Täällä on todella paljon kirjoituksia naisten ulkonäöstä ja etenkin painosta ja vartalosta. Noita keskusteluja lukemalla kyllä vahvistui taas se oma mielipiteeni, että millainen en ainakaan halua naisen olevan asenteiltaan.
En jaksaisi yhtään olla sellaisen naisen kanssa, jonka ajatukset pyörisi sen ympärillä, että oma kroppa ja ulkonäkö on oltava juuri se miesten mieleinen. Ja jos joku nainen tästä eroaa (joko kauniimpana tai rumempana jonkun mielestä), niin sitten verenmaku suussa haukkumaan ja korostamaan sitä omaa paremmuuttaan. Mikä sen rasittavampaa, kuin nainen jonka pasmat menee sekasin jos kadulla kävelee rinnakkaampi/hoikempi/tai mitä nyt milloinkin nainen ja alkaa vaatimaan vakuutteluja, että olenhan minä nyt varmasti kauniimpi kuin tuo nainen. Tai jos jatkuvasti täytyy päteä omalla kropallaan ja kauneudellaan ja hakea ihannointia ja innostutaan jos joku on jossain mielessä rumempi. En kyllä jaksaisi tuhlata kaikkea sitä energiaani tuollaiseen tapaukseen.
Ihannenaiseni pitää jalat maassa noiden juttujen suhteen eikä hänellä ole tarvetta kokea jokaista toista naista uhaksi ja murskata haukkumalla heidän itsetuntoaan. Lisäksi hänellä itsellään on sen verran itsetuntoa ja asennetta, että osaa olla murehtimatta niistä muista naisista ja heidän ulkonäöstään.
Sen mä olen käsittänyt, että naiset nyt murehtii aika paljon ulkonäössään sellasistakin asioista, mitä itse en edes tajua. Mutta jos se tyytymättömyys ja tarve olla kaunis menee niin överiksi, että aletaan sivaltamaan muita naisia kuinka heillä on jokin ulkonäössä huonompaa kuin itsellä ja mies tarvitaan siihen pönkittämään itsetuntoa ja vakuuttamaan, että kyllä rakas olet hoikempi/seksikkäämpi/kauniimpi kuin se marketin jonossa edessä ollut nainen, niin ei.
Ihannenaisen suhtautuminen omaan ja muiden ulkonäköön
14
247
Vastaukset
- Panee miettimään...
Ohhoh, aikas erikoinen kirjoitus mieheltä.....
- ....................
Varmasti kun koko palsta keskittyy miettimään sitä miltä ihannenainen näyttää. Mutta jos ajattelee siitä vinkkelistä, että millaisen naisen kanssa "pystyy/jaksaa" elämään ja jos on muutakin naisten kanssa tehnyt kuin katsellut niitä, niin tuskinpa sen erikoisempia noi ajatukset on. Koitappa miettiä, että jakaisit kotisi sellaisen ihmisen kanssa, jolle se oma ulkonäkö on muodostunut niin isoksi ongelmaksi, että itsekin saa nahoissa kärsiä, jos joku hänestä kauniimpi nainen vastaan kävelee. Joko kiukustumisena tai siten, että joutuu pönkittämään toisen itsetuntoa. Tai koitapa ajatella kuinka voit ihmisenä kunnioittaa sitä ihmistä, joka keskittyy nyppimään toisten ihmisten vikoja ulkonäössä. Tai ihan muutenkin kuin ulkonäön suhteen.
Mä otan mielelläni naisen vaikka pari kiloa isompana tai pikkasilla tisseillä tai mitä näitä nyt on, jos sen kanssa on rattosaa olla eikä tarvitse olla varpaillaan, koska hän ei ole ole suht sinut oman habituksensa kanssa. Tai jos ei ole sinut, niin sitten tekee asialle jotain, mutta ei muodosta siitä sellaista itkupotkuraivari-ongelmaa tai muutu luonteeltaan noita-akaksi.
- vaalea nainen
Toisen mollaamisen tarve on merkki huonosta itsetunnosta.
- fdsfdfgfdgdgf
Ei, vaan epävarmuudesta.
- miettimistäsulle
Te miehet ootte meidän naisten elämästä tehneet helvettiä. Teidän takia me murehditaan omaa ulkonäköä. Koskaan ei kelpaa sellasena kun on. Lopettakaa ne runkkaamiset niille iltatytöille ja misseille ja keskittykää omaan kumppaniinne niin ehkäpä se itsetuntokin pikkuhiljaa kohenis. Pornoakin pitää kahtoa jatkuvasti ja tumputtaa menemään, että hohhoijaa vaan sullekin, onko toi ny ihmekkään että tässä peilaillaan jatkuvasti omaa kroppaa peilistä ja mietitään et miten sitä vois muuttaa et ois haluttavampi ja kauniimpi.
Sitten vielä täällä tosi moni mies mollaa jatkuvasti naisten ulkonäköä, koskaan ei olla mihinkään vittu tyytyväisiä. Pitäs olla sitä ja tätä ja tuota.
Että joo, vois miehetki vähän kahtoo peiliin. Lisäksi toi median tuputtama naisihannekuvapaska siihen päälle vielä niin elämä ei pyöri muun ympärillä kun jatkuvan murehtimisen omasta ulkonäöstään.
Monet varatut miehetkin aina kaduilla ja kaupoissa silmät kiiluen tapittaa joka naisen tissejä ja persettä vaikka se OMAKIN NAINEN OIS LÄSNÄ, eräs eksäni ei aina edes kuullu jos sanoin jotain kun piti isotissistä naista kahtoa niin himoiten, mitähän lie mielessään mietti sillä hetkellä.. Pahimmat tapaukset on niitä jotka vielä ääneen kehuvat kauheesti toisia naisia mutta omaa naista ei kyllä kehuta. Jotku jopa vertaa omaa naista toisiin, toivottavasti tälläsiä miehiä ei ois paljoo.- ...................
Sinun exäsi oli perseestä juuri sisäisesti (eli miehen ulkoiset avut ei pidemmällä tähtäimellä kantaneet). Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, että minä olisin pornoa katsova runkkari, jota kiinnostaisi vieraat naiset. Ja vaikka se sinusta kuinka kamalalta kuulostaa, niin suhde ei voi rakentua siihen, että miestä/naista rankaistaan exien huonojen piirteiden vuoksi.
Tuokin on sellainen piirre, jota en ihan oikeasti jaksaisi. En ole ikinä arvostellut naisia negatiivisesti ulkonäöstä, en kumppaniani enkä muitakaan. Eikä kiinnosta pätkääkään vieraat naiset ja pornoa en katsele. Mutta jos nainen olisi päättänyt omassa päässään, että minä olen sellainen, koska hänen exänsäkin oli ja jotkut varatut noin tekee, niin kyllä se kurjalta oikeasti tuntuisi. Vaikka on traumaattisia kokemuksia ja väärin joku tehnyt ja oikeasti symppaa, niin parisuhdemielessä kenenkään ihmisen ei tulisi sellaista sietää tai pitää ihanteena, että on henkinen nyrkkeilysäkki. Ihan kuten sinä olit exällesi, etkä varmasti halua kokea samaa. Miksi minun pitäisi haluta? - fdsgfdgdf
Pettämistä tapahtuu aina. Jos ei oikeasti niin sitten ajatuksissa, siitä voi itse valita kumpi on parempi vaihtoehto.
Ei naisten riittämättömyydentunteet ole miesten ongelma, vaan naiset vain itse voivat ne hoitaa kuntoon. Sitäpaitsi on ihan normaalia, että välillä tuntee itsensä riittämättömäksi, ei sellaista tunnetta ole mitään järkeä pyrkiä poistaamaan.
Ihmisten pitää pyrkiä olemaan realistisia ja se nyt vain on yksi fakta, että yhdelle ihmiselle on satoja mahdollisia kumppaneita. Näin ollen se oma kumppani ei loppujenlopuksi ole missään määrin erityinen. Kun hyväksyy, että kumppani pitää kauniina muitakin naisia, ollaan jo järkevämmällä pohjalla. - juurikin näin
fdsgfdgdf kirjoitti:
Pettämistä tapahtuu aina. Jos ei oikeasti niin sitten ajatuksissa, siitä voi itse valita kumpi on parempi vaihtoehto.
Ei naisten riittämättömyydentunteet ole miesten ongelma, vaan naiset vain itse voivat ne hoitaa kuntoon. Sitäpaitsi on ihan normaalia, että välillä tuntee itsensä riittämättömäksi, ei sellaista tunnetta ole mitään järkeä pyrkiä poistaamaan.
Ihmisten pitää pyrkiä olemaan realistisia ja se nyt vain on yksi fakta, että yhdelle ihmiselle on satoja mahdollisia kumppaneita. Näin ollen se oma kumppani ei loppujenlopuksi ole missään määrin erityinen. Kun hyväksyy, että kumppani pitää kauniina muitakin naisia, ollaan jo järkevämmällä pohjalla.Todella hyvin sanottu. Ymmärrän kyllä nimim. miettimistäsulle ajatukset, sillä olen nainen ja itsekin kokenut riittämättömyyttä nuorempana. No, nuori olen edelleen, mutta tein tietoisen päätöksen että en murehdi mitä mieheni pään sisällä tapahtuu, sillä ihmisiä me vain olemme. Silloin kun murehdin olin kovin onneton. Ja nyt olen onnellisempi kuin koskaan ja itsevarmempi kun en vaivaa päätäni moisella. Tunnen oloni viehättäväksi, mutta en tuomitse miestäni jos hän pitää jotakuta muutakin viehättävänä, hyvänen aika sentään sehän on ihan luonnollista. Eikä hän tuomitse minuakaan samasta asiasta. Huumoriksi heitämme ne asiat ja parisuhde toimii.
- ...............
juurikin näin kirjoitti:
Todella hyvin sanottu. Ymmärrän kyllä nimim. miettimistäsulle ajatukset, sillä olen nainen ja itsekin kokenut riittämättömyyttä nuorempana. No, nuori olen edelleen, mutta tein tietoisen päätöksen että en murehdi mitä mieheni pään sisällä tapahtuu, sillä ihmisiä me vain olemme. Silloin kun murehdin olin kovin onneton. Ja nyt olen onnellisempi kuin koskaan ja itsevarmempi kun en vaivaa päätäni moisella. Tunnen oloni viehättäväksi, mutta en tuomitse miestäni jos hän pitää jotakuta muutakin viehättävänä, hyvänen aika sentään sehän on ihan luonnollista. Eikä hän tuomitse minuakaan samasta asiasta. Huumoriksi heitämme ne asiat ja parisuhde toimii.
jeps.
Se on lopulta oikeastaan aika hassua kuinka jonkun viehättävyys voisi murehduttaa. Kun lähtökohtaisesti ainakin pitäisi olla niin, että kumppanissaan näkee niin monta hyvää puolta kumppanina ja ihmisenä, että se ulkonäkö on oikeastaan todella pikkanen osanen, vaikka sekin toki mielyttävä kun on naisen kanssa kerran halunnut olla. Kyllä täytyis silmät korventua sellasesta kauneudesta (ja niin suurta kauneuden määrää ei ole ikuna vastaan tullut), että sen perusteella kumppaniaan pettäisi tai tekisi jotain, joka osoittaa epäkunnioitusta häntä kohtaan.
Ja onhan näitä, omiakin kokemuksia ex-tyttöystävistä, jotka mieluusti olisin jättänyt väliin. Eikä se hyvältä tunnu, että itse piti pinnistellä niin sen eteen, että oppi luottamaan kun ei alkujaan ollut se hajoittaja. Mutta kukaan muu sitä ei puolestani olisi tehnyt ja elämä osoittautunut todellakin sen arvoiseksi, että ei epävarmuuksia, luottamuksen puutetta ym. sellaisia asioita pidä mukanaan ja tuo tuhoamaan uutta parisuhdetta. - Olen samaa
............... kirjoitti:
jeps.
Se on lopulta oikeastaan aika hassua kuinka jonkun viehättävyys voisi murehduttaa. Kun lähtökohtaisesti ainakin pitäisi olla niin, että kumppanissaan näkee niin monta hyvää puolta kumppanina ja ihmisenä, että se ulkonäkö on oikeastaan todella pikkanen osanen, vaikka sekin toki mielyttävä kun on naisen kanssa kerran halunnut olla. Kyllä täytyis silmät korventua sellasesta kauneudesta (ja niin suurta kauneuden määrää ei ole ikuna vastaan tullut), että sen perusteella kumppaniaan pettäisi tai tekisi jotain, joka osoittaa epäkunnioitusta häntä kohtaan.
Ja onhan näitä, omiakin kokemuksia ex-tyttöystävistä, jotka mieluusti olisin jättänyt väliin. Eikä se hyvältä tunnu, että itse piti pinnistellä niin sen eteen, että oppi luottamaan kun ei alkujaan ollut se hajoittaja. Mutta kukaan muu sitä ei puolestani olisi tehnyt ja elämä osoittautunut todellakin sen arvoiseksi, että ei epävarmuuksia, luottamuksen puutetta ym. sellaisia asioita pidä mukanaan ja tuo tuhoamaan uutta parisuhdetta.mieltä. Niinhän sen luulisi menevän, että kumppanissa nähdään monia muitakin puolia kuin ulkonäkö. Mutta toisia ihmisiä tai yhteiskuntaa ei voi syyttää siitä, jos itse on epävarma, etenkin jos on aikuinen eikä mieleltään vielä kehittymätön nuori. Usein naisilla on halu olla viehättävä oman (ja muiden miesten) silmissä. Sekin on luonnollista, eikä siinä mitään. Mutta jos halutaan, että kumppani pitää viehättävänä vain ja ainoastaan itseä, niin se menee jo melkein omistushaluisuuden puolelle. Ja miksi ihmeessä pitäisi kelvata joka ikiselle maailman miehelle? Mitä siitä saa? Hyvän mielen kun on niin perhanan hyvännäköinen että kaikki miehet palvoo. Ja mitä sitten? Ei mitään. Sehän on ihan mahdotonta, ja se pitäisi hyväksyä, että ei tarvitse olla kaikkien silmissä kaunis. Eikö se ole hyvä asia, että kumppani jonka kanssa on hyväksyy ihan sellaisenaan? En haluasi että kumppanini olisi kanssani sen vuoksi että olisin hänen silmissään hyvännäköinen vain kaikki tekovermeet ripset, hiukset ja meikit päällä. Ja sitten voisin heittää marttyyriviitan ylleni ja manata kuinka en muuten kelpaa ja se on muiden syy, ja muiden pitäisi tuntea pisto sydämessään. Ja ainoa kellä tässä tilanteessa olisi paha mieli on minä. Eli? Eiköhän pääse helpommalla kun yrittää itse muuttaa ajattelutapaansa, yhteiskunnan ja miesten ajatusmaailman sijaan. Pääsee hieman helpommalla.
Jos osuu v-pää mies kohdalle, niin ei se tarkoita että kaikki ovat, ja sellaista kannattaa odottaa. Ei kenenkään naisen tarvitse olla sitä tai tätä tai tota, niinkuin miettimistäsulle sanoi. Ehkä mulla kävi sitten hyvä tuuri kun sain ihanan miehen joka kehuu minua kauniiksi ehkä eniten juuri silloin kun olen omasta mielestäni epäviehättävimmilläni meikittä, tukka sotkussa kotirytkyt päällä :) Mutta tiedän sen toisenkin ääripään, itsetuntoni vietiin edellisessä suhteessa, vaikka ensin olin ylistetty, niin suhteen kehittyessä muut naiset saivat kehuja, minä en. En kuitenkaan katkeroitunut, sillä en halunnut sitä. Että pystyn kyllä sanomaan, että se on oikeasti omasta itsestä kiinni, kuinka suhtautuu omaan ulkonäköönsä, ja muiden väkinäinen miellyttäminen on vaan valehtelua itselle. Jos mies ei arvosta, niin kannattaa miettiä onko mies rakkauden arvoinen, eikä väkisin yrittää olla se paras nainen keinolla millä hyvänsä.
- juuu uuu u
minulla ei ole tarvetta vilkuilla ja pällistellä jokaista vastaantulevaa/ohittavaa ihmistä. Itseasiassa ei kiinnosta pätkääkään. On mulla omat ajatukset. Ja samaa vaadin mieheltä. Hiukan vaikuttaa vajaaälyiseltä touhulta tsiigailla muita ihmisiä ja arvostella pukeutumista jne. Tietty jos joku silmiinpistävä "tapaus" hyvässä tai pahassa osuu silmään, niin ei voi omia aisteja välttää.
- fdsffgfdfgd
Mitähän vajaaälyistä em. toiminnassa on?
- Erikoista(ko)
Olen nainen ja mulla on miesystävä. Rakastan miestäni ja hän on ainut mies jota katselen "sillä silmällä" ja pidän komeana. Maailmassa on toki paljonkin komeita miehiä mutta mikään ei vedä vertoja omalle miehelle. Aina se oma mies on kaikista ihanin ja komein. Enkä ruukaa vilkuilla muita miehiä, jos tekee mieli katsoa, katson omaani :)
- em_s-
Itse olen nainen ja olen ollut aina sitä mieltä, että tuo "nainen on naiselle susi" on ihan scheissea.Olen ollut sitä mieltä, että kun kohtelee muita hyvin saa hyvää kohtelua takaisin.Itse tykkään "laitettu" olin sitten töissä tai koiran kanssa ulkona, mutta en koe tarvetta meikata kauppareissuille enkä todellakaan koe tarvetta arvostella muiden naisten ulkonäköä.
Sitten tapasin junassa tämän pari valjakon. Eli töistä tullessa oli kiire pelaamaan, joten nakkasin verkkarit päälle ja nappasin pelikassin kainaloon.Noh junassa sitten istui vastapäisille penkkiriveille kaksi about 3-kymppistä naista, jotka alkoivat kovaan ääneen arvostelemaan ulkonäköäni.
"Kuka kehtaa kulkea verkkareissa","Miksi vitussa se on maalannut naaman kun ei jaksa edes pukeutua","mautonta" jne. ja tuo jatkui koko matkan. Itseäni ei paljon nappaa,kun on vientiä niin on itsetuntoakin, mutta tuttavapiirissä on ihmisiä joilla se on kuitilla.Miksi vitussa arvostella muiden ulkonäköä? Koska on ongelmia omansa kanssa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2574156Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643394Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541771Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251630Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961411Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132910Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235851en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115808Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17773