Kun kävin mökillä tarkastamassa tilannetta lumitalven jälkeen, totesin sen vaikuttaneen tuhoisasti myös omenapuutarhassa. Lähes metrinen lumikerros oli nostanut hangen pinnan, eli jänisten ja rusakkojen ruokailutason paljon yli normaalien suojausten. Seurauksena se, että puut oli oksia ja rukoa myöten kaluttu melko perusteellisesti. Mitä lienevät myyrät tehneet hangen alla, on vielä toinen kysymys.
Mutta miksi nostin tämän aiheen palstalle, on se, että mielestäni hedelmäpuitten ja vastaavien, vaikkapa koristepensaitten suojaus olisi nostettavissa biologiselle tasolle vaivalloisista ja äärimmäisen vajavaisista mekaanisista suojauskeinoista. Esimerkiksi omenapuitten oksia, saati pensaitten, on mahdotonta kääriä toimiviin suojauksiin.
Tunnetusti Suomen luonnonvaraiset puut tuottavat runkojensa alaosiin biologisia torjunta-aineita, joiden ansiosta ne saavat olla jyrsijöiltä rauhassa.
Antaisin ilmaiseksi biologeille ja kemisteille tutkimusaiheen, jonka onnistuneelle tulokselle olisi välittömästi tiedossa käytännön sovellutus ja kenpä tietää vaikka vielä Nobelin palkintokin.
Kysymyksessä on tietenkin helppokäyttöinen, puiden rungolle ruiskutettava tuote, joka herättää jyrsijöissä yhtä suurta vastenmielisyyttä kuin nämä luonnon omat torjunta-aineet. Kuitenkaan se ei saa olla hedelmiin siirtyvä tai ainakaan ihmiselle haitallinen.
Lisäajatukset aiheesta ovat suotavia. Ajatus on vapaa käyttöön.
Rusakot ja myyrät
0
95
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760