Seurusteluun liittyvät pakkoajatukset?

Heips. Olen 21-vuotias naisenalku ja olen seurustellut ensimmäisen poikaystäväni kanssa n. 1,5 vuotta. Minulla on ollut seurustelun alusta saakka kaikenlaisia pelkoja, jotka tunkevat jatkuvasti pakonomaisina mieleeni. Sitten kun yritän olla miettimättä niitä, tietenkin ne pälkähtävät heti päällimmäisinä ajatuksiin. Kaikille näille pakonomaisille ajatuksille on yhteistä se, että niiden kaikkien lopputulos on sama: päädymme poikaystäväni kanssa eroon tai meidän on "pakko" erota.

Olen käynyt läpi vaikka mitä erilaisia kauhuskenaarioita, jotka johtavat tuohon: jompikumpi ihastuu johonkuhun toiseen ja joudumme eroamaan, kyllästymme toisiimme, tunteemme taantuvat vain kaveritasolle, poikaystäväni ei enää kestä minua koska olen mielenterveysongelmineni toisinaan varmaan raskasta seuraa, jotenkin mystisesti huomaan etten rakasta häntä enää, intohimo väliltämme laantuu jne. Tämän kaltaisia "mitä jos, mitä jos, mitä jos"-ajatuksia. Yleensä pallottelen aina yhtä tällaista kauhukuvaa mielessäni jonkin tietyn jakson (esim. viikon) ja sitten saatan ns. "päästä siitä yli"; sitten olen jonkin aikaa normaalisti ja murehtimatta, kunnes kaivan taas mielestäni uuden samantyylisen jutun joka vaivaa päätäni.

Jos minulla on ihan hyvä fiilis, en osaa jotenkin tajuta sitä, että kaikki voi oikeasti olla joskus hyvinkin ilman että tarvitsee koko ajan pelätä pahinta; sitten tuntuu, että oikein keksimällä keksin jotain mistä stressata. Välillä ajatukset riivaavat minua niin, että päätä särkee ja itken ja puolittain uskon ajatusteni olevan totta (vaikka toisaalta tiedostan, että ne ovat vain oman mielikuvitukseni tuotteita). Nyt minulla on ollut tässä jonkin aikaa sellainen pelko, että kun oon ollut poikaystäväni kanssa 1,5 v ja se maaginen rakkauden ensihuuma alkaa väistyä, niin kyllästymmekin toisiimme... ja jos vaikka ärsyynnyn hänelle joskus vähänkin jostain tai en jaksa pomppia riemusta ja olla onneni kukkuloilla hänen kanssaan vaan oloni on vain "ihan ok", alan heti tonkia mieltäni ja ajatella "mitä jos en enää rakastakaan häntä? Onko tää joku merkki siitä? Täytyykö minun jättää hänet?".

Sitten kun poikaystäväni sanoo rakastavansa minua ja vastaan hänelle samoin, tunnen oloni kamalaksi valehtelijaksi kun samalla päässäni pyörii tuollaisia ajatuksia. Tuntuu kuin joku muu pistäisi noita ajatuksia mieleeni ja huutelisi etten oikeasti rakasta poikaystävääni. On kauhean raskasta kun en usko että voin varsinaisesti mennä poikaystävällenikään suoraan sanomaan, että "joo, mulla pyörii pakonomaisesti päässä että mitä jos en rakastakaan sua ja että mitä jos mun 'täytyy' jättää sut". Sitten kuitenkin kun edes mietin tilannetta jossa jättäisin poikaystäväni tai hän minut, minulle tulee ahdistus ja paniikinomainen tunne ja joskus itkettääkin... eikä meillä siis ole mitään ongelmia minkä vuoksi minulla olisi oikeasti syytä häntä jättää, vaan hän on kaikinpuolin herttainen ja ihana ihminen ja meillä on samanlaiset arvot ja huumorintajut.