Tytöt/Naiset aloitteentekijänä? myös miesten mielipiteitä?

ilonapilona

Hei naiset! Teettekö/tarvitseeko teidän tehdä aloite miesten kanssa? ja miehet, entä jos nainen tekee aloitteen?
Tulipa tässä tälläinen mieleen. naiset ja tytöt, teettekö ikinä aloitetta miesten suhteen, siis niiden, joista voisitte tykätä, tai olette ihastuneet? En nyt tarkoita välttämättä sitä, että tunnustaa viestin välityksellä vuolaasti tunteensa toiselle osapuolelle. Vaan että ihan _aloittaneet_ juttelun, kysyneet mitä kuuluu? Miten juttu on edennyt?

Minä nimittäin kuuluin viimevuoteen asti niihin, jotka odottivat että prince charming, eli ihastus aloittaa juttelemaan. Seurustelin pari vuotta erään miehen kanssa, jota ennen minulla ei ollut minkäänlaista mieskokemusta. Suhteen jälkeen olin pitkään surullinen, ja mies seura ei kiinnostanut. Viimesyksynä aloin taas haluta miesten seuraan.

Tän vuoden aikana oon ihastunut pari kertaa niiiiin kovaa ja korkeelta kun olla ja voi. Ensimmäiselle en sanonut tunteitani, MUTTA aloitin juttelemaan sille. Syy, miksi en tunteitani sanonut, oli se, koska se vaikutti niin itserakkaalta että. en viitsinyt.

Toinen ihastus, tapasin viikko sitten......( miten näin voi edes ihastua, siis nopeasti? Olen jo ehtinyt 3vuodessa unohtaa tuon..)

Piti olla yhden illan juttu, mutta ei päästy loppuun asti. ihan hyvä vain. Sain sellaisen kuvan, että haluaa tutustuu muhun, mutta on välimatkaa. No, koska nykyään teen aloittteen, niin lähetimpä rohkeana tyttönä viestiä tälle jätkälle.
Lisäsin myös kaveriksi FB, ja _minä_ aloitin myös keskustelun Facebookissa, ja sain jopa vastakaikua. Nyt taas tuntuu siltä, että ei se kuitenkaan halua minua :(

OKEI ASIAAN! siis ootteko aloittaneet juttelee ihastuksellenne? Mitä pojat/miehet aattelee, jos nainen aloittaa juttelun? Onko se silleen, että ahaa tuo on kiinnostunut minusta? vai mitä.. Ei tietenkään kaikki joiden kanssa juttelee, niin tarkoita että on tunteita pelissä..

Mua voi myös auttaa ton ihastusproblemon kanssa, ja kertokaa ootteko te ihastunu tolleen. Eihän sihen näköjää paljon tartte.

68

1196

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 4tq23wt62qwt6r2wq

      Ihan kiva vaan jos tulee joku nainen juttelemaan tai sanoo jotain. En kuitenkaan pitäisi jos joku tuntematon alkaa tunnustaa ikuista palavaa rakkauttaan, koska hulluhan se on, ja tasapainoton.

    • Uugabuugawuuga

      No kerran tuli koulussa yks tyttö kysyy jotai asiaa ni neuvoin sille yhen paikan (näytin).
      Se oli kieltämättä aika hottis.
      En kyl ois kieltäytyny jos ois jotai ehdottanuki :P

    • älä luovuta nopeesti

      ei kannata odottaa mieheltä heti luistavaa juttelua. tai ei kannata masentua jos ensin näyttää ettei miestä kiinnosta. voi olla vaan häkeltynyt naisen aktiivisuudesta. sillä tuntuu että aika harvoin ne täyspäiset alkaa mitään jutteleen vaan tosiaan jotkut vähän pimahtaneet. ts. kankeasti sujuva ensikontakti merkkaa vaan että molemmat on täysipäisii, ei sitä että jompaa kumpaa ei kiinnosta

    • Ihan totta kun puhun niin ensimmäinen aloite tyttöjen/naisten puolelta sain 5lk:lla peruskoulussa, sen jälkeen niitä on tullut aika paljonkin verrattuna muihin. En tiedä olenko niin helposti lähestyttävä vai mitä, joku siinä täytyy olla kun en juurikaan tee itse lainkaan aloitteita. Viimeisen vuoden aikana n. 10kpl tai jtsp.

      Mä olen aloitteisiin jo niin tottunut että en siitä muutu miksikään. Vielä ihmettelen miksi olen sinkku? No se johtuu siitä kun ei sitten nappaa mun puolelta. Silloin kun mä olen kiinnostunut toisesta niin hän ei sitten olekaan että näin.

      Tällaista mulla on, ei vaan nappaa sillä lailla että olisi molemmin puolista.

      • 6t423qew2q56t

        Eli et itse uskalla tehdä aloitteita, mutta jos nainen tekee aloitteen niin se tekee naisesta epäkiinnostavan.


      • 6t423qew2q56t kirjoitti:

        Eli et itse uskalla tehdä aloitteita, mutta jos nainen tekee aloitteen niin se tekee naisesta epäkiinnostavan.

        No ei se ihan noinkaan mene. Juttelun aikana on paljastunut sellaista että ei vaan nappaa ja sanon että ollaampa vain kavereita ei muuta. Mutta jos kiinnostava tekisi aloitteen niin varmaan suostuisin, tätä odottaessa.


      • Todellakin

        Naiset eivät ole kiinnostuneita pitkistä miehistä :)


    • -antsukka-

      Mä olen saanut aina nenilleni, ku olen yrittänyt tehdä aloitteen.
      Jotku miehet ilmeisesti pitävät aloitteellisista naisista, mutta itse en ole sellaisiin törmännyt.

      • Mies 36

        Minä ainakin pidän aloitteellisista naisista. En näe aloitteellisuudessa mitään negatiivista.

        Joskus on kyllä itselle tainnut käydä niin, etten ole edes tajunnut naisen lähestymistä aloitteeksi. Tilanne on saattanut tulla niin yllättäen ja verhoiltuna johonkin muuhun asiaan, ettei homman jujua ole tajunnutkaan kuin vasta tilanteen jo mentyä. Näissä tilanteissa nainen on saattanut turhaan luulla tulleensa torjutuksi.


    • Free Fanny

      Aloittaja on ilmeisesti kovin nuori? Kyllä minusta on ihan luonnollista aloittaa keskustelu kiinnostavan ihmisen kanssa.

    • En ole koskaan tehnyt aloitetta. Eli ilman aloitteellisia naisia en tule luultavasti koskaan pääsemään sinkkuudesta.

    • ilonapilona

      Ihananpaljon vastauksia jo! kiitos :)

      Olen 19-vuotias, ja jonkunverran kokemusta miehistä. Ei siis liikaa, kun pitää täältä kysyä.

      4tq23wt62qwt6r2wq: Itse meinasin, siis meinasin sanoa tälle kyseiselle tyypille, että ei sitten jos ei kiinnosta (syy: vastasi ''laimeasti'') Sit ajattelin että en vastaa mitään, kuitenkin, se juttu sit lähti luistaa. :) Mutta onneksi en heti ruennut aukomaan päätäni! Ja sillä mietityttää tämä, sillä jotkut miehet jotka eivät minua kiinnosta pätkääkään, niin juttelevat facessa. Vastaan niille jotain, mutta yleensä keskustelu loppuu lyhyeen.

      Jotenkin sain sellaisen kuvan että tämä mies olisi kiinnostunut. Mut eikös se sit tekis asialle jotain? tääkin on kyllä taas niin ihmisestä riiippuvaa.

      Koska se teki baarissa aloitteen, ja vaihdettiin heti numeroita. Loppujen lopuksi päädyttii sen luo yöksi, ja mun mielestä meillä oli kivaa. Se halailikin mua, ja jotenkin tuli sellainen olo että se ois kiva tyyppi. Tosin tavattiin kännissä, ja sekin taisi olla humalassa, ja oon miettinyt ummet ja lammet, että mitä oon tehny väärin, jos se ei ole kiinnostunut.

      Enkä usko että tämä oli mikään player. Eihän sitä ikinä tiedä, mut kuitenkin. En vaan usko. Jos tässä nyt on ainoa asia mikä painaa, niin se välimatka, ja eräs toinen juttu.

      MUTTA!! jos oon tehnyt aloitteen, niin tajuaako mies että olen kiinnostunut!! Varsinkin kun laitoin sille että oli kiva ilta tms.?
      Kun en tosiaan viitsisi heti tunnustaa mitään tunteita, varsinkin kun en ole varma tunteistani. Haluaisin vain tutustua tähän jätkään, mutta sanoppa se sille...

      • ihanahaha

        No voithan sä sanoa juuri noin; että haluaisit tutustua vähän paremmin.

        Enpä tiedä mistä tuo tunteiden tunnustamisen idea on tullut. Luulisi että melkeinpä kaikki kavahtaisivat jos joku tuntematon tulisi kertomaan että on ihan lääpällään. Eiks sitä ensin just tutustuta, jolloin saadaan selville että voiko siihen toiseen ihastua?


    • 426t32qw3a6ytrw2aqyt

      "Koska se teki baarissa aloitteen, ja vaihdettiin heti numeroita. Loppujen lopuksi päädyttii sen luo yöksi, ja mun mielestä meillä oli kivaa. Se halailikin mua, ja jotenkin tuli sellainen olo että se ois kiva tyyppi. Tosin tavattiin kännissä, ja sekin taisi olla humalassa, ja oon miettinyt ummet ja lammet, että mitä oon tehny väärin, jos se ei ole kiinnostunut. "

      Jos nussitte, niin tod.näk. halusi vain pillua.

      Onko se niin vaikeaa naisille ymmärtää että jos ekana iltana jakaa pilluaan niin todennäköisesti mies ei pidä naista enää muuna kuin panona, ja numeroiden vaihtaminenkin tarkoittaa vain että "olis kiva panna joskus toistekin".

      • Toinen mies

        Puhu vaan omasta puolestasi...


      • u0o8upöo

        Eipä se siitä pillun antamisesta ole kiinni. Suurin osa jutuista menee sillä tavalla että ei loppujen lopuksi kiinnostakkaan. Siis sellasista kun tapaa jonkun tuntemattoman vaikka just baarissa.

        Usein jo seuraavana päivänä tietää jos ei taidakkaan kiinnostaa, usein vähintään kuukauden parin päästä homma hyytyy. Niin se vaan on. Mut olisihan se hassuakin jos melkein jokainen olisi sopiva.


      • 12

        Paskapuhetta. Nainen on kiinnostava suhteeseen tai ei riippumatta siitä päästäänkö panolle ensimmäisenä iltana.


      • Vanhempi mies
        12 kirjoitti:

        Paskapuhetta. Nainen on kiinnostava suhteeseen tai ei riippumatta siitä päästäänkö panolle ensimmäisenä iltana.

        Njoo. Osittain totta, mutta jos nainen on heti pyytämässä kotiinsa tai tunkemassa miehen mukaan, niin tulee helposti kuva ns. "helposta naisesta", joka on ehkä lähtenyt heti monien muidenkin miesten mukaan.


      • Mies 36
        Vanhempi mies kirjoitti:

        Njoo. Osittain totta, mutta jos nainen on heti pyytämässä kotiinsa tai tunkemassa miehen mukaan, niin tulee helposti kuva ns. "helposta naisesta", joka on ehkä lähtenyt heti monien muidenkin miesten mukaan.

        Vaikka olisikin lähtenyt monien miesten mukaan, niin miten se vaikuttaa ko. henkilön sopivuuteen juuri kyseisessä tapauksessa? Eihän sillä ole mitään tekemistä sen kanssa, että ovatko nämä juuri tavanneet kaksi henkilöä toisilleen sopivia vai eivätkö ole. Kyseessä on kaksi täysin erillistä asiaa.


    • ilonapilona

      Mutta ei me pantu. Syystä jos toisesta. Mutta ei siis pantu.
      Vaikka käsipeliä kyllä oli, ja näin.. mutta loppuun asti ei menty. Onko se sit miehille yhtäpaha. Tai siis ei miehille paha, vaan me molemmat ois haluttu sitä, mut ei sit tehty.. Se ois tuntunut sillä hetkellä hyvältä..

      • ilonapilona

        eATMe, mitä helvettiä? jos ei edes pantu, mitä hittoo sinäkin tiiät mun elämästä, muutakun ton tekstin?

        On tainnu jollakin olla huono lapsuus. Haukkua lutkaksi, todella säälittävää. Loukkaannuin, vaikka en tunne sua. kiitos tästä


      • joozzzzzzzzz

        Naiset tosiaankin olivat aloitteellisia noin 2-kymppiseksi asti, mutta siitä eteenpäin sellainen loppui kuin seinään, ja niin siinä jäi minulta naisetkin. No nämä nyt olivat nykystandardein naisilta sellaista viatonta lähestymitä kuin hipelöinnin aloittamista tanssilattialla ja ei sitäkään siis mistään haaravälistä. Lisäksi vaikka saaton jälkeen yö naisen kämpillä sängyssä oltiin niin ei siinä silti nussittu, eikä niin pelkästään vaan siksi kun en minä mitään ehkäisyvälineitä mukanani koskaan pitänyt.


      • vihainen mies

        huoran puhetta sanon ma.


    • ilonapilona

      Mikä on kunnollinen nainen? Ei harrasta seksiä kenenkään kanssa, ja jos on baarissa niin ei missään nimessä oe kenenkään kanssa? Ja jos on seksuaalisia haluja, ja toteuttaa niitä yhdenillan jutun kanssa sen sijaan että viettäisi pakollista selibaattia, on kunnollinen nainen?

      Silloin minua ei voisi vähempää kiinnostaa olenko kunnollinen nainen. Lutka en ole, enkä huora, itse en ajattele niin enkä koe olevani. Jos te ajattelette minusta niin, se ei todellakaan ole minun ongelma. Ette te tunne minua.

      Tää on just niin tätä, että pitää olla joku siveyden sipuli, ja jos sattuu vahingossa juttelemaan jollekkin miehelle, niin on lutka. Sitten jos ei anna ensimmäisillä kerroilla, on pihi joka ei anna kenellekkään.

      joozzzzzzzzzzzzzz, tuo on sinun oma kokemuksesi. Yleistä vähän enemmän? Jos sinulla on naiset lopettaneet iskemisen, niin tarkoittaako se että muillekkin on käynyt niin?

      Ja sana paneminen... Sitähän se nykyään yleensä on, joten mitäpä sitä totuutta vääristelemään! Varsinkin nuo yhdenillan jutut. Nimimerkki Suuri Isä voikin varmasti kertoa, että kuinka monta tuollaista, ''kunnollista naista'' sinä tunnet? Jos sinun käsitys pitäisi paikkaansa, en todellakaan ole kunnollinen nainen. JA HELVETIN YLPEÄ SIITÄ!!!!

      • Suuri Isä

        Naiselle seksi on rakastelua ja se tapahtuu vain vakavassa parisuhteessa oman miehen kanssa. Nainen ei harrasta panemista tai on halpa lutka. Myös nainen, joka haluaa kyrpää on halpa lutka.

        Nainen voi saada lutkan maineen jos lähtee miehen mukaan baarista, vaikka ei antaisikaan miehelle.

        Kunnollinen nainen ei voisi kuvitellakkaan lähtevänsä baarista vieraan miehen panopatjaksi ja tunnen tuollaisia naisia paljon.

        Nainen ei myöskään saa nauttia seksistä, ei ainakaan miehen kanssa.


      • Suuri Isä
        Suuri Isä kirjoitti:

        Naiselle seksi on rakastelua ja se tapahtuu vain vakavassa parisuhteessa oman miehen kanssa. Nainen ei harrasta panemista tai on halpa lutka. Myös nainen, joka haluaa kyrpää on halpa lutka.

        Nainen voi saada lutkan maineen jos lähtee miehen mukaan baarista, vaikka ei antaisikaan miehelle.

        Kunnollinen nainen ei voisi kuvitellakkaan lähtevänsä baarista vieraan miehen panopatjaksi ja tunnen tuollaisia naisia paljon.

        Nainen ei myöskään saa nauttia seksistä, ei ainakaan miehen kanssa.

        Jätin hieman epäselvyyttä edelliseen viestiin, joten tarkennan

        "Nainen ei myöskään saa nauttia seksistä, ei ainakaan miehen kanssa. "

        Ensin: ei saa nauttia, että mies kokisi itsensä surkeaksi rakastajaksi ja huonoksi munaksi, naisen tehtävä on olla kylmä sängyssä ja osoittaa miehelle, miten tämä saa vain reikää ja vain säälistä. Siitä miehet tykkää: teki mitä vaan, niin älä osoita että tuntuu missään! ("tykkäsitsä edes?", "en.", "haluatsä edes mua?", "en" -> mies on kiimassa)

        Toiseksi: vain lampaan, koiran tai toisen naisen kanssa (ei saa haluta kyrpää, mutta toista pillua kyllä ja naisen kanssa saa nauttia ja osoittaa sen).


    • Ujo mies

      Me ujot miehet olisimme mielissämme siitä jos naiset tekisivät aloitteita, koska meille se on todella vaikeata.

    • Denon87

      Kyllähän tuo mukavalta tuntuisi jos naisetkin tekisivät aloitteita.Itsekin olen melko ujo joten aloitteen tekeminen ei minulta oikein onnistu. Osittain johtunee siitäkin etten halua antaa itsestäni sellaista kuvaa että pelkästään seksin takia haluaisin tutustua naiseen. Toki seksiä haluan jonkin verran mutta on naisissa muutakin iloa kuin pelkkä seksi, ihmisiä hekin ovat vaikka ovatkin eri sukupuolta.

      Lutkaksi en rupea haukkumaan ketään. Säälittäviä pellejä nuo ihmiset jotka haukkuvat toista lutkaksi. Hyväksyn sen että on naisiakin jotka ovat harrastaneet seksiä monien miesten kanssa, seksihän tuo iloa elämään. Miksi ei siis elää elämää täydellä innolla kun kuitenkin kuoleman jälkeistä elämää ei ole? Jos edes joskus pääsisi naisen kanssa seksiä kokeilemaan niin saattaa käydä niinkin päin että naisen tyydyttäminen menee itseni edelle.
      Toistaiseksi olen kuitenkin täysin kokematon mies jyväskylästä.

      Pää ongelma onkin se ettei useimmille naisille kelpaa edes yhden yön juttuihin melkein luuviulu mies(en vain voi asialle yhtään mitään. Voin syödä vaikka hevosen lihomatta yhtään). Työtön olen juu mutta silti kuulun niihin ihmisiin joka oikeasti välittää kaikista ystävistään todella paljon.

    • ilonapilona

      Yep, pitänee jatkaa aloitteen tekoa. Tai siis, yleensä odotan että baarissa miehet tulee iskemään, niinkuin tämä viimeinenkin ihastus. Ja kerrankin tuli oikeasti kiinnostava mies. Tai, on ollut yksi toinenkin kiinnostava, mutta ihan täysi juntti.

      Mutta siis tämän kohdalla aloitin itse juttelee, lisäsin kaveriks facessa ja laitoin viestiäkin. Tämä ei tapahtunut tyyliin että parin tunnin välein, vaan ensin laiton alkuviikosta viestiä sille ja sitten lisäsin kaveriksi ja juteltiin vähän. Kun en viitsisi kysyä, että mikä on homman nimi. Haluaako se enää tavata. Kysyn siis vielä kerran, tajuaako miehet yleensä, jos nainen aloittaa juttelee, että on kiinnostunut? Siis varsinkin, jos laittaa tyyliin, että oli kiva ilta. Jos minulle mies laittaisi niin, siis sellainen jonka kanssa on ollut juttua, niin ottaisin sen heti silleen. Toisaalta jäisin sitten odottamaan että se tekee aina aloitteen...........

      Ei olla oltu facebookissa samaan aikaan, mut jotenkin tekisi mieli puhua sille. Mutta entä jos se ei halua? Vaikka sain vähän vastakaikua, laittoi jopa '' ;)'' hymiön.. Ja ei en usko että tämä on player, ja ei harrastettu seksiä... Ehkä se etsi yhden illan juttua, mutta niin minäkin, mut tajusin että haluan enemmmän.


      hätikoinkö minä? olen tälläinen kaikkimullehetinyt -ihminen.

    • jackaroo

      No eipä nuo naiset nyt ainakaan minua kohtaan ole paljoa aloitteita tehneet, vain kerran on baarissa nainen juomat tarjonnut kun olisin muuten lähtenyt kotiin ja hän halusi jatkaa käymäämme keskustelua pidempään. Mutta eipä tuopin tarjoaminen nyt mikään aloite ollut, kun nainen oli kihloissa ja keskustelumme oli ihan asiallinen.

      Eipä se kyllä minua mitenkään haittaisi jos nainen tekisi aloitteen tai veisi tilannetta eteenpäin, helpommallahan minä siinä pääsisin. Tosin tällä hetkellä oma itsetunto on hieman alhainen naisten suhteen, joten todennäköisesti olisin naisen tekemästä aloitteesta varmasti hyvin epäluuloinen, sillä minun on vähän vaikeaa juuri nyt uskoa että kukaan nainen voisi olla kiinnostunut minusta "sillä tavalla".

      • Richard Strauss

        Sä et vaan tajunnut. Se oli aloite siltä naiselta. Se halus lennossa vaihtaa sinuun. Noin just monet naiset toimii. Ei ne kestä olla hetkeäkään yksin niin ne vaihtaa lennossa. Ja naisten aloitteet just tuollaisia epäsuoria. Jos esim. kassaneiti hymyilee niin se tarkoittaa että se haluaa sulta munaa. Mä tiedän nää jutut koska mä olen lukenut pelimiesoppaita.


      • jackaroo
        Richard Strauss kirjoitti:

        Sä et vaan tajunnut. Se oli aloite siltä naiselta. Se halus lennossa vaihtaa sinuun. Noin just monet naiset toimii. Ei ne kestä olla hetkeäkään yksin niin ne vaihtaa lennossa. Ja naisten aloitteet just tuollaisia epäsuoria. Jos esim. kassaneiti hymyilee niin se tarkoittaa että se haluaa sulta munaa. Mä tiedän nää jutut koska mä olen lukenut pelimiesoppaita.

        ---Sä et vaan tajunnut. Se oli aloite siltä naiselta.---

        Ei, kyllä minä olen varma siitä ettei tuo tuopin tarjoaminen mikään aloite ollut, kun nainen taitaa yhä vieläkin olla tuon saman miehen kanssa.

        Mutta olen kyllä muuten melko sokea noiden naisten vihjailujen ja epäsuorien aloitusten suhteen, ehkä ne ovat vain jääneet minulta täysin huomaamatta ja siksi minusta tuntuu siltä ettei ne naiset ole koskaan minua lähestyneet.


    • LiianUjoAloitteelle

      Mulle tulee hirvee tyrkky-olo, jos tekisin aloitteen! Oon muutamaan kertaan kyllä harkinnu sitä, mut ujous ottaa vallan ja se jääkin sitten vaan ajatustasolle. En vain osaa suoraan "aggressiivisesti" lähestyä ketään, vaan yritän pienen vihjailun kautta osoittaa kiinnostukseni, joka ei kyllä aina tunnu oikeen toimivan :D

      Olenkin miettiny, et millaisista merkeistä miehet huomaa (tai ehkä enneminkin arvioi) naisen olevan kiinnostunut? Lähinnä nyt esille tulleissa Fb-keskusteluissa, mutta voi toki muistakin tilanteista kertoa.

      Itse tapasin tässä taannoin mukavan miehen (hän teki aloitteen) ja juttelimme jonkin aikaa. Hän oli seuraavana aamuna lähettänyt kaveripyynnön facebookissa ja hyväksyinkin sen. Mutta tämän jälkeen hän ei ole enää tehnyt minkään näköisiä aloitteita. Itse olen pariin otteeseen aloittanut keskustelun ja hän on aina vastannut minulle.
      Haluaisin tutustua häneen paremmin, mutta en tiedä miten saisin vihjattua kiinnostuksestani. Välillä musta tuntuu myös, et hän yrittäis rivien välistä vähän vihjailla, et olis kiva tavata, mutta pelkään, et se on vaan mun toiveajattelusta johtuvaa kuvitelmaa.
      En uskalla itse pyytää häntä ulos, koska jo pelkän keskustelun aloittaminen vaatii minulta paljon uskallusta, sillä tunnen olevani vain rasittava ja epätoivoinen tyrkky.

      • jackaroo

        ---Mulle tulee hirvee tyrkky-olo, jos tekisin aloitteen! Oon muutamaan kertaan kyllä harkinnu sitä, mut ujous ottaa vallan ja se jääkin sitten vaan ajatustasolle. En vain osaa suoraan "aggressiivisesti" lähestyä ketään, vaan yritän pienen vihjailun kautta osoittaa kiinnostukseni, joka ei kyllä aina tunnu oikeen toimivan :D---

        Minulla on vähän samankaltaisia tuntemuksia, mutta olen mies ja siten tilanne on hieman ongelmallisempi kun miehen rooli on yleensä tehdä niitä aloitteita. Omien tunteiden ilmaiseminen täysin tuntemattomalle ihmiselle jossain baarissa tai vaikka ihan kahvilassakin on minulle hyvin vaikeaa. Olen kyllä hieman ujo naisia kohtaan, mutta tässä on taustalla myös se etten uskalla näyttää omia tunteitani sellaiselle ihmiselle johon en tunne luottavani, sillä pelkään tulevani loukatuksi tai toinen käyttää hyväksi ilmaisemiani tunteita.


    • MDDDDDDDD

      Nimimerkki Richard Strauss. Sanattomaksi jäin. Kuinka idiootteja ihmisiä onkaan!

      LiianUjoAloitteelle, niin, silläpä minäkin täältä kyselen, kun tulee aika tyrkky olo.. ;/
      Kyllä tämäkin mies teki baarissa aloitteen ja vaihdettiin niitä numeroita yms yms. ( ja ne jotka nyt tulee urputtaa kuinka se halusi vaan panna, olkaa hyvät ja tukkikaa suunne. )

      Sit minä laitoin sille kerran viestiä, lisäsin kaveriksi, ja näin.. Että eiköhän se ole fifty fifty. Tuntuu että se välttelee mua. ;S (luultavasti taas mielikuvitus laukkaa) Mut en viitti jatkuvasti jutella sille.. Tai en tiiä, kun ei näy tuota aloitetta tulevan. Menee usko miehiin, kukaan ei halua mua jonka mä tahtosin.

      Mutta siis, mistä mies huomaa, että on kiinnostunut?!!!!!

    • n 19

      Oon kans miettiny monesti pääni puhki ku menee vaikka fb:ssä juttelemaan jollekki miehelle josta on kiinnostunu ku ne vaikuttaa joskus niin tympeiltä : S Eikä välttämättä puhu mitään puoleen tuntiin.Eivätkä melkeen ikinä tuu ite juttelemaan ;<
      Sitte livenä ku nähään ni kuitenki vaikuttaa iloselta ku ollaan nähty,ja myös sanonu sen. Ja halasikin. Ollaan siis nähty kyllä vasta pari kertaa iha kaveripohjalta.

    • ilonapilona

      hmm, ei siis voi tietää. :)

      Mulle kyllä jutteli, ja tunsin saavani vastakaikua. Mutta eipä näy aloitetta tulevan. En tiedä, pitänee varmaan taas joku päivä jutustella sille. Jospa se julkaisis jotai jännää statukses, niin vois siitä aloittaa juttelee :D Eikä aina sitä samaa tylsää mitäkuuluu.

      n 19, mikähän siinä on? Ja muutkin voi tulla pohtii, miehet toki voi tulla kertoo totuuksia? :D Sain edelleen sellaisen kuvan, että ois kiinnostunut, tai oikeestaan en saanut. En tiiä. Eniten pelottaa, että säälistä juttelee..

    • ilonapilona

      MIEHET HOI!!!!!!!!!!!!!!!!!

      jos ootte kiinnostuneita, niin ettekö te teekki asialle jotain? Oon niin pessimistinen ja aattelen jo sitä että se ei kuitenkaa tykkää musta, mutta haluan kyllä vielä yrittää. Mutkun tuntuu niin turhalta. En tiiä. Pelottaa että se löytää jonkun paremman? :(


      ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! ihana mies..

    • LiianUjoAloitteelle

      Jotenkin ihana tietää, että muitakin naisia painii samantyyppisen ongelman kanssa :D

      Siis tämä mies on aina vastannut viesteihini (emme koskaan ole jutelleet chatissa muuten :O, nyt kun asiaa rupesin ajattelemaan :D) ja aika lyhyellä viiveelläkin, jos on paikalla ollut. Hän vastaa jopa silloin, kun viestini ei periaatteessa ole kommenttia tarvinnut. Tiiän, et joillakin on vain tarve saada sanoa se viimeinen sana, mutta osittain luulen(/toivon) tämän olevan myös merkki kiinnostuksesta.

      En haluaisi menettää tilaisuuttani tutustua häneen paremmin, mutta en vain tiedä miten ilmaisisin asian :O

    • ilonapilona

      Hyvä, emme varmasti ole ainoita :) Tietty fiksuinta olisi jo vaan kysyä suoraan. Mutta pohditaan nyt vielä täällä..

    • LiianUjoAloitteelle

      Yhdessä pohdinta tuntuu jotenkin aina auttavan, ainakin mua :D Saa lisää rohkeutta ja näkökulmaa, kun ei yksin pyörittele asiaa mielessään :)

      Ootko miettiny, et miten voisit lähestyä tätä sun miestä? Aloitus, kun ei sais olla liian tungetteleva, muttei myöskään liian kaukainen; sellainen että siitä huomaa, että sen kuulumiset oikeesti kiinnostaa :)
      Nythän kun pääsiäinen on menny, niin vois vaikka kysellä miten se meni :)
      Vapusta en viittis heti lähtee kyselemään, vaikka se aika ajankohtainen aihe rupee olemaan.. Jotenkin tuntuu, et tulevista suunnitelmista kysely tässä vaiheessa on jo liian tungettelevaa.

      Ja jos sen keskustelun sais käyntiin, niin mites sitten jatketaan? Oon tässä vaiheessa jo ihan kipsissä :D En osaa johdatella keskustelua toivomaani suuntaan, niin että saisin edes hieman vihiä, miten hän minuun suhtautuu. Enkä osaa myöskään ilmeisesti tehdä tarpeeksi selväksi omaa kiinnostustani häntä kohtaan. Ei kellään sattuis olemaan neuvoja tähän pulmaan :D?

    • LiianUjoAloitteelle

      Juu, mä taidan kyllä nostaa kädet ilmaan tän mun tapauksen suhteen :/ Yritin aloitetta, mutta vastaukseks tuli enää vaan parin sanan "lauseita", joten aika selvää ettei herraa kiinnosta. Oli siis toiveajatteluu tää hänen "kiinnostuksensa" mun kohalla :(

      Noh, siipeen sain, mutta ei kai tästä voi kun uuteen nousuun yrittää lähtee :D
      Kyllä niitä miehiä riittää, oon sen huomannu :) Tuntu vaan, että tän yhen kanssa kemiat olis pelannu hyvin, mutta ei sit näköjään ollukaan niin.

      Toivottavasti teillä muilla menee paremmin sitten :D Seurailen kyllä sivusta miten teidän jutut etenee, niin että muistakaa laittaa aina tilannekatsauksii tänne :) Ehkä saan niistä itelleni lisää toivoo :DD

    • sir_eino

      Jos olisin 14v niin olisin varmaan pyörtynyt jos tyttö tekisi aloitteen. Nyt täytän kohta 31v ja jos nainen tekee aloitteen niin ei se minua pelota. Itse asiassa selvät aloitteet naiselta ovat ihan mahtavia.

      Nykyisessä suhteessa tein kyllä aloitteen ihan itse kun katsoin että tuossa menee nätti nainen. Ei se tainnut edes vilkaista minuun päin ennen kun menin juttelemaan. Mutta kyllä se sitten numeroiden vaihdon jälkeen oli aktiivinen ottamaan yhteyttä, tekstaili muutenkin kun vastatakseen minulle, soitti ja vihjaili että voisin pyytää ulos...

    • ilonapilona

      sir_eino. Kiva kuulla välillä tuollaistakin. :)

      En minäkään huomannu edes tätä miestä joka tuli pyytää tanssimaan. Onneksi tuli.

      Tekstailitko sinä sille ensin, Sir_eino vai otitko sä yhteyttä?

      Hitto ku pitäis keksiä jottai järkevää puhuttavaa.

      • sir_eino

        Kyllä mä sille ensin pistin viestiä, jos ollaan ihan tarkkoja niin en minä edes antanut sille silloin ensimmäisellä tapaamisella baarissa numeroani vaan pyysin sen tytön numeron.

        Oli kyllä kova kiusaus soittaa heti seuraavana päivänä mutta tein sitten niin että tekstasin parin päivän päästä jotain typerää tyyliin tulit mun mieleen ja mietin pitäisikö sulle joku päivä soittaa. No se sitten soitti mulle.


    • ilonapilona

      Okei. nyt tulee tilitys. jospa joku vastaa.

      Oikeesti rupesi taas mielikuvitus laukkaamaan. Entä jos se jutteli säälistä mulle. Entä jos minä aloitan juttelemaan sille, ja sitä ei kiinnosta. Koska sit en ainakaan jaksa tehdä aloitetta enää. Ja sitten. Miksi se ei tee aloitetta? Oon nyt itse kerran jutellu sille, ja mieli tekisi jutella uudestaankin. Se laittoi jopa yhteen kohtaa tälläisen hymiön. ;)

      Oon jopa ruennut miettii että se on kauhee pelimies. Ja pelkään että se ei halua minua. Että minut hylätään, taas. Ja mikä hassuinta, en minä mitään vakavaa halua. apua en tiiä mitä tekisi. Karistakaa musta tuo vanhanaikaisuus että miesten pitää tehdä aloite.

      Hyviä puolia, teki aloitteen baarissa. sanoi että haluis tutustua, mut on välimatkaa. oon saanut jonkunlaista vastakaikua kun ollaan juteltu. Eniten mua pelottaa että mut hylätään.? Tai sit että se luulee mun olevan tyrkky.

      Hahmotelma, niin minäkin. Saan varmasti odotella..

      Inhottavalta tuntuu nyt, kun se vaikuttaa niin ihanalta :(

    • ilonapilona

      Ja niin, tuntuu että vien sen aikaa.. yhyy :(

      Mun mielikuvitus laukkaaa. Ollaan oltu parikertaa facessa samaan aikaan, oon siellä ja toivon että se juttelis mulle. Ei jutellu. Sit lähin offline, ja kävin parin min. päästä uudestaa. seki oli offline. Toivosin niiiin että se lähti sen takia kun minäkin, koska en jutellut sille... Tai että odotti mun juttelevan sille. hmm. :(

      kuunnelkaa nyt mua.......... oon säälittävä?
      mutta eniten mua pelottaa että mua ei haluta, vaikka en mä siinä periaatteessa mitään menetä. Haluaisin vaikka pienen kesäromanssin

    • LiianUjoAloitteelle

      Ilonapilona, sä kuulostat ihan multa :D Mulla kierti noi ihan samat ajatukset päässä, ennen kun päätin sitten luovuttaa.

      Mun "tapauksen" tönköissäkin vastauksissa oli hymiöitä, niin en tiiä yrittääkö se niillä viestittää jotain.

      En nyt ainakaan vähään aikaan oo ottamassa enää yhteyttä siihen, jos ollenkaan. Jos miestä kiinnostaakin, niin saa luvan ilmaista sen selvemmin. Harmittaa vain, koska hän vaikutti mukavalta ja olis ollu kiva olla ihan vaan kavereitakin. Mutta nyt musta tuntuu, että se pitää mua enemmän rasittavana, niin jätän hänet rauhaan.

      Tiiän kyllä, etten periaatteessa menettäisi mitää (kuin itsetuntoni), jos ilmaisisin kiinnostukseni hänelle, joten pahimassa tapauksessa tilanne palaa samaan pisteeseen kuin ennen häntä.. Mutta miksi se pitää tehä niin vaikeaksi itselle?

      • LiianUjoAloitteelle

        Ja hän on nyt online :/ Kiduttavaa nähdä hänen kuvansa sivun laidassa! Tekis niin mieli sanoo jotain, mutta mitään ei saa sanotuks :(


      • -d.wfefaffef
        LiianUjoAloitteelle kirjoitti:

        Ja hän on nyt online :/ Kiduttavaa nähdä hänen kuvansa sivun laidassa! Tekis niin mieli sanoo jotain, mutta mitään ei saa sanotuks :(

        Kuunnelkaa jope ruonansuun- NAAMAKirja


    • ilonapilona

      hei, LiianUjoAloitteelle, Miksi sä luovutit?

      Tai juttelitko sä kuinka monesti sille?

      hitto kun en tiiä mitä tekis. En haluis vaan unohtaa..

      Sanoitko sä sille että ois kivs tutustuu paremmin?

    • ihastunut <3

      Minun kohdallani yleensä mies tulee juttelemaan mutta tosiaan jos itse olen ihastunut palavasti ja mies ei tee aloitetta vaikka tunteita olisi niin otan ohjat omiin käsiini,rohkaistun ja alan jutella.
      Se kannatti viikonloppuna :) Nyt päivä kerrallaan katsotaan mitä tuleman pitää,toivottavasti sinkkupäiväni loppuvat.

    • ilonapilona

      Mäkin olen jutellut sille, mut mietin liikaa, että entä jos jutellaan, niin mitä sit. Entäs jos se vaikka lähtee pois kesken keskustelun. ääääää :<

      Mulle tulee juttelemaan ne, joista en ole kiinnostunut. Tai yleensä ainaki. Tää nyt oli poikkeus

    • LiianUjoAloitteelle

      Ilonapilona: Kyllähän mä sille joitakin kertoja juttelin, mutta viestien sävy sitten muuttui tylyksi, joten ajattelin jättää siihen. En ehtiny sanoa tapaamisista mitään..
      Ja nyt taitaa olla niinkin, et se on estäny, mut näkemästä sen seinää, joten aikas selvä tapaus tää on.

      Pitäisköhän vastaiskuks estää se näkemästä mitään mun juttuja :DD?

      Mäkin oon huomannu, et musta näyttää kiinnostuvan eniten ne, joista en itse ole kiinnostunut :(

      Noh, mutta ei ne kalat onneks tähän lopu :D Ehkä vappuna tapaan jonkun komistuksen, joka pyyhkii ton yhen kokonaan mun ajatuksista :D Tai miksen jo huomenna tapais? Eihän sitä koskaan tiiä ;)

    • ilonapilona

      Hääh, no voi ei, nyt en uskalla ainakaan enää jutella sille :( Voi tsiisus toi on mun pahin pelko. tai ei oo mut paha silti :(

      Kaippa se pitää ymmärtää että se ei oo kiinnostunu, kun ei anna mmitää merkkejä

    • LiianUjoAloitteelle

      Vaikka mulle kävikin näin, niin se ei tarkota, että sun tarinas kulkee samoja polkuja :)

      Olis ollu kiva tutustuu siihen, kun tosiaan vaikutti mukavalta :) En mitään suhdetta tästä ollu toivomassakaan (ainakaan vielä ;) ), vaan olis ollu kivaa saada uus kaveri :D

    • ilonapilona

      Nojoo, mutta niin. En tiiä. Kai se näkyy päällepäi jos ei oo kiinostunu. Koska en tunne tätä miestä juuri ollenkaan. Ainoa vaan, että se sai mut nauraa ja hurmas mut. Riittääkö se?

      Joo, mustakin olisi tosi kiva tutustua siihen. ARGH!!! Ei oo ees tehny sitä mielenkiintoista statusta, josta voisi alottaa jutustelun, eikä sitä tylsää mitäsullekuuluuta.

      Mistä mä puhun sille? Vaikutan kummiskin ihan idiootilta (?)

      Nyt jälkeenpäin aateltuna oli helppo aloittaa ekan kerran juttelee, kun oli se viikonloppu mistä puhua. :D äeäe eikä viitti ihan mistä tahansa jauhaa jos sitä ei kiinnosta :D

    • LiianUjoAloitteelle

      Niinpä, toka aloite onkin se vaikeempi, kun ekassa voi hyvin jatkaa siitä mihin se tapaaminen tavallaan jäi :D

      Mitä jos kyselisit vaikka miten pääsiäinen meni? Aika turha kysymys, mut silläkin saa keskustelun käyntiin :) Tai tietäiskö se jotain menoo vapuks, kun säät kuulemma huononee, niin ei viitti ulkonakaan olla :D?

      Mä oon tosi huono alottamaan keskusteluja, mut jos saisit ees inspistä mun ideoista :)

    • ilonapilona

      Niinpä.. äää, mua pelottaa että jos en juttele sille ennen vappua, niin se löytää vapun aikana uuden muijan ja unohtaa mut. :(

      Niinpä, vaikeeta aloittaa juttelu!!!!!!!!!!! ÄÄÄÄÄÄÄ
      Vapun jälkee vois kysyykki jotain,mut en nyt ehkä enää pääsiäisestä. ?

      Kommentoikaa nyt lisää tota mun ongelmaa. miehet hoi?

    • EmiliaXZZ

      Det är give and take för mig, all the way, men jag vill att männena tar initiativena.
      En gång dock gjorde jag ett misstag.Jag träffade en jazzmusiker från Nykarleby som jag i min text kan kalla JS.Jag blev kär i hans änglaleende, coola attityder och så var det nånting rikssvensk-aktigt över honom ( i Sverige är japparna så heta).
      Det är den enda gången jag har tagit första steget: jag beslöt att skicka ett mejl åt honom.Vi träffades och gick till Seahorse.Där berättade jag åt honom om mina känslor.Janne blev tydligen smickrad men han sa direkt ut att jag inte var tillräckligt intellektuell för honom.Nå, ca ett år senare träffades vi på nytt och vi hade ett one-night stand.Så kan det gå.

    • ilonapilona

      ei luonnistu ruotsi multa. :D

      No okei, siis sä kerroit tunteet ja nyt ootte yhdessä?

      • ilonapilona

        ensimmäinen yritys....... Pessimisti mussa: Se vastaa mulle, että ei kiinnosta. Ja poistaa mut kavereista. apua :


    • LiianUjoAloitteelle

      Mä voin yrittää suomentaa ton EmiliaXZZ:n jutun, mut voi olla, että menee ihan puihin, kun siitä on nyt parisen vuotta, kun oon viimeks ruotsii käyttäny :D

      Minulle se on "give and take, all the way", mutta haluan, että miehet tekevät aloitteen. Kerran kuitenkin tein virheen. Tapasin jazz-muusikon Nykarlebystä, jota voin tekstissäni kutsua JS:ksi. Rakastuin hänen enkelihymyynsä, cooliin asenteeseen ja siinä oli jotain riikinruotsalaista houkusta hänessä [tätä vikaa osaa en ymmärtänyt..] (Ruotsissa jätkät ovat niin kuumia).
      Se oli ainoa kerta, kun otin ensimmäisen askeleen: päätin lähettää viestin hänelle. Me tapasimme ja menimme Seahorseen. Siellä kerroin hänelle tunteistani. Janne oli ilmeisesti imarreltu, mutta sanoi suoraan, etten ollut tarpeeksi intellektuelli hänelle. No, noin vuosi myöhemmin tapasimme uudestaan ja meillä oli yhden yön juttu. Niin voi käydä.

    • ilonapilona

      höh.. voi ei ;/

      .......se ei oo vastannu mitään. :( No voi paska..

    • ewrgvw

      Maailmassa ei ole mitään parempaa kuin nainen joka tekee aloitteen.

    • Ehdottomasti naisten

      pitäisi tehdä enemmän aloitteita!

    • e5yjr6k7

      Hirveä pissisketju :D hyi helv..

      Se miten joku käyttäytyy jossain facebookissa ei kerro mistään mitään.

    • mustispeppers

      Kyllä olen ollut aloitteellinen, mutten enää. Olen liian monesti saanut sormilleni, eli on parempi odottaa sitä miehen kontaktia, mitä ei tule :) En nyt tarkoita mitään jutteluun ryhtymistä, vaan olen tehnyt selväksi, että hei, oon kiinnostunut susta, miten olis?

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laaja sähkökatko Sallilan verkossa!

      Mä heräsin yhden maissa UPS:n piipittkseen, koska sähköt poikki ja on edelleen. Odottelin jonkun aikaa ja soitin vikanum
      Loimaa
      35
      1250
    2. KJ Konetimber OY

      Haettu konkurssiin Eläke yhtiö Ilmarisen toimesta.
      Kuhmo
      37
      1085
    3. Millä kirjaimella nimeni alkaa

      Ja montako kirjainta sukunimestäni voi laskea? N to M
      Ikävä
      60
      970
    4. Sosiaaliturvasäästöt kohdentuvat usein samoihin ihmisiin useampaan kertaan

      ja ihmisiä putoaa kiihtyvällä tahdilla toimeentulotuelle eli köyhien määrä kasvaa eksponentiaalisesti Suomessa. https:
      Maailman menoa
      175
      944
    5. Ampumisvälikohtauksen syynä kahden eri romanisuvun erimielisyydet

      Ikaalislainen romaniseurue joutui tahtomattaan tulitaisteluun etelä-pohjalaisen romanisuvun kanssa. Tilanne ei ratkennu
      Seinäjoki
      42
      800
    6. Hyviä tehokkaira vinkkejä erittäin pinttuneen wc pytyn puhdistukseen

      Eli semmonen vuokra-asunnon pytty jossa hyvin sitkeään pi ttyny se vesiosa. Kloriittia olen liottanu yön yli ja yleispuh
      Ikävä
      122
      745
    7. En nii kui tiiä yhtään

      Mikä suussa kiehtoo, vaikka kaiken pitäisi olla ihan hyvin! Mä niin haluaisin nähdä sut:)
      Ikävä
      57
      718
    8. Voiko "miehisen kunnian" käsitteen ohittaa?

      Palstalla kovasti pidetään minua jollain tavoin sairaana, kun puhun miehisestä kunniasta. Voidaanko me siis täysin ohi
      Sinkut
      144
      693
    9. Et uskaltaisi kuitenkaan nähdä enää

      Niin mitäpä sitä enää vatkaamaan.
      Ikävä
      52
      661
    10. Voi että, kaikki on nyt ohi

      Aijon nyt unohtaa kaiken. Morjes. Mieheltä
      Ikävä
      59
      647
    Aihe