Hei. Olen tapaillut mukavan ja ihanan naisen, Heidin (keksitty nimi) kanssa noin 1½kk, ja olemme viettäneet aikaa reilusti yhdessä, eli useita päiviä viikossa, sekä useat viikonloput. Olen itse 27 ja Heidi 25. Pidämme molemmat selvästi kovasti toisistamme, ja tämän olemme myös kertoneet sanoilla sekä läheisyydellä useasti.
Hän on tehnyt alusta asti selväksi, että tulee paremmin miesten kanssa toimeen, sekä lähes kaikki hänen kaverinsa ovat miehiä, ja olen tämän hyväksynytkin, eikä minulla ole ollut tietenkään ongelmaa sen kanssa, jos hän on lähtenyt viettämään iltaa näiden kanssa. Itselläni ei tietenkään ole hänen mieskavereita vastaan mitään, ja on hyväkin, että on muutakin toimintaa välillä.
Nyt kuitenkin kun molemmilla on tunteet ilmeisesti voimistuneet toisiaan kohtaan, on hän viikon sisällä alkanut viettää aikaa ja aktiivisesti keskustella myös irc-kanavalla (eli keskustelukanava) ja joka pääasiassa koostuu samasta kaupingista olevista nuorista miehistä, joista suurin osa on sinkkuja. Hän kertoi halukseen saada uusia kavereita sieltä.
Olimme sopineet menevämme viime perjantaina kahdestaan elokuviin, mutta Heidin tehtyä tämä julki kanavalla, ilmottautui myös kahdeksan muuta miestä halukkaaksi samaan näytökseen kyseiseltä kanavalta. Ehdotin, että jos menisimmekin vaikka lauantaina, tai Heidin lähellä olevalla paikkakunnalla, niin kuulemma haluaa nähdä ja tavata nämä miehet mielummin samalla. Paikalla ollessamme kuitenkin välttelimme heitä, eikä keskustelukontaktia syntynyt heidän kanssa, ja havaitsin myös pientä harmistusta naisessa, kun kukaan miehistä ei tunnistanut häntä, ja kyseli tämän perään kanavalla.
Oltuaan viikon vasta kyseisellä irc-kanavalla, kertoi Heidi eilen erään miehen lähettäneen hänelle pyynnön kahville kahdestaan. Meille molemmille on ollut selvää, että tämä mies on kiinnostunut tästä Heidistä enemmänkin kuin vain kaverina. Oletin kuitenkin, että Heidi olisi suoraan sanonut miehelle, että "anteeksi vain, mutta tapailen jo toista miestä, ettei tuo oikein käy" ollessaan samalla kuitenkin itse imarreltu mielenkiinnosta. Heidi kuitenkin kysyi minun mielipidettäni asiaan, ja ilmaisi itse halustaan lähteä tapaamaan tätä, vedoten haluun saada uusia kavereita, sekä vakuutellessaan, ettei ole tästä kiinnostunut.
Tästähän se soppa syntyi, kun ilmaisin, että en tietenkään ole tuon kanssa ok, ja tuo on sekä loukkaavaa että satuttavaa minua kohtaan, vaikka kuinka itse luottaisin Heidiin. Hän tästä kuitenkin suuttui, ja syytti minua epävarmuudesta ja luottamuksen puutteesta häneen. Tiedän, että olen ajoittain ollut epävarma, mutta enkö minä nyt tästä ole ihan aiheesta? Hän ei näe sitä ongelmana, että hän tapailee muita hänestä selvästi kiinnostuneita uusia miehiä, koska ei kuitenkaan itse ole niistä kiinnostunut romanttisesti. Hän ei myös näe estettä, sille miksen itsekin voisi olla tämän miehen kaveri, kun myös itse siellä kanavalla olen välillä aikaa viettänyt. Sanoin itse tähän, että eiköhän tämä mies yritä kaikkensa työntääkseen minut pois kuvioista ja päästä tilalleni, niin tätä Heidi ihmetteli, ettei kai se nyt niin vakavaa taistelua ole.
Mietin, miksi hän haluaa tavaa tuolla tavalla miehiä kahden kesken, jos hän kuitenkin on tosissaan minun kanssani. Luulisi, ettei niitä kavereita nyt tarvisi noin väkisin yrittää muodostaa, etenkin jos asiat alkaisivat rullaamaan, niin hänen lukuisiin vanhoihin kavereihinkin yhteydenpito varmasti tulisi vähenemään tämän seurauksena. Olen sanonut aiemmin, että on ihan ok sitten jos vaikka kanavan yhteisiä tapaamisia tulee, että voi/voidaan käydä, mutta tässä mielestäni mennään jo rajan yli. Heidi kuitenkin on ilmaissut halunsa tavata näitä miehiä myös muutenkin ja oppia tuntemaan heitä.
Onko normaalia tuntea mielipahaa ja loukkaantua tälläisestä tilanteesta, vai ylireagoinko itse, ja mitä tälläisessä tilanteessa tulisi tehdä ja sanoa ja ajatella? Olen ajatellut keskustella tästä asiasta hänen kanssa uudestaan lähipäivinä kasvotusten, mutta olisin kiitollinen, jos saisin tähän myös muiden ihmisten näkökulmia avustamaan ja valottamaan tilannetta.
Olenko mustasukkainen aiheesta? / Mieskaverit
40
856
Vastaukset
- Saman kokenu.
HUH HUH HUH!!! Nyt olet todella väärän naisen kanssa!!!!! Totuus on se, että tuo tulee pahenemaan tuosta ja PALJON! Ei mene kovin kauaa ja nainen nukkuu mieskavereitten kainalossa ja hups seksiäki tulee harrastettua jne..sinä olet naiselle vain varalla ja kun aikaa on kulunut, nainen jättää sinut! Älä hyvä mies edes harkitse jatkavasi suhdetta tuon naisen kanssa, ihan oikeasti hei! Et pysty koskaan luottamaan naiseen ja mielenterveys kärsii kun jatkuvasti muut miehet sitä ja tätä...
- tarkkaivaisuutta nyt
On täysin eriasia tunsiko naisesi mieskaverit ennen sinua. Silloin ne ovat kavereita. Mutta jos tutustuu jossain kanavalla miehiin sinun jälkeesi,ovat ne mahdollisia sulhasehdokkaita.
- Hämmentynynt
Jeps, itselleni ei ole ollut mitään ongelmaa, kun hän on tapaillut jo ennen minua kuvioissa mukana olleita ystäviä, mutta lähinnä näiden uusien kavereiden metsästys rassaa mieltä.
- oppeliini
Kuulehan kaveri, parasta lähettää Heidi pakkaamaan matkakohteena Alpit.
Tuon tason naisille ei koskaan riitä yhden miehen huomio. Tietenkin voit pitää häntä ystävänä muiden joukossa mutta edes haaveilla että teistä tulisi pari pidemmällä tähtäimellä, on kuin saippuakuplien puhaltelua.
Laske tuo Heidi aivan rauhassa menemään muiden miesten kanssa ja keskittäydy etsimään itsellesi tyttoystävä joka ei tarvitse jatkuvaa miespuolista haaremia ymparilleen. Katsos sellaisiakin tyttojä kun on olemassa. - MeMyself&I
Heidi käyttää sua vain hyväkseen, olet vain pahan päivän varalle olemassa.... Taitaa olla varsinainen horatsu tuo sinun valloituksesi... Ota nyt hyvä ihminen järki käteesi ja jätä se vosu, ennenkuin tapahtuu mitään pahempaa!!!!
- Mies 41v.
Kuulehan nyt..lueppas kirjoittamasi teksti hitaasti ajatellen, ethän sinä oikeasti voi edes hiljaa harkita parisuhdetta tuommoisen sutturan kanssa! Naisesi hamuaa miehiltä huomiota ja ei ikinä tule tuosta muuttumaan! Ei noin tehdä toiselle jos aidosti välittäis susta! Älä edes keskustele asiasta koska ehkä nainen sanoo muuttuvansa mutta sanoo sen vain jotta saa pidettyä sinut varalla ja käyttää hyväkseen sua!
- Petsa 35v.
Oijoi kun kuulostaa exältäni :( naisella oli miehiä joka sormelle ja muka vain kavereita, ne soitteli ja textaili yölläkin, nainen chattas miesten kanssa aamuun asti ja aina olin vain ilmaa hänelle! Minun kanssa ei halunnut lähteä kaupungille mutta kun joku mieskaveri soitti ja pyysi hengaileen stadiin, nainen iloisena sanoi miehelle, jooo mennään!! Jatkuvasti tuli uusia mieskavereita jotka sitten soitteli ja textaili öisinkin :(
Eli sinä aloittaja, älä tuhlaa elämääsi kieroon ja epärehelliseen naikkoseen niinku minä tein! Ja lopuksi sitten paljastui, että olin ollut koko suhteemme ajan varalla!
- Hämmentynynt
Tarkennetaan sen verran, että hänellä on kuulemma kaksi lähellä asuvaa kaveria, ja kymmeniä nettikavereita. Muuttaako tämä jotenkin asiaa?
Tapasin Heidin myös tänään, ja yritin rauhassa keskustella hänen kanssa asiasta, mutta hän oli selvästi pahoittanut oman mielensä sekä vihainen minulle tästä asiasta. Lisäksi sanoi ettei halua vatvoa asioita, eikä puhua tunteistaan, eikä hän ole omasta mielestään tehnyt mitään väärää asiassa. Purin omia ajatuksia ja tunteitani hänelle, mutta hän itse oli suurimman osan ajasta hiljaa. Sanoi kuitenkin pelkäävänsä sitoutua minuun, koska olen kuulemma liian epävarma, mutta antavansa kuitenkin MINULLE vielä uuden mahdollisuuden. Olen kuitenkin myös nyt itse alkanut harkita, onko se nyt kaikki vika ihan minussakaan sittenkään.- ghmjhjh
VIKA EI OLE SINUSSA, vika on naisessa!! Hän pelaa peliä nyt ja yrittää viekkaudellaan saada sinut kynnysmatoksi, HÄN antaa sinulle uuden mahdollisuuden..huomaatkos nyt?? Älä ny perkele mee lankaan, koitappas nyt ajatella mitä hän on sanonut, lue sun tekstiä ja oivalla!! Ottaa päähän jos et tajua totuutta, nainen käyttää nyt sinun hyväuskoisuutta ja kiltteyttä hyväkseen!! Nainen vaikuttaa jopa narsistilta!! Hyi hitto mikä pirullinen peto :(
- nainen 25
Eipa kuulosta kovinkaan kunnioittavalta kaytokselta sinua kohtaan. Ymmarran toki, jos talla Heidilla on miespuolisia kavereita, itsellakin parhaat kaverit ovat miespuoleisia (olen nainen). Kun aloin seurustelemaan, ei poikaystavani aluksi ymmartanyt asiaa ollenkaan, mutta koska en ystaviani tai poikaystavaani halunnut menettaa, esittelin kaikki ystavani poikaystavalleni ja han oppi olemaan sinut asian kanssa ja sai uusia ystavia minun kavereistani. Kunnioitan myos hanen tunteitaan, eika itsestanikaan olisi mukavaa, jos han hengailisi naisten kanssa, joita en tunne. Vaikka tulenkin usein paremmin miesten kanssa toimeen, ei silti esimerkiksi kahville meno jonkun vieraan sinkkumiehen kanssa tulisi mieleenikaan, aiheuttaisin vain turhaa harmia talla. Ystaviahan voitte tavata vaikka yhdessa, mutta tosiaan vahan oudolta kuulostaa taman Heidin ajatuksenkulku.
- bnbnbn
Pahasti vaikuttaa siltä, että naisella on huomionhakuinen persoonallisuushäiriö lisättynä narsistin piirteitä, juokse ja lujaa! Tuo nainen tulee repimään sisuskalusi hitaasti ja varmasti ja pian sinä sairastut, älä lähde tuolle tielle, ajattele itseäsi! Pahimmas tapauksessa suhteesta tulee on-off ja nainen jättää sinut aina kun puutut muihin miehiin ja pian ottaa sinut takas ja näin tekee sinusta kynnysmaton.
- KäytäJärkeä!!
Heivaappa vittuun tollanen nainen.. Vaikka kuinka siitä tykkäisit niin ajattele nyt oikeesti järjellä elä tunteella. Se on nainen joka haluaa huomiota monilta miehiltä. Olen itse nainen ja seurustellut miehen kanssa joka käyttäytyi samalla tavalla eli tapaili naispuolisia kavereita ja oli ihme hinku koko ajan saada uusia naispuolisia kavereita. Tapaili kahvin merkeissä ja milloin mitenkin. Lopulta siinä kävi niin että oli monen naisen kanssa päätynyt harrastamaan seksiä (ei yhtä aikaa mutta monen kanssa oli pannu) vaikka olin hänestä kiinnostunut ja hän minusta (mukamas..), melkein jo seurusteltiin. Luotin ja uskoin tähän mieheen mutta näinhän siinä sitten kävi.
- Nainen 34v
Naisesi ei ole normaali ja ei tule tuosta muuttumaan! Nainen käyttää sinua vain hyväksi ja valehtelee, tuo todistaa kaiken, hermostuu ja suuttuu kun otat asian puheeksi ja tekee susta syntipukin ja siis kehtaakin vielä sanoa, annan sulle uuden mahdollisuuden! Nainen ei tiedä mitä parisuhde tarkoittaa, vahvasti vaikuttaa siltä, että aika paha persoonallisuushäiriö on taustalla, hakee hakemalla miehiltä huomiota ja suuttuu kun moititaan. Jos nainen aidosti sinusta tykkäisi, hän automaattisesti huomioisi sinut ja heivaisi muut miehet sinne normaali kaverilokerikkoon. Ja huom, älä mene lankaan jos sanoo muuttuvansa, kaikki tulee jatkumaan sinun selän takana.
- .....
Kyllä se valitettavasti on niin että jos todella paljon ihastuu johonkuhun niin muut ihmiset menettävät merkityksensä varsinkin ensimmäisinä kuukausina. Olette tunteneet niin vähän aikaa, noin alkuaikana ei ole tuollaista toimintaa jos oikeasti ihastuu. Ei varsinkaan siinä tapauksessa jos sinä olet kertonut hänelle että se satuttaa. Etsi tavallinen nainen joka osaa ottaa tunteesi huomioon.
- lepänkäpy
Ei sellainen nainen toimi oikein ketään kohtaan, joka seurustelee mutta käy kahvittelemassa sellaisten miesten kanssa joiden tietää olevan hänestä kiinnostunut. Sen lisäksi että tämä tuntuu sinusta pahalta, hän myös leikkii noiden muiden miesten tunteilla. Kyllä varatun naisen pitää pystyä kohteliaasti kieltäytymään treffeistä vaikka kuinka imarreltu olisikin, koska treffeille lähteminen tavallaan vihjaa miehelle että nainen ei (ainakaan etukäteen) pidä suhdetta mahdottomana.
Kavereita saa olla tietysti, jos oikeasti ei ole välillä mitään romanttista kipinää. Sitä ei kyllä pitäisi muille riittääkään kun juuri on tavattu, jos tosissaan on kumppaniin ihastunut/rakastumassa!
Sinä vaikutat tosi ajattelevaiselta ja kiltiltä kaverilta. Nyt tee itsellesi palvelus ja älä lankea hänen koukkuihinsa, älä anna enää hänelle mahdollisuuksia jotka hän kääntää siihen että olikin itse niin ja niin suopea. Suuri on vaara että hän tulee samalla tavalla jatkossakin vääntämään todellisuutta ja manipuloimaan sinua, ja muissakin asioissa kuin tässä.
Löydät kyllä hyvän naisen joka kunnioittaa sinua eikä pelleile kaikkien tunteilla omaa egoaan pönkittääkseen. - ...................
Tuota mä just pelkään, että alat kyseenalaistamaan tuntemuksiasi. Ne on ihan normaaleja etkä ole mitenkään epävarma tai mustasukkainen. Ja tuo tyttö yrittää kyllä kaikkensa, että sä tuntisit niin, koska hän haluaa sitä huomiota pojilta. Ei nyt varmaan mitään pettämistä vaan juurikin sitä huomiota. Mikä on ikävää sekä sinun kannalta että tämän pojan, jonka tyttö itsekin tietää odottavan muutakin kuin kaveruutta.
Tytöllä nyt se huomionhaku menee ylitse huomavaisuudessa sinua kohtaan. :( Miettisin nyt kovasti, että miten eteenpäin. Enpä tiedä tuleeko muutosta, noi porukat voi jäädä jos kokee tarpeeksi harmistusta eikä saa haluamaansa huomiota. Mutta uusia kuvioita tulee. Ja jos sä sanot poikittaisen sanan, niin saat kuulla olevasi epävarma ja mustasukkainen jne. Ja sellasessa suhteessa alat kohta oikeasti epävarmaksi etkä tiedä enää mikä on normaalia ja mikä ei.
ÄLÄ NYT SYYLLISTÄ ITSEÄSI. Ja jos tyttö on noin epävarma itse ja tykkää manipuloida, syyllistämällä ja ehdollistamalla ja pitämällä toista epävarmuudessa, niin sinuna juoksisin jo. - jkdfjkjfd
Mulla oli samanlainen kumppani, haki ja haki huomiota miehiltä, ihan samallalailla kuin aloittajan nainen!! Usein heräsin yöllä kun joku "mieskaveri" soitteli, sanoin usein etten pidä tästä ja olin loukkaantunu mutta nainen pisti pökköä pesään ja hankki lisää mieskamuja ja lisäsi yhteydenpitoa miesten kanssa ja kun yritin puuttua peliin, nainen haukkui minua ja olin kuulemma sairaaloisen mustis :(
Sitten hän alkoi tekeen näin, aina kun tuli riitaa kyseisestä asiasta, nainen jätti minut ja pian otti takaisin ja sillä ehdolla etten puutu hänen miesasioihin..onneksi olemme eronneet pysyvästi ja näen vihdoin totuuden ja kuinka sinisilmäinen torvi olin. - ......
Jännää että tollaisia naisia on enemmänkin. Siis että on noin paljon pokkaa ja sitten on vielä pokkaa syyllistää sitä joka sellaista ihmettelee.
- no happy end
Minä naisena ajattelen että hän haluaa vaan kerätä ihastuksia lisää ympärilleen ja sinä saat olla tuntemustesi kanssa yksin! Ja muka antaa sulle mahdollsuuden .mihin? Teillä ei ole tulevaisuutta jos nainen on tuollainen...Varmasti löydät aikanaan itsellesi naisen joka ei pidä sinua kynnysmattona ja arvostaa sinua! Neuvoni:Poistu mahdollismman pian pois ko suhteesta..ps mulle ei olis tullu mieleenkään pyytää lisää miehiä elokuviin kun sinne jo yhden kanssa lupauduin..
- .............
On normaalia tuntea mielipahaa ja loukkaantua tuollaisesta. Naisen käytös taas ei ole kovin normaalia...
Ja ymmärsinkö oikein että hänen ystävänsä eivät tunnistaneet häntä leffateatterissa?? Oliko hän kenties jotenkin naamioitunut vai miten se muuten on mahdollista?!
Tämä Heidi tuntuu haluavan keräillä miehiä ja nauttii saamastaan ihailusta.- Hämmentynynt
Nämä samaan näytökseen tulleet olivat kyseiseltä irc-kanavalta olleita uusia tuttavuuksia, joilla oli Heidistä vain muutama kuva Facebookin kautta nähtävillä. Heidi kuitenkin tykkää viihteelle lähtiessään pukeutua omaperäisesti ja huomiotaherättävästi, jolla ei silleen itselleni ollut haittaa, pidän myös itse siitäkin lookista, mutta eivät ilmeisesti tämän takia häntä tunnistaneet.
Olen vieläkin itse asiasta melkoisen sekaisin, koska en tiedä onko hänellä halua itsellään muuttua. Haluaisin ottaa asian puheeksi, mutta on tänäänkin vielä pahalla päällä, johtuen lisäksi muistakin syistä, joten nyt siitä puhuminen aiheuttaisi hänelle vain melkoisen tunnekuohun, joten koitan nyt itse kärvistellä vielä muutaman päivän tunteideni ja ajatusteni kanssa ennen kuin yritän ottaa asiaa uudestaan puheeksi uudesta näkökulmasta. - Hämmentynynt
Hämmentynynt kirjoitti:
Nämä samaan näytökseen tulleet olivat kyseiseltä irc-kanavalta olleita uusia tuttavuuksia, joilla oli Heidistä vain muutama kuva Facebookin kautta nähtävillä. Heidi kuitenkin tykkää viihteelle lähtiessään pukeutua omaperäisesti ja huomiotaherättävästi, jolla ei silleen itselleni ollut haittaa, pidän myös itse siitäkin lookista, mutta eivät ilmeisesti tämän takia häntä tunnistaneet.
Olen vieläkin itse asiasta melkoisen sekaisin, koska en tiedä onko hänellä halua itsellään muuttua. Haluaisin ottaa asian puheeksi, mutta on tänäänkin vielä pahalla päällä, johtuen lisäksi muistakin syistä, joten nyt siitä puhuminen aiheuttaisi hänelle vain melkoisen tunnekuohun, joten koitan nyt itse kärvistellä vielä muutaman päivän tunteideni ja ajatusteni kanssa ennen kuin yritän ottaa asiaa uudestaan puheeksi uudesta näkökulmasta.Koska haluan vilpittömästi uskoa, että hän todella tarkoittaa mitä sanoo minulle, eikä vain ymmärrä tekojensa aiheuttavan sellaista mielipahaa toiselle, ja että voisi itse ottaa tästä oppia, ja ymmärtää miksi otin asian esille, sekä miksi itse olen ollut epävarmoilla fiiliksillä hänen kanssaan viime aikoina.
Kuitenkin nämä melkoisen samanmieliset vastaukset kaikilta kuitenkin laittavat pään miettimään, onko tässä itse ollut liian sinisilmäinen, mutta en kuitenkaan halua sitä uskoa. En ole saanut Heidistä sellaista kuvaa, että hän haluaisi tarkoituksella leikkiä toisen tunteilla tai tuottaa mielipahaa. - lepänkäpy
Hämmentynynt kirjoitti:
Koska haluan vilpittömästi uskoa, että hän todella tarkoittaa mitä sanoo minulle, eikä vain ymmärrä tekojensa aiheuttavan sellaista mielipahaa toiselle, ja että voisi itse ottaa tästä oppia, ja ymmärtää miksi otin asian esille, sekä miksi itse olen ollut epävarmoilla fiiliksillä hänen kanssaan viime aikoina.
Kuitenkin nämä melkoisen samanmieliset vastaukset kaikilta kuitenkin laittavat pään miettimään, onko tässä itse ollut liian sinisilmäinen, mutta en kuitenkaan halua sitä uskoa. En ole saanut Heidistä sellaista kuvaa, että hän haluaisi tarkoituksella leikkiä toisen tunteilla tai tuottaa mielipahaa.Manipuloiva ihminen saa toiset nimenomaan kyseenalaistamaan itsensä, ajattelemaan että "mitä ihmettä minä luulin, hänhän on tosi herkkä ja hyvä ihminen, ei hän pystyisi tahallaan satuttamaan kärpästäkään". :/
- oppeliini
Hämmentynynt kirjoitti:
Koska haluan vilpittömästi uskoa, että hän todella tarkoittaa mitä sanoo minulle, eikä vain ymmärrä tekojensa aiheuttavan sellaista mielipahaa toiselle, ja että voisi itse ottaa tästä oppia, ja ymmärtää miksi otin asian esille, sekä miksi itse olen ollut epävarmoilla fiiliksillä hänen kanssaan viime aikoina.
Kuitenkin nämä melkoisen samanmieliset vastaukset kaikilta kuitenkin laittavat pään miettimään, onko tässä itse ollut liian sinisilmäinen, mutta en kuitenkaan halua sitä uskoa. En ole saanut Heidistä sellaista kuvaa, että hän haluaisi tarkoituksella leikkiä toisen tunteilla tai tuottaa mielipahaa.Heidin pitäessä mieshaaremia yllä ja hänen tietäessään että sinä et sitä hyväksy, hän ANTAA SINULLE VIELä toisen mahdollisuuden! Oletko sinä pudottamassa kaikki ruuvisi epäillessäsi että on väärin olla hyväksymättä tuota haaremia?
Aivan sama mitä sanastoa Heidi käyttää: yksi asia on aivan varma, hän tietoisesti ja tarkoituksella leikkii sinun tunteilla. Heidi tietää aivan tarkkaan mitä tekee.
Välittomästi sen jälkeen kun olet kiristänyt ruuvisi, tulet huomaamaan miten kiero tuo ihminen on.
Laita vain Heidi Alpeille kilipukkien sekaan ja keskittäydy omaan elämääsi ilman Heidiä ja hänen pukkihaaremiaan.
- jkljklkl
Ihastuneena ei näe totuutta ja olet mennyt jo naisen seittiin :( tuollaiset naiset osaa TODELLA taitavasti manipuloida ja saada uhrin kokemaan syyllisyyttä!! Ja sun hommassa ei tule käymään hyvin, juuri kun oletat asioiden parantuneen, naisesi nostaa jälleen päätä ja tunteitasi on jälleen loukattu :( naisesi ei näe väärää touhuissaan ja huh sitten suuttuu ja ottaa herneen nenään, hei camoon herääää hyvä mies!! Älä ole läheisyysriippuvainen, parempia naisia löytyy!!
- HOHHOIJAAAA
Mitä sä täältä neuvoja kysyt kerta oot noin typerä että meet tollaseen lankaan sen akan kanssa niin tervemenoa, mutta muistappas sitten näitä kommentteja täällä kun sulle paskasti käy!! En tajua miks enään roikkua tollasessa naisessa mutta selväsitkin oot niin ihastunu ETTET OSAA AJATELLA JÄRKEVÄSTI!!!
- 16+9
Naisena sanon, että ei toi normaalia ole. Itsellänikin yleensä ollut enemmän miespuolisia kavereita ja harrastustenkin vuoksi tunnen useita karpaaseja mutta ei mua kiinnosta eikä huvita lähteä uusia tuttavuuksia vartavasten hakemaan. Tutustun helposti uusiin ihmisiin mutta ne tutustumiset tapahtuu ihan toisella tavalla, ihan erilaisissa tilanteissa sattumalta. Toi sun Heidisi HAKEE miesseuraa ja käyttäytyy täysin välinpitämättömästi tunteitasi kohtaan sekä osoittaa totaalista arvostuksen puutetta sinua kohtaan. Olet varalla, hän ei ole vakavissaan sitoutunut ja hakee huomiota muista miehistä ja mahdollisesti jotain "parempaa". Äläkä itteesi ota. Ei välttämättä ole mitään parempaa olemassa. Joillekin vaan ei mikään riitä eikä kaikki siellä päässä ole ihan kohillaan.
- vanha leskirouva.
Jos tämä Heidi aidosti sinusta välittää ja haluaa kanssasi olla hän ei tarvitse siihen enää muita miehiä. Koska näin ei ole olet väärän naisen kanssa.
Olet syystä loukkaantunut eikä sinun tarvitse sietää moista. Etsi itsellesi uusi nainen. Turha kuunnella selityksiään pelkästä ystävyydestä, etsii ja etsii aina vain. - Mike.
Asuin juuri tuollaisen naisen kanssa, mieskavereita oli vaikka muille jakaa ja aina ne olivat tärkeämpiä kuin minä! Kun en hyväksynyt tuollaista touhua, nainen haukkui minut pystyyn, olin sairaaloisen mustasukkainen :( naisen mielestä oli ihan normaalia hengailla muitten miesten kanssa ja jopa nukkua samassa sängyssä jne. Aina kun puhelin soi, siellä oli mies ja usein yöllä tuli viestejä ja puheluita! Vapaa ajat kotona notkui facebuukissa chattaamas miesten kanssa, olin täysin vailla huomiota :(
Sitten onneksi jäi valheesta kiinni ja suhde loppui siihen, myönsi vielä, että olin ollut varalla koko 3v ajan! - TheOne
Joku raja sentään oltava!!
Tollasesta vosusta kannattaa hankkiutua eroon ASAP!! - eeeeeeeerrrrrrrrrrr
Kaikkea sitä näkee. Nainenhan on selvästi riippuvainen miesten ihailusta ja haluaa ympärillään olevan jaktuvasti miehiä liehittelemässä.
Kannattaa lähteä suhteesta. Vaikka jonkinlaisen suhteen saisitte aikaiseksi niin heti arjen ja ensimmäisten vaikeuksien myötä homma on ohi kun naisella alkaa jonkun "kaverin" ruoho näyttää vihreämmältä. - vaikea tapaus sulla!
Ihan ensinnäkin ensimmäinen hälytyskello tässä Heidissä on se, että häneltä puuttuvat naispuoliset ystävät. Miksi? Hiljaisilla hissukoillakin on yleensä 1-3 ystävää ja muutama kaveri, joita tapaillaan.
Toinen asia, joka pistää silmään on se, että ongelmatilanteissa hän ei halua keskustella tunteistaan tai mistään muustakaan.
Nämä kaksi asiaa viittaavat siihen, että hänellä on henkisellä tasolla jotakin, että hän ei halua päästää ihmisiä lähelle todellista itseään. Hänelle ihmiset ovat vain pintaa ja hän hakee hyväksyntää ja itsevarmuudelleen pönkitystä miehistä, jotka kehuvat häntä. On sitten toinen asia, että tiedostaako hän sen, että suurin osa näistä miehistä haluaa seksiä eikä parisuhdetta. Ehkä hän haluaa jännitystä, kiimaa, pönkitystä naiseudelleen tai jotakin muuta.
Voi olla narsistisia piirteitä tai sellaisia, että hän on läheisriippuvainen eikä kykene olemaan yksin ilman, että hänellä on koko ajan joku. Voi myös olla, että hän on addiktoitunut hakemaan uutta ja uutta seuraa. Sellaisestakin voi jäädä riippuvuus. - Hämmentynynt
Yksi puolustus Heidin puolesta on se, että hän on ns. nörtti, ja pitää tietokonepeleistä ja scifistä jne, asioista mitä "tavalliset" naiset eivät ole yleensä kiinnostuneita. Samalla hän itse ei ole kiinnostunut mitä useimmat naiset pitävät kiinnostavina. Hän pitää itseään myös jonkin verran poikatyttönä.
Tänään olisi kuitenkin tarkoitus asiaa käsitellä kasvotusten, haluan vielä uskoa, että tästä voi jotenkin päästä selvyyteen, ja että kaikki olisi ollut vaan jotain suurta sekaannusta ja väärinkäsitystä. Koska kuitenkin suurin osa yhteisestä ajasta on ollut mahtavaa, ja niin monesta tärkeästä asiasta ollaan samoilla kannoilla, mutta vaikealta se nyt tällä hetkellä kyllä näyttää. Juurikin tuntuu siltä, että aina kun yritän saada häntä osoittamaan hieman haavoittuvuutta ja paljastamaan sisimpiä tunteitaan, lämähätää samantien muuri takaisin eteen, ja suuttuu asiasta. - mrmään
Asuin naisen kanssa 4vuoden ajan ja hänellä oli epävakaa narsistinen persoonahäiriö, ikinä ei kyennyt/halunnut puhua tärkeistä asioista, vaikeni kuin muuri!! Tämä nainen keräs mieshaaremia koko ajan ja jatkuvasti, juuri kuin aloittajan nainen! Nainen käytti henkistä väkivaltaa usein. Kun puutuin mieshaaremiin, sain kuulla olevani sairaaloisen mustasukkainen ja kehoitti hakemaan hoitoa. Ei välittänyt ikinä tunteistani ja ei koskaan tehny mitään väärää! Aina kun nainen loukkasia tunteitani, minä jouduin alkaan pyyteleen anteeksi jotta mykkäkoulu päättyisi :(
Nainen jätti minut usein, aina kun tuli jokin ongelma suhteeseen ja olisi pitänyt puhua, lensin aina pihalle! Tyhmänä ja nöyränä menin takaisin ja kuinkas ollakaan, miehiä oli tullut lisää "kavereiksi" Onneksi ero tuli ja elämäni jatkuu, saa sairas tyttö etsiä uutta uhria :( joten aloittaja, jätä tuo suhde taaksesi ja jatka elämääsi yksin, pian löydät mukavan naisen joka arvostaa sinua :) - Nyt malttia..
Olet AP ollut naisen kanssa vasta niin vähän aikaa, ettet tunne häntä.
Sinulla on kaikki kortit vielä kädessäsi ja sinuna varoisin nyt rakastumasta tähän tyttöön.
Katso rauhassa, mikä tyttö on "miehiään" ja pidä tunteesi kurissa.
Itse aikoinani olin aika raisu ja villi ja vallaton ja pidin monta poikakaveria kierroksessa yhtä-aikaa, mutta kun sitten törmäsin nykyiseen mieheeni,
muut saivat jäädä.
Ihan vain moikkailuasteelle jäi muut, en edes kahville lähtenyt muiden kanssa, en halunnut loukata miestäni, eikä tehnyt mieli muutenkaan olla muiden kuin mieheni seurassa...olin niin rakastunut häneen, ettei aikaa jäänyt muille.
Luulenkin, ettei tyttösikään ole rakastunut sinuun, teillä on vain kivaa ja tyttö haluaa vielä pelailla muidenkin kanssa, nuori kun on.
Pysy enempi nyt kaverina vain, ettet satuta itseäsi liikaa...jospa eläisit itsekkin kuitenkin sitä omaakin elämääsi omine kavereinesi ja menoinesi..
Minulla on eräs naisystävä, jolla on aina muitakin miehiä kierroksessa miehensä lisäksi nyt vanhempanakin. Mutta mies on sellainen, ettei häntä asia vaivaa, eli ehkä sinunkin naisesi tarttee hieman tuollaisen boheemin vakituisen kumppanin..
Onhan niitä sellaisia vapaita suhteitakin, en tiedä, onko sinusta sitten sellaiseen..? - fdsewzx
Hei, miten sulla on mennyt?
- Hämmentynynt
Joo, eihän siitä mitään lopulta tullut, ja nyt on hiljalleen itsekin alkanut tajuamaan, ettei se ehkä ollutkaan se kaikista sopivin nainen.
- 13+14
eli jätit hänet, tahi hän sinut?
ainoa järkiratkaisu, kiertopalkinnon kanssa ei kannata seurustella. - ent. Heidi
Jos ei "Heidi" ota sinua mukaan tapaamisiin, asiat ovat kehnolla tolalla.
nim.merk. olin aikoinani "Heidi". Ei ne tapaamiset pelkkään tapaamiseen jääneet, piti vähintään suudella ja olla nainen. Ne mieskaverit jotka olivat ihan vain kavereita, kyllä esittelin miehelleni ja vietettiin aikaa yhdessä. - mieheltänäin
Naisen mieskaverit->reservi entisiä, nykyisiä ja tulevia seksi- ja seurustelukumppaneita. Mesekaverit, Facebook-kaverit yms yhteisöt. Kaikki lopulta on sitä samaa. Netti mahdollistaa miehelle monia keinoja lähestyä naista ja niitä myös hyödyksi käytetään.
Nainen, joka hamuaa itselleen paljon mieskavereita ei sitoudu koskaan kehenkään, eli tappiollista toimintaa roikkua moisessa ihmisessä.
Eipä tuo keskustelemalla muutu. Asian joko hyväksyt tai et.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614183Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653414Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541779Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251637Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961414Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132920Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235853en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115819Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17784