Olenko ainoa, joka on kyllästynyt laastarisuhteisiin ja niihin joutumiseen?
Nelikymppisenä eronneena naisena tuntuu, että olen mennyt enemmän rikki uusista suhdeyritelmistä kuin ikinä fiksusti hoidetusta avioerostani, josta on jo muutama vuosi aikaa.
Myönnän että olen myös itse käyttäytynyt todella törpösti, mutta myös minua on "käytetty" törpömmin ja kohdeltu julmemmin kuin koskaan vaikkapa teini-ikäisenä. Vastaan on tullut miehiä, joille ei mikään riitä, miehiä jotka hakevat lapsilleen hoitajaa, itselleen terapeuttia, sitoutumiskammoisia miehiä jotka vertailevat loputtomiin uusia kumppaniehdokkaita.
Toisaalta olen varmaan myös itse varautunut ja vihellän pelin poikki paljon herkemmin ja aiemmin kuin nuorempana.
Missä vaiheessa eron jälkeen on mahdollista löytää/aloittaa suhde, joka todella toimii? Tai millaisen kumppanin kanssa se toimii? Onnistuuko koskaan?
Olisi hauska kuulla sekä miesten että naisten kokemuksia...
Jotenkin naiviisti joskus luulin, että ihminen oppii erehdyksistään ja osaa arvostaa uutta suhdetta jopa enemmän kuin katkennutta liittoa. Nyt tuntuu, että harva oppii kokemuksistaan.
Nelikymppisenä eronneena naisena tuntuu, että olen mennyt enemmän rikki uusista suhdeyritelmistä kuin ikinä fiksusti hoidetusta avioerostani, josta on jo muutama vuosi aikaa.
Myönnän että olen myös itse käyttäytynyt todella törpösti, mutta myös minua on "käytetty" törpömmin ja kohdeltu julmemmin kuin koskaan vaikkapa teini-ikäisenä. Vastaan on tullut miehiä, joille ei mikään riitä, miehiä jotka hakevat lapsilleen hoitajaa, itselleen terapeuttia, sitoutumiskammoisia miehiä jotka vertailevat loputtomiin uusia kumppaniehdokkaita.
Toisaalta olen varmaan myös itse varautunut ja vihellän pelin poikki paljon herkemmin ja aiemmin kuin nuorempana.
Missä vaiheessa eron jälkeen on mahdollista löytää/aloittaa suhde, joka todella toimii? Tai millaisen kumppanin kanssa se toimii? Onnistuuko koskaan?
Olisi hauska kuulla sekä miesten että naisten kokemuksia...
Jotenkin naiviisti joskus luulin, että ihminen oppii erehdyksistään ja osaa arvostaa uutta suhdetta jopa enemmän kuin katkennutta liittoa. Nyt tuntuu, että harva oppii kokemuksistaan.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Vasta siinä vaiheessa kun tajuat sen, että osaat olla myös yksin eikä se tunnu sinusta yhtään kauhealta vaan jopa nautit siitä. Ei se oikea hakemalla löydy, rauhoitu vähäksi aikaa ja keskity itseesi ja omaan oloosi.
Itselläni tuo vaihe vasta nyt menossa ja kas kummaa, mukaviin miehiin törmään jatkuvasti, ihan arkielämän tilanteissa.
Ehkä olen kummajainen, sillä etsin juuri tuollaista laastarisuhdetta, vaan eipä ole löytynyt, ei mitään suhdetta ! Olen jo 62 v. joten lieneekö syynä ikäni. Olen kyllä ihan pirteä ja sopusuhtainen nainen, enkä tunne itseäni vanhaksi ollenkaan. Erosta on vasta 3 kk.
Pöyristyttää pelkkä ajatuskin vakisuhteesta, mutta muuten kyllä kaipaan miesseuraa.
Myös minä olen kuullut, että uusi vakisuhde onnistuu vasta sitten, kun on oppinut olemaan yksin ja alkanut nauttia elämästään. Vasta sitten on käsitelty vanhat kuonat pois ja on tilaa uudelle.
Ihan turhaa etsiä mitään uutta suhdetta. Naista etsivät keski-ikäiset miehet ovat joko
a) juoppoja
b) ex-vaimojensa henkisesti vammauttamia
c) seksin suurkuluttajia sarjadeittaajia
tai
d) salasuhdetta etsiviä ukkomiehiä.
Pahimmat tapaukset kaikkea tätä. Nauti vapaudestasi!
Olet astunut aikuisten maailmaan, ei sen kummempaa ;))
Enää ei ole vastassa niitä ihania nuoria, niin naistaan palvovia miehiä,
vaan omien vastoinkäymisensä kolhimia, arpisia ukkoja, joiden potenssikaan ei enää vedä vertoja nuoremmille.
Ja jos seisookin,sekin on vain naimista, ilman rakkautta.
Naisen tarpeiden tyydytys ei ole enää se ykkösasia.
Eikä tämä ole miesten vika, sen on vain elämä opettanut, että paska jää käteen, teki sitten mitä hyvänsä naisensa eteen. Ero on tullut joka tapauksessa..
Niin erinlaisia ollaan, ettei ne tarpeet ja tyydytykset kohtaa enää millään saralla.
Ei kukaan kokenut mieskään enää lähde haavoitettavaksi, ethän itsekkään sitä enää tee?
Ei sua palvo enää kukaan, aikanaan palvoi, mutta se juna meni jo.
Se ikä, että vielä ajattelee löytävänsä ja löytääkin sen "oikean", menee rikki tuossa 30v tietämillä.
Silloin vielä ajatellaan, että rakkautta , uusia lapsia, uusi perhe on realistinen ja toivoa antava ja ikäkin vielä nuorehko.
Mutta 40v ei enää ole mikään perheen perustaja, vaan hiljalleen vanhuuteen päin viettävä, parhaat vuotensa perheen perustajana ohittanut ja itsekkäästi ajatteleva ihminen.
Lapset on tehty ja siihen uhrattu aika mielellään uhrattu.
NYT voisi sitten vaikka hemmoitella itseään miehen käsivarsilla ilman tuon suuntaisia ajatuksia.
Valitettavasti miehet ajattelevat samoin.
NYT on aika nussia ja panna nainen heti meneen, jos pihtailu alkaa.
Enää ei lapset paina vaakakupissa ja omaisuuskin on nyt omaa, sitä ei jaeta.
Näin se menee, uusi aika on koittanut kaikille, ilman velvollisuuksia toista kohtaan.
Monet alkavatkin siksi vilkuilla huomattavasti itseä nuorempaa kumppania.
Nuorilta löytyy sitä toista palvovaa otetta, vanhemmat ei enää siihen suostu.
Siinä kaksi todella hyvää kirjoitusta!
Itse en paremmin osaisi asiaa valaista näin keksi-ikäisenä.
En ole hakenut suhdetta, jossa naista palvotaan. Vaan ihan tavallista kumppanuutta, joka ei edellytä edes yhteenmuuttoa välttämättä. Nähdäkään ei tarvitsisi todellakaan joka päivä, jos edes kerran viikossa. Ja mitä pihtailuun tulee, ex-miehen pihtailu oli iso syy miksi aikoinaan erosin . :)
Olen viihtynyt siis jo kolmisen vuotta sinkkunakin, harrastanut, matkustellut, nauttinut jne, mutta ei se ihmisen ikävä toisen luo katoa mihinkään vaikka ei olisi enää perhettä perustamassakaan. Yhden illan juttuja saisi, mutta näissäkin pörräävät usein varatut tai liian nuoret miehet, joihin en halua seota.
Olen asunut yksin vuosia jo nuorena, joten yksin asuminen ei ole minulle uutta. Päinvastoin koen sen itsekin parempana kuin "lusikoiden jakamista".
Ainoa toiveeni olisi suht. täyspäinen mies ja sellainen sitoutuminen ettei tarvitsisi jatkuvasti pelätä toisen harrastavan samaan aikaan muita naisia. Tällaisia ei juuri löydä. Tai jos löytääkin he oikeasti myös haluavat sitä "lusikoiden jakamista"...
Miksi kukaan kokenut keski-ikäinen mies suostuisi enään 40 naisen kynnysmatoksi ja lattialuutuksi. Nuorempana sitä uskoo naisen vakuutteluihin kumppanuudesta ja yhdessä vanhenemisesta. Oikeasti nainen haluaa lapsia ja korkean elintason. Molempiin tarvitaan miestä.
Tottakai vanheneville naisille kertyy vain negatiivisia kokemuksia keski-ikäisistä miehistä. Eihän sen ikäisille ruttanoille jää kuin se rupusakki miehistä, jotka nuorempaa naista eivät saa.
Niin no, kyllä sen ikäisiä eronneita miehiäkin on tarjolla pilvin pimein, mutta halua pariutua sen vakavammasti ei taida olla.
Miksi olisikaan?
Ei se onnistunut sen exänkään kanssa ja eukkojen välillä on aika vähän luonteessa eroja, pillu löytyy joka vaosta ja sitäkään ei saa keneltäkään tarpeekseen, kuin seurustelun alussa.
Kannattaisi miettiä tarkkaan, kun eroaa, miksi eroaa?
Ei niitä prinssejä valkoisella ratsulla todellakaan ole riesaksi asti tulossa. ;))
Juu..
Noin se menee.
Miehet joko on tai ei ole.
Niillä ei ole värisävyjä kartassaan.
Niillä on vain mulkku, joka sanoo suunnan ja jos se pysyvä pesä löytyy, ne ei vilkuile muualle. Ainakaan, jos pesää saa tarpeeksi..
Mutta jos ne eivät ole lieassa, naistarjontaa on silloin muuallakin yllin kyllin.
Se katsos vanhemmitenkin mies viisastuu.
Eri tarpeet on miehellä ja naisella, siksi se kalukin on miehellä ulospäin, naisella sisäänrakennettu.
Ei miestä voi omistaa, ainakaan vanhempaa.
"Asiaa seurannut" on niin hyvin kirjoitettu, että kerronpa, mitä minä tein.
Oltiin pitkässä aviossa, arki oli astunut kuvaan jo ajat sitten. Mies löysi uuden vosun, nuorempi kuin minä ja todella himakas (hänen sanojensa mukaan).
Aikani surin ja itkin. Sitten päätin kokeilla, onko se todellakin mulkku, joka miehen suunnan sanoo... Ja on se !!!
Aloin hoitamaan itseäni, lähdin lomalle, tulin sieltä pois aivan toisena naisena. Viekottelin mieheni uudelleen itselleni pelkällä seksillä ja himokkaalla pesällä. Kun makuun pääsi, rakasteltiin jopa useiat tunteja. Loppujen lopuksi mies jätti vosunsa .
Kun olin saanut mieheni uudelleen liekaani, vuokrasin itselleni asunnon ja jätin hänet kylmästi. Syynä kerroin kaikki tuskaiset tunteeni, itkuni, kaikki, mitä hän oli uuden naisensa avulla minulle aiheuttanut.
Nyt voin hyvin, sillä kosto oli suloista ! Miestä en enää kaipaa. Masturbaatio riittää.
Aika pessimistisiä näkemyksiä.
Kyllä sitä on ihan normaaleja, kunnollisia miehiä/naisia, jotka jos hyvin käy kohtaavat oikealla hetkellä ja voivat vielä kokea toisen hyvän liiton toisen ihmisen kanssa.
Älkää luovuttako niin helposti.
"normaaleja?"
...siis kuka sanoi, etteivät nämä miehet ole muka normaaleja??
Juuri normaalejahan ne ovatkin, eivät vain enää niin vietävissä, kuin nuorempana.
Jos löytyy naisista sellainen, kuin naapurin miehellä on,niin heti ottaisin, mutta niin se on, että ne parhaat on varattuja ja vapaalla jalalla aika kammotukset! Huh!
Tuokin on niin totta!
Koska tahansa on mahdollista löytää uusi suhde, joka toimii. Sanoit kuitenkin "..joka todella toimii" ja se sai minut miettimään millainen on suhde joka todella toimii. Tulin siihen tulokseen, että se on liian täydellinen toimiakseen :D.
Minulla on pikemminkin päinvastainen tilanne. Miehiä tuntuu riittävän ja jokainen tuntuisi haluavan sitoutumista. Ehkä se johtuu siitä, että ystävinäni on enemmän miehiä kuin naisia. Lähes jokainen ystävämies on eronnut ja heidän ystävillään on ollut viime vuosina varsinainen erobuumi.
Monesti olen myös miettinyt miksi mukavia miehiä jätetään. Itse jätin exän noista luettelemastasi syistä.. Olin hänen piika ja lastenhoitaja, terapeutti, taloudellinen turva ja sosiaalinen elämänsä. Hän todellakin sitoutui, jopa niin, että sitä voisi kutsua roikkumiseksi ja riippumiseksi. Ehkä se teki minusta hieman sitoutumiskammoisen. Haluan olla vapaa. Kiukustun, kun läheisin miesystäväni huolehtii minusta liian kanssa. Kertoo mikä on vaarallista, on huolestunut jne. Ihan kuin vanha äitini!Olen 40 ja haluan NYT tehdä elämässäni vihdoinkin niitä asioita, joita olen aina halunnut, mutta joihin ei koskaan ole ollut aikaa eikä uskallustakaan.
Niin...annat ehkä tahallaan miehille kuvan, että "hui, tulkaa auttamaan mua te raavaat miehet, kun mää oon tällanen tytön hupakko..." ;))
Joku mies ehkä ymmärtää hieman väärin käytöksesi..
Huvittaa tuo lista, minkä takia miehesi jätit, koska noista koostuu monesti osaltaan se avioliitto.
Miksi muuten ne lapsetkin pitää tehdä, jos se niiden hoito tuntuu olevan niin vastenmielinen projekti?
No, onnea yksinäiseen vanhuuteesi, rypyt lisääntyy sullakin koko ajan ja perse roikkuu aina enempi, joten etköhän rauhassa saa olla tulevaisuudessa mieheltä kuin mieheltä.. ;))
Donnalle: Niin no tilanteeni on varmaan suhteellisen samanlainen kanssasi, joskin ystäväpiirini on kyllä pääosin naisia.
Mutta joo, saisin kyllä miehiä, ihan riittävästi, itseäni nuorempiakin eli en varmaan ole niitä ruttaantuneimpia eronneita nelikymppisiä. En myöskään ole ikinä hakenut miehestä elintasoa, vaan olen luonut urani itse (toisin kuin esim. Uljas Urmas epäili). En juurikaan arvosta materiaa, joten en kaipaa taloja ja tavaroita enää.
Olen siis jo tehnyt ja nähnyt, uskaltanutkin. Se on ollut minulle helppoa, koska lapsia minulla ei ole.
Nykyinen tapailukumppanini tuntuu osin liian perinteiseltä ja "tarvitsevalta". Hänellä on "lusikat jakoon" -ajatus ollut alusta asti, mikä saa itselläni jarrut päälle. Edellisestä taas kuvittelin saavani sellaisen "aikuisen" kumppanin, mutta hänellä oli niin vahva sitoutumiskammo ja tarve testata omaa viehätysvoimaansa, ettei siitä mitään tullut. En ole mikään tiukkapipo, mutta jonkinlaisen sitoutumisen yhteen kumppaniin kerrallaan edellytän. Enkä enää suostu lapsellisiin leikeihin, mustasukkaisuutstesteihin ja muihin vertailuihin... Jos en yksinäni kelpaa, lähden lätkimään.
Mietin siis ihan omaltakin kohdaltani näitä sitoutumiskammoja ja -haluja ja kaipaisin vinkkejä, miten käytännössä muut ovat saaneet asiat rullaamaan?
Uskon, että ihminen lopulta jotenkin kaipaa toisen luo vaikka olisi "itsenäinenkin".
Millainen olisi järkevä ja toimiva suhde aikuisiällä? Onko sellaisia? Meitä eronneita on paljon ja ongelmia on varmaan muillakin...
Hah hah!
Joo, monesti on näillä keski-ikäisillä naisilla vähän turhan ruusuiset kuvat itsestään...;)))
Peilistäkään ei katso se oikea kuva, kun näkö on jo huonontunut, eikä luonto anna periksi hakea kakstehoja optikolta, vaan tiiraillaan Tiimarin lasien läpi, mitä sumussa näkyy.. ;)
Neuvo sulle:
Koira kumppaniksi ja hieromasauvan ostoon.
Ex oli suurin ja vaikein lapsi. Hoidin lapseni yksin ja tein kaiken muunkin yksin avioliitossa - jossain se raja kulkee minullakin. Kuten myös lapsilla. Ihan hirveä koettelemus LIITTO oli heillekin.
Järkevä ja toimiva suhde on sellainen, että kumppani on suurinpiirtein samaa sorttia kuin itsekin on .Arvostaa ainakin osittain samoja asioita ja ennenkaikkea, voi "sietää" hyvin toisen lempiharrastusta tai mielenkiinnon kohdetta.
Tuossa toisaalla uhattiin yksinäisellä vanhuudella ja rypistymisellä. Minä ainakin paljon mieluummin vanhenen yksin kuin huonossa seurassa. Ryppyjä minulle ei tulekaan. Sukuvika.
olikohan se liitto nyt niille lapsille niin kauheeta?
selitteletköhän nyt vain itsellesi.
heh!
yhtään vanhaa ihmistä en tiedä, jolla ei ryppyjä olisi, ;))
Mut tunnut vähän satumaailmassa elelevän muutenkin..
Siitä vaan..
älä romahda korkeelta..
Keski-ikäinen ei ole vanha!
Oikeasti vanhoillakin ihmisillä ryppyjen määrä vaihtelee suunnattomasti. Äidilläni 85v on ryppyjä keskimäärin yhtä monta kuin 65v. Lääkärinsäkin oli kiinnittänyt huomiota tähän. Myös teini-ikäiset lapseni sanovat minun näyttävän 10v ikäistäni nuoremmalta. Ex mieheni oli minua 2v vanhempi, mutta käytännössä hän oli 80v ja minä häntä näin ollen yli 40v nuorempi. Siinä tuli väliimme ikäpolvien välinen kuilu :D.
Miksi muuten puhutaan aina naisten rypyistä? Puhuttaisiin välillä miestenkin. Myös heidän haisevista vaatteistaan, epäsiisteistä "kampauksista" ja parrasta. Eipä näissäkään vielä mitään, mutta se tuskainen, ahdistunut henkinen olemus yhdistettynä näihin ulkonäöksellisiin seikkoihin... voi voi. Sitten vielä ihmetellään mitenkä ne naiset on niin rupsahtaneita...
Kannattaa aina aukoa päätään miehelle, sillä tavalla nätisti. Jos sinusta mies on liian "lusikat jakoon" -varautunut, niin kerro tuo ajatus miehelle. Kysele, onko exliitosta traumoja, miten hän kokee kärsineensä vääryttä exliitossaan. Painota myös, että sinusta tuntuu kuitenkin epämukavalta miehen varautuneisuus ja exänsä vertailu sinuun.
Minulla on auttanut eritoten eteenpäin suhteessa juuri puhuminen tunteistani. Oikeastaan kun niistä puhuu, tietää voiko suhteesta tulla mitään.
Hei kaikille!
Toivoa vielä on! Itse esrosin jo kohta kymmenen vuotta sitten.
Aluksi seurustelin muutaman vuoden lapsettoman miehen kanssa, seurustelu kuitenkin kariutui, kun hän halusi lapsia ja minä en.
Siitä muutaman vuoden yritin suhdetta miehen kanssa, joka siis ei halunnut sitoutua. Halusi minusta pelkästään sängynlämmittäjän ja minusta ei sellasieen suhteeseen sitten ollut.
Tätä nykyä seurustelen 40 miehen kanssa ja voin sanoa, että vihdoinkin saan suhteelta sellaisia sioita, mitä olen aina halunnut! myös sitä palvontaa ja prinsesssakohtelua! Ja kohtelen häntä kuin prinssiä! Olemme todella onnellisia! Tämä on lahja! :)
Ihan kateeksi käy :-)
juu kyllä niitä kunnon miehiäkin on olemassa;)
Mullekkin sattui kohdalle viime syksynä ja tässä nyt ollaan seurusteltu ja tutustuttu toisiin tapailtu aina kun työt ja lapset sallivat;)
molemmilla on oma asunto ja varmaan tulee vielä olemaankin pitkään:)
Yhteenmuustosta puhuttu vain sillai ajatus pohjalta ei muuten.
Mielestäni en ole edes valmis siihen ja ei varmaan toinenkaan muutama vuosi näin seurustellen.
tutustutaan toisiin ja lasten pitää saada tottua siihen että isällä ja äidillä on uusi kumppani:) ja jos toimii niin mikä ettei yhteen muuttokin on mahdollinen,sitten joskus:)
Nyt on kiva kun on se aikuinen ihminen olemassa jonka kanssa voi jutella kaikesta ja kaikista, ja tapailla ,suunnitella reissuja , omia ja yhteisiä
Vapaus tulla ja mennä ,mutta on kuiten se olkapää johon nojata kun tuntuu pahalle, ja ihminen jonka kanssa nauraa elämän kommelluksia;)
Sellaiseen mieheen törmäsin viime syksynä, ilman mitään etsimisiä:)
Joten toivoa on:)
Tuntuu omituiselta, jos ei löydy miestä kuvailemaasi suhteeseen. Tuohan olisi aika ihanteellinen tilanne eronneelle miehelle, kun ei tarvitse jakaa koko elämäänsä naisen kanssa vaan voi poimia rusinat pullasta :)))
No tällasta suhdetta olen kaivannut jo vuosikausia... ja pettynyt pahasti kun aina on "tullut turpaan". Viimeisin yritelmä oli jo melkein onnistua, mutta miehellä oli ihme traumoja. Mies ärsyyntyi jostain pikkuasiasta, ja lopulta selvisi että miestä ärsytti, koska ex oli tehnyt juuri niin. Olisi varmaan pitänyt ensin tutustua exään ja sitten tehdä kaikki päinvastoin. Tuntui kuin olisi kävellyt ritisevällä jäällä, koskaan ei tiennyt että pistikö exä ensin lautaselle kastikkeen vai perunat :) ja miten päin mun olis pitänyt se tehdä.
Itse ainakin otan ihmiset ihmisinä, exät on menneitä ja pääasia etten itse toista samoja virheitä.
Mä haluisin kanssa ne rusinat pullasta, pestään omat pyykkimme omissa kodeissamme ja hoidetaan itse omat maksumme ja muksumme.
Rima laskee, kun ikää tulee.
Päinvastoin! Rima nousee kun ikää ja kokemusta vastakkaisesta sukupuolesta tulee. Tosin sitä kiinnittää ihan eri asoihin huomiota kuin nuorena.
"Olisi varmaan pitänyt ensin tutustua exään ja sitten tehdä kaikki päinvastoin. Tuntui kuin olisi kävellyt ritisevällä jäällä, koskaan ei tiennyt että pistikö exä ensin lautaselle kastikkeen vai perunat :) ja miten päin mun olis pitänyt se tehdä."
Hah-Hah...hyvin kuvailtu.
...itse olisin kyllä tuollaisten kommenttien jälkeen hieronu koko kastike satsin äijän naamaan.
Dildo on jo, mutta sen kanssa ei voi ihan jokaista joulua ja juhannusta viettää... :)))))))
Mutta kyllä siis on vaikeaa, kun kahden keski-ikäisen eronneen "taakat" törmäävät. Helposti näkee toisen niiden omien tai exän ongelmien läpi.
Yhdelle olin omistushaluinen ja mustasukkainen - seikka mitä minut 20 vuotta tuntenut exä voisi heti paikalla kiistää ja nauraisi päälle, toisen exällä oli ongelmia alkoholin kanssa, minäkin aloin viinilasillisteni kanssa tuntea jo itseäni juopoksi (mitä en ole)...
Vastaavasti olen kyllä itsekin vetänyt liinoja kiinni heti kun olen kuullut vastapuolen masennuksesta (exäni oli vakavasti masentunut) ja yrittänyt kaikin tavoin välttää entiset virheet.
Tässäkö liekin se ongelman ydin?
Siihen että ottaa ihmisen ihmisen menee tosiaan eron jälkeen aikaa, ehkä se on ainakin se 4 vuotta niinkuin joku jo sanoi....
Minäkin olen alkanut miettiä vakavasti vanhapiikutta lopullisena ratkaisunani..
Joo..
Ei tahdo noi keski-ikäiset enään niin hehkeitä olla millään saralla.
Pitää vissiin ottaa huumorilla kaikki, että jaksaa.
Luin koko ketjun ja voin hyvin kompata kaikkea sanomaasi. Itse olen päälle nelikymppinen lapseton nainen. Eron jälkeen tiesin, että haluan parisuhteen. Minä en ollut lähtenyt etsimään vapautta, vaan exälle se tarve tuli. Minä halusin jakaa elämäni rakkaan ihmisen kanssa.
Niinpä sitten jouduin lähtemään sinkkumarkkinoille. Vastentahtoisesti, mutta lähdin silti. Äkkiä huomasin, ettei tarjokkaista ollut pulaa. Mutta tarjokkaiden laadussa oli enemmän kuin toivomisen varaa.
Ajattelin, että olen tottunut liian hyvään. Ja uskoin juuri noita tässäkin ketjussa kimittäviä katkeria apinoita, jotka sanoivat, ettei minunikäiseni naisen tule enää odottaa ihmeitä. Vaan että ihme on, jos joku minut edes hyväksyy.
Niinpä yritin pitää mieleni avoimena ja tapailin muutamia. Ja voi hyvä isä sentään mitä siitä seurasi!
Oli katkeroitunutta, alkoholisoitunutta, ikuisia kakaroita, ripustautujia ja muuten vaan pimeitä.
Oli yksi lähes viisikymppinen, joka kertoi olevansa töissä ja sanoi asuvansa mukavasti Helsingin keskustan liepeillä. Kertoi omaavansa hyvät suhteet lapsiinsa ja harrasti liikuntaa kaikissa muodoissa. Ja alkoholiakin käytti vain nimeksi. Noh, totuus oli se, että eihän se sitten missään töissä ollut. Oli saanut useamman kerran kenkää hanttihommista, liiallisen alkoholinkäytön vuoksi. Lapsistaan ei ollut kuullut tai kysellyt vuosiin ja ainoa liikuntaharrastus oli jokailtainen kuppilaan kävely ja sieltä kotiin konttaaminen. Kun sitten ilmoitin, että tämä oli tässä, sain kuulla millainen huora olin ja että olin käyttänyt häntä vain laastarina ja kaiken tämän hän latasi myös fb-profiiliini. Ja tuli toki myös töihin tästä mekastamaan.
Seuraava, saman ikäinen, oli viettämässä "sapaattivapaatansa" opiskellen yliopistolla. Lapseton mies, jonka elämäntarinaa sain kuulla lapsuudesta, nuoruudesta ja sitten ihan viime vuodesta. Mutta noin 30 vuotta tarinasta uupui. Lopulta sitten selvisi, että hän oli ollut siltojen alla nuo uupuvat 30 vuotta. No, se ei ainakaan ryypännyt. Mutta ripustautui sitten jo ensi treffeistä lähtien niin, ettei minulla ollut sekuntin rauhaa. Kun sitten sanoin, ettei tästä tule mitään, sain todistaa aikuisen miehen itkupotkuraivaria, ihan kirjaimellisesti!
Kolmas treffikumppani oli töissä, joi kohtuudella ja tapasi lapsiaankin joka toinen viikonloppu. Mutta ajan mittaan selvisi, että ko herrasmies roikkuikaikki illat netissä ja deittaili samanaikaisesti kymmeniä naisia.
Jep jep. Ja nämä olivat ne, joiden kanssa lähdin ylipäätään treffeille. Arvaa siis, mitä kaikkea tyrmäsin.
Lopulta kuitenkin tutustuin maaseudun mieheen. Rauhalliseen, vastuunkantokykyiseen ja tasapainoiseen. Eronsa oli jo läpikäynyt, lapsi oli hänelle kaikki kaikessa. Ei tehnyt itsestään numeroa, mutta oli älykäs ja huumorintajuinen. Soitti kun lupasi, eikä pelannut mitään pelejä. Aina kun olimme yhdessä tai pidimme yhteyttä, minulla oli sellainen olo, että se oli molemminpuolin iloinen asia. Eipä siihen muuta tarvittu. Molemmat tiesimme mitä tahdoimme. Kaikki sujui ripeässä tahdissa, mutta kumpikaan ei painostanut kumpaakaan. Menimme kihloihin. Ostimme talon. Meidät vihittiin toissa kesänä kotonamme. Minulla on vihdoinkin se elämä, jonka olen aina halunnut. Nyt on takana kuusi elämäni parasta vuotta. Enkä keksi suhteessa vieläkään mitään vikaa.
Silloin tällöin naureskelemme yhdessä, minkälaisia sammakoita ja prinsessoja tiellemme on osunut ja kuinka sitä on ollut sokea, kun on tyytynyt yhtään vähempään kuin mitä meillä nyt on.
Joten jatka etsimistä. Kyllä siellä sikojen joukossa niitä helmiäkin on. Niitä vaan täytyy joskus hakea vähän kauempaa.
Kiitos tästä positiivisesta tarinastasi"! Onnea teille molemmille!
Ihana, kannustava juttu. Onnea teille!
Hyi kamala millaisiin laastarisuhteisiin olet joutunut! Kuullostaa tosin ihan samantapaisilta kuin minun ex -liittoni. Tästä vedän lyhyesti johtopäätöksen, että ihmiset ovat aina samoja liitossa kuin liiton jälkeekin, etenkin ne, jotka on "jätetty". Jättäjäthän ovat usein naisia, joten siihen tämä ajatus istuu kuin nakutettu. Eli siis naiset, jättäjät ovat muuttuneet - johtuen varmaankin kokemuksistaan liitossa - hakevat "jotain aivan muuta" uudesta miehestä. Jos nyt ylipäänsä parisuhde edes jaksaa yhtään kiinnostaa.
Ei millään voi tietää löytyykö sopivaa kumppania, milloin ja millainen löytyisi ja mistä! Minulla löytyi ennenkuin exliittoni loppui. Nykyisessä miehessäni ei ole juuri ollenkaan mitään samanlaista kuin exässä. Parasta hänessä on keskustelutaito. Exän mielestä keskustelu oli pelkästään sitä, että hän puhuu, minä kuuntelen. Jos esitin eriävän mielipiteen, olin hankala tai typerän tunteellinen.
Aivan saman suuntaisia kokemuksia nettideiteistä.
Aivan hirveitä pilalle menneitä miehiä tulin tavanneeksi.
Ja kuinka pian prinssit osoittautuivat sammakoiksi.
Yksi oli huutaja. Toinen väkivaltainen.
Yksi omasi varmaankin niin muodikkaan narsistisen persoonahäiriön. Oli ollut KOLME kertaa aviossa ja naisissa oli vika. ;)
Eräs harrasti seksiä suorittamalla.
Toinen ei siitä seksistä välittänyt ollenkaan, paitsi niin että tise istuin päällä selkä häneen päin. =O
Mut enpä menettänyt toivoani vaan etsin sen helen ja löysinkin! Mutta en netistä.
vaikka olisinkin ruttunen vanha nainen, en silti näe mitään hohtoa enää miehissä, en tarvii mihinkään enää.
Uljas Urmas voit olla huoletta, en hae mietä enää itselleni, ja Uljasta en missään tapauksessa!