Haluaisin löytää työpaikan, jonne tällainen "joka paikassa syrjitty" uskaltaisi mennä. Olen menettänyt toivoni työelämän suhteen, vaikka aiemmin haaveilin menestyvästä urasta, olinhan menestynyt opinnoissanikin. Nyt olen masentunut alle 30-vuotias korkeastikoulutettu nainen, mutta ollut jo yli vuoden poissa työelämästä, koska pelkään niin paljon tulevani taas torjutuksi tulevassa työpaikassa, ettei intoa työnhakuun ole juuri ollut. Olen kyllä hakenut töitä, mutta en kovin ahkerasti, koska motivaatio on todella alhaalla ja voimat vähissä.
Olin jo koulussa kiusattu, varmaan siksi, koska tulin köyhästä yksinhuoltajan perheestä, uskalsin pukeutua eri tavalla kuin muut ja sain hyviä numeroita kaikesta paitsi liikunnasta. Vaikka en lapsenakaan kuulunut kirkkoon, olen kuitenkin aina pyrkinyt noudattamaan käskyä: "Kohtele muita, niin kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan." Olen kiltti ja empaattinen ihminen, enkä koskaan puhu kenestäkään pahaa selän takana. Ulkonäöltäni olen kaunis (mutta en lähelläkään täydellistä, enkä ole leuhka). Ajattelin mainita asiasta, koska jotkut luulevat, että vain rumia kiusataan. Nuorempana olin vielä kauniimpi, kun olin hoikempi jatkuvien laihdutuskuurien takia, myöhemmin olen lihonut lohtusyömisen seurauksena. Luulin, että minua syrjittiin, koska olin vähän pyöreämpi kuin muut, joten aloin jo varhain harrastamaan kitukuureja. Suhteeni ruokaan oli sairas, eikä se ole vieläkään täysin terve.
Voimani eivät nyt riitä siihen, että jaksaisin selittää kaikki huonot kokemukseni eri työpaikoilla. Lyhyesti kerron viimeisimmän kokemukseni. Hoidin mielestäni työni hyvin, koska tehtävissäni tarvittiin monia eri alojen opintoja, jotka sattuivat sopimaan juuri omaan erityisosaamiseeni. Sitten vähän yli vuoden jälkeen esimieheni potki minut ulos toistaiseksi jatkuvasta työsuhteesta kertomatta oikeaa syytä. Hän toimi lainvastaisesti, mutta voimani olivat niin loppu, eikä kukaan ollut tukemassa minua - ei edes ammattiliittoni asianajaja - joten en jaksanut viedä asiaa eteenpäin. En edes siinä tilanteessa tajunnut tulleeni työpaikkakiusatuksi. Syrjityksi kyllä, mutta en kiusatuksi.
Kaiken lisäksi yksityiselämässäkin menee huonosti. Tahtoisin perustaa perheen, mutta en ole löytänyt miestä. Minulla ei ole perheenjäseniä, joista saisin tukea. Ystävätkään eivät tunnu oikeilta ystäviltä, jotka toivoisivat minulle hyvää, osa heistäkin käyttää minua (lievästi) hyväksi, eivätkä he tunnu arvostavan minua edes sen vertaa kuin itse arvostan itseäni. Olen toivottoman yksin. Taloutenikin on huonossa jamassa: olen velkaantumassa, vaikka olen aina tottunut pärjäämään pienellä ja hoitamaan raha-asiani järkevästi. Masennuslääkkeitä olen kokeillut monenlaisia ja elänyt niiden avulla vuosikausia, mutta nekin tuntuvat menettäneen tehonsa (jos niillä koskaan lumevaikutusta enempää on ollut tehoakaan). Terapiaan ei ole varaa.
Nyt mietin, pitäisikö vain luovuttaa ja ryhtyä sosiaalipummiksi, niin loppuisi tämä ainainen stressaaminen työelämästä ja tulevasta urasta. Vai olisiko jossain työyhteisö, jossa olisi oikeasti hyvä työilmapiiri, ja jossa ketään ei kiusattaisi? Miten sellaisen organisaation voisi löytää? En millään jaksaisi pelata arpapeliä ja ajautua työpaikasta toiseen, joissa kaikissa on itsekkäitä ja kusipäisiä ihmisiä, ja joissa mielenterveyteni on vaarassa romahtaa totaalisesti. Olen niin loppu, uupunut, stressaantunut ja väsynyt, etten suoriudu edes arkisista askareista. Jokainen pienikin tehtävä tuntuu ylitsepääsemättömältä. On todellakin toivoton olo tulevaisuuden suhteen.
Olin jo koulussa kiusattu, varmaan siksi, koska tulin köyhästä yksinhuoltajan perheestä, uskalsin pukeutua eri tavalla kuin muut ja sain hyviä numeroita kaikesta paitsi liikunnasta. Vaikka en lapsenakaan kuulunut kirkkoon, olen kuitenkin aina pyrkinyt noudattamaan käskyä: "Kohtele muita, niin kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan." Olen kiltti ja empaattinen ihminen, enkä koskaan puhu kenestäkään pahaa selän takana. Ulkonäöltäni olen kaunis (mutta en lähelläkään täydellistä, enkä ole leuhka). Ajattelin mainita asiasta, koska jotkut luulevat, että vain rumia kiusataan. Nuorempana olin vielä kauniimpi, kun olin hoikempi jatkuvien laihdutuskuurien takia, myöhemmin olen lihonut lohtusyömisen seurauksena. Luulin, että minua syrjittiin, koska olin vähän pyöreämpi kuin muut, joten aloin jo varhain harrastamaan kitukuureja. Suhteeni ruokaan oli sairas, eikä se ole vieläkään täysin terve.
Voimani eivät nyt riitä siihen, että jaksaisin selittää kaikki huonot kokemukseni eri työpaikoilla. Lyhyesti kerron viimeisimmän kokemukseni. Hoidin mielestäni työni hyvin, koska tehtävissäni tarvittiin monia eri alojen opintoja, jotka sattuivat sopimaan juuri omaan erityisosaamiseeni. Sitten vähän yli vuoden jälkeen esimieheni potki minut ulos toistaiseksi jatkuvasta työsuhteesta kertomatta oikeaa syytä. Hän toimi lainvastaisesti, mutta voimani olivat niin loppu, eikä kukaan ollut tukemassa minua - ei edes ammattiliittoni asianajaja - joten en jaksanut viedä asiaa eteenpäin. En edes siinä tilanteessa tajunnut tulleeni työpaikkakiusatuksi. Syrjityksi kyllä, mutta en kiusatuksi.
Kaiken lisäksi yksityiselämässäkin menee huonosti. Tahtoisin perustaa perheen, mutta en ole löytänyt miestä. Minulla ei ole perheenjäseniä, joista saisin tukea. Ystävätkään eivät tunnu oikeilta ystäviltä, jotka toivoisivat minulle hyvää, osa heistäkin käyttää minua (lievästi) hyväksi, eivätkä he tunnu arvostavan minua edes sen vertaa kuin itse arvostan itseäni. Olen toivottoman yksin. Taloutenikin on huonossa jamassa: olen velkaantumassa, vaikka olen aina tottunut pärjäämään pienellä ja hoitamaan raha-asiani järkevästi. Masennuslääkkeitä olen kokeillut monenlaisia ja elänyt niiden avulla vuosikausia, mutta nekin tuntuvat menettäneen tehonsa (jos niillä koskaan lumevaikutusta enempää on ollut tehoakaan). Terapiaan ei ole varaa.
Nyt mietin, pitäisikö vain luovuttaa ja ryhtyä sosiaalipummiksi, niin loppuisi tämä ainainen stressaaminen työelämästä ja tulevasta urasta. Vai olisiko jossain työyhteisö, jossa olisi oikeasti hyvä työilmapiiri, ja jossa ketään ei kiusattaisi? Miten sellaisen organisaation voisi löytää? En millään jaksaisi pelata arpapeliä ja ajautua työpaikasta toiseen, joissa kaikissa on itsekkäitä ja kusipäisiä ihmisiä, ja joissa mielenterveyteni on vaarassa romahtaa totaalisesti. Olen niin loppu, uupunut, stressaantunut ja väsynyt, etten suoriudu edes arkisista askareista. Jokainen pienikin tehtävä tuntuu ylitsepääsemättömältä. On todellakin toivoton olo tulevaisuuden suhteen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tärkeää on ajatella asioita, kuten ne henkisessä väkivallassa tapahtuvat, eli henkinen väkivalta johtuu kiusaajasta/kiusaajista ja seuraajista, jotka eivät uskalla puuttua tilanteeseen ja molemmat ryhmät ovat yhtä syyllisiä tapahtuvaan henkiseen väkivaltaan.
Uuden työpaikan haku on todellakin aikamoista lottoa, koskaan ei tiedä millainen yhteisö tulee vastaan. Melko pitkälti alle 100 työntekijän työpaikat ovat yleensä jokseenkin terveitä, mitä suurempi yritys, sen suurempi riski on törmätä sairaaseen työyhteisöön.
Tärkeää on myös uskoa siihen, että asiat tulevat järjestymään ja ratkaisuja kannattaa tehdä sen mukaan mikä tuntuu itsestä hyvältä, sekä antaa itselleen aikaa parantua. Jos työhön meno tuntuu huonolta vaihtoehdolta, niin nykyään on mahdollista kouluttautua myös saaden ansiosidonnaista päivärahaa, jolloin opiskelu on ok myös taloudellisesti.
Omista tuntemuksista kannattaa keskustella ystävien ja sukulaisten kanssa, keskusteluapua voi myös kysellä esim. paikallisesta mielenterveystoimistosta.
Tietoa ja tukea löytyy myös seuraavalta sivustolta:
http://www.tyopaikkakiusatut.net/
Anna itsellesi aikaa parantua, valitsit sitten työnteon, sairausloman tai opiskelun, oikeita tai vääriä valintoja ei ole, ratkaisuissa kannattaa kuunnella sydämensä ääntä.
Voimia sinulle ja pikaista paranemista, elämä hymyilee ja odottaa että otat rohkeasti uuden suunnan, kaikkea hyvää sinulle ja läheisillesi.