Vaimollani liian läheinen miespuolinen ystävä

Olen juuri saanut tietää, että vaimollani on läheinen miespuolinen "hyvä ystävä". He ovat samasta työpaikasta ja myös hänkin elää parisuhteessa. He ovat lähinnä soitelleet muutamia tai useita kertoja viikossa ja tapailleet kahvin tai lounaan merkeissä ehkä kerran kuukaudessa. Lisäksi he ovat juhlineet yhdessä työpaikan tilaisuuksissa. Miehen puoliso tietää ystävyydestä, mutta oletan miehen puolison luulevan ystävyyden olevan yksi puhelinsoitto kerran kuukaudessa luokkaa.

Olen koko 25 vuotisen liittomme aikana aina hyväksynyt vaimollani miespuoliset ystävät ja olen tiennyt heistä. Enkä ole ollut mustasukkaista tyyppiä. Tämä ystävän ja ystävyyden on vaimoni on kuitenkin salannut minulta ja tunnen itseni petetyksi ja olen suorastaan masentunut. Koen tämän niin, että vaimollani ollut suhde vieraaseen mieheen, vaikka on jopa syytä uskoa etteivät he ole pettäneetseksuaalisesti vaikka mahdollisuuksia siihen olisi ollutkin. Huomautan, että totuutta en varmasti tietenkään tiedä.

Oma avioliittomme on ollut jo muutaman vuoden koetuksella, koska vaimoni taas luuli minun olleen uskoton, mitä en ole kuitenkaan ollut.

Kaikkein pahimmalta tuntuu, että tämä kaikki on tapahtunut minulta salassa ja minun erittäin vaikea selviytyä tästä asiasta, enkä edes tiedä pystynkö siihen.
7559
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Nythän sitten tiedät miltä vaimostasi varmaan on tuntunut kun luuli sinun olleen uskoton. Puhumalla asiat selviää.

Äänestä

Joo mustasukkaisuus ei ole kiva tunne...Oletko tosin varma etta se johtuu puhtaasti tasta vaimosi ystavasta vai ehkapa siita etta teilla ei mene parisuhteessa valttamatta mitenkaan taydellisesti. Itse olen edellisissa suhteissani sortunut mustasukkaisuuteen aina silloin kun jokin mattaa..Tuntuu kylla hieman oudolta ettei vaimosi ole maininnut tasta kyseisesta henkilosta? Itse ainakin kerron aina kaiken minun miehelleni. Ihan luonnostaan, ei mitaan raportointia. Han kylla tietaa ketka ovat kavereitani ja ketka eivat. Ja jos vaimosi ja tama mies ovat niinkin hyvia kavereita kuin han vaittaa tuntuu oudolta ettei han olisi tasta mitaan maininnut. Noudatan askeista neuvoa. Istukaa alas ja jutelkaa. Avoin puhuminen on aina paras vaihtoehto. Turhaan rypea negatiivisissa tunteissaan..Oletko kertonut vaimollesi etta sinusta tuntuu pahalta ettei han ole kertonut sinulle mitaan ja etta tasta syysta sinusta tuntuu ettei han ole ollut rehellinen??

Äänestä

Älä stressaa, on mullakin hyvä naispuolinen ystävä, enkä mä sitä pane, en kyllä viitti vaimollekaan kertoa, koska hän taas saa varmuudella hepulin. Pyytäkää ne kylään, jos homma kestää ja itte kestät, kyllä sen aistii, jos siinä muuta on.

Äänestä

Miten suhtautuisit, jos vaimollasi olisi naispuolinen ystävä, josta hän ei olisi kertonut? Ajattelisitko, että vaimollasi on lesbosuhde?

Äänestä

Ihan sama juttu miehelläni, - olen tuntenut mieskumppanini noin vuoden. Hänellä on vanha pitkäaikainen ystävyyssuhde kaverinsa vaimon kanssa. Kyllästyin kuuntelemaan juttuja sen perheen asioista. En jaksanut kuulla tämän tästä tämän kolmannen pyörän elämää, arvasin, että ovat soitelleet/tavanneet, kun vaivihkaa alkoi mieheni jutella siitä "Teijasta", hänen työstään, miehensä vaivoista, mökinrakennuksesta, turhautuneesta parisuhteesta. - Nostin kissan pöydälle. Tulihan siitä riita. - Tästä ei enää keskustella, mieheni varoo puhumasta Ystävästään. Onhan se niin, että kenestä puhuu, sitä ajattelee? Saattaa vaikuttaa se, että ilmaisin suoraan etten hyväsky heidän puhelujaan ilman, että minä edes joskus olisin kuulolla. Salailuahan siihen liittyi.

Äänestä

Tämä tarinan sai nyt päätöksen. Yllätin vaimoni ja hänen ystävänsä sängystä

Äänestä

Joo, mä vähän arvelin, että sun vaimos ystävyys oli vähintäänkin menossa siihen suuntaan sun ekan viestin perusteella. Kaipa mies ja nainen voi olla ystäviä ihan rehellisesti, mutta harvemmin.

Katsos, ystävyys heteron naisen ja heteron naisen välissä tarvitsee kiinnostusta toiseen, arvostusta ja ennenkaikkea yhteenkuuluvuuden tunnetta. Moinen tunneasteikko naisen ja miehen välillä johtaa automaattisesti "parisuhde ajatteluun." Syntyy ajatus "hei me tullaan hyvin toimeen, toinen on ihana, empaattinen, kaunis yms...". Ainoa miehen ja naisen välinen ystävyys johon itse luotan on loppuun kalutun suhteen jälkeinen ystävyys eli exät. Yhtäkään eksääni en halua panna enkä jaksa kiinnostua muusta kuin heidän henkisestä hyvinvoinnistaan. Silläkin on tosin merkitystä miten pariskunnasta tuli exä. Lähtikö toinen ja jättikö toisen kaipaamaan...

Tsemppiä sulle kesäyllätyksestä toipumiseen. Jos teille tulee ero, niin muista että samalla sulle avautuu mahdollisuus tavata joku uusi ihana. Ihastumisen tunne on huumaava :) Ja samalla sun eksäs, saattaa tulla uuden miehensä hylkäämäksi jos hän valitseekin vanhan vaimonsa. Miehet tuntuvat usein olevan haluttomampia luopumaan totutusta jos on mahdollista saada se takaisin. Eikös sekin tähän hätään jo vähän tyydytä ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mitä nyt kirjoitti:

Olen juuri saanut tietää, että vaimollani on läheinen miespuolinen "hyvä ystävä". He ovat samasta työpaikasta ja myös hänkin elää parisuhteessa. He ovat lähinnä soitelleet muutamia tai useita kertoja viikossa ja tapailleet kahvin tai lounaan merkeissä ehkä kerran kuukaudessa. Lisäksi he ovat juhlineet yhdessä työpaikan tilaisuuksissa. Miehen puoliso tietää ystävyydestä, mutta oletan miehen puolison luulevan ystävyyden olevan yksi puhelinsoitto kerran kuukaudessa luokkaa.

Olen koko 25 vuotisen liittomme aikana aina hyväksynyt vaimollani miespuoliset ystävät ja olen tiennyt heistä. Enkä ole ollut mustasukkaista tyyppiä. Tämä ystävän ja ystävyyden on vaimoni on kuitenkin salannut minulta ja tunnen itseni petetyksi ja olen suorastaan masentunut. Koen tämän niin, että vaimollani ollut suhde vieraaseen mieheen, vaikka on jopa syytä uskoa etteivät he ole pettäneetseksuaalisesti vaikka mahdollisuuksia siihen olisi ollutkin. Huomautan, että totuutta en varmasti tietenkään tiedä.

Oma avioliittomme on ollut jo muutaman vuoden koetuksella, koska vaimoni taas luuli minun olleen uskoton, mitä en ole kuitenkaan ollut.

Kaikkein pahimmalta tuntuu, että tämä kaikki on tapahtunut minulta salassa ja minun erittäin vaikea selviytyä tästä asiasta, enkä edes tiedä pystynkö siihen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu