Tutkimus monikulttuurisesta parisuhteesta

rvaha

Elätkö tai oletko joskus elänyt monikulttuurisessa parisuhteessa? Lähde mukaan tutkimukseen kertomaan omista kokemuksistasi.

Olen kasvatustieteen opiskelija Lapin yliopistosta ja teen parhaillaan tutkimusta monikulttuurisesta parisuhteesta. Tavoitteenani on etsiä vastauksia kysymykseen, millaisena monikulttuurinen parisuhde näyttäytyy siinä elävien tai sen läpi käyneiden ihmisten kertomana. Olen kiinnostunut niistä kokemuksista ja ajatuksista, joita monikulttuurisuus ja kahden eri kulttuurin yhteen sulattaminen ovat juuri Sinussa herättäneet.

Mikäli seurustelet tai olet joskus seurustellut ulkomaalaisen kanssa ja Sinulta löytyy mielenkiintoa lähteä tutkimukseen mukaan, pyytäisin Sinua ystävällisesti vastaamaan alla oleviin kysymyksiin. Voit vapaasti vastata niin lyhyesti tai pitkästi kuin itse halua. Vastauksille ei ole vähimmäispituutta.

1. Kerro jotain taustanne. (ikänne, miten tapasitte, mistä kumppanisi on kotoisin, kuinka kauan olette olleet yhdessä, asutteko jommankumman kotimaassa, yhteinen kieli jne.)

2. Millä tavalla monikulttuurisuus on näkynyt suhteessanne? Oletko kokenut jonkin asian erityisen haasteelliseksi tai vaikeaksi? Onko jokin asia puolestaan ollut erityisen antoisa tai suhdetta rikastuttava?

3. Millaiseksi olet kokenut muiden suhtautumisen? Oletteko joutuneet kohtaamaan esimerkiksi ennakkoluuloja tai epäilyjä suhteenne kestävyydestä? Onko joidenkin suhtautuminen puolestaan ollut erityisen kannustavaa tai myönteistä?

Voit palauttaa vastauksesi täysin nimettömänä niin halutessasi. Vastauksesi tulevat ainoastaan tutkimuskäyttöön ja käsittelen ne täysin luottamuksellisesti, eikä lopullisesta työstäni voi mitenkään tunnistaa vastaajia.

Odotan vastauksiasi mahdollisimman pian päästäkseni jatkamaan tutkimustani. Pyydän Sinua ystävällisesti lähettämään vastauksesi sähköpostitse osoitteeseen [email protected].

Mikäli Sinulla on kysyttävää, voit vapaasti ottaa minuun yhteyttä sähköpostitse. Vastaan mielelläni mieltäsi painaviin kysymyksiin.

Kiittäen,
Riikka Vähä

2

218

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .,-.,-,-,-.,-.,-

      vastaan mieluummin tänne kun lähetän s-postia, koska tämä on keskustelupalsta.

      1.minä (n22) seurustelen irakin kurdin (m28) kanssa joka muutti Suomeen 6v eli puhumme molemmat suomea ja asumme Suomessa. Tapasimme yhteisen ystävämme kautta vuosi sitten, olemme olleet melkein vuoden yhdessä ja asumme yhdessä.

      2.miehen äiti ei hirveästi fanita sitä, että minä olen suomalainen, vaikka hänen veljet ovat naimisissa/seurustelevat itsekin eurooppalaisten naisten kanssa. hänen siskot eivät menisi naimisiin ei-muslimin kanssa. muita haasteita on miehen konservatiivisuus. mies ei katso hyvällä jos olen myöhään ulkona tai pukeudun liian lyhyisiin mekkoihin. saan kyllä vapaasti matkustella ulkomaille ja viettää aikaa ystävien kanssa ilman häntä. positiivista suhteesa on, että miehen kulttuurissa ollaan hyvin perhekeskeisiä. minä olen itse viettänyt aikaa enemmän perheeni kanssa, kun mies aina haluaa käydä tapaamassa siskojani ja vanhempiani. myöskin on kivaa, ettei mies itse juo lähes ollenkaan alkoholia tai käy bilettämässä. mies on paljon avoimempi/sosiaalisempi, kuin lähes kukaan suomalainen mies.

      • .,-,.-,-.-.,,.-

        ja vielä 3: meidän perheet on hieman sitä vastaan, itsellänikin on konservatiivinen kristitty perhe. ystävämme eivät ole mitenkään vieroksuneet/paheksuneet suhdettamme. asumme alueella joka on muutenkin monikulttuurista eli täälläkään kukaan ei katso meitä oudosti. Mies toki kokee ajoittaista rasismia arki-elämässään/ työn saannissa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2395
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1377
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      74
      1185
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      835
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      678
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      24
      638
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      636
    Aihe