Toinen kysymys joukkoon kuulumisesta

Ollaan tehty :-)

no, taloyhtiön sääntöjä pitää noudattaa jos kerrostaloon muuttaa (yhteisöllisyys) mutta mulle on ihan sama mitä yläkerran asukki tekee kunhan se ei tekemisellään kauheasti häiritse.

Rajatapaus oli tuolla pihalla, kun kävin kävelyllä tässä aiemmin. Tänäänhän on ensimmäinen pääsiäispäivä, joulun ohella yksi niistä "herkimmistä" päivistä, jolloin aika moni haluaa hiljentyä. En suinkaan ole vaatimassa sitä, että kaikki hiljentyisivät, vaan sitä että hiljentymiselle olisi mahdollisuus.

Joku junttiporukka siellä soitatti suomi-iskelmää, imuroi autoa ja kiroili. Sen olisi voinut tehdä mikä tahansa muu päivä, mutta pääsiäissunnuntainahan on paras aika olla mä teen mitä haluun-juntti.

Kohtuuden löytämisen vaikeus. Ihmiskunta todellakin tarvitsee sääntöjä ja ne luovat turvaa. Ongelma on vain siinä, että ne isot säännöt joista meidän pitäisi olla huolissamme ovat joko a) päin vittua b) vaativat ajattelua, joten keskitämme huolemme runkkaamisiin, romanikerjäläisiin ja tötsyihin. Toki lehdistö tekee parhaansa, jotta mielemme pysyy pikkuasioissa - ja siihen saumaan iskee myös populismi, joka sananvapausvaateiden lomassa vaatii yhtenäistaidetta ja yhtenäiskulttuuria.

jos haluaa kuulua joukkoon joka erottuu niin kannattaa liittyä prosenttikerhoihin.

Eihän tästä pitkä aika ole, kun väitit kaikkien ihmisten olevan nautiskelijoita / hedonisteja. 99% palstalaisista yhtyi sinuun.

Mikäli töissä on useampi samaa tekevää ja samassa paikassa, on työporukassa. etenkin, jos jokainen on riippuvainen toisesta.

Yksilöllisyys on aika outo muotisana, kun joukkoon kuulumattoman elämää varjostaa massan paine ja massan paine syntyy pelosta elilaisuuteen.

En ole. Minusta tuntuu, ett' on paljon enemmän muotia omistaa 5700 Facebook-kaveria, kiertää kaikissa mahdollisissa työpaikka- ja harrastustapahtumissa. Luoda niitä vuosikaudet medioidenkin tykyttämiä sosiaalisia verkostoja.

Sääntöjen yms. noudattaminen lisää turvallisuudentuneetta sen kautta että tietää että muutkin niitä noudattaa. Tai siis jos noudattaisi.

Yhtesikunnassa täytyy yleisen edun nimissä olla tietynlaisia sääntöjä joita kaikki noudattaa jotta sen yhteisön elo sujuu hyvin.

Esimerkiksi juoppojen hillitsemisessä suurin syy (ja inun ainao syy) on se että niistä on haittaa ja vaaraa minulle. Semmoinen densa joka ryyppää jossain e tten näe ja kuule eikä rasita mua kitinöillään, niin saa mun puolestani juoda itsensä hengiltä ihan rauhassa.

Eli tietyst yhteiset säännöt täytyy olla, niiden sisällä taas ihminen voi tehdä omia valintojaan. ollakko erakko vai joukossa jne.

Sitten on tietysti ääritapaukset esim- uskonnot jotka yrittää pakottaa (varsinkin ennen) kaikki siihen samaan. Siihenkin oli muita syitä.

Mutta siis, tuossa sun aloitusajatuksessa menee sekaisin tosiaan yhteisöön ja yksilöön kuuluvat jutut.

Pahoittelen jos tulee moneen kertaa, en kerinnyt lukeen muiden juttuja :)

Kaipa kyse on enemmän siitä, että haluttaisiin olla oikeasti erilaisia kuin muut, mutta kun ei ollakaan, niin asiaa pitää korostaa. Kuitenkin samaan aikaan ollaan jokainen erityisiä yksilöitä, hyvinkin erilaisia. Miksi sitten pitäisi olla enemmän erilainen kuin muut, onko kyse jostain riittämättömyydestä?

Tietenkin jokainen on periaatteessa ehdottoman oikeassa oman olemisensa suhteen ja se on ainoa totuus "oikeasta" itselle. Helposti vain unohtuu, että jokaisella on se oma versionsa tuosta. Samoin unohtuu sekin, että jos itse kokee olevansa jotenkin hyvin erilainen ja haluaisi muiden olevan samalla tavoin, koska se on se oikea tapa, niin silloinhan oikeastaan vain haluaa että kaikki, lauma, olisivat samanlaisia. Onko siis oman erityisyytensä korostaminen ja tuputtaminen ennemminkin heijaste siitä ettei koe kuuluvansa mihinkään, vaikka sisimmässään sitä toivoisikin?

Mietinpä vaan sitäkin, että jos haluaa olla erilainen, siis päästä pois siitä että on lokeroitu joillain määreillä, niin hankalaksi se menee kun kuitenkin lähtökohtaisesti kuuluu nisäkkäsiin ja ihmisapinoihin jne.

20%:a suomalaisista kuuluu persulandiaan. Niistä 90%:a on syrjäytyneitä tai muuten vain erakoita.

Yksilöllisyyttä ja omaa persoonaa ei tarvitse kadottaa vaikka kuuluisikin johonkin ryhmään tai olemalla samaa mieltä useiden muiden ihmisten kanssa.

Hassua kuinka ihmiset unohtavat sen asian aina uudelleen ja uudelleen.

Puhutaan kohtalaisesta narsismista. Tuohan juuri sitä paskaa, mitä joutuu kuulemaan jokapaikassa päivästä toiseen, jos ihmistenilmoilla liikkuu. Aina se, mitä itse ollaan, on oikein ja hyvästä ja kaikki muu on huonompaa. Kyseessä minuuden määrittely ulkoisilla seikoilla, mikä on narsismia.

Ei ihminen havaitse mistä hänen ajatuksensa ja tapansa ovat tulleet ellei hän sitä erikseen valitse havaita ja astua estottomalle itsetutkiskelun tielle, nähdä itsensä

Oli kuinka tahansa stereotyyppinen ja ryhmänsä tavat ja systeemit omaksunut tyyppi on täysin luontevaa että tuo kaiffari pitää omaksumaansa ehdottomasti itsekehitettynä ainutkertaisena näkemyksenä joka on hänen yksilöllinen identiteettinsä. Se johtuu siitä että se on se mitä hän kokee yksilönä. Harha on niin täydellinen että vaikka tiedät ajatustesi lähteen nimet ja osaat siteerata heitä sanasta sanaan - pidät silti ajatuksia täydellisesti ominasi ja ainutkertaisena.

Jos kaikki ovatkin samasta muotista valettuja muodostuu toisissa havaittu toiset erillistävä ja itsen yksilöksi kokeva identiteetti viimeistään niistä ainutkertaisista valuvirheistä...

Miten tämä nivoutuu yhteen? Onko virhettä olemassa? Yhtälö itseasiassa täsmää. Ihmisen identiteetti on parvimieli yhtä paljon kuin se on se ainutkertainen kokonaisuus jota kutsumme "itseksi". Nuo kaksi eivät ole ristiriidassa keskenään.

Otetaan nyt esimerkiksi identiteettimme; itsellemme se on nimemme, mutta yhtälailla parvimielemme haluaa samaistaa itsemme osaksi laajempaa kokonaisuutta, samanlaiseksi - ja yhtälailla parvi haluaa samanlaistaa yksilön eikä tässä ole konfliktia. Viittaan sosiaaliturvatunnukseen. Parvimielen voimasta kertoo se että nimeään ei tarvi käyttää, sosiaaliturvatunnus riittää. Identiteetin voimasta kertoo se että moinen käyttäytyminen koetaan varsin pimeäksi. Keskimäärin asiaa ei tarvi paljoa kelailla ja hämmennys tulee vasta sitten kun/jos asiaa miettii. Jos sittenkään. Niin luontevaa se on olla terveesti skitsofreeninen.

Mehiläinen tässä moi, mitä parvi tahtoo tänään tehdä? No mitä ikinä se onkin - olen messissä! Niin määki! niin määki! Mitä se lammas siellä kukkakedolla teki? Määki! Niin määki, niin määki!