Onko sussa seksuaalista vetovoimaa?

@iItasanomat kuinkas moni täyttyy teidän kohdalla? Oma vaimo 1.

1. Seksuaalisesti vetovoimaiset ihmiset ajattelevat seksiä säännöllisesti ja houkuttelevat näin seksuaalista halua esiin.

2. He harrastavat seksiä säännöllisesti järjestäen seksuaaliselle kanssakäymiselle aikaa ja mahdollisuuksia.

3. He ovat kokeilunhaluisia ja etsivät uusia polkuja seksuaalielämässään säilyttääkseen sen elinvoimaisena.

4. Seksuaalisesti vetovoimaiset ihmiset ovat spontaaneja. He saattavat hakea jännitystä esimerkiksi harrastamalla seksiä paikoissa, joissa he kenties tulevat nähdyiksi.

5. Seksuaalisesti vetovoimaiset henkilöt uskaltavat käyttää huumoria makuuhuoneessakin vähentääkseen jännitystä tai vaikkapa kuitatakseen jonkin vällyjen välissä tapahtuneen mokan, joita sattuu jokaiselle.

6. He osaavat ja uskaltavat puhua seksistä kumppaninsa kanssa. He esimerkiksi uskaltavat kertoa toiveistaan ja haluistaan.

7. Seksuaalisesti vetovoimaiset ihmiset usein huomioivat, halailevat ja suutelevat kumppaneitaan – myös silloin kun tarkoitus ei ole harrastaa seksiä.

8. He pitävät huolta itsestään; kunnostaan ja ulkonäöstään.

9. He hyväksyvät itsensä puutteinensa. He eivät esimerkiksi jumitu murehtimaan jenkkakahvojansa.

10. He arvostavat ylipäätään elämää ja nautintoja, kuten hyvää ja terveellistä ruokaa ja juomaa.
0100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Monta täyttyy kumppa kirjoitti:

@iItasanomat kuinkas moni täyttyy teidän kohdalla? Oma vaimo 1.

1. Seksuaalisesti vetovoimaiset ihmiset ajattelevat seksiä säännöllisesti ja houkuttelevat näin seksuaalista halua esiin.

2. He harrastavat seksiä säännöllisesti järjestäen seksuaaliselle kanssakäymiselle aikaa ja mahdollisuuksia.

3. He ovat kokeilunhaluisia ja etsivät uusia polkuja seksuaalielämässään säilyttääkseen sen elinvoimaisena.

4. Seksuaalisesti vetovoimaiset ihmiset ovat spontaaneja. He saattavat hakea jännitystä esimerkiksi harrastamalla seksiä paikoissa, joissa he kenties tulevat nähdyiksi.

5. Seksuaalisesti vetovoimaiset henkilöt uskaltavat käyttää huumoria makuuhuoneessakin vähentääkseen jännitystä tai vaikkapa kuitatakseen jonkin vällyjen välissä tapahtuneen mokan, joita sattuu jokaiselle.

6. He osaavat ja uskaltavat puhua seksistä kumppaninsa kanssa. He esimerkiksi uskaltavat kertoa toiveistaan ja haluistaan.

7. Seksuaalisesti vetovoimaiset ihmiset usein huomioivat, halailevat ja suutelevat kumppaneitaan – myös silloin kun tarkoitus ei ole harrastaa seksiä.

8. He pitävät huolta itsestään; kunnostaan ja ulkonäöstään.

9. He hyväksyvät itsensä puutteinensa. He eivät esimerkiksi jumitu murehtimaan jenkkakahvojansa.

10. He arvostavat ylipäätään elämää ja nautintoja, kuten hyvää ja terveellistä ruokaa ja juomaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu