Ostin liiteristä chiliolutta ja se ei ole lainkaan tulista... itse jopa olisin kaivannut enemmän tulisuutta, mutta kaiken kaikkiaan aika jännä ja miellyttävä kokemus. Chiliaromin juuri ja juuri maistaa, eli ei ole tulista vaan hyvin miellyttävä aromaattisuus.
Ostin samalla tietenkin muutakin chili-kampanjatuotteita ja ne ajattelin testata nyt viikonloppuna... Eikä muuten maksanut paljoa, sama määrä tavaraa olisi maksanut muussa kaupassa vähintään 75eur ja nyt meni liiterissä alle 50eur. Lisäksi liiterissä on mukavia noi teemat mitä siellä aina välillä on niin saa testattua kätevästi erilaisia makumaailmoja halvalla.
Lidlin chiliolut kannattaa kokeilla
2
401
Vastaukset
- dreamcatcher-80
juu ostin minäkin testin vuoksi chiliolutta, ei ollut kummonen makuelämys. Paholaisen hilloa (devils jam) ostin pari purkkia testiin ja tulin siihen tulokseen ettei ollut sekään hintansa väärtiä. Kyllähän siinä jotain pientä poltetta oli, mutta itse tehtynä oli 100 kertaa parempaa...
- hotheadz
Devil's jam on ihan hyvän makuista, mutta ei mitenkään tulista. Laitoin sekaan puoli teelusikallista habanero-nagamurskaa, niin hyvää tuli. Niitä hotwingseja aioin ensin ostaan en sitten kuitenkaan ostanut. Paljon halvemmalla saa vaikka Liekkisiipiä tai Horneteja. Häviäähän niistä kypsentäessä hieman painosta mutta siltikin. Joka tapauksessa maustan niitä lisää itse.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k313994- 412679
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut412667Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s82425- 302393
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.3122230- 381969
Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta461643Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t481592- 1411497