Nyyh nyyyyyyyyyyh. Tänään se alkoi, kevät. Harmaata. Katsoin ikkunasta.
Kevät on heräämisen aikaa. Lumikelloja, krookuksia, rakastuneita rusakoita. Hiirenkorvia - tuntuvat kaukaisilta, mutta ne odottavat jo puissa kuin pienet viattomat aikapommit.
Miten on, tuleeko keväisin etenkin mieleen, että kunpa olisi joku? Onko skarppaussuunnitelmia? Vai luuletko, että huhtikuu on ihan samanlainen kuukausi kuin kaikki muutkin?
-------
"Huhtikuu on kuukausista julmin, se työntää
sireenejä kuolleesta maasta, sekoittaa
muiston ja pyyteen, kiihoittaa
uneliaita juuria kevätsateella.
Talvi piti meidät lämpiminä, kietomalla
maan lumeen ja unohdukseen, kätkemällä
elämän hivenen kuiviin juurikyhmyihin"
(T.S.Eliot)
Kevät on heräämisen aikaa. Lumikelloja, krookuksia, rakastuneita rusakoita. Hiirenkorvia - tuntuvat kaukaisilta, mutta ne odottavat jo puissa kuin pienet viattomat aikapommit.
Miten on, tuleeko keväisin etenkin mieleen, että kunpa olisi joku? Onko skarppaussuunnitelmia? Vai luuletko, että huhtikuu on ihan samanlainen kuukausi kuin kaikki muutkin?
-------
"Huhtikuu on kuukausista julmin, se työntää
sireenejä kuolleesta maasta, sekoittaa
muiston ja pyyteen, kiihoittaa
uneliaita juuria kevätsateella.
Talvi piti meidät lämpiminä, kietomalla
maan lumeen ja unohdukseen, kätkemällä
elämän hivenen kuiviin juurikyhmyihin"
(T.S.Eliot)
Vastaukset 68
Vanhimmat
Minkä merkkisiä sun kissat on?
Rainbow ja Pirkka?
Ite oot Euroshopper.
http://www.kuvalauta.fi/epic/src/125750021468.png
Pieruja olette. ES=ELLASTELLA.
Olet miesvihaaja ;__;
En o.
Voi kun tahdon jakaa kesäni jonkun ihanan kanssa.
Sitä hyvänolon parantavaa voimaa ei mikään ilkeä velho poistaisi minulta ja murultani.
Kevättä
Hirveän rumille äijille
http://www.youtube.com/watch?v=IkKYn6lOxwQ&feature=fvwrel
Huppupäähepuille:
http://www.youtube.com/watch?v=NVxfMuEB8Gs&playnext=1&list=PLB3CA82356EDEC5FA
Iloisille idiooteille:
http://www.youtube.com/watch?v=gozdEy1egkc
Myyrille, mäyrille, siileille yms, joita mönkii maassa:
http://www.youtube.com/watch?v=lwIgXd6avWY
Jäätyneille kukkasipuleille:
http://www.youtube.com/watch?v=og9MTVFervc
Uskaliaille vaaleanvihreille sieluille:
http://www.youtube.com/watch?v=l-dYNttdgl0&feature=related
Tavallisesti omissa oloissani olen viihtynyt mutta nyt päivänvalon pidennyttyä huomattavasti on ruennut tuntumaan yksinäiseltä ja masentaa :/
Seuraa tuskin löytyy kun ikää on liikaa mutta sosiaalisia taitoja liian vähän, naisystäviä ei ole koskaan ollutkaan. Tältä tieltä ei ole helppo palata ihmisten pariin.
Kaipa tämä alakulo menee kohta ohi ja "alistun" jälleen yksineläjäksi.
Minua ainakin ahdistaa ja hermostuttaa lisääntynyt valoisuus.
Itse ainakin luulen että se on taas yksi kuukausi muiden joukossa, no ei ihan samanlainen renkaanvaihto-operaatio olisi tulossa jossain vaiheessa autoon kunhan lumet sulavat enemmän. Itse vaihdan niin ei maksa mitään :) Hmm, aluvanteet alle ja voi kruisailla pitkin teitä.
Kumppanista ei ole tietoakaan, eli melko varma että yksin ollaan koko kuukausi. Saattaa mennä pian koko kesä samalla mallilla, se on tuttu juttu mihinpä se tästä muuttuisi.
Sua pitäisi jonkun naisen potkaista persiille, jotta saisit hieman vauhtia olemiseesi.
Niinpä, mutta kukaan ei uskalla ja ei ole uskaltanut ennenkään livessä.
Sun pitää panna deitti-ilmoitukseesi suoraan, että etsit naista ja kaulinta.
miehellä on jo aluvanteet ja kruiserit ja... mitä muuta tarttis
Kunhan jaksais kirjoittaa profiilitekstin, meinaa vaan saamattomuus (laiskuus) iskeä sen suhteen.
Julma se on ja aloittaa esittelynsä vielä pilalla.
Mutta enpä erityisemmin ajattele että pitäisi olla joku. Valo ja lämpenevä sää riittävät hyvin. Jos olisikin, herkät hiirenkorvat saataisivat siitä häiriintyä.
Niin, juuri huijaukselta kevät minusta tuntuu. Nyyh nyyh (ai niin, on tuhmaa olla surullinen).
Vaniljan tuoksuisille Clubi miehille Lacosteissaan Kevättä toivottelen tällä:
http://www.youtube.com/watch?v=IkKYn6lOxwQ
Mulla oli jo tuo linkitettynä.
Tätä ei ollut linkitettynä, tosin tämä vaatii kyllä kokemuksen hmm... tietynlaisista muuttuneista tajunnantiloista, jotta osaa arvostaa miten hieno biisi kyseessä on.
http://www.youtube.com/watch?v=glhZI86Ed2s
Niin, kyllähän kuolema liittyy kevääseen; eihän muuten voisi olla luonnon eloon heräämisen aika. Videossa luonto oli kuollut ja tekninen.
Vaihtuuko tajunnantila vuodenajoittain? Jotain ulkopuolella vaihtuu ja se tunkee läpi. Joillain paksumpi kuori. Pitäis peittää ikkunat.
En olekaan ajatellut videota aiemmin tuolta kannalta. Kyllähän se tosiaan aika kuolleelta vaikuttaa.
Tajunnantilalla viittasin ekstaasiin. Olen vain huomannut, että täällä poistetaan helposti viestejä, joissa viitataan laittomiin päihteisiin. Jotta osaisi kokea tuon biisin sillä tavalla kuin se on parhaimmillaan, niin täytyy tietää miltä ekstaasinousut tuntuvat ja sitten kaivaa muistoista biisin aikana jonkinlainen tunnemuisto. Koska tietyllä tavalla tuo ja moni muu biisi on aikoinaan luotu ja noussut suosioon, kun se on toiminut ekstaasissa niin hyvin. Kuulostaa omituiselta, mutta ei loppujen lopuksi ollenkaan. Onhan Petri Nygårdinkin viimeisin biisi tullut suosituksi erityisesti sen takia, että sitä on kiva kuunnella kännissä kaveriporukalla.
En ole kokenut ekstaasinousuja. Kyllä mulla biisissä eniten huomiota kiinnitti se että se puhui keväästä (tai lähteestä, "spring") ja keväällä luonto herää eloon, mutta videolla luonto oli niin kuollut ja epäluonto kuin vain voi olla.
Pidin muuten laulun sanoista. Muutama yksittäinen, kuin siemeniä. Ei verbejä, ei muutoksen sanoja. Tämä on tietenkin vain mun omia mielikuvia.
yök kiksua
Onkohan m30. sellainen... möyhysiili?
Ei? Kyllä? Ehkä? Kaljalle tänään?
Kylläei ehdottomasti.
Kallio klo 20.30 eteenpäin?
En uskalla..
Häh? Juon Kalliossa jossain baarissa tänään olutta noin kello 20.15 eteenpäin.
Pitää kerätä rohkeutta ja tulla kevät..
Ota spåra ja mene baariin?
Mäkin koitan.
http://www.youtube.com/watch?v=_wGPqr6CYRQ
Minun mielessäni kevät kuulostaa tältä. Tuolta kuulostavat myös hienostuneet bassokuviot.
kuulostaa. Tai pikemmin tuntuu.
http://www.youtube.com/watch?v=7_gRPEErmQg
Ja näyttäähän se vähän myös.
Kyllä, kevät on (rutiköyhien) miljönäärien aikaa.
Javisst, ja kuvassa on jotain joka tuntuu kipeältä.
Muistui mieleen Södergrania:
Nordisk vår
Alla mina luftslott ha smultit som snö,
alla mina drömmar ha runnit som vatten,
av allt vad jag älskat har jag endast kvar
en blå himmel och några bleka stjärnor.
Vinden rör sig sakta mellan träden.
Tomheten vilar. Vattnet är tyst.
Den gamla granen står vaken och tänker
på det vita molnet, han i drömmen kysst.
Och detsamma på finska:
Kaikki pilvilinnani ovat lumen lailla sulaneet,
kaikki unelmani ovat veden lailla valuneet pois,
ja kaikesta siitä, mitä rakastin, on jäljellä ainoastaan
sininen taivas ja muutamia kalpeita tähtiä.
Tuuli liikkuu hiljaa puiden lomassa.
Tyhjyys lepää. Vesi on vaiti.
Vanha kuusi valvoo ja muistelee
valkoista pilveä, jota se on suudellut unessa.
Tuliko siitä haastattelusta mitään?
Ei huhtikuussa. - Mulle on itse asiassa huhtikuu yksi vuoden kiireisimmistä kuukausista ja silloin ei ehdi kauheasti seurustelemaan, tuskin kotona olemaan... paitsi sairaana.
Joskus...elokuussa ehkä tulee sellainen tunne, että kesä on kohta ohi ja yksinkö jatkan pitkään pimeään syksyyn ja kylmään talveen. - Joo. Loppukesä on mulle ehkä siinä suhteessa raskainta aikaa.
Menee samalla tavalla kuin muutkin kuukaudet
http://www.youtube.com/watch?v=9qj_8DEVng8
"Kaikkia maailman pilluja kontrolloi naiset."
Runk runk... Hihihih :)
Hahaa! Parhaiten palstan henkeen istuva lause ehkä koskaan.
Kyllä, siinä se on.
Olisi se kyllä mielenkiintoista olla vaikka yhden viikon verran mies. Ehkä niitä idiootteja tajuis sit paremmin.
Eikun tykkään mä miehistä. Olette vaan niin OMITUISIA.
Ollaan joskus kavereiden kanssa mietitty illanistujaisissa mitä tekis, jos olis viikon tai parin verran nainen. En viitsi tarkemmin kertoa, mutta aika seksipainotteisia ideoita oli. Ja kuukautiset pitäisi tietysti kokea. Ei siksi että ne olis niin hieno kokemus, vaan ihan taustatutkimuksen takia.
Tämä postaus toivottavasti selvensi omalta osaltaan, että miehet eivät todellakaan ole omituisia.
"Olisi se kyllä mielenkiintoista olla vaikka yhden viikon verran mies. Ehkä niitä idiootteja tajuis sit paremmin."
Tämä talletetaan "todisteet ES:n miesvihasta -arkistoon".
Et lukenut seuraavaa lausetta?
eATMe:n kätyreille halkoa perseeseen. (Lisää tämä arkistoosi.)
Ja ennakkoluuloinenkin vielä kun työntelet halkoja tuntemattomien persiiseen.
Niin, ja pitäis tutustuakin parin treffin verran ennen kuin aletaan tunkea sinne peppuun mitään.
Helppo arvata, mitä mies kuvittelisi tekevänsä jos olisi nainen: sekstailisi ihan tolkuttomasti. Mutta yleensä todelliset naiset eivät tee niin. Jokin näkökulma/todellisuus ero on kuitenkin olemassa. Ja naisia ärsyttää miesten "tunteettomuus" ja miehiä naisten.... kontrollointi, valta??
Kuukautiset sattuu. Oikeasti. Ja väsyttää, jalat tuntuvat ainakin pahimpana päivänä raskailta. Ei niistä muuten ole mitään varsinaista ongelmaa.
Aika yllättävä oletus tuo kontrollointi/valta. Mutta kyllähän suhteessa tai tapailuissakin jonkinlaista valtataistelua tapaa tulla. Itse inhoan yli kaiken jos tekemisiäni yritetään ohjailla liikaa.
Tunteettomuuden vastakohtana (joissakin) naisissa ärsyttää joskus liiallinen ailahtelevaisuus ja tunnekuohut. Mut nyt täytyy häippästä...
Tällä palstalla vaan tullut esiin niin paljon sitä että "naisilla on kaikki valta"- "pillu on kaikki naisessa JA maailmassa" -ajattelua.
Tunnekuohut.... minustako puhut...
Baariinko häippäset?
Vaikka onkin toista päivää kova vitutus, niin ei ole huhtikuu kuukausista julmin. Ihan hyvä kuukausi on se.
Tämän kuun loppuun mennessä on kesä jo ihan nurkalla ja hyvä fiilis.
http://www.youtube.com/watch?v=H0RlyO7Tbj4
Kiitos, Röyhkäpä sen sanoi, kevät... Kauniita, koskettavia ja osuvia kuvia.
Olepa hyvä. Sitten kun tulee kesä voi kuunnella tätä:
http://www.youtube.com/watch?v=Kdb2c0R9R_g
Kyllähän se tuo toukokuu tulee olemaan vielä huhtikuuta pahempi näin yksinäisen sinkun kannalta ajateltuna. Huhtikuussa ei välttämättä ole mitään muuta kuin vesisadetta, loskaa ja koirankakkoja lenkkipoluilla. Toukokuussa luonto alkaa ihan todella vasta näyttämään kesän merkkejä ja sitä rakkautta ja toisen ihmisen läheisyyttä kaipaa vain entistäkin enemmän kun näkee kadulla toisiaan kädestä kiinni pitäviä pariskuntia yhä vähemmissä vaatteissa.
Mutta eihän sitä sinkun elämässä oikeastaan ole muuta kuin näitä "huonoja" kuukausia. Keväällä kaipaa kumppania kun luonto alkaa kukkia, kesällä olisi kiva tehdä jotain kivaa yhdessä kun on lämmintä, syksyllä masentaa kun ilmat huononevat ja alkaa tulla pimeä, joulunpyhät ovat vuoden yksinäisintä aikaa, ja talvi on pitkä ja kylmä kun ei ole ketään lämmittämässä...
Sitä pitää osata tehdä se oma aurinko omaan elämään, olipa sitten ulkona kevät tai talvi. Mennä ulos ja tehdä jotain, satoipa sitten vettä tai lunta. Jos jää neljän seinän sisälle jumittamaan vuosikausiksi, niin mitä väliä sillä ulkona olevalla vuodenajalla, tai edes kellonajalla on? Ainahan sitä voi laittaa ne verhot kiinni jos ei kestä nähdä maailmaa.
Olet oikeassa, kevät on Suomessa varsinaisesti vasta toukokuussa. Aloituksen runoilija oli brittiintynyt amerikkalainen. Tosin maamme on niin puikulan mallinen, että kevään ajankohta vaihtelee paljon; sen tulet ehkä tänä keväänä huomaamaan.
Mutta kevät edes jo orastaa huhtikuussa. Vaikka tänään onkin vain satanut vettä. Ikkunasta näin, niin....
höpsis pöpsis, kyllä kevät alkaa viimeistään huhtikuussa, toukokuuhan on melkein kesää
Ainakin täällä Etelä-Suomessa :)
Aikaista on puhua keväästä. Itse kun suoritin asepalvelusta sodankylässä niin lumet lähtivät vasta toukokuussa. Näillä eteläeurooppalaisilla kuten ES alkaa kevät jo hieman aikaisemmin. Mikä kevät nyt voi olla kun hiihdon sm-kisat pidettiin viimmeviikonloppuna. Minun mielestäni vasta jääkiekon MM-kisat ovat varma kevään merkki.
Tiedän kyllä kokemuksesta pohjoisenkin kevään. Kevään tulossa on kyllä suuri ero millä kohtaa puikulaista maatamme asustaa.
Miten Jackaroo sun gradun teko edistyy? :o) Tai teitkö jo treffi-ilmoituksen itsellesi?
Nyyh...
http://www.youtube.com/watch?v=uOXzGtlLGgw&NR=1
Söpö nyyh: http://www.youtube.com/watch?v=yXVktRI04w4
Aika söpö.
Rakkaus... miksi sen pitää olla suomeksi niin äänteellisesti epäesteettinen, hymph. Tosin ei laav kovin syvällistä ole.
Ei tule mieleen, olisiko joku, eikä muuten ole kovin nyyhnyyh-olo, mutta lämpenevä ilma ottaa päähän. Märkää ja auringonvaloa. Pitäisin lumen ikuisesti.
Välillä päättäväinen ja energinen olo, ihan :D :D :D!!!!!!!!, mutta nyt taas väsynyt surkimus. Hmph.
Hmph, hymph, hömh...nyyh nyyyyh... Näitä tarvitsee. Huoh forever!