Mitä todisteita on ihmisen sielusta/hengestä?
Mihin me sitten edes tarvittaisiin aivoja, jos "sielu" hoitaisi ajattelun ja tunteiden hommat?
Älkää vaan sanoko, että henki on fyysisen maailman ulottumattomissa, koska eihän meillä muuten voisi olla sekä ruumista että sielua!
Mihin me sitten edes tarvittaisiin aivoja, jos "sielu" hoitaisi ajattelun ja tunteiden hommat?
Älkää vaan sanoko, että henki on fyysisen maailman ulottumattomissa, koska eihän meillä muuten voisi olla sekä ruumista että sielua!
Vastaukset 11
Vanhimmat
on tutkittu ja hutkittu paljonkin. Jopa suuria summia on ollut aikanaan tarjolla sille, joka olisi pystynyt todistamaan sielun olemassaolon...kuten arvannet, kukaan ei koskaan kuitannut tuota suurta rahasummaa milloinkaan...nimiä ja päivämääriä en muista, mutta voinen nekin tarkistaa jos mahottomasti niitä vingut perään..
Ei ole kovin mukava ajatella ihmistä vain biomekaanisena-laitteena, joka nyt sattumalta kykenee ajattelemaan aivoillaan.
Tosin ajattelu on hyvin rajoittunutta juurikin silloin, kun ihminen(aivot) ovat väsyneet, ja/tai ovat jonkin aineen vaikutuksen alaisena. Mielestäni ajattelun ja aivojen välisestä yhtedestä voidaan jo päätellä jotain.
Vesi valuu sormien läpi ellei sillä ole astiaa, miksei sielukin valuisi todellisuuden läpi ilman tietoisuutta ja itsekokemusta kunnes se kohtaa sopivan astian...
Joskus minä en kerta kaikkiaan voi ymmärtää mitä näiden humanistien päässä liikkuu. En sitten millään.
Mielenkiintoinen ja jo vanhastaankin tuttu ajatus, mutta valitettavasti vailla minkäänlaista uskottavaa näyttöä...
Mitä todisteita on ympyrästä?
Kaikki olemassaolevat "todisteet" ovat pelkkiä ajatuksia tai fyysisiä projektioita ympyrän ideaalista. Silti ympyrän olemassaoloa on hiukan vaikeaa olla ymmärtämättä.
"Mitä todisteita on ihmisen sielusta/hengestä?"
Lähinnä kai jokaisen henkilökohtainen kokemus olevuudesta ja tietoisuudesta jota ei ole vieläkään kyetty kytkemään mihinkään fyysiseen rakenteeseen yksiselitteisesti. Juuri tämä "olemisen mystinen kokemus" on se avainasemassa oleva todiste.
"Mihin me sitten edes tarvittaisiin aivoja, jos "sielu" hoitaisi ajattelun ja tunteiden hommat?"
Lähinnä kai kiinnityskohdaksi, "mikroskoopiksi", työkaluksi jonka kautta sielu voi havaita fyysistä maailmaa.
Ihminen on hengen ja ruumiin yhteenhitsautuma, kokonaisuus. Henki ei suinkaan ole fyysisen maailman ulottumattomissa vaan juurikin toimii sen ehdoilla - mieli on sielun kiinnityskohta fyysiseen maailmaan. Sielu on rajaton, fyysinen maailma on rajallinen - tässä mielessä "minuus" on vangittu sielun ideaali joka projektoidaan vajaana minuutena fyysiseen maailmaan - aivan kuin ainoan tosiympyrän ideaali projektoidaan fyysiseen maailmaan.
Ihmisen sielun ei tarvi sijaita missään erityisessä elimessä - se sijaitsee vanhempiemme sielujen kautta tapahtuneessa opetuksessa, kulttuurissa, luonnossa - omassa ympäristössämme - olevaisuudessa.
Määrittele sielu. On vaikea vastata kysymykseen, jos ei tiedä mitä kysymys koskee.
Ruumiista irtautumisen kokemus voisi periaatteessa todistaa "sielun" olemassaolon ja kuoleman jälkeisen elämän jatkumisen. Tämän johdattelevan artikkelin mukaan ruumiistairtautuminen on mahdollista opetella itse tuottamaan.:
http://www.nexusmagazine.com/articles/oobe.html
Siitä vain todisteita etsimään...
Otin tuossa pienet päivänokoset.
Makasin kyljelläni sängyllä silmät kinni tietty, koska tarkoituksena oli vähän levähtää. Nukahdin. Ilmeisesti kissa joka leikki ja juoksenteli lattialla herätti minut. Tai näin unta, että heräsin. Yritin nousta ylös, mutta huomasin etten kyennyt liikkumaan. Lihakset eivät totelleet.
Yritin todella nousta ylös sängyltä, sillä seurauksella, että tipuin lattialle. Pääsin vääntymään sieltä takaisin sängylleni. Olin aivan poikki, ja pistin silmäni kiinni. Päässä oli samanlainen tunne, kun joskus esim. on pitänyt kättä tai jalkaa hankalassa asennossa ja se on mennyt turraksi.
Sitten tunsin, että tunto ikäänkuin palasi päähäni(kenties sieluni pujahti takaisin aivoihini), ja tajusin, että nyt olen todella hereillä ja kykenin liikkumaan.
Vastaavaa nk. unihalvausta on tapahtunut aikaisemminkin, usein aamuyöstä selälläni nukkuessa. Niissä olen aina herännyt, ja huomannut etten pysty liikkumaan, sitten olen sulkenut silmäni ja nukahtanut.
Sillä hetkellä kun tuo tapahtui, en todellakaan tiennyt olenko hereillä vai en. Näin myöhemmin ajateltuna luulen, että se oli vain unta. Koska ei todellakaan tuntunut siltä, että olisin rysähtänyt sängyltäni lattialle.
Tämä kokemus todistaa itselleni sen, että omalla kohdallani nk. unihalvauskokemukset ovat vain unta. En siis todellisuudessa herää. Herääminen unessa vaan tuntuu niin todelliselta, koska ns. näköhaivainnotkin ovat niin todellisen tuntuisia. Tuossakin unessa heräsin samassa asennossa, jossa olin alkanut ottamaan nokosia, ja jossa myöhemmin heräsin oikesti.
No, olipa se taas hauska kokemus.
ei mitään, koska sielua ei ole olemassa
Sinun pitäisi jotenkin pystyä todistamaan ettei sielua ole olemassa. Kaikki ihmisten kokemukset eivät nimittäin sulje pois sielun olemassaolon mahdollisuutta, on esim. ruumiistairtautumiskokemuksia joita ei osata nykytieteellä selittää. Sielua ei voi nähdä, vaikka se olisikin olemassa. Aion olla neutraali siinä asiassa, en myönnä enkä kiistä sielun olemassaoloa, koska asiasta ei ole varmaa tietoa. Mutta kuitenkin kallistun hieman sielun olemassaolon puolelle vaikka muutenkin olenkin aika materialistinen enkä usko jumalaan.