Ravinnon kova rasva alentaa veren rasvapitoisuuksia

Ravinnon sisältämä kova rasva voi vaikuttaa edullisesti joihinkin sydän- ja verisuonitautien riskitekijöihin. FM Saska Tuomasjukan väitöstutkimuksessa todettiin, että veren rasvapitoisuus aterian jälkeen on merkittävästi matalampi silloin, kun aterian rasva on tyydyttynyttä.

Aterian jälkeen verestä mitattu runsas rasvapitoisuus on äskettäin todettu tärkeäksi sydän- ja verisuonitautien riskitekijäksi. Kohonnut verenkierrossa oleva rasvan määrä todennäköisesti edistää sepelvaltimoiden ahtaumien syntyä. Hyvin pitkäketjuiset rasvahapot, joilla on korkea sulamispiste, alensivat plasman rasvapitoisuutta erityisen paljon.

Jo aiemmin on tiedetty, että kaikki kova rasva ei ole haitallista. Esimerkiksi suklaassa ja eläinrasvoissa runsaana esiintyvä tyydyttynyt steariinihappo itse asiassa laskee kolesterolipitoisuuksia. Tuomasjukan väitöskirjassa tehtiin ensimmäistä kertaa yhteenveto ravinnon erilaisten rasvojen vaikutuksista veren rasvapitoisuuksiin. Yli 50 eripituisen tutkimuksen yhteenveto osoitti, että pitoisuudet ovat ylimmillään tyydyttymättömiä rasvahappoja sisältävän aterian jälkeen.

Hetkellisesti korkeimmat pitoisuudet syntyivät öljyhaposta, jota on runsaasti esimerkiksi oliiviöljyssä ja rypsissä. Nopeasti imeytyvä hiilihydraatti voi edelleen suurentaa huippuarvoja.

Tuloksia ei voi kuitenkaan tulkita siten, että tyydyttymätön rasva olisi epäterveellistä. Vaikutukset muihin riskitekijöihin on myös huomioitava. Steariinihapon kohdalla huolta aiheutti havainto sen taipumuksesta tuottaa verenkiertoon hyvin pieniä rasvahiukkasia, jotka saattavat edistää sydän- ja verisuonitauteja.

Pitkäketjuisten tyydyttyneiden rasvahappojen edulliset vaikutukset on aiemmin selitetty niiden huonolla imeytymisellä. Tuomasjukan tutkimuksessa mitattiin tämän johdosta erään runsaasti steariinihappoa sisältävän synteettisen rasvan imeytyminen ja havaittiin, että steariinihappo imeytyi normaalisti. Kyseinen tuote on äskettäin hyväksytty EU:ssa vähäenergiseksi rasvakorvikkeeksi, yhtenä perusteena nimenomaan sen sisältämän steariinihapon heikko imeytyminen. Tutkijat esittävätkin tuotteen ravintoarvon uudelleen arviointia.

Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää kehitettäessä elintarvikkeita tai ruokavalioita, jotka ehkäisevät sydän- ja verisuonitautien etenemistä. Veren rasvapitoisuus pysyy kurissa, kun ruokavalio sisältää kohtuullisesti rasvaa (35 - 40 prosenttia kaikesta energiasta), josta osa voi olla steariinihappoa, ja runsaasti hitaasti imeytyvää hiilihydraattia. Erityisesti riskiryhmät kuten lihavuudesta tai 2-tyypin diabeteksestä kärsivät henkilöt voisivat hyötyä tämän kaltaisesta ruokavaliosta.

http://domino.utu.fi/tiedotus/tiedotukset.nsf/e5ca61d05bfcde21c22573c4002f26aa/417d56043bc904adc22572bc003430f7
19127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Siinähän sitä on vahvistusta omille kokemuksille kun olen ollut kuusi ja puoli vuotta vähähiilihydraattisella ruokavaliolla ja syönyt pääasiassa kovaa rasvaa. Kyllähän se kovakin rasva pannulla muuttuu pehmeäksi ja kookosöljy muuttuu pehmeäksi 24 asteen huoneenlämmössä.

Äänestä
  • Terve Kari!

    Maanantaina uskallat ilmestyä palstalle omalla nimimerkillä?

    terv Veijo

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    Terve Kari!

    Terve Veijo!

    Juu...puoluetoimiston kielto loppuu sunnuntai-iltana klo 20.00

    Terv. Kari

    Äänestä

  • kj.mattiIa kirjoitti:

    Terve Veijo!

    Juu...puoluetoimiston kielto loppuu sunnuntai-iltana klo 20.00

    Terv. Kari

    terve mattilan kopio eikö olekin aidon näköinen

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    Terve Kari!

    Maanantaina uskallat ilmestyä palstalle omalla nimimerkillä?

    terv Veijo

    johan olen täällä tai niinhän sinä luulet

    Äänestä

oliko tämä puskan 1000 tutkimuksen joukossa ja nyt putkahti ulos kuin pieni porsas emakosta. paha juttu minäpä kerron joulupukille etkä saa lahjoa ensijouluna, mutta mitäpä sinä niillä ei sulla ole ollut lahjoja ennenkään.

Äänestä
  • Siis oletko sitä mieltä että kova rasva ei alenna veren rasvapitoisuuksia vai mitä yrität sanoa?

    Äänestä

  • hmmm.... kirjoitti:

    Siis oletko sitä mieltä että kova rasva ei alenna veren rasvapitoisuuksia vai mitä yrität sanoa?

    Kyllä kova rasva alentaa veren rasvapitoisuuksia, samoin hiilihydraattien vähentäminen. Kova rasva myös ehkäisee sepelvaltimotautia ja kova rasva ei tuki suonia.

    Äänestä

  • totuus aamulla kirjoitti:

    Kyllä kova rasva alentaa veren rasvapitoisuuksia, samoin hiilihydraattien vähentäminen. Kova rasva myös ehkäisee sepelvaltimotautia ja kova rasva ei tuki suonia.

    voita, sianlihaa, kuivattua poronlihaa, kuuta väheksymättä. nautaa, kermaviili10%rasvaa jugurtti10%rasvaa, tuossa äkkiä muutamia.

    vihanneksia vastapainona punaisia, keltaisia, vihreitä.

    varsinaisesti hiilarit pois, mitä tulee kasviksista ja oikeasta maidosta, mitä ei meijerit ole pilanneet rohtojen lisäyksellä.

    eihän tuossa kaikki ole kovaa rasvaa vaikka puska lietsoo rasvahysteriassaan eläinrasvat koviin rasvoihin, ainakaan ei ole niitäkään väärinkäsityksiä oikaissut.

    Äänestä

Monisyinen homma näyttää olevan juu.

Äänestä

tätä voi kyllä kirjoittaa kuka haluaa vakka en olekaan mattila

Äänestä

Melkoinen ero ruokakolmioissa: http://www.tuomasjukka.fi/wordpress/huomaistko-ravitsemussuositukset-muuttuivat-jo/

"Muutos on iso ja se tuli nopeammin kuin vielä syksyisistä rasvakeskusteluista uskalsin toivoa. Kun Sydänliitto ja Diabetesliitto ovat näin muuttaneet kurssiaan, kääntyy ravitsemuksen laiva nyt nopeasti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoskin seuraa perässä aikanaan.

Väitellessäni vuonna 2007 totesin, että sydänterveyden kannalta rasva on usein parempi vaihtoehto kuin huonot hiilihydraatit. Tämän johdosta sain erityisen kovaa kritiikkiä Sydänliitolta. Sen mukaan tiedemaailma on yksimielinen siitä, ettei rasvojen osuus ruokavaliosta saa nousta yli 30 %:n. Käytännössä uusi Itämeren ruokavalio vähentää hiilihydraattien määrää ja nostaa hyvän rasvan osuutta päivän energiasta.

Olin ilmeisesti huono tutkija mutta hyvä veikkaaja."

Äänestä
  • Saska sai kiitosta.

    "Christer Sundqvist sanoo:
    22.12.2010 klo 12:29

    Hieno juttu Saska!

    Lisään tuohon kokemaasi harmilliseen takapajuisuuteen oudolla tavalla minunkin kokemani nöyryytykset Diabetesliiton ja Sydänliiton puolelta. Jos voisin nimetä kaksi takapajuisinta potilasyhdistystä Suomessa vuonna 2010, tässä olisi vahvoja kandidaatteja: profeetta Matti Uusituvan kyykyttämä Sydänliitto ja jatkettua hiilaripitoista saattohoitoa tarjoava Diabetesliitto.

    Olet hienolla tavalla ollut edistämässä laivan kääntymistä, Saska! Kiitos!"

    Äänestä

  • tämä on asiaa kirjoitti:

    Saska sai kiitosta.

    Saska on muuten juurikin Fogelholmin kanssa samoilla linjoilla :)

    "Elämäni ravitsemustutkijana muuttui helpoksi siinä vaiheessa, kun huomasin, että olin kaikissa keskeisissä asioissa samaa mieltä Mikun kanssa. Helpoksi siis siksi, että ravitsemustieteessä ja ravitsemussuosituksissa on meneillään iso murros, ja ainakin Suomen toinen edustaja Pohjoismaisia suosituksia laativassa komiteassa oli valmis muutoksiin ryhtymään. Toisinaan tieteessäkin nimittäin on näkyvissä muutosvastarintaa."

    http://www.tuomasjukka.fi/wordpress/9-4-vierasblogi-mikael-fogelholm-syomista-terveyden-ja-ympariston-hyvaksi/

    Saska joutuu pettymään. Ei Fogeli mitään ravitsemussuosituksissa muuta, ei ainakaan julkisuudessa ole kertonut.

    Äänestä

  • fogelit sjungaa kirjoitti:

    Saska joutuu pettymään. Ei Fogeli mitään ravitsemussuosituksissa muuta, ei ainakaan julkisuudessa ole kertonut.

    "Kansanterveyden suurin haaste ovat hiilihydraatit, ja jatkossa rasvojen määrää voidaan jopa lisätä. Seuraavissa ravitsemussuosituksissa toivonkin, että hiilarivyötä vähän kiristetään, ja hyvien rasvojen suosituksia korotetaan. Tässäkin olen siis dosentin linjoilla."

    Ensin pitäisi määritellä uudelleen mitkä ovat hyviä rasvoja. Siitä vallitsee täysin väärä käsitys kun virallinen taho on määritellyt vastoin totuutta pehmeät keinorasvat hyviksi. Voi ja eläinrasvat, eli tyydyttyneet rasvat tulisi päästää valheellisuuden pannasta ja kohottaa hyviksi rasvoiksi. Keinotekoiset teollisuusrasvat taas pitäisi nimetä huonoiksi luonnottomiksi rasvoiksi.

    Äänestä

  • voi kunniaan kirjoitti:

    Luonnolliset rasvat ovat aina terveellisiä. Ei terveellisiä rasvoja saada prosessoimalla.

    Äänestä

  • luomurasva kirjoitti:

    Luonnolliset rasvat ovat aina terveellisiä. Ei terveellisiä rasvoja saada prosessoimalla.

    Ihmiset haluavat nykyään luomua ja lähiruokaa. Ei Unileverin paskarava ole lähirasvaa eikä lähelläkään luomua.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

hmmm..... kirjoitti:

Ravinnon sisältämä kova rasva voi vaikuttaa edullisesti joihinkin sydän- ja verisuonitautien riskitekijöihin. FM Saska Tuomasjukan väitöstutkimuksessa todettiin, että veren rasvapitoisuus aterian jälkeen on merkittävästi matalampi silloin, kun aterian rasva on tyydyttynyttä.

Aterian jälkeen verestä mitattu runsas rasvapitoisuus on äskettäin todettu tärkeäksi sydän- ja verisuonitautien riskitekijäksi. Kohonnut verenkierrossa oleva rasvan määrä todennäköisesti edistää sepelvaltimoiden ahtaumien syntyä. Hyvin pitkäketjuiset rasvahapot, joilla on korkea sulamispiste, alensivat plasman rasvapitoisuutta erityisen paljon.

Jo aiemmin on tiedetty, että kaikki kova rasva ei ole haitallista. Esimerkiksi suklaassa ja eläinrasvoissa runsaana esiintyvä tyydyttynyt steariinihappo itse asiassa laskee kolesterolipitoisuuksia. Tuomasjukan väitöskirjassa tehtiin ensimmäistä kertaa yhteenveto ravinnon erilaisten rasvojen vaikutuksista veren rasvapitoisuuksiin. Yli 50 eripituisen tutkimuksen yhteenveto osoitti, että pitoisuudet ovat ylimmillään tyydyttymättömiä rasvahappoja sisältävän aterian jälkeen.

Hetkellisesti korkeimmat pitoisuudet syntyivät öljyhaposta, jota on runsaasti esimerkiksi oliiviöljyssä ja rypsissä. Nopeasti imeytyvä hiilihydraatti voi edelleen suurentaa huippuarvoja.

Tuloksia ei voi kuitenkaan tulkita siten, että tyydyttymätön rasva olisi epäterveellistä. Vaikutukset muihin riskitekijöihin on myös huomioitava. Steariinihapon kohdalla huolta aiheutti havainto sen taipumuksesta tuottaa verenkiertoon hyvin pieniä rasvahiukkasia, jotka saattavat edistää sydän- ja verisuonitauteja.

Pitkäketjuisten tyydyttyneiden rasvahappojen edulliset vaikutukset on aiemmin selitetty niiden huonolla imeytymisellä. Tuomasjukan tutkimuksessa mitattiin tämän johdosta erään runsaasti steariinihappoa sisältävän synteettisen rasvan imeytyminen ja havaittiin, että steariinihappo imeytyi normaalisti. Kyseinen tuote on äskettäin hyväksytty EU:ssa vähäenergiseksi rasvakorvikkeeksi, yhtenä perusteena nimenomaan sen sisältämän steariinihapon heikko imeytyminen. Tutkijat esittävätkin tuotteen ravintoarvon uudelleen arviointia.

Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää kehitettäessä elintarvikkeita tai ruokavalioita, jotka ehkäisevät sydän- ja verisuonitautien etenemistä. Veren rasvapitoisuus pysyy kurissa, kun ruokavalio sisältää kohtuullisesti rasvaa (35 - 40 prosenttia kaikesta energiasta), josta osa voi olla steariinihappoa, ja runsaasti hitaasti imeytyvää hiilihydraattia. Erityisesti riskiryhmät kuten lihavuudesta tai 2-tyypin diabeteksestä kärsivät henkilöt voisivat hyötyä tämän kaltaisesta ruokavaliosta.

http://domino.utu.fi/tiedotus/tiedotukset.nsf/e5ca61d05bfcde21c22573c4002f26aa/417d56043bc904adc22572bc003430f7

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu