Mitä jos olisi tai tulisi joskus olemaan mahdollisuus:
1.Repiä ihmiseltä aivot talteen kuolemisen jälkeen
2.Laittaa ne aivot johonkin koneisiin jossa ne EI KUOLE, vaan saisi tarvittavan hapen, ravinnon jne..
3.Kehittää aivot vaikka 100-kertaa nopeammaksi, 100 kertaa enemmän tilaa kokemuksille, muistoille, tiedoille ja informaatiolle, ja vaikkapa kasvattaa 100-kertaa enemmän aivosoluja ja aivosolujen yhteyksiä keskenään, ja muita "kehitys-menetelmiä" jne..
4.Tehdä ihmiselle samanlainen keho mikä sillä oli ennen kuolemaa, laittaa aivot sinne ja herättää ihminen henkiin
SITTEN sitä herää esim. 100-kertaa(arvaus!) älykkäämpänä kuin "sekunti sitten", koska eihän ihminen tuon aivojenirrottamis ja muokkaamisprosessin aikana tuntisi mitään.
Niin tuntuu että olisi vain sekunti ennen kuolemaa!
Miltä tuntuisi olla yhtäkkiä sellainen "JÄTTILÄINEN" henkisesti, siis ei pikkuhiljaa, vaan YHTÄKKIÄ?!! Samalla huomaa, kuinka on elänyt elämänsä ihan idioottina ja yhtäkkiä tajuaa kaikki valoisempana ja suurempana!
Eihän siihen heti tottuisi! Sehän oli kuin "uudelleen syntymistä"! Ei siinä kovin paljon heti tajuaisi, kun ei olisi vielä käyttänyt tuota uutta älykkyytään, siinä menisi kyllä sekaisin tai sitten ei tajuaisi ja erottaisia kaikkia asioita mielessään heti!!
Ajatelkaapa sitä, kun sekunnissa(omassa tajunnassanne) heräätte kuin "Älyn Supermiehenä", miten suurelta ja sekavalta ja monimutkaiselta se TUNTUISI! kommentteja
1.Repiä ihmiseltä aivot talteen kuolemisen jälkeen
2.Laittaa ne aivot johonkin koneisiin jossa ne EI KUOLE, vaan saisi tarvittavan hapen, ravinnon jne..
3.Kehittää aivot vaikka 100-kertaa nopeammaksi, 100 kertaa enemmän tilaa kokemuksille, muistoille, tiedoille ja informaatiolle, ja vaikkapa kasvattaa 100-kertaa enemmän aivosoluja ja aivosolujen yhteyksiä keskenään, ja muita "kehitys-menetelmiä" jne..
4.Tehdä ihmiselle samanlainen keho mikä sillä oli ennen kuolemaa, laittaa aivot sinne ja herättää ihminen henkiin
SITTEN sitä herää esim. 100-kertaa(arvaus!) älykkäämpänä kuin "sekunti sitten", koska eihän ihminen tuon aivojenirrottamis ja muokkaamisprosessin aikana tuntisi mitään.
Niin tuntuu että olisi vain sekunti ennen kuolemaa!
Miltä tuntuisi olla yhtäkkiä sellainen "JÄTTILÄINEN" henkisesti, siis ei pikkuhiljaa, vaan YHTÄKKIÄ?!! Samalla huomaa, kuinka on elänyt elämänsä ihan idioottina ja yhtäkkiä tajuaa kaikki valoisempana ja suurempana!
Eihän siihen heti tottuisi! Sehän oli kuin "uudelleen syntymistä"! Ei siinä kovin paljon heti tajuaisi, kun ei olisi vielä käyttänyt tuota uutta älykkyytään, siinä menisi kyllä sekaisin tai sitten ei tajuaisi ja erottaisia kaikkia asioita mielessään heti!!
Ajatelkaapa sitä, kun sekunnissa(omassa tajunnassanne) heräätte kuin "Älyn Supermiehenä", miten suurelta ja sekavalta ja monimutkaiselta se TUNTUISI! kommentteja
Vastaukset 1
Vanhimmat
Eiköhän tuossa tulisi hulluksi aika äkkiä. Ja en myöskään usko että alykkyys on ymmärtämisen mitta. Uskon, että ihminen joka omaa kaiken tiedon kaikesta, on vain entistä enemmän hukassa totuudesta.
Esimerkiksi ensimmäistä kertaa nähdessäni auringon, voin vain "ajatella", että se on suuri keltainen pallo jota katsoessa sokeudun hetkeksi. En siis tuijota sitä suoraan. Tiedon karttuessa ala-asteikäisenä ajattelen, että aurinko auttaa kasveja yhteyttämisessä, ja ilman aurinkoa ei ole elämää maapallolla. Sitten joskus ylä-asteella luen jostain, että kaikki tähdet jotka näen ovat aurinkoja. luen myös, että tähdet muuttuvat punaisiksi kääpiöiksi ja valkoisiksi kääpiöiksi, ja jotkut saattavat luhistua mustiksi aukoiksi räjähdettyään ensin valtaisasti(supernova). Joskus yliopistossa pystyn laskemaan kaikenlaisia aurinkossa tapahtuvia reaktioita, ja pystyn ennustamaan auringonpilkuista revontulien ilmenemisen jossakin päin maapalloa. (älkää auringo-asiantuntijat puuttuko tähän :) ) Tosiasia on se, että mitä enemmän me tiedämme, sitä enemmän on kysymyksiä, ja kaikkiin kysymyksiin ei yksinkertaisesti löydy vastauksia. Vieläkin aurinko on se pallo, joka sokeutta näköaistimme hetkeksi.
Pelkällä äärettömän tiedon varassa olemme vain nopeita tietokoneita. Ihminen on rajallinen, ja niin on myös ymmärrys. Voimme tietenkin huijata itseämme ymmärtämään tiettyjä asioita, mutta silloin olemme edelleen pelkän tiedon varassa. Voin itse rehellisesti sanoa että ymmärrykseni loppuu jo Maan vetovoiman ymmärtämiseen: voin laskea sitä tietyn kaavan avulla, voin todistaa sen oikeaksi pudottelemalla eripainoisia punnuksia alas kellotapulista, se on eittämättä olemassa mutta ymmärränkö sitä? en. Tiedän vain sen, että en tiedä oikeastaan mitään.