Soini ei hyväksy naispappeutta, aborttia, homoliittoja

Ihan vain huvikseni naputtelin auki Wikipediassa olevan Soinin sivun ja mitä ihmettä näinkään:

Soini vastustaa:

-naispappeutta

Hän ei alkanut lukea teologiaa siksi , että naispappeus oli jo laillistettu.
Soini erosi ev.lut. kirkosta siksi että kirkko hyväksyi naispappeuden ja abortin.
Soinia viehätti myös Paavin antikommunismi ja ateisminvastaisuus.

Soini vastustaa:

-aborttia

EU:ssa hän äänestää Katolilaisen Oikeiston kanssa tai äänestää tyhjää kun päätetään määrärahoista seksuaali-ja lisääntymisterveystyöhön, tai sukupuolivalistuksen ja ehkäisyvälineiden saatavuuden parantamiseen.

Lähde EU:ta koskien

Perussuomalaisen kansanedustajaehdokkaan Hanna Mäntylän vaalisivu:

http://hannamantyla.fi/24

Soini vastustaa:

-avioeroa

-sukupuolineutraalia avioliittoa,

-ei hyväksy seksiä avoliitossa eläville ja homseksuaaleille
(hyväksyy ehkäisyn)

Jotenkin tuntuu aivan ihmeelliseltä että rempseä maisterisjätkä Soini edustaa tällaisia arvoja, onko hänen äänestäjillään todellakin samanlaisen arvomaailma?

Kristillisten Räsänen sai aikaan kauhean kirkostaeroamisryöpyn ja haukkumiset kun hän sanoi ettei hyväksy homoseksuaalisten välistä seksiä eikä avioliittoa ja Soini senkun oottelee taivastahipovaa vaalivoittoa vaikka hänen arvonsa vaikuttavat olevan vieläkin ahtaammalla kuin Päivillä.
Itse hän on sitä mieltä ette hän välitä, vaikka häntä pidettäisiinkin taantumuksellisena.

Mutta entä äänestäjät, hehän voivat kyllä välittää.
Minä ainakin välitän, millaiset arvot minun edustajallani on.
Olen todella hämmästynyt, eikä tää hämmästys kyllä laskeudu ihan heti.
23181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Ole sinä vain hämmästynyt.

Suurimmalle osalle meistä on täysin yhdentekevää, mitä Soini ajattelee seksuaaliasioista tms.

Sen sijaan se kiinnostaa, että "Käteinen" ehdi jakamaan sun ja mun varoja Portugalin gigloille.

Se menee kato pikkasen edelle noista sun "arvokeskusteluista".

Jos täällä ei ole fyrkkaa jälellä yhtään Jyrki "Käteisen" valtakauden jälkeen, niin se on se ja sama vaikka pappina olis Himalajan Jetimiehet....

Äänestä
  • Islantilaiset päättivät jättää velat maksamatta.

    http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Irlannin kansanäänestys voi halvaannuttaa EUn/1135237113510

    Tämän jälkeen saman tekee portugalilaiset, kreikkalaiset, espanjalaiset.

    Käy just kuten Timo Soini on sanonut käyvän: kaikki menee paskakaivosta alas.

    Järkevin teko on vetää rahapussin nyöri kiinni ja antaa noiden paskamaiden kaatua omaan soppaansa. Vähän se voi rytistä, mutta siitä rytinästä selvitään helpommin kun emme ole korviamme myöten sitoutuneet maksamaan noiden paskavaltiodenkin velkoja!

    Ihan simppeliä järkeilyä. Kataiselle ilmeisesti liian ylivoimaista.

    Soini on AINOA, joka on sanonut, että KANTA EI MUUTU. Tuki Euroopan paskavaltioille loppuu.

    Tuo ainakin minulle riittää äänestysperusteeksi. Nyt on sen verta vakavat asiat kyseessä, että joku aborttiläähätys ei jaksa paljon kiinnostaa. Aborttilakeja ehtii korjailemaan seuraavissakin vaaleissa. Sen sijaan jos Katainen saa jatkaa hulluntouhujaan, niin sitä vahinkoa ei pysty korjaamaan kukaan enää jälkikäteen.

    Äänestä

Ei niissä aborttilaissa ole mitään vikaa Suomessa, mutta kun se äänestelee siellä EU:ssa katolisten oikeistolaisten kanssa näissä asioissa niin naisvastaista politiikkaa se siellä vetää.
Jos et välitä näistä asioista niin ehkäpä se johtuu siitä ettet ole NAINEN.
Jos Sonikin ois täti, niin varmasti ajatukset ois hiean erirataa juoksevat kuin nyt.

Ja miten sitä noin ronskia kieltä ja eleitä käyttävällä miehellä on noin ahdas sielu?

Oletkos sinä tiennyt näistä arvoasiosta ennemmin, ihmettelen suuresti, ettei niistä mainita ikinä missään, muut edustjat kyllä kaivellaan luuydintä myöten paljaaksi.

Niin että Päivi Räsänen, rauhotu, on niitä pahempiaki moralisteja, esim Timo Soini.

Äänestä

No hyvä että tulee sieltä kotiin mitä pikemmin.

Äänestä

Ja vihreiden edustaja trokaa viinaa ja pappis mies heh heh.Katainen jakaa persettä jenkeissä.

Äänestä
  • Niin mutta tuo Soinijuttuhan on TOTTA. Ei mitään huuleheittoo.
    Valitettavasti.
    Älä nyt hermostu, onhan se hyvä tietää ihan tuosta ehdokkaan arvomaailmastakin ennenkuin raaputtaa numeronsa.

    Äänestä

Jokainen vapaamielinen äänestää tietenkin vihreää ehdokasta.

Me haluamme uuden Suomen, jossa ketään ei syrjitä.

Maahanmuuttaja tai perussuomalainen, homo tai hetero, nainen tai mies. Vihreät haluavat uuden Suomen, jossa kaikki ovat tasa-arvoisia ja jossa kukaan ei kohtaa syrjintää. Jokainen voi olla oma itsensä, eikä ketään suljeta yhteiskunnan ulkopuolelle.

Vihreät haluaa, että Suomeen säädetään tasa-arvoinen avioliittolaki ja että kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia lain edessä. Jokaisella on oikeus mennä naimisiin rakastamansa ihmisen kanssa.

Uudessa Suomessa ymmärretään, että perinteinen ydinperhe ei ole ainoa mahdollinen vaihtoehto. Kaikilla on samat mahdollisuudet sukupuolesta riippumatta. Naiset saavat samaa palkkaa kuin miehet, ja miehillä on mahdollisuus viettää aikaa lastensa kanssa.

Vihreiden uudessa Suomessa maahanmuuttajia ei kohdella kasvottomana massana, vaan yksilöinä. Heillä on sekä oikeus että velvollisuus opiskella suomen kieltä.
Maahanmuuttajat eivät gettoudu omiin lähiöihinsä. Kaikilla asuinalueilla on sekä vuokra- että omistusasuntoja.

Uusi Suomi ei suvaitse rasismia eikä syrjintää.
Suomeen saa tulla yrittämään ja tekemään työtä. Jokaisella on mahdollisuus kototua Suomeen.

Tasa-arvoinen yhteiskunta on kaikkien etu.

http://www.vihreat.fi/vaalit2011/suvaitsevaisuus

Äänestä

Noniinnoniin, johan sitä omakehua riittää nyt joka puolueella.
Soini ei halunnutkaan vähempää ku profetaalisen johtajan perustaessaan persuja ja huomaski että hänhän se itte onki se profeetta.
Tiesittekö te Vihreissä noista Soinin arvoista?
Ei ole kyllä näistä juuri kylällä huudeltu?

Äänestä
  • Mitenkähän Media on pitänyt näitä asioita piilossa, eihän se ole yksityisasia että ehdokas ja sitäpaitsi kokonaisen puolueen johtaja omaa tällaiset KARMEAT ARVOT.

    Äänestä

Ei kyllä ansaitte yhtään naisääntä, senki sovinistisika.

Äänestä

Ja ydinvoimaa se rakentais lissää, pöljä äijä.
Kukkoilija.

Äänestä
  • Tietenkin rakentais sähköähän tarvitaan Suomessa.
    Onhan se jo monta kertaa todettu.

    Äänestä

  • kyllä ydinvoimalle. kirjoitti:

    Tietenkin rakentais sähköähän tarvitaan Suomessa.
    Onhan se jo monta kertaa todettu.

    Suomessa on jo sähköt mitä se tarttee, tuli vain ahneus ja haluaa kaupata sähköä muillekin.

    Ja poistais tuet nuorisotyttömilelle, kieltäis abortin, kieltäis seksin avoliitossa, kieltäis homojen välisen seksin, kieltäis avioeron, poistais naispapit!
    Vaihtoi uskontoakin katolismiin ku ei voinu sietää naispappeutta!

    Voi Soini, oot Helppo-Heikki, jolla ei oo naisille mitään annettavaa.
    Ei köyhillekään.

    Äänestä

  • EI naistenmies kirjoitti:

    LEIKKAUKSET

    • Yritystuet ‐200 miljoonaa euroa
    • Kehitysapu ‐200 miljoonaa euroa
    • EU‐jäsenmaksut ‐200 miljoonaa euroa, josta Iso‐Britannian jäsenmaksuhelpotus
    ‐74 miljoonaa euroa
    • Maahanmuuton kustannukset (mm.perusteettomat turvapaikkahakemukset, ylipitkät käsittelyajat ym.)

    Yhteenveto vaaliohjelmasta (PDF)

    http://www.perussuomalaiset.fi/getfile.php?file=1577

    Periaatteita vaaliohjelmasta (PDF)

    http://www.perussuomalaiset.fi/getfile.php?file=1579

    http://www.perussuomalaiset.fi/ohjelmat

    Äänestä

Entäs nää kokoomuksen ja keskustan edustajat ei vois pöllömpiä enään olla hullu kai niitä äänestää päästään se on vialla joka näihin sekoo.

Äänestä

No en kyllä äänestä tuommosta sovinistia mihinkään. Se pitää saada sieltä EU:stakin äkkiä pois huononamasta naisten oikeuksia.
Ja että leikata perusturvasta, se on jo kaiken huippu.

Äänestä
  • .... perusopetuksesta leikattu kun luetun ymmärtämisessä on ongelmia?

    LEIKKAUKSET

    • Yritystuet ‐200 miljoonaa euroa
    • Kehitysapu ‐200 miljoonaa euroa
    • EU‐jäsenmaksut ‐200 miljoonaa euroa, josta Iso‐Britannian jäsenmaksuhelpotus
    ‐74 miljoonaa euroa
    • Maahanmuuton kustannukset (mm.perusteettomat turvapaikkahakemukset, ylipitkät käsittelyajat ym.)

    Äänestä

  • onko ... kirjoitti:

    .... perusopetuksesta leikattu kun luetun ymmärtämisessä on ongelmia?

    LEIKKAUKSET

    • Yritystuet ‐200 miljoonaa euroa
    • Kehitysapu ‐200 miljoonaa euroa
    • EU‐jäsenmaksut ‐200 miljoonaa euroa, josta Iso‐Britannian jäsenmaksuhelpotus
    ‐74 miljoonaa euroa
    • Maahanmuuton kustannukset (mm.perusteettomat turvapaikkahakemukset, ylipitkät käsittelyajat ym.)

    Kyllä se äijä vaan puhu noista nuorten työttömyyskorvauksienkin leikkaaimisesta.
    Mitäs se tarkottaa noilla yritystuilla?
    Eipäs mitään taas noista hirmusuurista KANSALLISISTA maataloustuista, jotka ovat kaiken lisäksi SALAISIA!

    Ei edes vaatinut niitä julkisiksi!

    Äänestä

Niinpä, miksei Soini aio leikata noista kohtuuttomista maataloustuista, äänestäsin heti.

Äänestä

Helppo katainen ei ole ees sanonu mistä se leikaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ei avo-liittoseksiä kirjoitti:

Ihan vain huvikseni naputtelin auki Wikipediassa olevan Soinin sivun ja mitä ihmettä näinkään:

Soini vastustaa:

-naispappeutta

Hän ei alkanut lukea teologiaa siksi , että naispappeus oli jo laillistettu.
Soini erosi ev.lut. kirkosta siksi että kirkko hyväksyi naispappeuden ja abortin.
Soinia viehätti myös Paavin antikommunismi ja ateisminvastaisuus.

Soini vastustaa:

-aborttia

EU:ssa hän äänestää Katolilaisen Oikeiston kanssa tai äänestää tyhjää kun päätetään määrärahoista seksuaali-ja lisääntymisterveystyöhön, tai sukupuolivalistuksen ja ehkäisyvälineiden saatavuuden parantamiseen.

Lähde EU:ta koskien

Perussuomalaisen kansanedustajaehdokkaan Hanna Mäntylän vaalisivu:

http://hannamantyla.fi/24

Soini vastustaa:

-avioeroa

-sukupuolineutraalia avioliittoa,

-ei hyväksy seksiä avoliitossa eläville ja homseksuaaleille
(hyväksyy ehkäisyn)

Jotenkin tuntuu aivan ihmeelliseltä että rempseä maisterisjätkä Soini edustaa tällaisia arvoja, onko hänen äänestäjillään todellakin samanlaisen arvomaailma?

Kristillisten Räsänen sai aikaan kauhean kirkostaeroamisryöpyn ja haukkumiset kun hän sanoi ettei hyväksy homoseksuaalisten välistä seksiä eikä avioliittoa ja Soini senkun oottelee taivastahipovaa vaalivoittoa vaikka hänen arvonsa vaikuttavat olevan vieläkin ahtaammalla kuin Päivillä.
Itse hän on sitä mieltä ette hän välitä, vaikka häntä pidettäisiinkin taantumuksellisena.

Mutta entä äänestäjät, hehän voivat kyllä välittää.
Minä ainakin välitän, millaiset arvot minun edustajallani on.
Olen todella hämmästynyt, eikä tää hämmästys kyllä laskeudu ihan heti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu