kun tuntuu ettei suhde voi jatkua näin.

Olen ollut lähes vuoden kaukosuhteessa. välimatkaa kertyy yli 100 km ja töiden takia näemme yleensä viikonloppuisin, jos silloinkaan. väliin saattaa mennä kolmekin viikkoa kun emme näe. tuntuu kuin olisin joku viikolopputyttöystävä tai että olisin tekstiviestisuhteessa, kun emme koskaan oikein soittele. Olen siis 5 päivää viikosta onneton ja kaksi päivää onnellinen. tähän ästi olen jaksanut aina viikonlopun voimalla, mutta nyt sekään ei enään tunnu auttavan. Soviimme nyt olevamme viikon tauolla ja tapaavamme viikonloppuna. Yhteiset hetket on ihania, ja mietin aina että "olimpa hölmö kun viikolla olin valmis jo luovuttamaan". tämä jatkuu joka ikinen viikko. Tuntuu että suhteemme ei koskaan syvenny, en voi sanoa kuin tykkääväni vuodenkin jälkeen! En saa koskaan kehuja tai hän ei koskaan sano mitään kivaa minusta. Melkein jouduin pakottomaan hänet sanomaan ekan kerran että "tykkään susta" ja sekin oli reilun puolen vuoden seurustelun jälkeen! mitä te tekisitte tälläisessä tilanteessa? alan oleen niin kypsä tähän touhuun :( onko mitään "pelastuskeinoja?"
1245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Niin, miehen pään sisään on vaikeaa päästä. Lopeta yhteydenpito vähäksi aikaa, älä tekstittele vaan katso, miten kauan menee ennen kuin hän soittaa.
Sillä tavoin ainakin, todennäköisesti, saat hänet puhumaan. Jos ei yhteydenottoa kuulu, voit jonkin ajan kuluttua tiedustella häneltä, mitä hän ajattelee jatkosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


paori91 kirjoitti:

Olen ollut lähes vuoden kaukosuhteessa. välimatkaa kertyy yli 100 km ja töiden takia näemme yleensä viikonloppuisin, jos silloinkaan. väliin saattaa mennä kolmekin viikkoa kun emme näe. tuntuu kuin olisin joku viikolopputyttöystävä tai että olisin tekstiviestisuhteessa, kun emme koskaan oikein soittele. Olen siis 5 päivää viikosta onneton ja kaksi päivää onnellinen. tähän ästi olen jaksanut aina viikonlopun voimalla, mutta nyt sekään ei enään tunnu auttavan. Soviimme nyt olevamme viikon tauolla ja tapaavamme viikonloppuna. Yhteiset hetket on ihania, ja mietin aina että "olimpa hölmö kun viikolla olin valmis jo luovuttamaan". tämä jatkuu joka ikinen viikko. Tuntuu että suhteemme ei koskaan syvenny, en voi sanoa kuin tykkääväni vuodenkin jälkeen! En saa koskaan kehuja tai hän ei koskaan sano mitään kivaa minusta. Melkein jouduin pakottomaan hänet sanomaan ekan kerran että "tykkään susta" ja sekin oli reilun puolen vuoden seurustelun jälkeen! mitä te tekisitte tälläisessä tilanteessa? alan oleen niin kypsä tähän touhuun :( onko mitään "pelastuskeinoja?"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu