ihatuin toiseen ja nyt suhde pilalla

Olen ollut poikaystäväni kanssa yli vuoden ja yhteinen aikamme on ollut ihana. Sitten menimme eräs kohtalokas päivä poikaystävämme kanssa tapaamaan tämän muutamaa kaveria. Olin nähnyt monia hänen kavereitaan ennen, enkä ajatellut, että tuo kerta poikkeaisi muista. Kiinnostuin heti eräästä poikaystäväni kaverista, jolla oli tosi hyvä huumorintaju ja hän näyttikin vähän omaa poikaystävääni paremmalta. En hyväksynyt ajatuksta että olen hänestä kiinnostunut ja annoin asian olla. Sitten myöhemmin hän lisäsi minun messengeriinsä ja alkoi jutella minulle lähinnä aivan normaaleja asioita. Aloin kiinnostua joka juttelu kerralla enemmän ja olin viimeistään silloin myyty, kun hän alkoi kehua ulkonäköäni. Sitten suostuin eräs päivä hänen kanssaan kahville, vaikka tiedän itsekkin ettei olisi pitänyt. Kahvittelun jälkeen hän hyvästelyiksi suuteli minua. Myöhemmin poikayastäväni oli saanut kuulla tästä. Hän suuttui minulle ja lähti kaverinsa luo asumaan. Hän lähetti minulle myöhemmin tekstiviestin, jossa luki että hän palaa luokseni jos en enää ikinä ole tekemisissä hänen kaverinsa kanssa. En tiedä mitä minun pitäisi tehä! Olen niin ihastunut poikaystäväni kaveriin, mutta silti vielä rakastan poikaystävääni. Mitä minun pitäisi tehdä?
2205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minkä ikäisiä olette?

Kuulostaa hiukan siltä (en voi tietää, arvostelen vain lukemani perusteella) että et ole alunperinkään ollut suhteessa kovin mukana. Esim. poikaystäväsi kaveri näyttää mielestäsi paremmalta kuin poikaystäväsi. Minun maailmankuvani mukaan se ihminen, jonka kanssa on ja jota rakastaa näyttää kaikista parhaimmalta ja haluttavimmalta - oli hän sitä "yleisön" silmissä tai ei.

Plus: olette olleet poikaystäväsi kanssa yhdessä vuoden, hänen kaverinsa olet tavannut kerran ennen ihastumista. Totta kai ihastuessa näkee toisessa ihmisessä uusia, ihania ja valloittavia piirteitä, mutta eikö poikaystävässäsi pitäisi olla Se Jokin, jos häntä sanot rakastavasi?

Miksi olet hänen kanssaan? Mikä Se Jokin on, joka saa sinut jatkamaan hänen kanssaan?

P.S Luuletko, että poikaystäväsi kaverillasi on puhtaat jauhot pussissa, jos poikaystäväsi on heti "kuullut" teidän kahden tapaamisesta?

Äänestä

Eli kiteytettynä: asut "poikaystäväsi" kanssa saman katon alla ja mietit mahdollisuutta alkaa... tekemään jotain hänen kaverinsa (varmaankin entisen) kanssa?

Kysymys
1) Mikä hemmetin kaveri se sellainen on, joka lähtee tietoisesti toisen (kaverinsa) naista piirittämään, pyytämään kahville selvästi taka-ajatusten kanssa, ja suutelemaan?
2) Mitä ihmettä ajattelee nainen, joka ylipäänsä kehtaa tehdä toiselle noin ja sanoo vielä rakastavansa tätä? Tämän teit myös itse ihan tietoisesti, joten mitään "se vaan tapahtu"-selitystä on turhaa tarjota.

Joillakin miehillä on nimitys naisesta, joka tekee noin ja sitä en tähän ala toistamaan. Joko a) jätät tämänhetkisen seuralaisesi ja yrität tämän uuden kanssa jotain, kunnes hän tekee sinulle saman, tai b) Mietit haluatko tosiaan viettää vielä aikaa poikaystäväsi kanssa, "rakastatko" häntä todella ja kunnioitatko häntä. Mikäli vastaus on kyllä lopetat tämän kolmannen pyörän perään haikailun ja olet helvatin kiitollinen, että sinulla on joku joka suostuu antamaan tuollaisen anteeksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


girl, kirjoitti:

Olen ollut poikaystäväni kanssa yli vuoden ja yhteinen aikamme on ollut ihana. Sitten menimme eräs kohtalokas päivä poikaystävämme kanssa tapaamaan tämän muutamaa kaveria. Olin nähnyt monia hänen kavereitaan ennen, enkä ajatellut, että tuo kerta poikkeaisi muista. Kiinnostuin heti eräästä poikaystäväni kaverista, jolla oli tosi hyvä huumorintaju ja hän näyttikin vähän omaa poikaystävääni paremmalta. En hyväksynyt ajatuksta että olen hänestä kiinnostunut ja annoin asian olla. Sitten myöhemmin hän lisäsi minun messengeriinsä ja alkoi jutella minulle lähinnä aivan normaaleja asioita. Aloin kiinnostua joka juttelu kerralla enemmän ja olin viimeistään silloin myyty, kun hän alkoi kehua ulkonäköäni. Sitten suostuin eräs päivä hänen kanssaan kahville, vaikka tiedän itsekkin ettei olisi pitänyt. Kahvittelun jälkeen hän hyvästelyiksi suuteli minua. Myöhemmin poikayastäväni oli saanut kuulla tästä. Hän suuttui minulle ja lähti kaverinsa luo asumaan. Hän lähetti minulle myöhemmin tekstiviestin, jossa luki että hän palaa luokseni jos en enää ikinä ole tekemisissä hänen kaverinsa kanssa. En tiedä mitä minun pitäisi tehä! Olen niin ihastunut poikaystäväni kaveriin, mutta silti vielä rakastan poikaystävääni. Mitä minun pitäisi tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu