Nyt tekee mieli hampurilaista.

Olen ollut kuukauden laihiksella. Tänään ensimmäisen kerran tekee mieli jotain roskaruokaa... En ole edes yhtä karkkia suuhuni laittanut.En haluaisi kuitenkaan antaa periksi. Syöttekö te useasti jotain herkkuruokaa? Repsahdatteko kuinka usein? onko sillä ollut mitään osuutta kilojen lähtemiseen?
5719
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kyllä voi "repsahtaa" oikeen luvalla jos sitten heti jatkaa terveellistä linjaa..=) Kunhan ei repsahda ihan joka päivä..=D

Äänestä
  • Repsahtaminen on inhimillistä.
    Itsellä on suoranainen riemuvoitto joka kerta kun pääsen kaupasta ulos ilman suklaata tai karkkia. Itsekuria se vaatii. Tosin ei kannata masentua vaikka itsekuri pettää, pitää vain koota itsensä ja jatkaa siitä missä oli ennen repsahdusta!

    Äänestä

Kahden viikon repsahdusputki takana - paino 2,5kg. Vituttaa.

Äänestä
  • On tutkittu, että rasvaisen ja makean ruuan syöminen saa laihduttajan syömään enemmän, kuin hän muuten söisi. Mikäli tuntee ja tietää kuuluvansa niihin, jotka pystyvät tyytymään pieneen määrään makeaa silloin tällöin, niin se
    ilolla hänelle sallittakoon. itse en ilmeisen valitettavasti ole sellainen ja näyttää siltä etten voi ennään ollenkaan syödä makeaa, jollen sitten halua palata entisiin mittoihini.

    Äänestä

Täysjyväsämpylä ja itse tehty jauhelihapihvi vähärasvaisesta jauhelihasta. Lisäksi salaattia, kastike ultra light -majoneesista ja jogurtista. Light juoma tai maustettu kivennäisvesi. Jälkiruoaksi 10 kpl tarkoin valikoitua irtokarkkia tai kevyttuutti. Hm? Kuka puhui repsahduksesta? Syö vaikka joka päivä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nam..nam kirjoitti:

Olen ollut kuukauden laihiksella. Tänään ensimmäisen kerran tekee mieli jotain roskaruokaa... En ole edes yhtä karkkia suuhuni laittanut.En haluaisi kuitenkaan antaa periksi. Syöttekö te useasti jotain herkkuruokaa? Repsahdatteko kuinka usein? onko sillä ollut mitään osuutta kilojen lähtemiseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu