Minusta tuntuu, että LAPSET käyttävät luovuuttaan ja mielikuvitustaan paljon enemmän kuin aikuiset. Miltei jokainen ihminen on syntyessään utelias, tutkii ITSE mielellään kaikkea ja käyttää luovuuttaan eri tehtävissä.
Esim. julkisissa paikoissa mm. lääkärissä, sairaaloissa, apteekeissa, ja vaikka odotushuoneissa on tyypillisesti LAPSIA varten pieni pöytä värikynineen&papereineen&leluineen; lapset leikkivät leluillaan ja eläytyvät aidosti niihin, tekevät värikkäitä piirustuksia ja uppoutuvat mielikuvitusmaailmaansa!
Aikuiset taas istuvat apaattisesti tuolilla ja lukevat typeriä juoru-aikakauslehtiä! Minä luulen, että aikuisilta on luovuus KADOTETTU! Luulen myös,että se johtuu mm. peruskoulusta. Moni lapsi on synnynnäinen taiteilija,filosofi ja monen asian tutkimusmatkailija, mutta kun heidät viedään kouluun, heidän täytyy unohtaa omat seikkailunsa, sillä koulussa ei puhuta elämästä, tunteista ja maailmasta. Koulussa lasten päähän hakataan numeroita,kirjaimia ja kaavoja, ULKOAOPETTELUA ja vanhojen tietojen soveltamisesta uusiin tietoihin, ei todellista AJATTELUA! JOkainen lapsi joutuu oppiman samaan tahtiin samat asiat, omista kiinnostuksenkohteista, lahjakkuudesta tai oppimistavoista riippumatta!
Juuri kun lapsi on kypsä oppimaan lukemaan ym., ja kun hän voisi sovittaa näitä taitojaan mielikuvitusmaailmansa laajentamiseksi, häneltä murretaan pieniksi palasiksi kaikki omat ajatukset, kaikki oma seikkailun ja tutkimisen tarve, jne....
Koulun opetustapa on: "Me kerromme ja lapsen on osattava toistaa". Koulu ei ole motivoiva.
Koulun opetustapa ei ole: "Me opetamme lasta KYSELEMÄÄN, ja opetamme häntä ETSIMÄÄN ITSENÄISESTI, jotta hän löytää vastauksen kysymykseensä."
Uusia kieliä esim. englanti, ei opi pänttäämällä kirjaa ja tekemällä tehtäviä. Sitä oppii KUUNTELEMALLA. Olisi esim. loistavaa antaa lasten katsoa vieraskielisiä piirrettyjä ja elokuvia, koska niin minä opin englannin tehokkaasti.
Vauvalle ei anneta monisteita ja tehtäviä, vauva oppii ensimmäisen kielensä sosiaalisella toiminnalla. Niin oppii muutkin kielet; sosiaalisella toiminnalla! Pikkuhiljaa omassa kodissa sovelletaan sanoja päivänaskareisiin, eikä mitään paperitehtäviä.
Lasten villejä ajatuksia esim. supersankareista, sarjakuvahahmoista, roistoista ja poliiseista ja mielikuvituspaikoista, väheksytään! Vanhemmat ja opettajat VÄHEKSYVÄT lasten omaa sisäistä maailmaa.
Se että leikkii intiaania, sotilasta tai hämähäkkimiestä, on TÄRKEÄÄ, siksi vanhempien tulisi esim. osallistua lasten leikkiin ja sitä kautta opettaa mitä elämä tuo tullessaan, tai ainakin kuunnella lapsen juttuja, kysellä lisää niistä, ottaa niihin kantaa, kannustaa jne... Vanhempien tulisi kannustaa lasta ja opettaa hänelle oman sisäinen äänen kuuntelemista, taiteita ja tieteitä KIINNOSTAVALLA tavalla.
Aikuisten maailma on täynnä vain juoruja ja kilpailuja. Lasten maailma on samanlainen kuin suurten nerojen ja taiteilijoiden maailma.
Lapset kadottavat synnynnäisen luovuutensa.
Koulussa ei opeteta elämän asioita ja ajattelua, siellä opetetaan matkimista, numeroita ja tylsiä mustavalkoisia kaavoja.
Esim. julkisissa paikoissa mm. lääkärissä, sairaaloissa, apteekeissa, ja vaikka odotushuoneissa on tyypillisesti LAPSIA varten pieni pöytä värikynineen&papereineen&leluineen; lapset leikkivät leluillaan ja eläytyvät aidosti niihin, tekevät värikkäitä piirustuksia ja uppoutuvat mielikuvitusmaailmaansa!
Aikuiset taas istuvat apaattisesti tuolilla ja lukevat typeriä juoru-aikakauslehtiä! Minä luulen, että aikuisilta on luovuus KADOTETTU! Luulen myös,että se johtuu mm. peruskoulusta. Moni lapsi on synnynnäinen taiteilija,filosofi ja monen asian tutkimusmatkailija, mutta kun heidät viedään kouluun, heidän täytyy unohtaa omat seikkailunsa, sillä koulussa ei puhuta elämästä, tunteista ja maailmasta. Koulussa lasten päähän hakataan numeroita,kirjaimia ja kaavoja, ULKOAOPETTELUA ja vanhojen tietojen soveltamisesta uusiin tietoihin, ei todellista AJATTELUA! JOkainen lapsi joutuu oppiman samaan tahtiin samat asiat, omista kiinnostuksenkohteista, lahjakkuudesta tai oppimistavoista riippumatta!
Juuri kun lapsi on kypsä oppimaan lukemaan ym., ja kun hän voisi sovittaa näitä taitojaan mielikuvitusmaailmansa laajentamiseksi, häneltä murretaan pieniksi palasiksi kaikki omat ajatukset, kaikki oma seikkailun ja tutkimisen tarve, jne....
Koulun opetustapa on: "Me kerromme ja lapsen on osattava toistaa". Koulu ei ole motivoiva.
Koulun opetustapa ei ole: "Me opetamme lasta KYSELEMÄÄN, ja opetamme häntä ETSIMÄÄN ITSENÄISESTI, jotta hän löytää vastauksen kysymykseensä."
Uusia kieliä esim. englanti, ei opi pänttäämällä kirjaa ja tekemällä tehtäviä. Sitä oppii KUUNTELEMALLA. Olisi esim. loistavaa antaa lasten katsoa vieraskielisiä piirrettyjä ja elokuvia, koska niin minä opin englannin tehokkaasti.
Vauvalle ei anneta monisteita ja tehtäviä, vauva oppii ensimmäisen kielensä sosiaalisella toiminnalla. Niin oppii muutkin kielet; sosiaalisella toiminnalla! Pikkuhiljaa omassa kodissa sovelletaan sanoja päivänaskareisiin, eikä mitään paperitehtäviä.
Lasten villejä ajatuksia esim. supersankareista, sarjakuvahahmoista, roistoista ja poliiseista ja mielikuvituspaikoista, väheksytään! Vanhemmat ja opettajat VÄHEKSYVÄT lasten omaa sisäistä maailmaa.
Se että leikkii intiaania, sotilasta tai hämähäkkimiestä, on TÄRKEÄÄ, siksi vanhempien tulisi esim. osallistua lasten leikkiin ja sitä kautta opettaa mitä elämä tuo tullessaan, tai ainakin kuunnella lapsen juttuja, kysellä lisää niistä, ottaa niihin kantaa, kannustaa jne... Vanhempien tulisi kannustaa lasta ja opettaa hänelle oman sisäinen äänen kuuntelemista, taiteita ja tieteitä KIINNOSTAVALLA tavalla.
Aikuisten maailma on täynnä vain juoruja ja kilpailuja. Lasten maailma on samanlainen kuin suurten nerojen ja taiteilijoiden maailma.
Lapset kadottavat synnynnäisen luovuutensa.
Koulussa ei opeteta elämän asioita ja ajattelua, siellä opetetaan matkimista, numeroita ja tylsiä mustavalkoisia kaavoja.
Vastaukset 15
Vanhimmat
... lapsen ole hyvä oppia ne perusasiat, joita tulee tarvitsemaan myöhemmässä elämässä? Luovuus ja vapaus kasvaa omaan tahtiin voi joissain tapauksissa hidastaa kehittymistä...
Kaikki eivät tietenkään opi samalla tavalla. Kieltä ei opi mielestäni kuuntelemalla, vaan vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Jollakin lapsella tosin auditiivinen aistikavanapreferenssi on kehittyneempi kuin muut osa-alueet, joten oppiminen voi tässä tapauksessa tapahtua pääosin kuuntelemalla. Oppimiseen vaikuttavat myös kiinnostuksen kohteet, motivaatio, vireystila, oppimistyylit... mutta lapsi ei tätä tiedä, joten vastuu on aikuisella kasvattajalla nähdä ne oikeat tavat ohjata lasta oppimaan. Koululle ehkä sysätään liikaakin kasvatusvastuuta, perusta oppimiselle luodaan kuitenkin kotona. En halua kiistää luovuuden tärkeyttä, mutta yksi syy sen puutteeseen on kiristyvä kilpailu yhteiskunnassa niistä parhaista koulutus- ja työpaikoista, jotka määräävät pääosion elämän suunnan. Kuka uskaltaa jättää lastaan kehityksen ulkopuolelle...
>>En halua kiistää luovuuden tärkeyttä, mutta yksi syy sen puutteeseen on kiristyvä kilpailu yhteiskunnassa niistä parhaista koulutus- ja työpaikoista, jotka määräävät pääosion elämän suunnan. Kuka uskaltaa jättää lastaan kehityksen ulkopuolelle...>>
-Niin, mutta enhän minä kannustakaan ketään tekemään sellaista. Toivon vain, että yhteiskunta kehitettäisiin ja muutettaisiin paremmaksi paikaksi luovuudelle ja mielen vapaudelle&kehitykselle!
>>Luovuus ja vapaus kasvaa omaan tahtiin voi joissain tapauksissa hidastaa kehittymistä... >>
-Hyvä on, mutta hyväksyn vain puolet; VAPAUS voi kyllä hidastaa, kun oma halu oppia voi olla pienempi kuin kyky oppia...
Mutta, miten luovuus muka voisi hidastaa kehitystä? Luovuus rikastuttaa kehittymistä!! Se on juuri sitä originaalisuutta, UUDEN luomista, mielenvapautta, eikä vain matki, vaan keksii uutta! Tämä lahja on ollut mm. keksijöiden ja nerojen käytössä! Monet nerot olivat aika keskivertoja/huonoja koulussa, tämä osoittaa että luovuus on ristiriidassa nykyisen koulutusjärjestelmän kanssa. Kommentoihan...
"-Niin, mutta enhän minä kannustakaan ketään tekemään sellaista. Toivon vain, että yhteiskunta kehitettäisiin ja muutettaisiin paremmaksi paikaksi luovuudelle ja mielen vapaudelle&kehitykselle!"
Silloin on tehtävä, toimittava aktiivisesti ja näytettävä esimerkkiä. Usein kuitenkin hyvät ideat ovat hyviä vain ideoina... mitä esimerkiksi tarkoittaa "parempi paikka luovuudelle"? Onko kukaan kieltänyt olemasta luova?
Kaikki esteet ja kahleet tehdään, ei kiusaksemme, vaan meidän omaksi parhaaksemme. Jos on olemassa epäkohtia ja niitä havaitaan, on ne otettava esille ja yritettävä löytää ratkaisuja niin, että kaikki pääsevät mukaan vaikuttamaan - se on mielestäni sitä todellista luovuutta.
"-Hyvä on, mutta hyväksyn vain puolet; VAPAUS voi kyllä hidastaa, kun oma halu oppia voi olla pienempi kuin kyky oppia...
Mutta, miten luovuus muka voisi hidastaa kehitystä? Luovuus rikastuttaa kehittymistä!! Se on juuri sitä originaalisuutta, UUDEN luomista, mielenvapautta, eikä vain matki, vaan keksii uutta! Tämä lahja on ollut mm. keksijöiden ja nerojen käytössä! Monet nerot olivat aika keskivertoja/huonoja koulussa, tämä osoittaa että luovuus on ristiriidassa nykyisen koulutusjärjestelmän kanssa. Kommentoihan..."
Mistä luovuus syntyy? Onko luovuus tosiasiassa vain matkimista? Ja mitä tehdä niille lapsille, joilla ei ole niitä ideoita, eivätkä keksi uutta, vaan tarvitsevat sitä voimakkaasti strukturoitua opettajajohtoista ympäristöä oppiakseen? En lähtisi hakemaan luovuudesta mitään poppakonstia paremmalle oppimiselle. Syyt ovat aivan jossain muualla. Niitä voisi hakea vaikka oppimisstrategioista ja oppimistyyleistä.
Tieto lisää tuskaa ja luovuus voi tällöin osoittautua
tieksi, jonka avulla lapsi kykenee paremmin oivaltamaan uusia asioita tai näkemään niitä uudessa valossa. Tätä luovuutta voisi toteuttaa soittamalla, laulamalla, piirtämällä, maalaamalla, muovailemalla, rakentamalla, näyttelemällä ja leikkimällä - todellakin leikkimällä, sillä luovuushan on vapaata leikkiä.
Uskon että koulu haluaa antaa tiedollisen ja virikkeellisen ympäristön, jossa lapsi voi kehittyä ja toteuttaa luovuuttaa - eri asia on sitten riittävätkö resurssit.
Annetaan kasvatusvastuuta myös hieman vanhemmille - "olenko minä vanhempana antanut lapselleni riittästi eväitä myönteiseen kehitysprosessiin?"
Oletkin kyllä aika lapsellinen tapaus, opiskelu/pänttääminen nyt vaan on paljon tehokkaampi tapa oppia kuin mikään leikkiminen tai elokuvien katselu. Samassa ajassa nykyisellä opetustavalla saadaan paljon enempi tuloksia aikaan, kuin ehdottamallasi leikkimisellä(lukuunottamatta tiettyjä poikkeustapauksia, joista kerron seuraavaksi).
Ne jotka eivät tähän sopeudu(ovat jotenkuten liian lyhytpinnaisia tai muuten huonoja yksilöitä) jäävät vain armotta oppimisen kelkasta jälkeen. Tälläisten paikka on apukouluissa, jossa oppiminen tapahtuukin vähemmällä työllä, eli leikin kautta.
Eivätkä lapset välttämättä ole niinkään luovempia, vaan vilkkaampia. Eivät nämä ole sama asia, kyllä usein se kiinnostus säilyttää pintansa myös aikuisena ellei sitten masennus tms... tilapäisesti tukahduta sitä.
Kyllä se nyt vaan on niin, ettei se perinteinen päntääminen todellakaan ole nykyisen tiedon mukaan paras tapa oppia. Etpä näy asiasta mitään tietävän, etkä ole tainnut kovin kummoisesti itsekään siellä koulussa menestyä ainakaan kirjallisesta ilmaisustasi päätellen. Luultavasti oletkin pelkkä älytön trolli, ja minä tyhmä provosoidun turhaan viestiisi vastaamaan.
Alkuperäisen kirjoittajan tekstissä oli paljon asiaa. Olen miettinyt samoja juttuja.
>>Alkuperäisen kirjoittajan tekstissä oli paljon asiaa. Olen miettinyt samoja juttuja.>>
Kiitos paljon tuosta lauseesta, Tuikku!
Haluan vain sanoa, että en ole mitenkään "ylpeä" viestistäni,
ainoastaan toivon ihmisten ymmärtävän koulun ym. vaikutuksen lapsiin ja luovuuteen.
>>Oletkin kyllä aika lapsellinen tapaus,>>
Ehkä. Ongelma on se, että en osaa kirjoittaa kunnolla. Päässäni on 5 ajatusta joista vain 2 osaan ilmaista. Ekaa viestiä väsätessä vähän odottelinkin tällaisia tuloksia. Ilmaisin asiani karkeasti ja köyhästi. Koita nyt, ole kiltti, lukea eteenpäin niin korjaan aukkoni.
>>opiskelu/pänttääminen nyt vaan on paljon tehokkaampi tapa oppia kuin mikään leikkiminen tai elokuvien katselu.>>
Kyllä, painotin liikaa "leikkimisen" puoleen. Silti, me tarkoitamme "leikillä" eri asioita; minä käytän leikki-sanaa monessa suhteessa, se on MIELENVAPAUTTA, kokeilemista, sovittamista, siinä liikutaan kaavojen ja sääntöjen ja normien YLI (en tarkoita, etteivät ne merkitsisi jotain, minusta vain yleisten sääntöjen tärkeys ja tasapaino opitaan tuntemaan helposti, kun ensin rikotaan niitä ja "ajetaan ilman kypärää" vähän aikaa, sitten huomataan se "kypärän" hyöty), leikkiminen on oman oppimistapansa löytämistä. Minusta aikuisetkin "leikkivät", mutta ehkä vähemmin vapautuneemmin.
Sinä siis käsitit "leikki"-sanan "hiekkakakkujen kokoamisena", "piirilauluina" ja muina varhaislapsuuden "idioottimaisuuksina" jne... Joo, ei niistä nyt oikein koulussa hyötyisi, mutta minusta lapsen "leikki-iän" (2-7) riehakkaat seikkailut ja fantasiat tulee pitää arvossa, niitä ei saa väheksyä. Sillä vaikka miten järjettömiltä ne tuntuukaan, ne ovat se tärkeä JUURI mistä lapsi lähtee kasvamaan, niissä tutkitaan itseä ja toisia.
Lasten on annettava leikkiä, riehua ja "seikkailla" MIELENMÄÄRIN varhaislapsuuden aikoina, --etteivät ne jää kesken--, silloin kuin pitäisi rauhallisesti istua laskemassa matikkaa koulun pulpetilla! Vaikka suojelu onkin tärkeää, älkää pitäkö lapsianne häkissä!
>>Samassa ajassa nykyisellä opetustavalla saadaan paljon enempi tuloksia aikaan, kuin ehdottamallasi leikkimisellä>>
Jälleen se, kun me kaksi käsitämme leikin eri tavalla. Tarkoitin, että koulun tehtävissä tulisi enemmän kehittää oma-aloitteisuutta ja "keksimistä" kuin pelkkää 'vanhojen tietojen uusien tietojen selvittämiseksi'. Ongelma on:
Koulussa opetetaan tietoa, ei ajattelua.
Koulussa opetetaan asioita, mutta EI niiden ymmärtämistä.
Koulussa matkitaan, ei kysytä.
>>Eivätkä lapset välttämättä ole niinkään luovempia, vaan vilkkaampia. Eivät nämä ole sama asia, kyllä usein se kiinnostus säilyttää pintansa myös aikuisena ellei sitten masennus tms... tilapäisesti tukahduta sitä.>>
Eli suurin osa aikuisista onkin masentuneita?
..sanon ehkä asiat joskus liian suoraan..
"en tarkoita, etteivät ne merkitsisi jotain, minusta vain yleisten sääntöjen tärkeys ja tasapaino opitaan tuntemaan helposti, kun ensin rikotaan niitä ja "ajetaan ilman kypärää" vähän aikaa, sitten huomataan se "kypärän" hyöty"
Mutta yleensä pyöräilyssä asia on valitettavasti niin että ne jotka ovat todellakin heränneet huomaamaan kypärän hyödyllisyyn, voivat hyödyntää kokemustaan vasta seuraavassa elämässään.
Monen "yleisen säännön" laita voi olla samoin, ei niitä opita tuntemaan ja noudattamaan ellei niiden tarkoitusperiä juuria myöten vitsa kädessä opeteta. Yksilölle sääntöjen rikkominen voi olla jopa hekumallista, ja näin ollen he vain oppivat elämään ilman sääntöjä.
"Jälleen se, kun me kaksi käsitämme leikin eri tavalla. Tarkoitin, että koulun tehtävissä tulisi enemmän kehittää oma-aloitteisuutta ja "keksimistä" kuin pelkkää 'vanhojen tietojen uusien tietojen selvittämiseksi'. Ongelma on:
Koulussa opetetaan tietoa, ei ajattelua.
Koulussa opetetaan asioita, mutta EI niiden ymmärtämistä.
Koulussa matkitaan, ei kysytä."
Sanoisitko jotain esimerkkejä, esim. miten koulussa "opetetaan asioita, mutta ei niiden ymmärtämistä"?
Mitä ihmeen "elämänfilosofeja" (perus)koulujen pitäisi lapsista valmistaa?
"Eli suurin osa aikuisista onkin masentuneita?"
Jostain muistan kuulleeni että noin 1/3 keski-ikäisistä olisi silloin tällöin lievästi masentunut.
Jokatapauksessa masennus on todellakin iso vitsaus.
Mitäs mieltä olette siitä jostain (Oikkonen? Narkissos-esseet??) lukemastani ajatuksesta, että jos ihmisidentiteetti, mukaanlukien ajattelu ja kieli, ovat sosiaalisuuden seurausta, niin luovaa ajattelua ei voi esiintyä rajattomasti. Valtaosan (valtavirran) ajattelusta on oltava vakiintunutta, jotta elämän jatkuvuus olisi turvattu. Siksi ei ole mahdollistakaan että kaikki ihmiset olisivat luovia, vaan luovia voi olla vain pieni osa ihmisistä.
Toinen ajatus: eikö luovuuteen, ainakin jos on kyse vahvasta luovuudesta, liity aina sivuoireita, esimerkiksi epäsosiaalisuutta tai persoonallisuuden häiriöitä? Voivatko oikein luovat ihmiset koskaan olla ihan terveitä?
... ymmärrä tuota näkökulmaa, että luovuudesta seuraisi jotain sivuoireita? Olisi ehkä syytä tarkoin selvittää, nitä luovuudella tällöin tarkoitamme. Luin taannoin Bohmin & Peatin Tiede, järjestys ja luovuus kirjan ja se antoi luovuudelle aivan uusia ulottuvuuksia. Kirjaa minulla ei ole tällä hetkellä, joten en voi siteerata sitä, mutta luovuudessa nähtiin se voimavara, jolla saadaan haluttuja muutoksia yksilöissä ja laajemmin koko yhteiskunnassa...
Tuon mainitun kirjan olen itsekin lukenut. Eikö siinä nimenomaan esitetä kritiikkiä amerikkalaisia kohtaan siinä että nämä ajattelevat lapsen palkitsemisen olevan paras kasvatustapa? Palkitseminen opettaa lapselle juuri säännönseuraamisen, eli palkitahan voi vain silloin kun etkäteen on olemassa käsitykset siitä mikä on hyvää ja toivottavaa. Näin sitten kirjan tekijät kritisoivat ankarasti amerikkalaista kasvatusta ja selittävät amerikkalaisten epäluovuuden juuri "palkitsevan" systeemin seuraukseksi.
Voiko tästä sitten jatkaa johtopäätökseen, että luovuuteen liittyy aina epäsosiaalisuutta?
On tosin jo aikaa siitä kun tuota kirjaa luin, mutta tuon olen muistavinani.
... siitä aikaa, kun itsekin luin kyseisen teoksen, mutta ajatusta;
"Eikö siinä nimenomaan esitetä kritiikkiä amerikkalaisia kohtaan siinä että nämä ajattelevat lapsen palkitsemisen olevan paras kasvatustapa?"
... en muista lukeneeni, tarkoitat varmaankin jotain muuta kirjaa. Mielestäni keskeiseksi sanomaksi siinä nousee luovuuden voiman merkitys nostaa ihmisten piileviä voimavaroja esiin, joka on sosiaalisuutta ja vuorovaikutusta. Päinvastaisessa mallissa, jota tapahtuu tällä hetkelläkin, luovuus tukahdutetaan väärällä informaatiolla ja tietyllä rakenteita keinotekoisesti ylläpitävällä toiminnalla, jossa ei ole sijaa aidolle vuorovaikutuksellle ja kommunikaatiolle. Epäsosiaalisuus voikin olla vain disinformaatiota - keino, jolla halutaan estää luovuuden syntyminen. Tämäkään tulkinta ei nyt täysin oikea ollut, mutta sinne päin...
Hupsista, Bohmin kirjaa selaillessa jää kiinni mielenkiintoiseen tekstiin ja aikaa hupsahtaa tunti pari kuin huomaamatta.
Bohm lähestyy luovuutta todellakin monella tavalla, ja kun hänellä sitten on vielä tuo oma ideansa piilevistä järjestyksistä, juttu kävi mielenkiintoiseksi.
Palkitsemista Bohm kritisoi minun mielestäni hyvin osoittelevasti. Hän viittaa Desmond Morrisin kirjaan The Biology of Art, jossa kerrotaan miten simpanssien luovuus saadaan tukahtumaan palkitsemalla näiden luovat toiminnat.
Lasten suhteen Bohm ajattelee juuri kuten ketjun avaajakin, siis että potentiaalista luovuutta on. Sen toteutumiselle voidaan tarjota mahdollisuuksia, mutta helposti mennään metsäänkin. Aito luovuus muuttuu valheelliseksi, kun palkitseminen tulee mukaan, ja Bohm sanoo epäaidosta luovuudesta (tai epäaitoudesta johtuvasta turhautumisesta) seuraavan mm. aggressiivisuutta. (Olisiko Amerikka siis väkivaltainen maa myös siksi, että siellä "positiivisuus", kannustavuus ja palkitseminen ovat niin suosiossa?)
"Lähes kaikessa opetuksessa palkinto ja rangaistus ovat motivoivina tekijöinä avainasemassa joko eksplisiittisesti tai kätketysti ja hienosyisesti. Etenkin pohjoisamerikkalaisessa kasvatuksessa vallitseva käytöksen muokkaus ja myönteinen vahvistaminen perustuu oletukselle, että tehokas oppiminen edellyttää palkitsemisjärjestelmää. Tämä on jo sinänsä valtava luovuuden este."
Näin Bohm ja Peat kirjansa loppuluvussa.
Lukiessani minulle heräsi ajatus, että ehkä paras tapa kannustaa lasta olisi jonkinlainen osallistuminen hänen luovuuteensa. Jos siis ikään kuin yrittäisi jakaa kokemukset, ja myös ne turhautumiset ja palkinnot, joita itse luoviin prosesseihin aina kuuluu. Tässä pitäisi vain pystyä olemaan vilpitön. Luovuuteenhan itseensä kuuluu onnistumisen tuoma tyydytys, palkinto luovuudesta.
Me aikuiset olemme kadottaneet kyvyn elää tässä hetkessä joka mielestäni on myös luovuutta.
Ja se on sitäpaitsi äärettömän rentouttavaa. Olen vuoden päivät pitänyt kerhoa ala-asteikäsille ja saanut heidän kauttaan takaisin kyvyn elää tässä hetkessä. Se on hieno tunne kun uppoutuu täysillä johonkin hauskaan ryhmäleikkiin heidän kanssaan. Vaikkapa kuka pelkää mustaa miestä tai onko kuninkaalla töitä. Lasten mukana sitä innostuu ja arki ja huolet unohtuu. Tosi rentouttava kokemus. Tai kun lasten kanssa tutkitaan luontoa. On ihana kuunnella niitä mielikuvituksellia juttuja ja pohdintoja asioista, siinä se luovuus kukkii. Samalla voin ehkä opettaakin heille jotakin. Otan heitä huomioon, he saavat aikuisen huomiota ja tunnetta että heistä välitetään. Minä olen saanut todella kivan harrastuksen ja iloa elämään.
Olen paljossa samaa mieltä kanssasi ja ilmaisutaidon opettajana sekä erityisen lahjakkaan lapsen äitinä voin kokemuksesta sanoa että luovuus on todellakin meidän yksi aikamme katoavista voimavaroista.
Kun ihminen masentuu on luovuus ensimmäinen asia mikä katoaa. Huom!! Luovuus on muutakin kuin taiteellisuus, mielikuvituksellisuus ja leikki. Luovuuteen kuuluu myös esim. kyky ratkaista ongelmia stressitilanteissa, keksiä uutta tekniikkaa, kehittää olemassa olevia tieteitä, jäsentää maailmaa ja soveltaa oppimaansa.
Kaikkeen uuden luomiseen tarvitaan innostusta ja se vaatii ympäristön jossa luovuutta arvostetaan.
Suomalaisissa keskivertokouluissa ei opettajilla ole aikaa huomioida lasten muita tarpeita kuin ihan välttämättömimpiä. Usein nämä tarpeet määritellään opettajan käsityksen mukaan. Keskivertoa heikommat oppilaat saavat helpommin apua kuin erityislahjakkaat lapset, josta syntyy ongelma joka kätketään "häiriköinti" nimikkeen alle. Kyseessä on kuitenkin usein oppilas joka turhautuu alisuorittamiseen ja virikkeiden puutteeseen tavallisessa keskivertotason opetuksessa. Lapsi joka ei saa olla sitä mitä on oppii pian esittämään rooleja joilla saa hyväksyntää tai edes huomiota. Kaikki "käytöshäiriöiset" lapset eivät suinkaan kärsi kehityshäiriöistä, vaan enemmänkin heitä "kasvattavien" aikuisten jäykistä ja uriin ajautuneista ajatusmalleista siitä miten asiat "pitää" hoitaa.
Ideaali oppimisympäristö olisi sellainen missä lapsen oppimiselle ei asettettaisi aikarajoja, eikä heidän oppimistaan vertailtaisi toisten oppimiseen, vaan jokainen lapsi saisi opetusta niissä aineissa mistä hän milloinkin on innostunut ja aina hieman OMAN taitotasonsa ylärimaa hipoen. Opetusmenetelmissä pitäisi tähdätä enemmän lapsen oman ajattelun kehittämisen tukemiseen, käyttäen luovuutta kaikissa sen ilmenemismuodoissa. Monesta opetustilanteesta voi tehdä "leikkiä" ja monesta leikistä voi tehdä opetustilanteen...sekin on vain aikuisen luovuudesta kiinni.
Kun lapsi pakoitetaan seuraamaan tietynlaisia menetelmiä jotka eivät juuri siinä elämänvaiheessa sovi hänen sisäiselle kehitykselleen riistetään lapselta motivaatio, ja sen mukana innostus ja luovuus.
En ole niin sanotun "vapaan kasvatuksen" kannattaja siinä mielessä ettei lapsille saisi asettaa rajoja, sillä muutenhan he eivät oppisi yhteisiä käyttäytymistapoja ja heidän sosiaalinen kehityksensä vinoutuisi...tosin sitä on tänä päivänä hyvin paljon näkyvissä.
Lapsilla ja nuorilla on nykymaailmassa vaikeuksia kasvaa "omaksi itsekseen", koska aikuisetkaan eivät osaa olla aitoja vaan esittävät erilaisia rooleja eri tilanteissa. Tälläiset "naamarit" taas johtuvat usein siitä että ihminen on epävarma itsestään, eikä osaa hyväksyä itseään sellaisena kuin todellisuudessa on, eikä niillä ole mitään tekemistä todellisen luovuuden kanssa.
Kun ihminen ei hyväksy itseään aitona itsenään, hän kadottaa luovuuden ja itsensä. Hänestä tulee suorittaja joka koko ajan etsii ilmassa olevia odotuksia siitä miten hänen tulee esiintyä,toimia missäkin tilanteessa. Tälläinen käytös johtaa tiettyjen käytösmallien toistamiseen, ilman että ihminen miettii niiden mielekkyyttä. Ihmisestä kehittyy joko toisista piittaamaton oman itsensä tarkkailija tai toisten mieliksi aina ja kaikkialla mateleva marttyyri joka uhraa oman itsensä toisten hyväksynnän saamisen vuoksi.
Terveeseen ja tasapainoiseen itsetuntoon kuuluu suhteellisuudentaju, joka pohjautuu luovaan ajatteluun sekä itsensä hyväksymiseen juuri sellaisena kuin on...nauttien vahvuuksistaan, sietäen heikkouksiaan. Tälläiseen itsetuntoon yritän luovan draaman kautta ohjata kaikenikäisiä "lapsia", sillä kun hyväksyy ja tuntee itsensä hyväksyy kanssaihmisetkin eikä koe heitä enää uhkaksi vaan kohtalotovereiksi.
Luovuus kunniaan siis!!!