Kirjoitukseni koskee siis kaikkia niitä, jotka heti riidan tultua alkavat uhkailemaan erolla. "Taidan ottaa eron!" "Lähtisin heti jos vaan ei olisi noita lapsia!"
Minusta kaikki riitelijät jotka uhkailevat erolla ovat raukkoja. Ensinnäkin, jos antaa itsensä asennoitua ero-moodille, on aivan 100 % varmaa että ero tulee. Ihminen joka asennoituu suhteeseen pitkäaikaisena ja vakavana, ei uhkaile erolla todellakaan kevein mielin.
Toinen asia on takertua lapsiin. Miksi pitää tehdä henkistä väkivaltaa toiselle ja heittäytyä marttyyriksi lasten takia? Kun kerran haluat erota, niin lähde jo lätkimään. Mutta ei, selkärankaa ei ole, uhotaan vaan ja hetken päästä kaikki taas on mukamas unohdettu.
Uskon että ihminen omassa ajatusmaailmassaan on jo lähtenyt suhteesta jollain tasolla, kun uhkailee erolla. Pitkäaikainen, jopa elinikäinen suhde vaatii sen että mielessään näkee yhdessäolon vielä 20 vuodenkin päähän.
Erolla uhkailevat tulevat eroamaan siksi, että ovat jo valinneet tämän tien. Uhkailu ja riitely ovat vain henkistä leikkiä ja valtataistelua ennen tosi toimia.
Kirjoitin tämän koska tuntui pahalta kun tutun miehen nainen alkoi melskaamaan kuulteni vaikka olivat kylässä. Eipä ole kovin fiksua naisen puolelta, on säälittävää uhkailla. Jälkeenpäin sitten kuulinkin että oli vieras mies maistunut, ja halusi eron. Nyt ovat taas yhdessä. Voin vaan kuvitella miten lapset kärsivät tällaisesta uhkailusta.
Vetoaisin teihin aikuiset ihmiset, että mietitte aina ennen kuin avaatte suutanne, varsinkin lasten kuullen.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Harvoin erolla uhkailu on niitä ensimmäisiä keinoja kun suhde tökkii. Suhde kaipaa remonttia ja asennemuutosta. Joskus aikuiset ovat kykenemättömiä keskustelemaan. Kannattaa myös lopettaa ainainen valitus ja arvostelu; se johtaa usein eroon ja sillä uhkailuun.