän sanoi että olisi halunnut joka tapauksessa kuulla kiinnostuksestani, eikä hän koe sitä kiusalliseksi, kysyin jopa suoraan saako häntä lähestyä ja sain luvan. Silti hän ei tiedä missä menee omien ajatustensa kanssa... Erittäin, erittäin hankalaa. En tiedä miten asian kanssa edetä, en halua tietenkään hätiköidä. Nainen on myöntänyt ettei ehkä koskaan pysty ihastumaan tarpeeksi koska on luonut muurit ympärilleen.
Onko jollain samoja kokemuksia tai jotain tuntemuksia? Olisi kiva saada keskustelua aikaan ja vaikka joitain neuvoja jos jollain on mielessään.
Onko jollain samoja kokemuksia tai jotain tuntemuksia? Olisi kiva saada keskustelua aikaan ja vaikka joitain neuvoja jos jollain on mielessään.
Vastaukset 4
Vanhimmat
tulee mieleen,että onkohan hän hieman sitoutumiskammoinen...toinen vaihtoehto on,että on kiinnostunut,mutta ei tarpeeksi,eli odottelee ehkä jotain "parempaa".Itse tarvitsen paljon aikaa,kun tapaan uuden ja alan ihastumaan.Jos on pitkään ollut sinkku ja saanut siipeensä,ei ole todellakaan helppo heittäytyä ja luottaa tunteiden vietäväksi.Jos olisin sinä,antaisin nyt aikaa hänelle enkä missään nimessä jauhaisi näistä tunne asioista jos kerta olette ne jo kertaalleen ottaneet esille.Oletteko jo seksin asteelle edenneet?Sekin voi ehkä kertoa jotai jostain...mutta,mutta,anna aikaa ja jos olet itse kovin ihastunut ja kiinnostunut kannattahan tämä kortti katsoa molemmilta puolilta niin ei jää sitten mietityttämään...auttoiko yhtään?Ainiin ja minkä ikäisiä mahdatte olla?Meinaan,onko niitä aiempia suhteita tai kokemuksia jo taustalla...tsemiä kuitenkin teille.
Kiitän paljon vastauksesta. Molemmat parinkymmenen paremmalla puolella eli nuoria... Hänellä on ollut ihastuminen ystävään ja takkiin on puolen vuoden säädön jälkeen tullut eli sieltä se varmaan juontaa juurensa. Hän itse sanoi että on tullut tässä ihastusasiassa vastaan eli kyllä siihen muuriin on joku särö tullut ja hänkin sen tiedostaa. Sovimme tapaavamme ja selvittelevämme tätä vähän, kerron hänelle että mulle saa varmasti puhua kun siltä tuntuu, mutta jätän kyllä tämän nyt hautumaan. Ilmeisesti siellä puolella on sitä ihastusta sen verran ettei tätä kannata vielä unohtaa?
On se vaikeaa kun ei toisen pään sisään pääse. Ja sanoo hänkin ettei siellä oikein itsekään tiedä mitä ajatella. Myöntänyt että sekoitan hänen pään, eli kyllä hän miettii... Itselleni kamalan vaikeaa kun ei normaalista elämästä tule mitään kun miettii vaan.
Tie naisen sydämeen käy pikkuhousujen kautta. Sanokoot mitä sanovat (ja miinusta tulee varmaan tästäkin kommentista) mutta jos saat hänen himonsa hyrräämään ja olonsa tuntumaan hyvältä niin sim sala bim! Ihastus on syntynyt.
Minulla mies viikon päästä osti kihlat ja oli jo muuttamassa luokseni,kun epäröin.
No sitten tuli se kuuluisa entinen akka sössimään kuviot.Päätin että sössikää keskenänne...kun on ukon lapsetkin siinä välissä.
Säästyinpä monelta harmilta:)