Olen kuullut että Kuu on nyt lähempänä Maata ja näyttää liikkuvan nopeammin, käykö jo hyvin lähellä 12.12. 2012?
Kuu-niburu
vuorovesi11
13189
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
"Super-Kuu" oli ja meni jo, jolloin Kuu oli pitkän ajanjakson mittauksien suhteen muutaman kilometrin tavallista lähempänä. Tämä on aivan normaalia taivaanmekaniikkaa: kaikkien taivaankappaleiden kiertoratojen ollessa ellipsejä sattuu aina välillä siten, että jokin taivaankappale on poikkeuksellisen lähellä tai vastaavasti kaukana toisistaan.
Hihhulit tietysti aina repeävät moisesta maailmanlopun ennustuksiin muutaman vuoden välein. Puhumattakaan netin trolleista. ; )
Totta on myös se että jos tuleva uusi super super Kuu kiepsauttaa Maan navat ympäri niinkuin jo monta kertaa aijemmin, niin turha sitä tietoa on levittää koska kaikki ei voi selvitä.
Kuuhan itseasiassa vakauttaa Maan akselin huojumistaipumusta ja pienentää huojunnan amplitudia. Mitäs siihen sanot? _Magneettisten_ napojen vaihtumisella ei ole niin väliä Maan elämän kannalta, eikä kukaan ole pystynyt osoittamaan sellaista avaruudellista energialähdettä, joka Maan kokoisen kappaleen pyörimisakselia pystyisi juurikaan muuttelemaan.
Olemme Auringon magneettikentän ja gravitaation vaikutuksessa, Aurinko tietenkin vaikuttaa myös Maa/Kuu kokonaisuuteen joten meille pääväikuttaja on tietenkin Aurinko ja totta että Aurinkomme kaikki vaiheet ei ole selvillä.
Eli nyt mielikuvituksesi Nibiru on vaihtunut Kuusta Auringoksi!? :D
Ei minkään taivaankappaleen pyörintäakselia voi muuttaa kuin muutos painopisteen sijainnissa tai taivaankappaleen kokoon nähden suhteellisen suuri törmäys. Sellaisen törmäyksen sattuessa on akselin suunnan muutos ongelmista ihan niitä pienimpiä...
Jos Kuun ellpipsirata käy riittävän lähellä Maata liikkuu Maassa kyllä paljon muutakin kuin vuorovesi.
Tällainen tapahtuma ei toki voi olla mahdoton, jos Maan ja Kuun vuorovaikutus muuttuu äkillisen läheisyyden seuratessa Maa vastaa ja korjausliikeessä varmaan tapahtuu, seurauksena on toivottavasti paluu arkeen ja Kuun stabiilimpi rata.
Et edelleenkään ymmärrä, etteivät Aurinkokuntamme planeetat ja kuut ole mitään biljardipalloja, joita noin vaan paiskotaan ympäriinsä ja annetaan kepillä lisää kierrettä. : )
Mistä tulisi se suunnaton energia, joka saisi esimerkiksi Kuun suistumaan radaltaan? Teininä tsiikasin Avaruusasema Alfaa, jossa kävi juuri noin, mutta eipä siihen todellisuudessa riittäisi edes Maan kaikkien ydinaseiden yhtäaikainen laukaisu Kuun pinnalla...
"Et edelleenkään ymmärrä, etteivät Aurinkokuntamme planeetat ja kuut ole mitään biljardipalloja, joita noin vaan paiskotaan ympäriinsä ja annetaan kepillä lisää kierrettä. : )"
Eikö Maapallo ole saanut pyörimismomenttinsa (ja Kuunsa) juuri tällaisesta törmäyksestä, joka tapahtui yli neljä miljardia vuotta sitten.
"Mistä tulisi se suunnaton energia, joka saisi esimerkiksi Kuun suistumaan radaltaan?"
Tulevaisuudessa saatta jokin lähitähdistämme tulla liian lähelle eli alle valovuoden etäisyydelle meistä ja muuttaa suurten kaasuplaneettojen ratoja. Jos Jupiter alkaa temppuilemaan kaaottisesti, se voi tehdä Maapallolle tosi häijyä. Lomonosovin yliopistossa Moskovassa todennäköisesti jo tutkitaan keinoja eliminoida tämä uhka.
Ei. Mihin tuo luulo perustuu? Venus on ilmeisesti saanut kipeää jossain vaiheessa, koska sen kiertoliike poikkeaa täysin muista planeetoista, lukuunottamatta Uranusta, jonka akseli on "kaatunut", kiertäen radallaan kuin keilapallo. Huono vertaus tosin, koska ei Uranuksenkaan akselisuunta juurikaan kiertoradallaan muutu.
Planeettojen kiertoliike on painovoiman sanelemaa, ja syntynyt jo planeetan muodostuessa pienemmistä kappaleista ja pölystä. Toisiaan gravitaatiolla vetävät kappaleet joutuvat luonnostaan kiertoliikkeeseen toistensa kanssa, joka liike luonnollisesti myös säilyy kappaleiden yhdyttyä yhdeksi.
Taivaan mekaniikka taitaa olla kullä hieman hakusessa. Ei suurikaan tähti valopäivien etäisyydellä muuttaisi planeettojen ratoja juuri mihinkaan, kaikki kierrettäisiin aurinkoa suunnilleen kuin ennenkin.
Superkuu on joka kierroksella. siis se käy yhtä lähellä maapalloa joka kierroksella, super sanan se sai siitä koska nyt sattui olemaan täysikuu suunnilleen samalla kellonlyömälle, eikä esimerkikis päivän tai kahden tarkkuudella tuosta tapahtumasta, ja mitä tapahtui. Ei yhtikäs mitään. Kaikki hössöt vain kirjoitteli kauheita ennustuksia kuten 21.12.2012 päivälle. Joka sekin on samanlainen päivä kuin 21.12.2011. ja oli 21.12.2010. Mutta te uskotte kaikkea mullistavaa tapahtuvan. :DDD maiyojen kalenteri on ihan eripäivissä kuin nykyinen, joten tuo päivä on vain niin komea 2112112211 vaihtelun takia. miksei 23.12 2109 kiinnosta ketään, vaikka täältä katsoen silmin et erota että päivä olisi yhtään erilainen kuin tuo ensin mainittu.
"ja mitä tapahtui. Ei yhtikäs mitään..."
Etelä-Suomessa maa järisi ennennäkemättömällä tavalla
Ja se johtui kuusta ?? Juu eihän se jääkausi painanut kuin 300m maata lommolle eteläsuomessa ja puolikilsaa merenkurkussa. Ihme että juuri Etelä-Suomi sai kuusta kovimman vetovoiman.........
Älä muuta sano. Voi olla että ei maa järise Etelä-Suomessa seuraavaan tuhanteen vuoteen. Sattu vaan olemaan samana päivänä kuu vähän lähempänä. Jos kuulla on vaikutusta maahan, niinkuin vahvasti näyttää, niin miksei se täällä jotenkin näkyisi, muutenkin kuin visuaalisesti.
Kuu oli lähellä ja maa järisi, ne on faktoja.
Ehkä kuu helpotti magneettikentällään jonkin pintajännitteen poistumista kallioperästä.
Merenkurkussa ja Kuusamossahan järistykset on arkipäivää...