Idioottimiehet vaativat naisilta älyttömiä asioita

Alkaa pikkuhiljaa vituttamaan tämä naisiin kohdistuva vaatimusten määrä!

Pillukaan ei saa missään nimessä enää olla sellainen, kuin se luonnostaan on. Vielä mun nuoruudessa 90-luvulla ei kukaan ajellut karvojaan pois. Sitä olis pidetty varmaan jonkain outona pervona. Mitään posliinipillubuumia ei ollut olemassa. Karvat oli kaikilla. Toki niitä siistittiin esim. saksilla leikkaamalla.

Nykyään jo teini-iässä kaikille on itsestäänselvää, että TULEE OLLA POSLIINI taikka muuten on epäseksikäs ja päästään pimeä, epärendikäs! Hei haloo! Mistä vitusta tällainen vaatimus on tullut?? No, siitä kun ukot tuijottaa pornoa joka tuutista ja sitten naistenkin pitää muuttua pornotähden tyyliseksi. Sairasta!

Samoin muistan vouhotuksen isoista tisseistä alkaneen joskus 90-luvun loppupuolella taisi olla kaikki nämä blondit ensin Tanja Vienonen, Linda Lampenius, Satu Lappi, Sanna Suutari jne. joiden silikonitissejä alkoi lehhdistö esitellä. Juuri näiden silikonirintojen tultua julkisuuteen alkoi yleinen mielipide vaatia naisia olemaan ISORINTAISIA!

Eli tämäkin lähtöisin pornosta. Pitää olla laiha, isotissinen ja pillu paljaana. sanon kuulkaa, että haistakaa nyt vittu kun ei saa ihminen olla enää sitä mitä on vaan pitää olla muovinukke tai ei ole seksikäs ollenkaan. Sairaaksi on mennyt yhteiskunta.

Nainen ei saa olla rauhassa. Arvostelun ja arvioinnin alla koko ajan. Ei ihme, että paineet, ahdistus ja masennus lisääntyneet. Ei saa olla rauhassa sellainen, kuin luonnostaan on. Naisten aikaa menee nykyään tuhottomasti kaikenmaailman kuntoilurääkkiin, jotta olisi hoikka ja kiinteä. Karvojenrepimiseen, jotta olisi sileä jne. psyyke ei siitä nauti. tämänkin ajan voisi vailla vaatimuksia käyttää rentoutuneena ja tyytyväisenä vaikka kehittävän kirjallisuuden lukemiseen tai muuhun henkisesti kehittävään ja tyydytystä tuovaan.

Tämä vaatimusten tiehän on loputon suo, ei se lopu koskaan, aina pitää olla enemmän ja enemmän, koskaan et ole täysin hyvä.

Minun kohdalla loppu nyt! Karvat pysyy pillussa ja yksikään kaksilahkeinen typerä vaatijamies ei siihen enää sormellaan koske saati sitten surkealla nysämunallaan, josta ei edes tyydytystä saa. Yhdenkään ei tarvitse enää esittää typeriä kyselyitä "oletko posliini" "onko isot tissit" "otatko suihin ja nielet lastit" "saahan sua panna perseeseen".

Vaikka mies ois itse minkälainen tahansa läskimaha vajakki niin naisen oletetaan itsestäänselvästi olevan isotissinen posliini nielevän spermat ja antavan persettä jne.

Hyi saatana, että inhottaa tämmönen. Ja naiset suurin osa nyt huutaa, että ei me sitä miesten vuoksi vaan ihan itsemme vuoksi revimme karvat toosastamme ja höpön löpön, naiset on nin sokaistuneet että jo itsekin itseltään vaativat tämän ja muka on luonnollista, naiset alistuneet paskamiesten vaatimuksiin itsekään tajuamattaan.

Seuraavaksi potkin paskamunille vaatijaa katsotaan miten se ilme sitten menee, heh heeeee!!!
1332257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 133

Vanhimmat

Se on muuten ihan teidän naisten oma vika että olette lähtenyt mukaan tommoiseen pelleilyyn.

Äänestä
  • Hyvä että jaksoit lukea koko sepustuksen.

    Äänestä

  • JJuu niiden vika mitäs yrittävät olla toinen toisiaan kauniimpia ja viehättävämpiä olisivat vain omia itsejään jos ovat tota mieltä

    Äänestä

Mitä ihmettä?

Karvainen tussu se olla pitää.

Äänestä

Kun kirjoitin täällä kerran, että en tarvitse naista, jolla on valtavasti meikkiä ja kymmenen sentin korkkarit, että minusta luonnolliset naiset ovat kauniita, niin sain haukut palstan naisilta. Olisin voinut kirjoittaa myös, että en tarvitse naista, jolla posliini ja silikonitissit, mutta olisin varmaan siitäkin saanut haukut.

Minä ihan aidosti pidän luomunaisia kaikkein kauneimpina, kunhan se yksinkertaisuus ja luomuilu ulkonäössä ei tarkoita sentään äijämäisiä vaatteita ja siilitukkaa. Tästä luomunaisia ihannoivasta ajattelusta minut kuitenkin tyrmättiin täällä palstalla ja haukuttiin naisten alistajaksi.

Äänestä
  • Aina tulee olemaan osa porukasta joiden mielenilmaukset eivät kuulu eivätkä välity kenellekään. Tämä on osoitus siitä että silloin ei olla "omassa" porukassa vaan tasot on sekaisin. Yksinkertaistetaan vaikka näin: Joku tavis jannu neljännestä divisioonasta pääsee pelaamaan NHL-peliin. Arvatkaapa paljonko hänen neuvojaan kuunneltaisiin pukukopissa? Hyvin äärimmilleen viety esimerkki mutta idea varmaan tuli selväksi. Suutari pysyköön lestissään.

    Äänestä

  • Kyllä saat ihan samanlaisen haukkuryöpyn melkein mistä vaan mielipiteestä jos sen tälle palstalle uskallat kirjoittaa :)

    Minäkin pidän eniten luomunaisista. Olin joskus suhteessa naisen kanssa joka tavatessamme ei meikannut yms, mutta myöhemmin halusi sitten opetella "naisellisia puolia" ja mm. ajoi posliiniksi. Ihan pyytämättä. Oli vaikea vastata "mitä tykkäät" kysymyksiin loukkaamatta, kun selvästi halusi miellyttää.

    Ei silti, kyllä itsestään saa huolta kuitenkin pitää, ja itsekin trimmailen turhia karvoituksia. Mutta liika on liikaa.

    Äänestä

Joopa joo. Aika harva mies kuule tuollaisia asioita vaatii naiselta. Itse te noi jutut jostain naistenlehdistä luette.

Äänestä
  • suoranaisesti vaadi, mutta kinuaa niin kauan että nainen lopulta suostuu. Yhden kerran sanottu ei harvemmin riittää miehelle.

    Äänestä

Vastaa vaan ylpeästi että "mulla on ihan järkyttävä viidakko", "ei todellakaan ole isot", "En!" ja "jos saan ensin jauhaa sua rektumiin 7 cm paksulla dildolla, niin voidaan kattoa mitä sen jälkeen.".

Äänestä

tälläkin palstalla joku ottaa tämänkin asian esille. Alkaa jotenkin mennä jo ihan mauttomaksi nämä posliinit ja b-raput ja normaaliseksistä kaikkine läheisyyden tarpeineen on tullut jopa halveksittava juttu. Suurin syyllinen varmaan on tuo pornoteollisuus, joka vääristää seksin lähinnä muovinuken akrobatiakäsittelyksi. Ja harmi kyllä, naiset ovat lähteneet mukaan tähän miesten vaatimusrumbaan. Joten kyllä voi hieman naisiakin moittia, että touhu on mennyt tällaiseksi.
Ja jos miehet edelleen vaativat naisilta lähes täydellisyyttä, on myös itsekin sitten yllettävä samalle tasolle. Jos mies on kuin petolinnun peräpuoli, ei voi vaatia naiseltakaan ihan mahdottomia.

Äänestä
  • jotain Alaston Suomen pillun kuvia niin eipä sieltä juuri karvaista toosaa löydä. ja noita kuvia ei ole tuottanut mikään pornoteollisuus vaan tavalliset suomalaiset.

    Äänestä

  • Kun katsoo kirjoitti:

    jotain Alaston Suomen pillun kuvia niin eipä sieltä juuri karvaista toosaa löydä. ja noita kuvia ei ole tuottanut mikään pornoteollisuus vaan tavalliset suomalaiset.

    No en minä ainakaan tavallisena suomalaisen alaittaisi tavaraani esille. Kyllä ne esittelijät on niitä, jotka ovat erityisen ylpeitä siitä, että heillä on ajanmukainen toosa.

    Äänestä

erilaiset paskat, jotka alistavat naisia eri tavoin. Kunnon mies, joka kunnioittaisi naista eikä vaatisi tältä mitään inhottavuuksia ei naisia kiinnosta, koska naiset pitävät sellaista miestä auttamattomasti tylsänä. Pitää olla sellainen määrätietoinen alfauros joka tietää mitä tahtoo ja joka näyttää naisellekin kaapin paikan - vaikka nyrkillä jos muu ei auta.

Äänestä
  • BS. Tän palstan AT-siipihän niitä ulkonäkö-, ym. vaatimuksia esittää. Jos on tapaillut muitakin naisia kun neiti .jpegtä ja rouva .giffiä niin tietää että naiset eivät näytä samalta kun pornoleffoissa ja se on ihan ok. Seksi ei myöskään ole sama asia kun porno. Pornon tarkoitus on toimia runkkumateriaalina, seksissä tehdään hyvää molemmat toisille.

    Äänestä

  • sir_eino kirjoitti:

    BS. Tän palstan AT-siipihän niitä ulkonäkö-, ym. vaatimuksia esittää. Jos on tapaillut muitakin naisia kun neiti .jpegtä ja rouva .giffiä niin tietää että naiset eivät näytä samalta kun pornoleffoissa ja se on ihan ok. Seksi ei myöskään ole sama asia kun porno. Pornon tarkoitus on toimia runkkumateriaalina, seksissä tehdään hyvää molemmat toisille.

    kuin Naisasialuuseri ja Työton ATM vai minä Älymies se on. Kyllä on olemassa muitakin ATM:iä esim Lordi Boredom ei ole IKINÄ esittänyt mitään ulkonäkö- tai neitsyysvaatimuksia.

    Äänestä

  • No ei esitä muut kirjoitti:

    kuin Naisasialuuseri ja Työton ATM vai minä Älymies se on. Kyllä on olemassa muitakin ATM:iä esim Lordi Boredom ei ole IKINÄ esittänyt mitään ulkonäkö- tai neitsyysvaatimuksia.

    En minäkään ole esittänyt enkä ole ATM. En myöskään pidä anaaliseksistä.

    Äänestä

  • sir_eino kirjoitti:

    En minäkään ole esittänyt enkä ole ATM. En myöskään pidä anaaliseksistä.

    ...paitsi miesten kanssa.

    Äänestä

  • sir_eino kirjoitti:

    BS. Tän palstan AT-siipihän niitä ulkonäkö-, ym. vaatimuksia esittää. Jos on tapaillut muitakin naisia kun neiti .jpegtä ja rouva .giffiä niin tietää että naiset eivät näytä samalta kun pornoleffoissa ja se on ihan ok. Seksi ei myöskään ole sama asia kun porno. Pornon tarkoitus on toimia runkkumateriaalina, seksissä tehdään hyvää molemmat toisille.

    Menehän sinä vegebodari näkkileipä epäsinkku nukkumaan ettei käy huonosti palstalla.

    Sä tuskin tiedät hyvän tekemisestä kenellekään muulle paitsi itsellesi.

    Runkkaahan nyt mällöset suuhusi, nam nam.

    Äänestä

  • sir_gayno kirjoitti:

    ...paitsi miesten kanssa.

    En ole kokeillut kun naisen kanssa.

    Äänestä

  • Väsynyt sinuun kirjoitti:

    Menehän sinä vegebodari näkkileipä epäsinkku nukkumaan ettei käy huonosti palstalla.

    Sä tuskin tiedät hyvän tekemisestä kenellekään muulle paitsi itsellesi.

    Runkkaahan nyt mällöset suuhusi, nam nam.

    Ei tarvitse runkata. Muija purki paineet puolestani.

    Äänestä

  • sir_eino kirjoitti:

    Ei tarvitse runkata. Muija purki paineet puolestani.

    leuhka jätkä!

    Äänestä

  • Sä ole saatanan kirjoitti:

    leuhka jätkä!

    Vastaan edelleen tämäntasoisiin viesteihin:
    "Menehän sinä vegebodari näkkileipä epäsinkku nukkumaan ettei käy huonosti palstalla.

    Sä tuskin tiedät hyvän tekemisestä kenellekään muulle paitsi itsellesi.

    Runkkaahan nyt mällöset suuhusi, nam nam."

    totuudenmukaisesti. Minun ei tarvitse runkata tänään. Kirjoittajaa selvästi kiinnosti runkkaustarpeeni.

    Äänestä

  • Väsynyt sinuun kirjoitti:

    Menehän sinä vegebodari näkkileipä epäsinkku nukkumaan ettei käy huonosti palstalla.

    Sä tuskin tiedät hyvän tekemisestä kenellekään muulle paitsi itsellesi.

    Runkkaahan nyt mällöset suuhusi, nam nam.

    Miten muuten käy huonosti palstalla? Tuleeko joku lankoja pitkin hakkaamaan?

    Äänestä

Jos haluaa pitää itsensä karvaisena, niin siitä vaan. Turha sitten ihmetellä, kun mieheltä putoo melkein silmät päästä kun hirvittävä Suomi-ryteikkö pölmähtää housuista esiin. Posliini vain näyttää häpyhuulet paremmin kuin Karpon karvalakki. Häpyhuulet ovat kiihottavat, epämääräinen risukko on kauhistus. Onneksi Virossa ja Venäjällä on naisia, joille on itsestään selvää, että pillu pidetään posliinina. Laiskat Suomi-ämmät ei osaa muuta kuin lihoa.

Äänestä
  • No jätä se sun läski eukkos ja laukkaa venäjälle hirnumaan.

    Äänestä

Voisikohan vastaus olla siinä, että suhteet taitavat nykyään olla aika kertakäyttöisiä? Ennen yritettiin avioliitossa enemmän, mutta nykyään kun on kerran eronnut, niin jatkossakin kynnys eroamiseen madaltuu. Tiedän omasta tuttavapiiristänikin sekä miehiä että naisia, jotka etsivät vanhaan parisuhteeseen piristystä ihan väärällä tavalla eli etsivät seksiseuraa laivoilta, netistä jne.

Tuntuu jotenkin siltä, että nykyään etsitään kaikissa asioissa pinnallisia juttuja: Pitää näyttää nuorelta (mutta pitää olla kokenut), pitää näyttää rikkaalta (vaikka se olisikin lainarahalla tai vipeillä saatu aikaan), pitää näyttää seksitähdeltä (vaikka siitä tulisikin sisälle tyhjä olo), pitää yrittää olla koko ajan metsästämässä uusia kokemuksia (vaikka on ihan uupunut eikä osaa rentoutua).

Minusta sellainen ajattelutapa, että koko ajan yritetään saavuttaa enemmän ja enemmän, on ihan typerä. Ei ihminen ole pohjimmiltaan muuttunut miksikään. Se onni löytyy edelleenkin aika pienistä asioista, mutta ihminen on rahan sokaisemana harhautunut väärälle polulle. Minä en nimittäin usko, että satojen eri miesten ja naisten paneminen tekee loppujen lopuksi kovinkaan onnelliseksi. Itse asiassa sellainen elämä voi tehdä ihmisen todella onnettomaksi ja yksinäiseksi.

Vaikken parisuhteessa juuri nyt eläkään, niin uskon ehdottomasti yhä siihen, että seksikin on parasta oman rakkaan kanssa. Silloin seksi on yksi tapa osoittaa rakkautta. Kyse ei ole vain kenen tahansa kehosta, vaan juuri sen ihmisen kehosta, jonka on valinnut. Sen oman rakkaan kanssa voi turvallisesti kokeilla uusia asioita ja nähdä vaivaa, että se parisuhde ja seksikin pysyy vuodesta toiseen ilahduttavana.

Minä uskon, että oman kullan kanssa voi erilaisten "seksivälinekokeilujen" tms. jälkeen palata taas siihen, miten hyvältä tuntuukaan katsoa toista silmiin ja harrastaa täysin alastomana iho ihoa vasten vaikkapa ihan perinteistä lähetyssaarnaaja-asentoa. Vaikka välillä ajelisikin karvoja pois tms, niin minusta se seksikkyys ei ole pelkistä karvoista kiinni. Itse asiassa aika surkeaksi on suomalaisten miesten potenssi mennyt, jos pelkkä alapääkarvoitus saa erektion hiipumaan.

Äänestä

pimppi näyttää paljon paremmpalta kun on posliini, karvainen pillu näyttää likaselta ja karseelta.

Äänestä
  • Jaa, olisko noin, itse tykkään enempi katsella maltillista karvoitusta kuin tulehtuneita karvatuppeja, joita poslareilla näkee. Mutta ei oo varaa olla ronkeli, sitä nautitaan mitä harvoin tarjolle tulee.

    Äänestä

  • fgpkk kirjoitti:

    Jaa, olisko noin, itse tykkään enempi katsella maltillista karvoitusta kuin tulehtuneita karvatuppeja, joita poslareilla näkee. Mutta ei oo varaa olla ronkeli, sitä nautitaan mitä harvoin tarjolle tulee.

    Se on niin totta. Genitaalialueen iho on niin herkkää, se ei tykkää varsinkaan talvella, että ajellaan ja nypitään. Kohtuudella siistiminen riittää talvella, kesällä ehkä enemmän. Mut posliini on luonnoton. Miehet ajelkoon omansa jos tykkää.
    Mut jokainen tavallaan, tyyli on vapaa.

    Olen pikkasen huolissani jos nuoret tytöt on omaksuneet posliini-pakon.

    Äänestä

Omalla kohdallani, ajeltuani kerran posliiniksi, en kestä enää ajatustakaan karvapuskasta jalkojen välissä. Se tuntuu inhottavalta ja epämukavalta. Karvaton pimpsa on jo kantajalleenkin paljon mukavampi joka tavalla, kuin karvainen.

Äänestä
  • Omalla kohdallani, kerran höylättyäni ja kerran vahaamalla kaikki pois, en todellakaan enää ajelisi kaikkea pois. Heti parissa päivässä tuli pieni pistelevä sänki, kasvava karva sojotti suorana rumasti ja iho hiertyi seksin aikana ikävästi. Kasvavat karvat olivat kovempia, siksi päädyionkin sitten vahaamalla poistamaan. Nyt taas pehmeä luomukarvoitus. KArvainen pimpsa on jo kantajalleenki paljon mukavampi joka tavalla.

    Äänestä

Mistähän mahtaa johtua, että ennen tätä posliinivillitystä miehillä ei ollut mitään vaikeuksia kiihottua siitä naisen karvaisesta pimpistä ja nyt yhtäkkiä siitä on tullut vaikeaa? Ovatko miehet näin voimakkaasti muodin orjia?

Äänestä
  • Tota olen itsekin ihmetellyt. Miten ne entisajan miehet kiihottuivat naisista vaikka ei ollut meikkejä, ei silikoneja, ei push-uppeja, ei kuntosaleja, jne. Puhumattakaan mistään karvojen ajelusta. Nyt joka ämmän pitäisi näyttää vähintään pornotähdeltä, että äijällä ylipäätään seisoo enää. Aika huonosti menee. Onko porno saanut miesten libidon heikkenemään?

    Äänestä

  • Toi on muuten totta kirjoitti:

    Tota olen itsekin ihmetellyt. Miten ne entisajan miehet kiihottuivat naisista vaikka ei ollut meikkejä, ei silikoneja, ei push-uppeja, ei kuntosaleja, jne. Puhumattakaan mistään karvojen ajelusta. Nyt joka ämmän pitäisi näyttää vähintään pornotähdeltä, että äijällä ylipäätään seisoo enää. Aika huonosti menee. Onko porno saanut miesten libidon heikkenemään?

    Komppaan tätä. Pornossa pitäisi olla enemmän meikittömiä, alapääkarvoituksen säilyttäneitä, pienitissisiä löllöpyllyjä, niin miehet osaisivat varmasti kiihottua sitten tositilanteen sattuessa.

    Äänestä

  • Toi on muuten totta kirjoitti:

    Tota olen itsekin ihmetellyt. Miten ne entisajan miehet kiihottuivat naisista vaikka ei ollut meikkejä, ei silikoneja, ei push-uppeja, ei kuntosaleja, jne. Puhumattakaan mistään karvojen ajelusta. Nyt joka ämmän pitäisi näyttää vähintään pornotähdeltä, että äijällä ylipäätään seisoo enää. Aika huonosti menee. Onko porno saanut miesten libidon heikkenemään?

    Luin kerran yhden englanninkielisen artikkelin netistä, että monet tutkijat ovat kuulema oikeasti sitä mieltä että miesten lipido on alentunut länsimaissa ja osasyynä pidetään mm. pornoa.

    Äänestä

  • Luomu pelastaa kirjoitti:

    Komppaan tätä. Pornossa pitäisi olla enemmän meikittömiä, alapääkarvoituksen säilyttäneitä, pienitissisiä löllöpyllyjä, niin miehet osaisivat varmasti kiihottua sitten tositilanteen sattuessa.

    Ihan näin tiedoksi että pornoa kylläkin on olemassa monenlaista, jos huvin vuoksenne menette joskus vaikka pornokauppaan katsomaan valikoimia tai ihan vaikka netistäkin vaan googlettamalla! Ja olipa nyt sitten kyse 40-, 60-, 70-, 80-, 90-, 2000-luvun pornosta, niin aina yhtälailla on kyllä ollut niin kurvikkaita, siron hoikkia, tukevia, ylipainoisia, pienirintaisia, isorintaisia jne. paitsi totta on kyllä että karvattomuus ja silikonit on kyllä tämän vuosituhannen juttu joo, mutta tekeehän niitä jotkut myös edelleenkin vielä karvapilluisten ja luomurintaistenkin(niin isompien kuin pientenkin kantajien kanssa).

    Nuo teidän kuvaamanne pornot ovat lähinnä vaan tuota massapornoa!

    Äänestä

  • Toi on muuten totta kirjoitti:

    Tota olen itsekin ihmetellyt. Miten ne entisajan miehet kiihottuivat naisista vaikka ei ollut meikkejä, ei silikoneja, ei push-uppeja, ei kuntosaleja, jne. Puhumattakaan mistään karvojen ajelusta. Nyt joka ämmän pitäisi näyttää vähintään pornotähdeltä, että äijällä ylipäätään seisoo enää. Aika huonosti menee. Onko porno saanut miesten libidon heikkenemään?

    Vastaushan on, että kyllä, porno heikentää kykyä reagoida muihin kuin yliärsykkäisiin.

    Äänestä

  • NAiset ovat muodin orjia ja vetävät samalla miehet mukaansa.

    Äänestä

Mietin että mitenkähän yleisiä tuollaiset vaatimukset oikein ovat... Itse olen muodokas nainen, tällä hetkellä pientä ylipainoakin, ihan omat rinnat, posliini en ole. Ei ole ikinä mieheltä tullut vaatimuksia noista minkään asian suhteen! Ja jos tulisi niin näyttäisin oven jos en kelpaa sellaisena kuin itse haluan olla. Eipä ole miesseurasta pulaa ollut vaikka itse olen erittäin nirso miesten suhteen. Terveen itsetunnon omaava nainen ei lähde mukaan sellaiseen mitä ei koe omakseen. Mua ei häiritse pätkääkään että joku mies heittää naisen pihalle joka ei ole posliini, se häiritsisi enemmän että nainen sen takia ajaisi itsensä posliiniksi! Jokainen olkoon mikä on ja meillä on erilaiset mieltymykset ja oikeus pitää niistä kiinni. Se ei ole oikein että muuttaa itseään sen mukaan mitä joku toinen haluaa sinun olevan.

Äänestä

Kunnon pöheikkö on rivon seksikäs!

Vastaavasti naiset eivät ymmärrä majavafetissiäkään. Kun posliininaiselle huomauttaa, että karvoitus olisi oltava ja siitä ei neuvotella, niin ovat että yäääääk!

Äänestä
  • No eiköhän nainen saa ihan itse päättää haluaako posliinin vai ei? Se on naisen oma valinta ja miehen on turha tulla kertomaan miten haluaa asian olevan.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    No eiköhän nainen saa ihan itse päättää haluaako posliinin vai ei? Se on naisen oma valinta ja miehen on turha tulla kertomaan miten haluaa asian olevan.

    Tottakai on hyvä kertoa miten haluaa asian olevan. Siis suhteessa, yhden yön jutussa tuskin kannattaa mennä karvoja ajelemaan ellei se yhdessä ajelu ole nimenomaan se juttu molemmille :)

    Toinen juttu on tietenkin se, ettei kannata karvoja ajella tai muuten ulkonäköään muuttaa jos ei itse halua.

    Kyllä minäkin olen parisuhteessa sanonut esim. pitäväni enemmän bruneteista kuin blondeista (no, kysyttiin), eikä blondi vaimoni silti lakannut vaalentamasta hiuksiaan (enkä olisi vaatinutkaan). Kyllä omien mieltymysten julki tuominen suhteessa on enemmänkin suotavaa, jopa velvollisuus.

    Äänestä

Älä unohda, kaikki nuo ominaisuudet pitäisi olla 15-19 vuotiaalla teinillä. Muutenhan ei kelpaa..

Äänestä

Kunnon kasarikarvat kunniaan!

Äänestä

Aloittaja paljastaa kyllä kirjoituksessaan minkälaisia miehiä hän vetää puoleensa ja kenties tarkoituksella etsii. Normimiehet ei esitä tuollaisia vaatimuksia ja halua vetää lasteja naamalle tms. Naiset vaan tykkää niistä itsevarmoista panoeinoista jotka on niin jänniä ja röyhkeitä ja sitten jälkeenpäin valitetaan että kaikki miehet on sikoja jne. Haistapa ap vittu.

Äänestä

Tämä viestihän on jo legendaa koska muistan nähneeni sen ajat sitten. Se oli "Naisten Logiikka" palstalla ja muistan miten se päättyi tuohon samaan "paskamuna" juttuun.

Muistelen myös että siihen vastasi joku teini kuten tässäkin. Onko joku nyt nostanut vanhan ketjun ja se on jotenkin joutunut tälle palstalle ja päivämäärä virheellisesti muuttunut kaikille viesteillä täksi vappupäiväksi?

Ja kyllä miehetkin parran ajaa etteivät näytä 100-vuotiaalta turakilta.

Äänestä

Yhtä sairasta on, että jotkut miehet ajavat karvansa alapäästä! Kyllä naisen alapää posliinina näyttää pikkutytöltä, ehkä jotkut pedofiili-taipumuksen omaavat sitten siitä tykkäävät. Itse en koskaan ajele alapäätäni ja miehille sen ollut ok.

Äänestä
  • Lähetäpä tuosta yksityisviestiä Sir Einolle!

    Äänestä

idiottimiesten matkaan. Ettei vai ulkonäkö olisi sulle perusta valita mies? YT-miehet vaativat naisilta kaikenlaista, koska saavat naista niin paljon, että kylästyvät tavanomaisuuksiin.

Äänestä
  • Sitä olen miettinyt, että ehkä tää poslari-juttu on tosiaan pelimiesten ja teinien juttu. Onpahan yksi tapa lisää tunnistaa pelimies!

    Äänestä

Kävin pari vuotta sitten kauneushoitolassa poistattamassa sääri-, kainalo- ja alapääkarvat vahauksella ja maksoin siitä noin 80 euroa!!! Totesin silloiselle miesystävälleni, että tämä on viimeinen kerta, kun minä maksan tuollaisia hintoja, joten jos hän haluaa karvattomuutta, niin olkoot sitten valmis maksamaan reilut 500 euroa vuodessa siitä ilosta, että saa karvatonta naista (mitä nyt sitten kestää jonkin aikaa olla sängellisenä ennen kuin karvat uudestaan ovat poistokelpoisia).

Höyläämällä tms. keinoin en voi herkkäihoisena karvojani poistaa ellei sitten mies tyydy siihen, että alapääni muistuttaa nyljettyä näppyläistä kalkkunaa.

Ihmettelen myös sitä, että miksi alapääseksi karvattomuus ovat ainoa vaihtoehto. Itse ainakin 80- ja 90-luvuilla yksinkertaisesti levitin käsilläni ulompia häpyhuulia, jolloin miehen nähtäväksi ja nuoltavaksi tuli koko värkki eikä miehellä ikinä ollut ns. karvoja hampaiden välissä. Ihan samalla tavalla en halua, että mies ajelee alapääkarvojaan, koska vehkeen juuresta voi pitää kädellä kiinni ja sillä tavalla estää, ettei karvat tule suuhun.

Ihmiset eivät tajua pornon merkitystä omaan seksikäyttäytymiseensä. Esimerkiksi 80- ja 90-luvuilla KAIKKI poikaystäväni laukesivat pildeen eikä kukaan edes ehdottanut, että saako ruiskia rinnoille, vatsalle tms. Tällainen runkkauskulttuuri on tullut vasta 2000-luvulla. Enää ei siis mietitä, että pimpsaan laukeaminen tuntuu hyvältä, vaan ajatellaan sitä, että miltä laukeaminen NÄYTTÄÄ ikäänkuin kameramiehen näkökulmasta.

Jos lähtee pornon viitoittamalle tielle, niin kohta on siinä tilanteessa, että pitää olla koko ajan kovempaa hardcorea, kun mikään ei tunnu miltään. Siksi itse toimin rakkauden puolestapuhujana: koskettelu, kauniit sanat, suukottelu, mielikuvituksen käyttö koskettelussa jne tuntuvat yhä edelleen todella hyviltä. Joskus voi käyttää asuja tai leluja, mutta sitten taas paluuta ns. normiseksiin, jossa katsotaan silmiin ja kerrotaan, että rakastan sinua.

Itse olen mieluummin yhä sinkkuna kuin että tyytyisin olemaan miesten runkkausväline.

Äänestä
  • "Enää ei siis mietitä, että pimpsaan laukeaminen tuntuu hyvältä, vaan ajatellaan sitä, että miltä laukeaminen NÄYTTÄÄ ikäänkuin kameramiehen näkökulmasta."

    Tuo oli hauska juttu. Kyllähän pildeen laukeaminen tuntuu paremmalta kuin minnekään muualle, on älytöntä ruveta vehtaamaan jotain muuta. Erityisesti jos sillä haetaan jotain pornoshow-meininkiä, missä ei edes ole mitään hienoa.

    Hyvä kirjoitus muutenkin.

    Äänestä

Aloittaja on oikeassa. Miesten vaatimukset seksin suhteen ovat muuttuneet ja he hakevat vain itselleen nautintoa. Tämä on johtanut siihen, että sinkkumarkkinoilla on paljon siipeensä saaneita naisia, jotka eivät enää parisuhdetta tai seksiä halua.

Äänestä
  • Miesten vaatimukset seksin suhteen ovat muuttuneet ja he hakevat vain itselleen nautintoa. Tämä on johtanut siihen, että sinkkumarkkinoilla on paljon siipeensä saaneita naisia, jotka eivät enää parisuhdetta tai seksiä halua.

    Kyllä.
    Tästä syystä on niin paljon yksineläviä naisia jotka ovat ns.markkinoiden ulkopuolella esim. atmiesten ulottumattomissa.

    Äänestä

nykyään esittää älyttömiä vaatimuksia miesten ulkonäköä kohtaan. Miehen pitäisi näyttää joltain miesvallilta, että naiselle kelpaa. Miehenkin pitäisi olla joku David Beckham-tyyppinen metroseksuaali. Ei ole yksin miesten tapa esittää vaatimuksia.

Äänestä
  • Kyllä ne miehet ihan itse omassa homahtavuudessaan sitä Beckhamia matkii....

    Äänestä

"Nykyään jo teini-iässä kaikille on itsestäänselvää, että TULEE OLLA POSLIINI taikka muuten on epäseksikäs ja päästään pimeä, epärendikäs! Hei haloo! Mistä vitusta tällainen vaatimus on tullut?? No, siitä kun ukot tuijottaa pornoa joka tuutista ja sitten naistenkin pitää muuttua pornotähden tyyliseksi. Sairasta!"


Eiköhän ne tytöt opi pillunkarvojen ajelun välttämättömyyden Cosmopolitanista ja muista naisten julkaisuista. Miehillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Miehet ovat toki adaptoituneet tarjontaan ja alkaneet pitää posliinipilluja normina, mutta eivät ne sheivatut pillut mikään miesten vaatimus ole.

Äänestä

Sanotaanko näin, että mikäli olisin parisuhdekelpoinen, voisin tinkiä kaikista näistä idioottimiesmieltymyksistäni...

...paitsi yhdestä. Siitä ei ole edes neuvottelun varaa: aloittajan kaltainen kiukkuinen ja katkera feminatsi ei tulisi kysymykseen missään tapauksessa. En ole lääketieteen asiantuntija, mutta uskoakseni tuollaiseen hysteriaan auttaa parhaiten perinteinen vihtavuorelainen jännityksen poistaja, annostelu Remingtonin tapaan.

Äänestä

Onneksi jäin looppiin henkisesti 80's pornon kanssa, kun naisilla oli normi karvat sekä inhimilliset rinnat. Sen kyllä sanon että täysin karvaton naisen alakerta on turn-off minulle yhä. Tosin trimmaan itsekkin alakertaani siistimmän oloiseksi ja ei ole valitusta kuulunut siitä. Kainalokarvat ajan aina.

Jos stay-upit ja stringit halveeraa naista niin sori jos liikoja pyydän. Se on vaatimukseni että nainen ajaa jalkakarvansa.

"Pitäähän" miehenkin olla nyky-naiselle seksipeto ja kova hunksi? Lanseerasin ton Beckhamin palstalle laatumiehen synonyyminä, toki joku muukin vähenemässä määrin. Siitähän kampauksesta tuli standardi naisten kanssa pärjäävän hottis miehen mallina?

Mun mielestä toi AP kihisee kiukkuaan kun on vaan näitä wnb porno-mestari miehiä tullut vastaan, ei se jokainen mies ole pano-daddy vaikka mitä sieltä as-sivuilta kuolaisi.
Ota ap iltiksen seksi-osio, siellä jossain on kalujen kokoja maittain. Ei se kotimaisten jannujen koko niin tähtitieteellinen yleisesti ole. Tai riippuu mihin vertaa...
Eiköhän ne pornoseksin harrastajat löydä yleensä toisensa, pettymys on varmasti iso jos toinen ei sitä halua.

Äänestä

Eikö noitä pelleukkoja voisi raakata saman tien kun alkaa haiskahtamaan? Turha edes miettiä, että miksen kelpaa Miehille. Ei ne ole miehiä, vaan poikia, ja helposti loppuikänsä. Laatua kannattaa tunnustella tosi pitkään ennen kuin kelpuuttaa edes kumppaniehdokkaaksi.

Äänestä
  • kuka tuollaisia vaatimuksia naisille oikein esittää. Naisille ei kelpaa kunnon miehet, vaan kaiken maailman siat ja paskat. Muuta selitystä ei ole.

    Äänestä

Kyllä noita vaatimuksia esittää ihan tavalliset miehet. Osa haluaa posliiniksi ja osa taas tuuhean pörrön mikä siistitty kuitenkin. Aika harvassa on ne jotka oikeastikin nyrpistelemättä haluaisivat täysin luomun, jossa karvat kiipeävät hiukan reisille ja / tai peppuvakoon tai karvoitus onkin harvaa mistä paistaa läpi eikä mielikuvien tiuha ja tuuhea tummakarvainen pörrö. Näin se menee, sanotaan yhtä ja halutaan toista ja teit sitten niin tai näin niin ikinä ei ole hyvä.

Äänestä
  • No aika harva mies haluaa au natural pöheikköä. Ihan hyvä jos vähän siistii. Oliko tuo nyt kohtuuton vaatimus? Pidä se dildosi vaan jos haluat rehottaa.

    Äänestä

aika paljolti kyse on naisten kilpailusta keskenään. ei kukaan täyspäinen mies vaadi karvatonta. ihan oma vika jos sheivaatte. siistimiset on asia erikseen mutta ei niitäkään teiltä vaadi muut kuin naistenlehdet ja niitä sponssaavat kauneusalan yrittäjät ja tuotevalmistajat

Äänestä

Rämemajavamies ilmoittautuu!

Äänestä

No jos et provoksi tuota tarkoittanut niin kyllä siitä on hyvin paljon tulkitttavissa juuri sitä minkälaisten miesten nussittavana olet pyörinyt ja mitä juttuja mediasta olet seurannut. Enimmäkseen tuo oli paskapuhetta siinä mielessä, että se ei siis kertonut ollenkaan miesten todellisista vaatimiksista naisseuransa suhteen.
En ole naisten mies, mutta toisaalta en ole koskaan myöskään ollut ollenkaan mikään rumakaan mies. Naisten käyttäytymistä kyllä olen seurannut niissä paikoissa joissa olen elämäni varrella ollut. Kyllä se on aivan poikkeuksetta aina ollut niin, että naiset ainan tunkevat miesjoukosta sen miehen nussittavaksi jonka tiedetään olevan joukon kovin panomies, ja useimmiten nainenkin tämän nussittavaksi hakeutuessaan tietää.
Saman ilmiön voisi havaita vaikkapa jossain lattiakanalassa jossa on muutama kukko kanojen seassa. Kyllä ne kanat aina pyrkivät taapertamaan sen kukon perään jolla jo on eniten kanoja laumasssaan.

Äänestä
  • ota vastuuta omista valinnoista. Se on ihan turha luulo. Naiset ehdoin tahdoin valitsevat niitä paskoja miehiä ja sitten itkevät kun mies on niin paska.

    Jos nainen valitsisi miehen jonkun muun asian kuin VÄLITTÖMÄN seksuaalisen kiihottuminen ja halun perusteella, ei tuollaisia ongelmia olisi. Mutta naiset on ennen kaikkea "tunneihmisiä"....siksi he tuota kiimansa perässä juoksemista sanovat.

    MIEHILLE VINKIKSI: Kun seuraavan kerran juoksette idiootin lailla kauniiden tissien ja perseiden perässä, sanokaa, että olet tunneihmisiä, jotka ette voi tunteillenne mitään....

    Äänestä

  • Naiset eivät IKINÄ kirjoitti:

    ota vastuuta omista valinnoista. Se on ihan turha luulo. Naiset ehdoin tahdoin valitsevat niitä paskoja miehiä ja sitten itkevät kun mies on niin paska.

    Jos nainen valitsisi miehen jonkun muun asian kuin VÄLITTÖMÄN seksuaalisen kiihottuminen ja halun perusteella, ei tuollaisia ongelmia olisi. Mutta naiset on ennen kaikkea "tunneihmisiä"....siksi he tuota kiimansa perässä juoksemista sanovat.

    MIEHILLE VINKIKSI: Kun seuraavan kerran juoksette idiootin lailla kauniiden tissien ja perseiden perässä, sanokaa, että olet tunneihmisiä, jotka ette voi tunteillenne mitään....

    Tunteet ei välttämättä syty juuri panomieheen, vaan ne voi syttyä vaikka nörttiin. Itsellä ne syttyy sisimmästä ei siitä ulkoisesta. Toisaalta, jos ne tunteet ei syty, ne ei syty (vaikka olisi millainen adonis edessä).

    Äänestä

"Nainen ei saa olla rauhassa. Arvostelun ja arvioinnin alla koko ajan. Ei ihme, että paineet, ahdistus ja masennus lisääntyneet. Ei saa olla rauhassa sellainen, kuin luonnostaan on. Naisten aikaa menee nykyään tuhottomasti kaikenmaailman kuntoilurääkkiin, jotta olisi hoikka ja kiinteä. Karvojenrepimiseen, jotta olisi sileä jne. psyyke ei siitä nauti. tämänkin ajan voisi vailla vaatimuksia käyttää rentoutuneena ja tyytyväisenä vaikka kehittävän kirjallisuuden lukemiseen tai muuhun henkisesti kehittävään ja tyydytystä tuovaan."

Idioottimaisen aikamme muotti naiselle on todella tiukka - ihan konkreettisestikin. Onhan suorastaan naurettavaa, kuinka pieniin vaatteisiin (nuoret) naiset ahtautuvat päivittäin ollakseen "normaaleja" ja kuuluakseen hyväksyttävien naisihmisten joukkoon. 90-luvulla on väljempää. Vaatteet jopa hulmusivat, eikä pers´karvojen nyhtäminen tullut mieleenkään.

Moniko mies olisi valmis pukeutumaan vaatteisiin, jotka puristavat, eivätkä jätä mitään vartalonmuotoa paljastamatta?

Toivotan kaikille naisille henkistä riippumattomuutta ja sen myötä parempaa elämää!

Äänestä
  • Niin, korsettihan keksittiin vasta 90-luvulla.

    Äänestä

valinnut, JOTEN ÄLÄ VALITA! SITÄ SAA MITÄ TILAA!

Äänestä
  • Jaa että se mies ei sitten ole valinnut naistaan? Kuka tampio alkaa seurustella naisen kanssa jonka ulkomuoto ei viehätä? Voi raasuja kun ei muuhunkaan kelpaa..

    Äänestä

  • fdgxf kirjoitti:

    Jaa että se mies ei sitten ole valinnut naistaan? Kuka tampio alkaa seurustella naisen kanssa jonka ulkomuoto ei viehätä? Voi raasuja kun ei muuhunkaan kelpaa..

    ihmiset, ette ymmärrä, että ulkonäkö ei ole ainoa asia joka toisessa ihmisessä viehättää. Te ajattelette pillullanne ja kullillanne, ette aivoillanne.

    Äänestä

Mun mielestä jokainen saa vaatia tai ehkä pikemminkin haluta ihan vapaasti sellaisia asioita mitkä kokee mielekkäiksi. Kyllä se sitten pistää varmastikin tarkistamaan niitä vaatimuksia hieman, jos ei löydykään ketään joka vastaisi kutsuun. Ehkä se sitten et ole sinä joka jollekin tuollaiselle vaatija miehelle sopii, mutta joku toinen nainen voi löytää oman onnensa hänen seurastaan ilman että kokee olevansa jotenkin alistettu miesten ylimitoitettuihin vaatimuksiin.

Kyllä naisetkin osaa vaatia miehiltä vaikka mitä, että sikäli toi menee ihan tasan. Jostain se tasapaino kuitenkin sitten lopulta löytyy. Vaikka onhan se nykyään aika haasteellista yrittää vastata odotuksiin, kun nuo odotukset miehille ja naisille ovat niin sekaisin. Ennen jako oli paljon selkeämpi ja ainakin tiesi missä mennään. Maailma muuttuu.

Äänestä

Onko tosiaan maailma mennyt niin että parisuhde kosahtaa pillun karvoitukseen? Henk. Koht aivan sama tykkääkö nainen pitää alapäässään karvoja vai ei. Hänenhän alapää se on. Ei minulla ole oikeutta savotoida toisen leimikoita. Samalta se tuntuu karvoilla tai ilman.

Äänestä
  • Karvat inhottaa! Karvojen ajelu on nykyaikaa

    Äänestä

nätti. Sitä on kiva nuolla, katsella ja panna. Ei silti tulisi mieleenikään vaatia tai edes ehdottaa naiselle moista. En kyllä naiselle puolella sanallakaan vihjaisisi että pidän posliinista, jottei nainen minun takiaan alapäätä ajelisi. On täysin naisen oma asia millaista alapäätä pitää. Suhde ei todellakaan mihinkään karvoihin kaadu. Jos kaatuu, oli mies kyllä täysin väärä, eikä semmoista kannata jäädä suremaan.

Äänestä

pornoseksiä. Nainen haluaa romanttista seksiä. Tämä on hankala yhtälö,

Äänestä
  • Minkä takia naisten nettideitti-ilmoitukset sitten ovat täynnä sellaisia juttuja että "haluan Miehen isolla M:llä, joka ottaa lujaa ja melkein väkisin"?

    Äänestä

  • romanttista seksiä? kirjoitti:

    Minkä takia naisten nettideitti-ilmoitukset sitten ovat täynnä sellaisia juttuja että "haluan Miehen isolla M:llä, joka ottaa lujaa ja melkein väkisin"?

    Ei siellä tuommoisia ole ellet sitten jollain pornopalstalla roiku.

    Äänestä

  • Haista nyt p. kirjoitti:

    Ei siellä tuommoisia ole ellet sitten jollain pornopalstalla roiku.

    haista nyt katopas iskuri.net ja naisten seurahakuhakuilmoituksia

    Äänestä

baarista mentiin naisen kämpille panemaan. Kun otin naiselta pikkupöksyt pois paljastui naisen housuista ihan hirveä pusikko. Ei ollut koskaan varmasti millään tavalla ajeltu. Itseltäni loppuivat halut siihen paikkaan ja sanoin, että tämä taitaa olla tässä. Olen varmaankin idioottimies, mutta joku taso se on minullakin.

Äänestä
  • Olet homo! Mies ei pöheikköä pelkää, vaan ajelee kelillä kuin kelillä.

    Äänestä

  • Holmesin haamu kirjoitti:

    Olet homo! Mies ei pöheikköä pelkää, vaan ajelee kelillä kuin kelillä.

    ATM:lle kelpaa mikä vaan, mutta YT-mies vaatii tasoa!

    Äänestä

  • Ehkä jollekulle kirjoitti:

    ATM:lle kelpaa mikä vaan, mutta YT-mies vaatii tasoa!

    Mitäs tasoa se on, että pitäisi olla pillu paljaana?

    Ei poslari ole nätti ja lapsi siinä tulee mieleen. Itse tykkään kuviokarvoituksesta, se on helppo pitää siistinä.

    Äänestä

m30... oletkohan sä ainut mies jolle oikeesti kelpaa se luonnollinen nainen, aika harvassa kun tuntuu nykyään olevan miehet jolle kelpais vähempi kun minihameet ja kilon meikit naamassa...

Äänestä

Eiköhän ne tytöt opi pillunkarvojen ajelun välttämättömyyden Cosmopolitanista ja muista naisten julkaisuista. Miehillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Miehet ovat toki adaptoituneet tarjontaan ja alkaneet pitää posliinipilluja normina, mutta eivät ne sheivatut pillut mikään miesten vaatimus ole


toistan tuolta aiempaa jonkun viisaan kirjoituksen. teollisuuttahan tuo karvojen ajelu on eli sieltä se paine tulee. ei miehiltä.

Äänestä
  • Naiset ovat itse kehitelleet nuo "vaatimukset"

    Äänestä

Minulle riittää, että naisella ei ole viiksiä tai partaa.

Äänestä

pillulla ei tee mitään. Se on ruma!

Äänestä
  • joku pedofiili kun haluat karvatonta.

    Äänestä

pari tyttöystävää sitten silloinen tyttäystävä oli karvapillu.

Heti ekan nainnin jälkeen menimme suihkuun ja vedin höylällä vitun posliiniksi.

Inhotti oikein naida kun sitä pillulimaa oli karvat täynnä.

Äänestä

Ei tuo pidä kyllä kaikkien kohdalla paikkaansa on meitäkin jotka pitää niistä karvoistakin onhan se aikuisen naisen merkki. Tuollaisia kyllä löytyy naisistakin jotka vaativan mieheltä karvattomuutta niin alakerrassa kuin muuallakin kropassa. Itse en kyllä siihen lähde, koska tuota karvaa on kropassa sen verran, että sen poistaminen olisi aivan karmeeta hommaa :D

Äänestä

kumma käsitys et alapää olis jotenkin niin ihmeen kaunis että pitää ihan karvattomaksi ajaa...

Äänestä

Eikö sun pitäisi olla tiskaamassa tai leipomassa jotain?

Miehesi odottaa hyvää suihinottoa sohvalla ja muija vaan räpeltää netissä...

Äänestä
  • Ota sormi pois perseestä ja vie roskapussi ulos. Saatanan vetelys olet taas haissut siinä sohvalla koko viikonlopun. Ja pese munasi jos meinaat jotain saadakin.

    Äänestä

  • AkkasiSun kirjoitti:

    Ota sormi pois perseestä ja vie roskapussi ulos. Saatanan vetelys olet taas haissut siinä sohvalla koko viikonlopun. Ja pese munasi jos meinaat jotain saadakin.

    keskustelu yllä. Juuri tuon takia ei kannata koskaan ryhtyä parisuhteeseen. Pari vakipanoa on parempi vaihtoehto kuin vaimo/ aviomies

    Äänestä

Kaadetaas kaikki väittämäsi:

1.Jos naisella on posliini, niin feidaan sen siltä seisomalta vaikka kesken touhujen.
Jos haluan nussia pikkulapsia, en hae naista. Eli ehdoton ei posliineille
ovat raakasti kuvoja.


2. Et selvästikkään katsele pornoa, mikä on vahinko...
Silarit ja posliinit on poissa =)

3. Kukaan ei pidä isoista tisseistä... Nekin jotka luulevat pitävänsä, huomaavat
viimeistään sängyssä, että ne on yhtä järkyt kuin se posliinikin.
Mieluiten täysin lankku tai sit todella pienet rinnat. Pieni on kaunista ja
se pätee kaikkeen.

4. Et taida olla järin aktiivinen seksuaalisesti ? Nukkeni ovat kumia, eivät muovia.
Ja sitä paitsi yleistät vähän turhan isolla miekalla =/

5. Nielemistä tuen monestakin syystä, mutta olen valmis sitten itsekkin nielemään!!!
En oleta toiselta mitään sellaista, mitä en itse tekisi!!!

6. Hyi he**etti.. Okei.. Joku nainen on joskus tuota anaalia vaatinut ja moni
haluis varmaan kokeilla, mutta jos sinne erehtyy yhden kerran vuodesta,
niin muistaa taas,et miks siitä ei tykännyt. En sano, ettei se ole vaihtelua
varsinkaan jos nainen kairaa minua, mutta en kyl taaskaan ymmärrä..
Miten KAIKKIA haluais muka vetää perseeseen..ehkä ne jotka eivät ole saaneet??
Ymmärrän kuitenkin sen kerran vuodessa, koska miehen musiti ei ole järin hyvä.

7. Kaikki olettamasi on ammuttu alas..Ikävä, että elät tuollaisten mieli
kuvien ympäröimänä ja kerrot ne vielä totuutena =(
Ehkä sun pitäis koittaa tasoittaa jollain oloas...
Oo vaikka ilman miehiä vähän aikaa ja ota sit sellainen kiltti ja kunnolinen
seuraavaks miltä joutuu anomaan seksiä...Niin ymmärrät, ettei muutaman vajakin
perusteella vielä tehdä tilastoja.
Moni mies voi olla tästä erimieltä kuten nainenkin,
mutta kirjoitankin tätä omana totuutenani kuten asiat
omasta mielestäni koen ja ymmärrän.

Äänestä

Noi taitaa olla ihan naisten omia höpötyksiä?

Äänestä
  • Ovat Cosmosta oppineet ajelemaan pillunsa ja kun touhu alkaa vituttamaan syyttävät siitä miehiä.

    Äänestä

  • Nimenomaan! kirjoitti:

    Ovat Cosmosta oppineet ajelemaan pillunsa ja kun touhu alkaa vituttamaan syyttävät siitä miehiä.

    No siis sellainen kuva jäi...Että ketuttaa kulkea muodin oikkujen
    mukana, ja sit kun tulee mittari täyteen niin sit se on miesten vika...

    Ovat naisten lehdet vaarallisia sano.. Mutta mukava nähdä,
    ettei naiset ole luonnostaan pinnalisia vaan he ovat opetelleet sen...
    joten siitä voi myös opetella pois.

    Tosin jos itsetunto olisi kunnossa, niin mitään
    tällaista ei koskaan tapahtuisi =)

    Äänestä

Alkaa pikkuhiljaa vituttamaan tämä miehiin kohdistuva vaatimusten määrä!

munakaan ei saa missään nimessä enää olla sellainen, kuin se luonnostaan on. Vaan munan pitää olla iso.

Nykyään jo teini-iässä kaikille miehille on itsestäänselvää, että TULEE OLLA iso muna muuten on huono mies. Mistä vitusta tällainen vaatimus on tullut?? No, siitä kun akat tuijottaa pornoa joka tuutista ja sitten miesten munien pitäis olla kuin pornotähden muna.Ennen kelpas pienempikin muna. Sairasta pinnallisuutta naisilta.

Samoin muistan vouhotuksen isoista lihaksista alkaneen joskus 90-luvun loppupuolella.Kun hollywood leffoissa näkyi lihaksikkaita miehiä.näkyy kyllä yhä edelleenkin.Juuri näiden lihaksikkaiden näyttelijämiehien takia naiset Suomessa alkoivat ajatella että tollanen lihaksikas könsikäs pitää saada omaksi,ja alkoivat vaati että miehen pitää olla lihaksikas.

Eli tämäkin lähtöisin ameriikasta. Pitää olla lihaksikas,rikas ja iso muna. sanon kuulkaa, että haistakaa nyt vittu kun ei saa ihminen olla enää sitä mitä on vaan pitää olla adonis tai ei ole seksikäs ollenkaan. Sairaan pinnallikseksi on mennyt yhteiskunta.

Mies ei saa olla rauhassa. Arvostelun ja arvioinnin alla koko ajan. Ei ihme, että paineet, ahdistus ja masennus lisääntyneet. Ei saa olla rauhassa sellainen, kuin luonnostaan on. Miesten aikaa menee nykyään tuhottomasti kaikenmaailman kuntoilurääkkiin, jotta olisi lihaksikas,karvojen repimiseen jotta olisi sileä ja neidin olisi kiva ottaa suihin,psyyke ei siitä nauti. tämänkin ajan voisi vailla vaatimuksia käyttää rentoutuneena ja tyytyväisenä vaikka kehittävän kirjallisuuden lukemiseen tai muuhun henkisesti kehittävään ja tyydytystä tuovaan.

Tämä vaatimusten tiehän on loputon suo, ei se lopu koskaan, aina pitää olla enemmän ja enemmän, koskaan et ole täysin hyvä.

Minun kohdalla loppu nyt! Karvat pysyy munassa ja yksikään hameväen typerä vaatijanainen ei siihen enää sormellaan koske saati sitten surkealla pillullaan,josta ei edes tyydytystä saa. Yhdenkään ei tarvitse enää esittää typeriä kyselyitä "oletko lihaksikas" "onko sulla iso muna?? "Nuoletko pillua???saahan sua panna perseeseen dildolla???".

Vaikka nainen ois itse minkälainen tahansa läskimaha vajakki niin miehen oletetaan itsestäänselvästi olevan lihaksikas,rikas posliini,nuolevan pillua,panevan peppuun,ostavan kalliita lahjoja,ja lomamatkoja.

Hyi saatana, että inhottaa tämmönen. Ja miehet suurin osa nyt huutaa, että ei me sitä naisten vuoksi vaan ihan itsemme vuoksi rehkimme salilla ja höpön löpön, miehet on niin sokaistuneet että jo itsekin itseltään vaativat tämän ja muka on luonnollista,miehet alistuneet paskanaisten vaatimuksiin itsekään tätä tajuamattaan.

Seuraavaksi potkin persuksille vaatijanaista katsotaan miten se ilme sitten menee, heh heeeee!!!

sori oli pakko huikan korjauksia tehdä heh heh heh huumorii:)

Äänestä

hävinneet karvatussujen myötä

Äänestä

ulkonäöltä kohtuuttomia vaativat idioottinaiset, joille kelpaa vain joku Patrick Dempseyn näköinen mies. Seksissä naiset vaativat miehiltä kohtuuttomia suorituksia. Moni terve mies syö Viagraa naisten älyttömien seksivaatimusten takia.

Äänestä
  • naiselta vaativa mies on bi, joka vaan ei uskalla kokeilla sitä miehen kanssa vaikka mieli tekisi

    Äänestä

  • Anaaliseksiä kirjoitti:

    naiselta vaativa mies on bi, joka vaan ei uskalla kokeilla sitä miehen kanssa vaikka mieli tekisi

    Nykyään on ihan normi juttu harrastaa anaaliseksiä heterosuhteissa.

    Äänestä

parempaa kun karvat on ajeltu pois!

Äänestä

Voi hellanduudelis. Ihmiset ovat harrastaneet seksiä iät ja ajat ja karvojen kanssa. Ja nauttineet.

Äänestä
  • jos paskareikä kiinnostaa

    Äänestä

  • Mies on bi kirjoitti:

    jos paskareikä kiinnostaa

    sieltä keskiajalta, homofoobinen idiootti. Nykyään heterotkin naivat perseeseen.

    Äänestä

  • Tule nykyaikaan kirjoitti:

    sieltä keskiajalta, homofoobinen idiootti. Nykyään heterotkin naivat perseeseen.

    lutkat ainoastaan.

    Äänestä

niiden tussua nuollaan. Pitäköön "puutarhansa" siistinä, jos miehen kieltä sinne haluavat.

Äänestä

ja kaikkia miehiä syyllistetään!

Äänestä

Katsoneet sinkkuelämää, raaputtaneet jalkovälin verille, syyttävät miehiä.

Äänestä

Eipä se kaikki pornon vikaa ole .. meitä ihmisiä, ainakin avoinmielisiä kiinnostaa aina uudet tavat saada nautintoa ja porno nyt vaan sattuu hakemalla hakemaan näitä uusia juttuja. Pyllyhommat ja karvaton toosa nyt vaan sattuu olemaan kivaa niin naisista kuin miehistäkin. Surkean suvaitsematonta ja moraalipelleilyä väittää yhtään mitään muuta.

Aivan turhaa myöskään väittää että joka mies tahtoo perus-pornostaran näköisen silikonitissinaisen, ei tahdo kuin ehkä päiväunissaan vaan ei koskaan moista alttarille veisi !

Miehille nyt kelpaa suunnilleen melkein nainen kuin nainen... naisille ei kelpaa kuin ne rikkaat komeat ja isokulliset sinkkuelämää ukot.

Äänestä

No saitko nyt purettua katkeruutes? Ikävää, jos sun taso ei miehille riitä, mutta sitä on nykymaailma. Kilpailua. Miksi tyytyä vähempään, jos parempaaki on tarjolla.

Äänestä
  • Jos nainen ei pidä huolta tasostaan saa syyttää itseään kun ei kelpaa

    Äänestä

Mitä helvettiä sentään. Ite ainakin sheivaan vitun, koska se on omasta mielestäkin paremman tuntunen, toisin kuin joku saatanan neuvostoliittolainen karvahattu. En minä ole muitten mielipiteitä kysellyt.

Äänestä

Tilanne on ihan itsesi aiheuttama. Olet kiinnostunut vain ns. paskoista, jotka sitten vaativat tuollaisia asioita. Olen ihan varma, että et suostuisi vilkaisemaankaan kilttiin kunnolliseen mieheen, koska tämä on niin tylsä.

Kannattiaisko tiirailla joidenkin paskojen sijasta kilttejä ja hiljaisia miehiä?

Äänestä

ei vaadi naiselta tuollaisia asioita. Kuka käskee seurustelemaan joiden paskakasojen kanssa.

Äänestä

Minä tykkään pitää kivekset sileinä ja häpykarvat muutenkin suhteellisen lyhyinä, ettei peli huku sinne viidakkoon. Parempi myös masturboida, kun ei jää karvat väliin. Ajan myös kainalokarvat, että haju pysyisi paremmin poissa. Naiselta en vaadi mitään, sekä karvattomat että karvalliset saavat penikseni seisomaan yhtä hyvin.

Normaalipainoinen pitää kuitenkin olla. Mitään sohvanperukoilla elämää valittelevaa läskiä en ota.

Äänestä

Sehän nyt on naisten henkistä heikkoutta ruveta myötäilemään sitä mitä he kuvittelevat jokaisen miehen haluavan.

Miehet taas ovat olleet sen verran kovempinahkaisia, että emme ole laajoin joukoin nähneet tarpeelliseksi muuttua esim. romanttisten tarinoiden sankareiden kaltaisiksi.

Minä en ainakaan koskaan ole yhdeltäkään naiselta vaatinut mitään. Jos naiset itse ovat hengeltään ja itsetunnoltaan niin heikkoja, että kokevat pornoteollisuuden asettamien mallien olevan pakollisia, niin nou kän duu.

Äänestä

Naisen itsetuntoon kyllä kolahtaa jos ei miellytä suosituja miehiä.

Se miten näitä alfa-miehiä on mielisteltävä on jokaisen naisen oma valinta.

Hiljainen tavismies voi omata vielä kovemmat rinta-ja karvakriteerit naisille kuin sävytetukkainen alfa mies.

Nämä alfoitetut naiset ovat vaikeita kun se itsetunto pitää muodin ja meikin kautta näyttää että on "in".

Äänestä

Joo, idioottimiehet varmaankin vaativat, mutta mikset keskittyisi meihin vähemmän idiootteihin? Ai niin, kun ME emme miellytä silmää, unohdin ihan.

Ihan tosissaan: molemmilla sukupuolilla on ulkonäköpaineita, usko huviksesti. Voin ihan kokemuksesta sanoa, että ei se ole herkkua lyhyellä, laihalla, tavallisen naamataulun omaavalla miehelläkään. Heitetään tähän päälle vielä järjettömät miehiset suorituspaineet, niin soppa on valmis.

Äänestä

ajelu on ihan normi juttu nykyään. Puskat eivät kuulu nykyaikaan

Äänestä
  • ajellut alapäätä. Olenko epänormaali? Ei ole yksikään mies valittanut tai vaatinut ajelemaan,

    Äänestä

hienosti totesi, homon valinta presidentiksi voisi innostaa miehiä vaatimaan naisiltaan persereikää, koska presidenttikin tekee "sitä".

Äänestä

Sama kuin naiset vaatii miehen vartalolta liikaa - ketjussa. kannattaa hankkia parempaa seuraa, ääliöiden kanssa ei ole pakko olla!

Äänestä

Ite en muuten vaadi mitään tollasta naisilta!

Kun mä nimenomaan just etsin luomunaista, joka on just sellanen ku on, ilman sen kummenpia nurmikon leikkaamisia.
Monet vaikuttais perustelevan, esimerkiks täällä netissä, tota alapään karvattomuutta sillä, että posliinia on kivempi miehen nuolla. En kuitenkaan ymmärrä, millainen sairas pervo haluaa nuolla naisen alapäätä! Itsekään en ole koskaan vatinut naiselta suikkaria, enkä tule vaatimaankaan. Teen hyvissä ajoin selväksi, etten pidä tuosta tavasta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kupäihin kyllästynyt kirjoitti:

Alkaa pikkuhiljaa vituttamaan tämä naisiin kohdistuva vaatimusten määrä!

Pillukaan ei saa missään nimessä enää olla sellainen, kuin se luonnostaan on. Vielä mun nuoruudessa 90-luvulla ei kukaan ajellut karvojaan pois. Sitä olis pidetty varmaan jonkain outona pervona. Mitään posliinipillubuumia ei ollut olemassa. Karvat oli kaikilla. Toki niitä siistittiin esim. saksilla leikkaamalla.

Nykyään jo teini-iässä kaikille on itsestäänselvää, että TULEE OLLA POSLIINI taikka muuten on epäseksikäs ja päästään pimeä, epärendikäs! Hei haloo! Mistä vitusta tällainen vaatimus on tullut?? No, siitä kun ukot tuijottaa pornoa joka tuutista ja sitten naistenkin pitää muuttua pornotähden tyyliseksi. Sairasta!

Samoin muistan vouhotuksen isoista tisseistä alkaneen joskus 90-luvun loppupuolella taisi olla kaikki nämä blondit ensin Tanja Vienonen, Linda Lampenius, Satu Lappi, Sanna Suutari jne. joiden silikonitissejä alkoi lehhdistö esitellä. Juuri näiden silikonirintojen tultua julkisuuteen alkoi yleinen mielipide vaatia naisia olemaan ISORINTAISIA!

Eli tämäkin lähtöisin pornosta. Pitää olla laiha, isotissinen ja pillu paljaana. sanon kuulkaa, että haistakaa nyt vittu kun ei saa ihminen olla enää sitä mitä on vaan pitää olla muovinukke tai ei ole seksikäs ollenkaan. Sairaaksi on mennyt yhteiskunta.

Nainen ei saa olla rauhassa. Arvostelun ja arvioinnin alla koko ajan. Ei ihme, että paineet, ahdistus ja masennus lisääntyneet. Ei saa olla rauhassa sellainen, kuin luonnostaan on. Naisten aikaa menee nykyään tuhottomasti kaikenmaailman kuntoilurääkkiin, jotta olisi hoikka ja kiinteä. Karvojenrepimiseen, jotta olisi sileä jne. psyyke ei siitä nauti. tämänkin ajan voisi vailla vaatimuksia käyttää rentoutuneena ja tyytyväisenä vaikka kehittävän kirjallisuuden lukemiseen tai muuhun henkisesti kehittävään ja tyydytystä tuovaan.

Tämä vaatimusten tiehän on loputon suo, ei se lopu koskaan, aina pitää olla enemmän ja enemmän, koskaan et ole täysin hyvä.

Minun kohdalla loppu nyt! Karvat pysyy pillussa ja yksikään kaksilahkeinen typerä vaatijamies ei siihen enää sormellaan koske saati sitten surkealla nysämunallaan, josta ei edes tyydytystä saa. Yhdenkään ei tarvitse enää esittää typeriä kyselyitä "oletko posliini" "onko isot tissit" "otatko suihin ja nielet lastit" "saahan sua panna perseeseen".

Vaikka mies ois itse minkälainen tahansa läskimaha vajakki niin naisen oletetaan itsestäänselvästi olevan isotissinen posliini nielevän spermat ja antavan persettä jne.

Hyi saatana, että inhottaa tämmönen. Ja naiset suurin osa nyt huutaa, että ei me sitä miesten vuoksi vaan ihan itsemme vuoksi revimme karvat toosastamme ja höpön löpön, naiset on nin sokaistuneet että jo itsekin itseltään vaativat tämän ja muka on luonnollista, naiset alistuneet paskamiesten vaatimuksiin itsekään tajuamattaan.

Seuraavaksi potkin paskamunille vaatijaa katsotaan miten se ilme sitten menee, heh heeeee!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu