Miksi aloitukseni poistettiin?

Olen aika hämmästynyt. Eilen aloittamani ketju Ajan henki-elokuvasta on poistettu. En voi mitenkään ymmärtää miksi. Aloitus oli täysin asiallinen ja siinä lähinnä kysyttiin palstalaisten mielipiteitä kyseisestä dokumentista. Myös muutama saamani vastaus oli täysin asiallinen. Miksi aivan asialinjalla pysynyt ketju poistettiin ja kaikenlaiset muut jopa epäasialliset ketjut saavat jäädä?
11137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Vallitsee järjestystä kyseenalaistavat jutut pitää sensuroida.

Äänestä

Täältä poistetaan kai ketjuja sen mukaan mitä lukijat ilmoittavat ylläpidolle että pitäisi poistaa,,,,
Muistan lukeneeni aiemminkin, että ketjujasi oli poisteltu vai oliko se että joku vihamielinen kirjoittelija hyökkäsi ketjuihisi... Ainoaan johtopäätöksen mihin voi tulla on se että olet suututtanut jonkun.
Palstalla kirjoittaa paljon miehiä vihaavia naisia.... ...haluaisivat että suomessa olisi pelkkiä lesboja ja kiihottavien hunksien kanssa vapaamielisiä suhteita harrastavia naisia. Täällä tuli esimerkiksi suuri riita siitä kun miehet ilmoittivat että haluaisivat lapselleen oman sukunimensä eikä naisen sukunimeä.
Muistelisin että olet kirjoittanut olevasi enemmän perinteinen nainen.
Olet ehkä suututtanut ne feministit täällä,,, ne jotka tosiaan haluaisivat ettei perinteisiä naisia olisi ollenkaan.

Äänestä

Siksikö se ehkä poistettiin? Minä luulin että kyse oli politiikasta. Olen kyllä huomannut sen että olen joutunut jonkun hampaisiin. En itsekään ymmärrä miksi, koska olen pyrkinyt kirjoittamaan mahdollisimman asiallisesti ja koettanut karttaa henkilökohtaisuuksia ja ääri-ilmaisuja. Silti minut on leimattu lesboksi, vaikka olen ihan heteroseksuaali ja nimimerkilläni on kirjoitettu asioita jotka ovat kaukana omista mielipiteistäni. Tosin enhän ole ainoa jolle niin on tehty tällä palstalla vaan muutkin ovat joutuneet kokemaan samaa. Harmittaa silti.

Äänestä

Taisin vilkaista sitä ketjua ennen kuin se katosi ja ainakin minusta se dokkari taisi olla sitä normaalia foliohattuisten ihmisten salaliittoteoriaa. En tosin kovin tarkkaan katsonut, vähän vain kelailin. Ketju poistettiin koska tämä ei ole salaliittopalsta?

Äänestä
  • Ihan väärin meni arvauksesi. Dokumentti ei todellakaan ollut millään tavoin ns. foliohattuisten salaliittoteoriaa, vaan pysyi ihan viileällä asialinjalla. Salaliittoteorioista ei siellä puhuttu mitään. Kannattaa katsoa itse niin huomaat. Jos ketju sillä perusteella poistettiin, niin peruste oli aivan väärä. Kummallista että ihmiset ensin hutkivat ennen kuin tutkivat.

    Äänestä

  • Milla Magia kirjoitti:

    Ihan väärin meni arvauksesi. Dokumentti ei todellakaan ollut millään tavoin ns. foliohattuisten salaliittoteoriaa, vaan pysyi ihan viileällä asialinjalla. Salaliittoteorioista ei siellä puhuttu mitään. Kannattaa katsoa itse niin huomaat. Jos ketju sillä perusteella poistettiin, niin peruste oli aivan väärä. Kummallista että ihmiset ensin hutkivat ennen kuin tutkivat.

    "Kummallista että ihmiset ensin hutkivat ennen kuin tutkivat. "

    Puhut nyt suoli24:n ylläpidosta.

    Porukka on niin pihalla moderoinnista ja ylipäätään miten näitä keskusteluja tulisi administroida että olla ja voi.

    Äänestä

Ehkä ketjusi siirrettiin toisella palstalle?
Osa ketjuista poistetaan tai siirretään täysin ilman näkyvää syytä kunhan vain joku ilmoittaa asiattomasta viestistä ylläpidolle.

Muutama hyväkin ketju pitkine viestineen on hävinnut.

Äänestä

niinkin tylsä kuin että "ei ole yhteyttä Sinkku-palstaan", sensorit ovat toisinaan hyvinkin muodollisia pykäliensä kanssa. Kääntöpuolena on sitten, että eri luusereitten älyttömyydet eivät automaattisesti lennä ulos, koska ne ovat loogisesti sinkku-ulinoita (kaiketi jonkun on ensin haluttava ne poistettaviksi).
Jos keksit jonkin aasinsillan sinkkuihin, niin voisit yrittää uudestaan :) Tällä hetkellä asiasta lienee jotakin yhteiskunta-osiossa uskonnot ja uskomukset alla.

Äänestä

En ymmärrä minäkään miksi vastaukseni eräästä ketjusta poistettiin, ilmeisesti Fukushiman tapahtumien vuoksi on kiellettyä käyttää radioaktiivisen aineen nimeä nimimerkkinä ja mainita sanoja gamma ja säteily...

Äänestä
  • Viestejä voidaan poistaa ihan mistä syystä vaan. Minunkin viestejäni on poistettu joissa en nähnyt kyllä mitään väärää. Tuo ilmoita asiaton viesti nappi on vain niin lähellä että sitä saattaa painaa ihan vahingossakin ja osa moderaattoreista tuskin edes vaivautuu lukemaan viestejä, mikä on ihan ymmärrettävää tämän viesti paljouden vuoksi.

    Äänestä

Moderointi on jäänne keskiajalta

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Milla Magia kirjoitti:

Olen aika hämmästynyt. Eilen aloittamani ketju Ajan henki-elokuvasta on poistettu. En voi mitenkään ymmärtää miksi. Aloitus oli täysin asiallinen ja siinä lähinnä kysyttiin palstalaisten mielipiteitä kyseisestä dokumentista. Myös muutama saamani vastaus oli täysin asiallinen. Miksi aivan asialinjalla pysynyt ketju poistettiin ja kaikenlaiset muut jopa epäasialliset ketjut saavat jäädä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu