Laktoosi-intolerantikko juo maitoa ja laihtuu

Otsikko ehkä kuulostaa pahalta, mutta onko täällä muita kaltaisiani?

Minulla on todettu täydellinen laktoosi-intoleranssi. Lääkärin mukaan en siedä laktoosi ollenkaan. Diagnoosi tehtiin testeillä 90-luvun lopussa ja olen siitä lähtien välttänyt laktoosia aika lailla. Oireina laktoosista tulee ilmaa, mutta ei sietämätöntä kipua.

Tänä keväänä olen lisänyt liikuntaa ja katsonut myös ruokavaliotani tarkemmin, mutta paino ei laske vaan lähinnä nousee. Ikää alkaa olla 40 v, joten aineenvaihduntakin hidastuu.
Viime viikolla havahduin siihen, että viimeiseen pariin kuukauteen en ole varmaan syönyt laktoosia muruakaan (normaalisti sitä tulee silloin tällöin syötyä, koska oireet eivät ole kauheita). Niinpä aloitin viime viikosta säännöllisen normaalin maidon / piimän käytön (noin 1 lasi päivässä). Ajattelin testata... Tuloksena on toimivampi suoli ja -1 kg sekä vain pientä mahan turvotusta.

Ei paha :) Nettiseikkailun tuloksena päädyin siihen, että laktoosia saa käyttää niin paljon mitä sietää. Tiedän, että enempää en siedä, mutta uskon nyt siirtyväni laktoosittomista tuotteista hylaan. Jos tämä on apu ummetukseeni, niin helposti asia hoituu ;)
Ylilöyntejä ei kuitenkaan saa tehdä, sillä olen ollut yhtenä kesänä helteiden aikana normaalin jäätelön syönnin jälkeen tipuksessa nesteytyksessä - niin paljon laktoosi vaikuttaa minuun.
01396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Mamma1271 kirjoitti:

Otsikko ehkä kuulostaa pahalta, mutta onko täällä muita kaltaisiani?

Minulla on todettu täydellinen laktoosi-intoleranssi. Lääkärin mukaan en siedä laktoosi ollenkaan. Diagnoosi tehtiin testeillä 90-luvun lopussa ja olen siitä lähtien välttänyt laktoosia aika lailla. Oireina laktoosista tulee ilmaa, mutta ei sietämätöntä kipua.

Tänä keväänä olen lisänyt liikuntaa ja katsonut myös ruokavaliotani tarkemmin, mutta paino ei laske vaan lähinnä nousee. Ikää alkaa olla 40 v, joten aineenvaihduntakin hidastuu.
Viime viikolla havahduin siihen, että viimeiseen pariin kuukauteen en ole varmaan syönyt laktoosia muruakaan (normaalisti sitä tulee silloin tällöin syötyä, koska oireet eivät ole kauheita). Niinpä aloitin viime viikosta säännöllisen normaalin maidon / piimän käytön (noin 1 lasi päivässä). Ajattelin testata... Tuloksena on toimivampi suoli ja -1 kg sekä vain pientä mahan turvotusta.

Ei paha :) Nettiseikkailun tuloksena päädyin siihen, että laktoosia saa käyttää niin paljon mitä sietää. Tiedän, että enempää en siedä, mutta uskon nyt siirtyväni laktoosittomista tuotteista hylaan. Jos tämä on apu ummetukseeni, niin helposti asia hoituu ;)
Ylilöyntejä ei kuitenkaan saa tehdä, sillä olen ollut yhtenä kesänä helteiden aikana normaalin jäätelön syönnin jälkeen tipuksessa nesteytyksessä - niin paljon laktoosi vaikuttaa minuun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu